Mikä helvetti miestä vaivaa?!

Mikä miestä vaivaa? Ei tällainen käytös voi olla normaalia, eihän? En enää itsekään tiedä, vuosia tässä suhteessa olleena tuntuu, että en enää hahmota mikä on normaalia ja mikä ei.

Mies ei pidä kiinni juuri mistään sovituista aikatauluista koski se mitä asiaa tahansa. Unohtaa kaiken. Ei hahmota ajankulua, ei kunnioita toisten aikatauluja. Esim. lasten kuskaaminen harrastuksiin ajallaan on vaikeaa jos en muistuta koko ajan -ja siltikin lähtö tapahtuu viimetipassa tai myöhässä. Kotona muutaman huoneen remontti on ollut ns vaiheessa jo yli vuoden - hän ei vaan tee asioita loppuun. (Ja nämäkin projektit hän aivan itse on halunnut aloittaa. Itse olen nykyään ainoastaan kauhuissani jos hän jotain aloittaa, sillä tiedän että kaikki jää kesken ja minun hoidettavaksi jos valmista haluan). Jos hän ei tee töitä, makaa sohvalla naama kiinni puhelimessa eikä näe saati kuule mitään muuta.
Kun lapset olivat pieniä ei voinut luottaa päiväkotiasioita hänelle missään muodossa. Unohti kaiken päiväkotikasseista ulkovaatteisiin. Ja useasti unohti lapsetkin hakea ajallaan.
Kaupassakäynti tuntuu olevan aivan hepreaa. Ei löydä sieltä tyyliin edes sitä levitettä jota ollaan käytetty vuosia, jos minä en ole mukana näyttämässä.
Viime viikolla kun olin kipeänä hänen piti mennä kauppaan. Ensimmäisen kerran teki lähtöä klo 12 ja lopulta pääsi sinne kauppaan klo 18. En siis jaksanut edes patistaa, katsoin kauanko menee että asia hoituu. Kun tuli kaupasta laski kassit eteiseen eikä tehnyt elettäkään purkaakseen kassit. Iltakymmeneltä ihmetteli missä ruuat ovat? Niin, aivan. Siellä eteisen lattialla.
Tätä samaa tämä on ollut toistakymmentä vuotta. Mies on 40 vuotias.

Sen tiedän, että vanhempansa ovat kyllä olleet aina pahimmanluokan curling-vanhempia. Ja aikanaan miehelle on ala-asteikäisenä ehdotettu neurologisia tutkimuksia joista vanhemmat ovat suuttuen kieltäytyneet.

Oli asia mikä tahansa, jos ollaan sovittu että hän hoitaa jonkin asian, se jää 90% hoitamatta tai hän tekee sen myöhässä.
Jos asiasta mainitsee, niin yleensä hermostuu silmittömästi.

Alkaa tuntua, etten käsitä miten olen päätynyt avioliittoon tuon ihmisen kanssa.
Hän on aina ollut tuollainen, mutta nyt kun kaikki lapset ovat teini-iässä ja pahimmat ruuhkavuodet ovat alkaneet helpottaa, olen alkanut tajuta etten jaksa enää.

Hän ei yksinkertaisesti kunnioita mitään eikä ketään. Kaikki vain pitäisi tehdä valmiiksi.
Työssään hän kyllä on korkeassa asemassa, en edes ymmärrä kuinka se on mahdollista tuolla haahuilulla ja muiden huomioimattomuudella.

Lisäksi häneltä puuttuu käytöstavat. Siis osaa toki jotenkuten käyttäytyä jos pinnistelee, mutta usein hävettää hänen kanssaan missä vain. Hän ei osaa tulkita tilanteita, ei ihmisiä, ei taida tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä ja normeja jotka ihmiset normaalisti taitavat.

Monet ystäväni ovat sanoneet minulle ihan suoraan, että en ole lainkaan oma itseni hänen seurassaan. En olekaan. Tuntuu että muutun ilottomaksi varjoksi itsestäni kun joudun miehen kanssa samaan tilaan.

En jaksa enää.