Maakuntaneuvos: Ahvenanmaan kansanedustaja ei voi toimia oppositiossa
Perjantai 8.5.2015 klo 10.28
Ahvenanmaan kansanedustajan Mats Löfströmin pitäisi siirtyä osaksi keskustan eduskuntaryhmää, ehdottaa Ahvenanmaan maakuntaneuvos Camilla Gunell.
Ahvenanmaan kansanedustaja on perinteisesti istunut osana RKP:n eduskuntaryhmää.
Gunellin mukaan Ahvenanmaan kansanedustaja ei voi toimia oppositiossa, vaan maakunnan edustajan on tehtävä hyvin toimivaa yhteistyötä hallituksen kanssa.
STT
Kommentit (36)
Aika erikoinen ajatus. Vosiin kuvitella että Keskustalaiset eivät tähän leikkiin ala ainakaan maakuntaneuvoksen käskyllä.
Miten voi nostaa oppositioon menneen edustajan? Eikai puolueen vaihrtaminen mitään auta kun keskustalaista ahvenanmaanedustajaa ei ole kukaan äänestänyt? Miten olisi mahdollista tässä demokratiaa halveksuvassa maassa? Varmasti jotenkin täytyy olla mahdollista kerätä äänet toisilta puolueilta ja sitten siirtää niitä toiselle. Ei kai suomi niin sivistyunyt politiikansuhteen ole että meillä olisi oikeudenmukainen äänestäjän ääneen ja puoluetoiveeseen perustuva järjestelmä, sehän kuullostaa joltain modernilta, diktatuuria solvaavalta hapatukselta joka on vaarallista kun ajattelee anti tasa-arvoista suomea.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:49"]
Rkp voi kostaa perussuomalaisille laittamalla Ahvenanmaan kansanedustajan kokoomuksen ryhmään. Jolloin Kok:n eduskunta paikkajako menisi tasan Ps:n kanssa.
[/quote]
Alexander Stubbista tulisi valtiovarainministeri koska kokoomus sai prosenteissa enemmän ääniä.
Miks tuota typerää saarta ei voida myydä ruotsille
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:57"]
Miks tuota typerää saarta ei voida myydä ruotsille
[/quote]
Ei ne osta.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:54"]
Miten voi nostaa oppositioon menneen edustajan? Eikai puolueen vaihrtaminen mitään auta kun keskustalaista ahvenanmaanedustajaa ei ole kukaan äänestänyt? Miten olisi mahdollista tässä demokratiaa halveksuvassa maassa? Varmasti jotenkin täytyy olla mahdollista kerätä äänet toisilta puolueilta ja sitten siirtää niitä toiselle. Ei kai suomi niin sivistyunyt politiikansuhteen ole että meillä olisi oikeudenmukainen äänestäjän ääneen ja puoluetoiveeseen perustuva järjestelmä, sehän kuullostaa joltain modernilta, diktatuuria solvaavalta hapatukselta joka on vaarallista kun ajattelee anti tasa-arvoista suomea.
[/quote]
Suomessa kansanedustaja saa vaihtaa puoluetta istuntokauden aikana. Esimerkiksi vihreiden Merikukka Forsius loikkasi aikanaan kokoomukseen ja päättyneellä vaalikaudella perussuomalaisista yksi vaihtoi keskustaan (en muista enää nimeä).
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:59"]

Laila Koskela Pirkanmaan vaalipiiristä, ei päässyt enää uuteen eduskuntaan.
Maakunnan kansanedustaja voi tehdä ihan haluamaansa yhteistyötä myös oppositiosta ja ihan kenen kanssa haluaa. Kaikki lait äänestytetään joka tapauksessa eduskunnassa.
"Mä haluun" ei ole pätevä perustelu, tarvittaisiin vähän muutakin.
Nakertaako tämä äänestämisen uskottavuutta ja perustelut? Mikä järki on äänestää pakko vai? Omituinen vaikutin. Tietenkin perustelu on suomalainen epä-oikeudenmukainen käytäntö johon pitää jonkun muun maan edustajan puutuua ennenkuin itse huomataan omaa ylimielisyyttä "ai on meillä lakeja joita ei sivistysvaltioissa ole no ohhhh hoooh".
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 10:54"]Miten voi nostaa oppositioon menneen edustajan? Eikai puolueen vaihrtaminen mitään auta kun keskustalaista ahvenanmaanedustajaa ei ole kukaan äänestänyt? Miten olisi mahdollista tässä demokratiaa halveksuvassa maassa? Varmasti jotenkin täytyy olla mahdollista kerätä äänet toisilta puolueilta ja sitten siirtää niitä toiselle. Ei kai suomi niin sivistyunyt politiikansuhteen ole että meillä olisi oikeudenmukainen äänestäjän ääneen ja puoluetoiveeseen perustuva järjestelmä, sehän kuullostaa joltain modernilta, diktatuuria solvaavalta hapatukselta joka on vaarallista kun ajattelee anti tasa-arvoista suomea.
[/quote]
Monet kansanedustajat ovat vaihtaneet puoluetta ja eduskuntaryhmää kesken vaalikauden.
Mutta tässähän ei ole kysymys siitä. Ahvenanmaan edustajaa ei valituu Rkp:n listoilta. Perinteisesti valitut ovat toki istuneet Rkp:n eduskuntaryhmässä, mutta mikään sääntö se ei ole. Ahvenanmaalla on ihan omat puolueensa. Nyt edustaja valittiin Ålands samlingen listoilta (puolueiden allianssi*). Ja uskoisin useimpien eduskuntaryhmien ottavan lisäjäeniä ihan mielellään. Kyllä puolueet ja eduskuntaryhmät yleensä tykkää kun niihin liitytään. Persutkin ottaisi Haglundin varmaan tosi iloisesti vastaan, jos tämä puolueeseen haluaisi liittyä. Tai minut tai sinut.
Ahvenanmaalla allianssi sai toki 90% äänistä ja todellinen kilpailu käytiinkin siitä, kuka sai allianssin sisällä eniten ääniä . Löftröm kuuluu itse asiassa Ahvenanmaan keskustaan eli keskustan eduskuntaryhmään liittyminen on ihan luonnollista.
Ahvenanmaan edustajahan saa kuulua siihen eduskuntaryhmään mihin haluaa ja otetaan. Mielenkiintoista olisi jos liittyisi perussuomalaisten ryhmään.
Venäjä ostaisi jos kaupattaisiin. Mutta sehän autonomia, joten sinne ei saa mennä edes Puolustusvoimat.
Nej nej härre guu. Hallituksen pitää toimia mååkuntaedustajan kanssa yhteistyössä eikä suinkaan påinvåstoin. Pärre ålla hyvi vuhåinen nyt.
Määrääkö laki asiasta vai pelkästään rouva maakuntaneuvos?
Tässä taas kerran nähdään että RKP:läisillä ei ole mitään muuta ideologiaa kuin ruotsinkielisten vallan pönkittäminen.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 13:12"]
Tässä taas kerran nähdään että RKP:läisillä ei ole mitään muuta ideologiaa kuin ruotsinkielisten vallan pönkittäminen.
[/quote]
Ei se Ahvenanmaan edustaja ole RKP:läinen. Ahvenanmaalla ei ole RKPtä.
Mikään ei riitä ahvenanmaalaisille. Jo nyt saavat valtavia verotukia mannersuomesta, saavat itse päättää kielipolitiikastaan ja kaikkea. Nyt sitten tämä, kiukuttelevat kun pitäisi olla oppositoissa.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 13:14"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 13:12"]
Tässä taas kerran nähdään että RKP:läisillä ei ole mitään muuta ideologiaa kuin ruotsinkielisten vallan pönkittäminen.
[/quote]
Ei se Ahvenanmaan edustaja ole RKP:läinen. Ahvenanmaalla ei ole RKPtä.
[/quote]
Samaa porukkaa ne on. Kuinka naivi olet?
Ei tuo rasistisaari tarvitse mitään edustajia, kun eivät edes halua olla suomalaisia.
Rkp voi kostaa perussuomalaisille laittamalla Ahvenanmaan kansanedustajan kokoomuksen ryhmään. Jolloin Kok:n eduskunta paikkajako menisi tasan Ps:n kanssa.