Puuhailitteko te muut äitinne kanssa paljon lapsena?

En. Äitini oli perhepäivähoitaja ja hänellä ei ollut aikaa omille lapsilleen. 

Äitini kanssa ei tehty mitään yhdessä ollessani lapsi, ei luettu yhdessä, ei käyty uimahallissa, ei laulettu jne. Ala-aste/yläasteikäisenä muistan, että kävimme välillä (kerran vuodessa) kaupungilla ostamassa uusia vaatteita mulle, se oli kivaa!

Olisin halunnut osallistua enemmän esimerkiksi ruoanlaittoon, mutta vastaus oli aina, että ei tässä nyt oikein ole mitään, vaikka hän olisi voinut varmaankin yrittää keksiä jotain pientä. Lopulta jos sain osallistua, kaikki oli niin kauhean tarkkaa jollain tavalla. Jos tuli vähän sotkua, niin se oli isompi juttu kuin oikeasti oli, eli odotukset olivat suuremmat, kuin sen ikäiseltä voitiin odottaa.

Oman lapsen kanssa koitan touhuta mahdollisimman paljon. Äitini onkin välillä sanonut, että ei hän ollut sen tyyppinen, että olisi vaikka askarrellut yhdessä. No en minäkään ole sen tyyppinen, sen sijaan voisin vaan surffailla netissä ja katsoa ohjelmia 24/7, mutta ero on siinä, että haluan tarjota niitä kokemuksia lapselleni ja yritän keksiä kaikkea kivaa, vaikka en jaksaisikaan. Ärsyttää vähän tuo hänen lauseensa, mutta kaikki on erilaisia.

Kyllä aika paljon. Ei äiti varsinaisesti juuri leikkinyt meidän lasten kanssa, mutta kaikkea muuta puuhaili. Kuten luki meille usein satuja, ulkoiltiin yhdessä, leivottiin. Satunnaisesti vei meitä lapsia myös esim. teatteriin, uimahalliin, elokuviin. Olen onnekas siinä että äidin lisäksi myös isäni puuhaili meidän lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini kanssa ei tehty mitään yhdessä ollessani lapsi, ei luettu yhdessä, ei käyty uimahallissa, ei laulettu jne. Ala-aste/yläasteikäisenä muistan, että kävimme välillä (kerran vuodessa) kaupungilla ostamassa uusia vaatteita mulle, se oli kivaa!

Olisin halunnut osallistua enemmän esimerkiksi ruoanlaittoon, mutta vastaus oli aina, että ei tässä nyt oikein ole mitään, vaikka hän olisi voinut varmaankin yrittää keksiä jotain pientä. Lopulta jos sain osallistua, kaikki oli niin kauhean tarkkaa jollain tavalla. Jos tuli vähän sotkua, niin se oli isompi juttu kuin oikeasti oli, eli odotukset olivat suuremmat, kuin sen ikäiseltä voitiin odottaa.

Oman lapsen kanssa koitan touhuta mahdollisimman paljon. Äitini onkin välillä sanonut, että ei hän ollut sen tyyppinen, että olisi vaikka askarrellut yhdessä. No en minäkään ole sen tyyppinen, sen sijaan voisin vaan surffailla netissä ja katsoa ohjelmia 24/7, mutta ero on siinä, että haluan tarjota niitä kokemuksia lapselleni ja yritän keksiä kaikkea kivaa, vaikka en jaksaisikaan. Ärsyttää vähän tuo hänen lauseensa, mutta kaikki on erilaisia.

Lisään tähän vielä, että olen syntynyt 80-luvun lopussa

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70 luvulla ja äitini 40 luvulla. Äitini ei koskaan leikkinyt tai pelannut kanssani. Kävimme kuitenkin aika paljon esim. hiihtämässä talvisin tai joskus ravintoloissa syömässä. 20 luvulla syntynyt isoäitini taas leikitti kovasti meitä lapsia ja puuhasi yhdessä kaikenlaista. Muistan hänet hyvin leikkisänä ja eloisana luonteena. En tiedä oliko hän jotenkin poikkeus?

Sama pätee itseeni, molemmat vanhempani olivat syntyneet 1940-luvulla. Isovanhempani olivat taas paljon vanhempia ja asuivat kaukana joten en leikkinyt heidän kanssaan. Mutta teini-ikäinen isosiskoni piti minusta huolta, luki minulle ja vei mukanaan kavereidensa luo jne. Käsittääkseni se on ollut yleinen käytäntö omien vanhempieni ja isovanhempieni lapsuudessa, että vanhemmat kävivät töissä ja hoitivat askareensa ja isovanhemmat sekä vanhemmat sisarukset pitivät huolta pienistä lapsista. Lapset nyt vain pyörivät ympäriinsä ja oli heidän oma ongelmansa löytää itselleen mielekästä tekemistä. Vanhemmat tarjosivat ruokaa, vaatetuksen ja yösijan. Lasten asioihin ei puututtu niin kauan kuin eivät aiheuttaneet ongelmia.

Nyt tuntuu että heiluri on heilahtanut toiseen ääriasentoon, kun vanhemmat stressaavat välillä ihan liikaa omista lapsistaan, kuskaavat heitä harrastuksiin ja tekevät vanhemmuudesta suorittamista.

Kun olin alle kouluikäinen, äitini oli perhepäivähoitaja. Joten tavallaan kyllä puuhaili kanssani, mutta siinä oli aina tietysti ne hoitolapset mukana myös. Iltaisin äiti oli usein niin väsynyt, että silloin muistan saaneeni lähinnä kieltäviä vastauksia, jos pyysin äitiä leikkimään. En ylipäätään muista hänen koskaan varsinaisesti leikkineen kanssani, mutta äiti kyllä luki minulle ja veljelleni paljon ja yhdessä katseltiin myös televisiota. Isäni oli paljon pois silloin, joten ymmärrän, että äiti väsyi, kun hoiti pitkälti kaiken yksin. Äiti myös antoi meidän aika vapaasti rakennella majoja tai "linja-auton" laittamalla tuoleja jonoon keskelle olohuonetta. :D Jossain vaiheessa äiti meni kodin ulkopuolelle töihin ja teki tosi pitkää päivää. Silloin opettelin itsekseni leipomaan ja laittamaan ruokaa, koska halusin ilahduttaa äitiä, kun hän tuli myöhään väsyneenä kotiin. Olen ollut varmaan n. 9-10 -vuotias. Yläaste- ja lukioajoilta minulla on paljonkin muistoja, että käytiin yhdessä esim. ostoksilla, teatterissa ja jopa työväenopiston kurssilla.  

Meillä äidillä meni aika maatilan lehmien hoidossa eikä aikaa puuhailulle jäänyt. Me lapset saimme olla mukana kotitöissä, mutta pakko ei ollut. Kesäisin kävimme marjastamassa yhdessä. Äiti otti minut mielellään mukaan kun kävimme kyläilemässä. Vanhemmat olivat kuitenkin aina kotona tai kotipiirissä, ja oli turvallinen olo. Iltaisin oltiin yleensä yhdessä, vaikka ei mitään merkittävää tehtykään.

Vierailija kirjoitti:

En todella. Hylkäsi minut kun olin 1v ja sen jälkeen näin ohimennen alle 5 kertaa ennen kuin olin täysi ikäinen. Sen jälkeen hän pian kuolikin. ...vettiin tuollaiset luuseri-äidit!

Sama täällä muuten mutta isäni suostui pitämään juoppoa äitiämme kotona vaikka sekoili ja sekoitti meidän lapsuuttamme vaikka isä teki parhaansa. Parempi olisi ollut kun olisivat eronneet kun oltiin lapsia.