Näky jota et koskaan unohda

Joensuussa Pielisjoen ali menevää viemäriputkea uusittiin Karsikossa tammikuussa 2022, johon liittyen jään päällä keskellä jokea oli soutuvene ja siinä mies sekä vaijeri jään yli jonka avulla venettä liikutettiin. Ikimuistoinen näky tämäkin!

Vierailija kirjoitti:

Olimme mustikassa mieheni kanssa. Pyörin siinä maastossa marjojen perässä. Oli siellä jonkun toisenkin marjastajan auto tien syrjässä. Mieheni tuli luokseni kiirehtien ja tarttui käsipuoleeni vetäen minut mukaansa. Älä katso ja mennään nyt. Hämmästyneenä vilkaisin ympärilleni ja muutaman metrin päässä roikkui männyn oksassa hirttäytyneenä mies. En unohda koskaan hänen kasvojensa tummanpuhuvaa väriä. Vaitonaisina kiirehdimme autolle ja mieheni ilmoitti löydöstä poliisille. Kului aika pitkä aika, että poliisit löysivät oikean paikan metsän keskeltä. Emme enää ole käyneet siellä marjastamassa.

Ettekö yrittäneet auttaa?

Ohitustilanteessa pitkän ajoneuvoyhdistelmän vieressä huomaan yllättäin oikealle kaartuvasta mutkasta vastaan tulevat kaksi autoa ilman turvaväliä. Oli pakko kääntää ratti vasemmalle ja kun hanki imaisi autoni, suhahtivat molemmat ajoneuvot ohitseni. Ehdin nähdä kauhistuneet ilmeet etupenkillä.

Kaikki selvisivät.

Kun viime kesänä kovimpien helteiden aikaan käärme (kyy) oli luikerrellut ovenraosta mökkiin vilvoittelemaan ja meinasin tallata sen päälle. Sitä oli vaikea saada ulos, lopulta onnistui haavin ja ämpärin kanssa.

Vieläkin tulee paha olo siitä näystä.🤢

Isäni makaamassa alasti kesämökin lattialla sammuneena kun olimme mökillä kaksin ollessani noin 3-4v.

Sipilän masinoima muslimivyöry uutisissa.

Oma lapseni pienenä, heikkona ja kellertävänä keskoskaapissa kaikenlaisten letkujen ja johtojen keskellä. Hän syntyi raskausviikolla 28 vuonna 1981 ja hänelle ei annettu mitään mahdollisuuksia jäädä henkiin mutta kyllä hän silti jäi eloon. Tosin hän on autistinen, hänellä on ollut monenlaisia oppimisvaikeuksia ja hän on myös melko vaikeasti mielisairas mutta silti hän on äidille rakas. Jopa rakkaampi kuin terveet ja normaalit lapseni.

Vierailija kirjoitti:

Kambodža, Phnom Penh.

Istun yksin pikaruokalassa ja katselen öiselle Mekong joelle, eteeni ikkunan taakse ilmestyy alaston, likainen ja pöhöttönyt nuori lapsi.

Lapsi itkee ja katsoo minua suoraan silmiin, osoittaa pöydälläni olevaa tarjotinta jolla on isot ranskalaiset, Coca Cola ja hampurilainen.

Nämä on niin karuja tilanteita. Albaniassa, ravintolan terassilla syömässä lounasta ja nauttamassa auringosta kun terassin aidan taakse tulee kärkkymään pieniä laihoja poikia käsiään ojennellen. Ravintolan omistaja käy ajamassa pojat pois läpsimällä heitä sanomalehtirullalla. Siinä me "rikkaat" länsimaalaiset vetämässä mahaa täyteen ruokaa (oikeasti tienattiin alle suomalaisen keskipalkan) kun toiset kerjäävät elääkseen. Hävetti. 

Äiti 79v kirjoitti:

Oma lapseni pienenä, heikkona ja kellertävänä keskoskaapissa kaikenlaisten letkujen ja johtojen keskellä. Hän syntyi raskausviikolla 28 vuonna 1981 ja hänelle ei annettu mitään mahdollisuuksia jäädä henkiin mutta kyllä hän silti jäi eloon. Tosin hän on autistinen, hänellä on ollut monenlaisia oppimisvaikeuksia ja hän on myös melko vaikeasti mielisairas mutta silti hän on äidille rakas. Jopa rakkaampi kuin terveet ja normaalit lapseni.

Just joo. Lapsesi on sinulle rakas mutta silti sanot häntä mielisairaaksi.

Kissan kuolema, yks aamu ku heräsin tossa tammikuussa niin kissalta lähti tasapaino ja pasko lattialle.

Silmät alko liikkumaan vasen-oikea suuntaan nopea liikkeisesti eikä päässyt enää ylös.

Oli pakko heti lähteä viemään lopetettavaksi. Se oli mulla nyrkin kokosesta pennusta lähtien 14vuotta niin edelleen harmittaa, tottunut siihen ku heräs ni se nukkku pään vieressä tai mahan päällä tuijotti koska herään.

Onha noita kuolleita ihmisiä nähnyt tai löytänyt esim tutun kuolleenna asunnostaan ku ollu yli viikon kuollut, mut ei ne ollu mitään verrattuna parhaan kaverin kuolemaan.

Kuinka nuori mies hyppäsi laiturilta asemaa ohittavan junan eteen. Kuului vain vaimea tussahdus kun meni kahtia ja jäi suolet lepattaen sen junan keulaan. Raiteisiin jäi roippeita. Ja monta viikkoa katselin niitä jälkiä kun menin itse töihin. Olin ainoa ihminen asemalla sillä hetkellä onneksi. Surettaa vieläkin että miksi siihen päätökseen päätyi. Ja olisinko voinut jotenkin auttaa kun hän siinä ahdistuneena käveli edes takaisin ennen tekoaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti.

Olin 5-vuotias kun 3-vuotias pikkuveljeni katosi kesämökillä. Me vanhemmat ja sisarukset etsimme häntä. Minä löysin hänet rannavedestä hukkuneena (mökki oli saaressa) ja huusin vanhempia tulemaan paikalle. He tulivat ja yrittivät elvyttää veljeä mutta hän oli jo kuollut. Muistan yhä kuinka veli makasi vedessä kuolleena, kuinka isä yritti elvyttää häntä ja kuinka äiti itki hysteerisesti. Vanhemmat syyttivät minua veljen kuolemasta koko loppuikänsä ja sisarukset syyttävät minua siitä yhä näin reilun 50 vuoden jälkeen koska se oli minä joka hänet löysi.

En ikinä unohda kahden kuolleen ihmisen näkemistä lapsena.

Pieniä vaaleita,kirkkaita pisteitä taivaalla, lensivät asetelmassa yhä korkeammalle kunnes katosivat yläilmoihin. Tämä oli aikana ennen kännykkäkameroita.

Pisteitä oli n. 8, olivat järjestäytyneet säännönmukaisesti riviin, yksi alempana, toinen korkeammalla.

Ja tämä tapahtui keskellä kirkasta päivää.

Kevon vaelluksella, kun kävelee siihen kohtaan, josta Kevon kanjoni avautuu edessäsi.

Upea. Mahtava. Ja vieläpä Suomessa tämä.

Istuin lapsena yksinäni pienen kerrostalojen keskellä sijaitsevan puiston keinussa, kun katseeni osui talon ylimmän parvekkeen tapahtumiin: valkoiseen yöpaitaan sonnustautunut nainen kapusi parvekkeen kaiteelle ja hyppäsi alas.

Ajeltiin sukuloimaan pohjoiseen joskus noin vuonna 1985. Vanhalla Lahdentiellä jossain Mäntsälän kohdilla oli semmoinen takamoottori-Skoda törmännyt ilmeisesti rekkaan. Poliisi ohjasi liikennettä ohi viereistä kaistaa pitkin. Skoda oli painunut kasaan kuin haitari ja siitä oli tunnistettavissa enää metri takapäästä. Äiti kielsi katsomasta mutta minä katsoin tarkasti. Asfaltti kiilsi verestä auton vieressä. Olin loppumatkan varmasti ihan hiljaa.

Kun juuri syntynyt lapseni nostettiin rinnalleni ja lapsi katsoi minua suoraan silmiin vastasyntyneen tummilla, kumman viisailla silmillään.

Mun mies kun näin hänet ekan kerran, tuosta on jo yli 20 vuotta, mutta toisaalta se tuntuu kuin viime viikolta. On ollut pitkään vaikeaa ja joskus yritän muistaa sen mitä tunsin kun hänet näin, mielikuva kun on kuitenkin niin selkeä. Olisi kiva ”nähdä” hänen silmin millaisena hän mut muistaa kun näki mut ekan kerran.

Eräs heinäkuu vuosia sitten. Todella kaunis, eikä liian kuuma päivä ja minä seison yksin kappelin etuoven katoksen alla ja ruumisauton vieressä.

Olen jättämässä lastani sinne odottamaan hautausta, mutta se hiljainen ja pysähtynyt hetki keskellä kaikista kauneinta kesää on jäänyt mieleeni niin tarkasti.

Olen yksin, on niin kaunista, lapseni siinä vieressä arkussa.

Kun Pattayan reissun seurauksena pikkubroidin nuppi oli yhdessä yössä muuttunut ylikypsäksi mansikaksi.