Kuinka selvitä elämästä ilman lapsia?

Minä kysyisin mieluummin, miten elämästä voi selvitä lasten kanssa. Lapsiperhe-elämä vaikuttaa niin vastenmieliseltä ja raskaalta, että ihmettelen aidosti, mikä siinä ihmisiä viehättää.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:10"]Ette vielä mitenkään voi tietää jäättekö lapsettomiksi. Sukulaiseni sai lapsensa 41- ja 44-vuotiaana.
Ja hei, lapset voi tehdä susta kusipään, kuten ketjun eka vastaaja eli viesti numero 2 osoittaa.
Oikeesti toivon teille kaikkea hyvää!
[/quote]

Lapset ei tee kenestäkään kusipäätä. Ihmiset ovat sitä ilman lapsiakin. Tiedän monia lapsettomia jotka voisivat heittää jotain vastaavaa kuin viesti nro 2 kirjoittaja. Joko pohjimmiltaan on ilkeä tai ei.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:10"]

Minusta on aika ikävää ja elämästä vieraantunutta todeta lapsettomalle, että "kaikkea ei voi saada". Mun mielestä "kaikkea ei voi saada" tilanne on vaikka silloin, kun ei pääse haluamaansa opiskelupaikkaan, tai aika ei riitä kahteen yhtä mielenkiintoiseen harrastukseen ja toinen pitää jättää. Lisääntyminen on kumminkin niin perustavanlaatuinen asia, että se on eri asia kuin se jos ei nyt kaikki elämässä onnistu.

[/quote]

Miksi lisääntyminen olisi sen perustavanlaatuisempaa kuin opiskelu unelma-alalleen tai antoisa työura? Kaikki tuo on vain jotakin, millä kulutamme aikaamme ennen kuolemaa. Ei lisääntymisellä ole mitään sen kummempaa universaalia itseisarvoa.

Joo joo,olipa taas huono provo!

Luin joskus naisesta, joka yllättäen alkoi odottaa kun oli jo adoptoinut, adoptiolapsikin oli jo viisivuotias (ainakin, en muista tarkkaan) ja nainen oli siis _46_-vuotias. Kovin moni ei avoimesti kerro hoidoistaan, mutta kaksi tiedän, jotka ovat onnistuneet, ja lisäksi monia, joilla on mennyt jonkin aikaa muuten vain, ja raskaus on sitten kuitenkin alkanut ihan luonnonmenetelmällä. Ikä nyt ei ainakaan vielä ole tekijä: tunnen lukemattomia yli 30-vuotiaana raskaaksi tulleita, ja useamman yli 35-vuotiaanakin (ensimmäistä kertaa) odottamaan alkaneen. Musta tuntuu, että ikä ei ole näissä suurin tekijä: ongelmia voi olla nuorellakin, ja toisaalta jotkut yli 30-vuotiaat voivat tulla vaivatta raskaaksi.

Joillekin se lapsettomuuskortti kutenkin osuu. Mitä tulee adoptioon, sen yläikäraja eli ikävuosia lapsen ja vanhemman välillä oli muistaakseni 43-45 vuotta, eli siihenkin teillä on vielä sen kolmenkympinkin jälkeen reilusti aikaa.

Suosittelen lapsettomuusblogien lukemista, niistä saat vertaistukea ja saat jakaa tunteita ja tunnelmia samoja tuskia kokevien kanssa. Blogeissa olen tutustunut niin lopulta raskautuneisiin, adoptioon päätyneisiin kun lapsettoman elämään totuttelevienkin ajatuksiin.

Itselläni kesti kumppanin hakeminen aika kauan, ja olen pari vuotta kolmenkymmenen paremmalla puolen, mutta uskon ja toivon vielä tulevani raskaaksi.

^Anteeksi sekava "kappalejako", tabletti ei tottele kun teen tekstikenttään tuplarivinvaihdon (sama ongelma blogger-appsissa)

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:13"]Itseä myös hävettää (kyllä) kertoa tästä ongelmasta muille! Koen olevani mieheni kanssa jotain friikkejä.. Moni onkin kysellyt, miksemme tee lapsia ym. (olemmehan siis naimisissa). Myös ihmisten negatiivinen suhtautuminen lapsettomuushoitoihin ahdistaa (ensinmäinen vastaaja...).
[/quote]
Kaksi mun ystävistäni on saaneet lapsensa ivf)hoidolla, ei se mikään tabu enää ole.

Meillä ei myöskään löytynyt tutkimuksissa syytä lapsettomuuteen. Käytiin hoidoissa tuloksetta. Lopuksi ajateltiin, että kokeillaan kaikki niksit. Muutettiin ruokavaliota ja syötiin kaikki hivenaineet ja vitamiinit, joiden on tutkitusti tai hutkitusti todettu vaikuttavan hedelmällisyyteen. Tuloksena luomulapsi. Kaksi vuotta yritettiin ja yli kolmekymppisinä hänet saatiin.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 20:00"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:45"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:10"] Minusta on aika ikävää ja elämästä vieraantunutta todeta lapsettomalle, että "kaikkea ei voi saada". Mun mielestä "kaikkea ei voi saada" tilanne on vaikka silloin, kun ei pääse haluamaansa opiskelupaikkaan, tai aika ei riitä kahteen yhtä mielenkiintoiseen harrastukseen ja toinen pitää jättää. Lisääntyminen on kumminkin niin perustavanlaatuinen asia, että se on eri asia kuin se jos ei nyt kaikki elämässä onnistu. [/quote] Miksi lisääntyminen olisi sen perustavanlaatuisempaa kuin opiskelu unelma-alalleen tai antoisa työura? Kaikki tuo on vain jotakin, millä kulutamme aikaamme ennen kuolemaa. Ei lisääntymisellä ole mitään sen kummempaa universaalia itseisarvoa. [/quote] No et sä nyt kyllä voi verrata lasten saamista opiskeluun tmv. Ihmisillä näin yleensä on lisääntymisvietti, se kuuluu ihmisyyteen. Omat lapset ovat yleensä niitä, joiden vuoksi antais vaikka henkensä. Työpaikan vuoksi harvemmin.

[/quote]

Ihmisellä ei ole lisääntymisviettiä. Seksuaalivietti ja hoivavietti ovat.

Tosin vieteistä ei nyt voi johtaa minkään asian arvoa.

Tuohon "en tiennyt mitä rakkaus on ennen kuin minusta tuli äiti". Olen miettinyt tätä paljon. Nuorin lapseni on 10 vuotta eikä vielä tähän mennessä ole tullut huumaavaa rakkaustulvaa, joka olisi aivan erilaista kuin kaikki ennen lapsia koettu. Ja koen olevani mitä normaalein ja rakastavani lapsiani normaalilla tavalla.

Olen ajatellut, että ehkä sitten olen rakastanut paljon jo ennen lapsiakin. En siis ole samaa mieltä tuosta, että lapseton jää paitsi jostain elämää suuremmasta.

Teillä vielä monta keinoa jäljellä, älä vielä huolestu. Kovasti tsemppiä ja onnea! Toivon että kohta onnistutte.

Ai niin, nro 28 vinkkaa vielä: akupunktio. Helsingissä Yulan Niu Runeberginkadulla.

Yksinkertainen vastaus kysymykseesi; Helvetin hyvin!!

Rauhalliset aamut, rauhallinen aamuala, rauhallinen töihinlähtö. Ei kiukuttelevia puoliväsyneitä päiväkotiin toimitettavia.

Töistä kauppaan kaikessa rauhassa, ei kiireellä päiväkotiin hakemaan hiekkaista kakaraa suttaamaan juuri imuroitua autoa.

Rauhalliset illat omaan tahtiin, sohvalla köllien lempisarjaa tuijottaen, maate kun jaksaa omassa rauhassa puhtaisiin lakanoihin hiljaisuuden vallitessa. Ei hampaanpesutappeluja, puolen tunnin kestävää iltasadun valintaa, kymmentä vessassa ramppaamista kun hyvät yöt on jo toivotettu, mörköjä sängyn alla, kusisia patjoja vahingon sattuessa...

Rauhallisia kirppiskierroksia omassa tahdissa ja tarkasti hyllyt tutkien. Ei jatkuvaa pysähtelyä leluhyllyillä, kiljumista ja huutoa kun jokaista ylihinnoiteltua Brätsiä ei osteta, tuskastumista puolessa välissä kirppiskierrosta, karkailua hyllyjen väliin, sekasortoa, kaaosta.

Ei jonninjoutavia pellepuistoja ja Titinalletaloja tai ylihinnoiteltuja Muumisaaria kesällä pakkopullaisesti, vaan IHANAA rauhaa, kirjan lukua takapihalla, hitaita piiiiitkään nukuttuja aamuja, köllöttelyä riippukeinussa pyjamassa vaikka koko päivän kirjaa lukien tai festareilla lempiartistia kuunnellen.

NAUTI AP! Minulla sitä vapaa aikaa ja vapautta tehdä vain itselleni asioita kun kuopus on täysi-ikäinen, eli 12 vuoden päästä. Jolloin olen jo vanha, ryppyinen, kärttyinen ja elämäni ehtoopuolella. Jos nyt valitsisin, valitsin vapaaehtoisen lapsettomuuden kiljuen. Vanhemmuus ei sovi kaikille, se on vittumaista huomata siinä vaiheessa kun ne lapset on jo olemassa. Se on väärin niitä lapsiakin kohtaan.

Lohdutuseksi ja toivon ylläpitämikseksi kerron, että olimme lasten isän kanssa viitisen vuotta ilman ehkäisyä, tosin minulla oli asenne "tulee jos tulee". Sitten sain lapsen, ja sen jälkeen oltiin taas ilman ehkäisyä viisi vuotta, vanhempi oli esikoulussa kun toinen syntyi. En tosin itse ollut edes huolissani koskaan. Halusin lapsia, mutta en panikoinut, pieni haave tietenkin oli. Mutta olin koko ajan sitä mieltä, että jos lapsia ei tule, niin...mitä sitten. En edes ajatellut tutkimuksia noiden vuosien sikana.

Jos teissä ei ole fyysisiä ongelmia, molempien hormonitoiminta on ok, niin odotelkaa rauhassa muutama vuosi. Niin, nostinhan minä aina kintut ja pyllyn pystyyn aktin jälkeen );

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:45"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:10"]

Minusta on aika ikävää ja elämästä vieraantunutta todeta lapsettomalle, että "kaikkea ei voi saada". Mun mielestä "kaikkea ei voi saada" tilanne on vaikka silloin, kun ei pääse haluamaansa opiskelupaikkaan, tai aika ei riitä kahteen yhtä mielenkiintoiseen harrastukseen ja toinen pitää jättää. Lisääntyminen on kumminkin niin perustavanlaatuinen asia, että se on eri asia kuin se jos ei nyt kaikki elämässä onnistu.

[/quote]

Miksi lisääntyminen olisi sen perustavanlaatuisempaa kuin opiskelu unelma-alalleen tai antoisa työura? Kaikki tuo on vain jotakin, millä kulutamme aikaamme ennen kuolemaa. Ei lisääntymisellä ole mitään sen kummempaa universaalia itseisarvoa.
[/quote]

No et sä nyt kyllä voi verrata lasten saamista opiskeluun tmv. Ihmisillä näin yleensä on lisääntymisvietti, se kuuluu ihmisyyteen. Omat lapset ovat yleensä niitä, joiden vuoksi antais vaikka henkensä. Työpaikan vuoksi harvemmin.