Lue keskustelun säännöt.
Mies on seonnut päästään, ikäkriisikö?
06.05.2015 |
Miehellä (42v) olisi mahdollisuus vuoden vaihteessa yletä erittäin kovapalkkaiseen johtotason pestiin isossa kansainvälisessä yrityksessä. Viikonloppuna hän kuitenkin ilmoitti, että aikoo kieltäytyä ja sen sijaan keskustella siirtymisestä osa-aikaisiin asiantuntijatöihin samassa yrityksessä, siis käytännössä pyytää ylennyksen sijaan alennusta, kun on ollut jo yli 10v erilaisissa johtotehtävissä.
Mies perusteli tätä niin, että kun talo ja molemmat sijoituskämpät on maksettu, muita sijoituksiakin kohtuullisesti ja poikakin jo lukiossa, niin ei näe mitään järkeä siinä, että paiskisi enää töitä kuin hullu. Sen sijaan hän sanoi pohtineensa, että kunhan poika muuttaa opiskelemaan niin voisimme alkaa katsella mukavaa rantatonttia jostain järvi-Suomesta ja rakennuttaa sinne uuden talon ja sen jälkeen myydä nykyisen talomme pääkaupunkiseudulta ja hän voisi jäädä kokonaan töistä pois.
Mitä mieltä? Onko kyse jostain tilapäisestä mielenhäiriöstä, ikäkriisistä tai vastaavasta? Onko muita, joiden mies on päättänyt alkaa eläkeläispapparaiseksi jo nelikymppisenä? Miten tuon saa järkiinsä?
Kommentit (46)
Ymmärrän ap:n miestä paremmin kuin hyvin. Me olemme oman mieheni kanssa 45 molemmin puolin ja tarkoituksella höllänneet tahtia. Mies vaihtoi johtotehtävät pienempipalkkaiseen, mutta vähemmän stressaavaan ja enemmän vapautta antavaan hommaan ja itse teen osa-aikatöitä. En ymmärrä, miten ap suree vielä tulojen tippumistakin, kun on omaisuutta ja sijoituksia ja edelleen ilmeisesti ihan kivasti tulojakin tiedossa. Kuulostaa todella ahneelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ap siinä kanssasi samaa mieltä, että korpeen en nelikymppisenä lähtisi. Omat ystävät jne. ovat sen verran tärkeitä. Mökki jotain lähempää, jonne pääsee kaupungista helposti...?
Muuten ymmärrän kyllä miehesi down shiftaamisen. Harva elämässään katuu sitä, että teki liian vähän töitä, vaan usein sitä, että on jättänyt haaveet toteuttamatta ja elämän elämättä.
Isäni teki noin kymmenen vuotta sitten lähes täysin saman ratkaisun. Hänelle tarjottiin huomattavasti parempipalkkaista ja vaativampaa työtä samasta yrityksestä. Kertoi minulle siitä kun olin teini ja sanoi syyksi sen, että piti sen hetkisestä työstään sekä työilmapiiristä. Ei halunnut lähteä uuteen virkaan sillä tiesi, että se veroittaisi aikaa perheeltä sekä ystäviltä+ olisi vaativampaa. Opetti silloin myös minulle, että työssä on tärkeintä viihtyvyys. Ei palkka, ei asema. Se että töihin on joka päivä mukava mennä, se että töissä on mukava olla. Uskon miehelläsi olevan vähän samankaltaiset fiilikset. Itse arvostaisin ja kannustaisin miestäni. Niin harvinaista tänäpäivänä. Loppujen lopuksi siitä mahtavan upean pitkästä työurasta ei jää mitään muuta käteen kuin se raha jolla ei voi ostaa sitä menetettyä aikaa takaisin. Etkö halua vaihtaa sitä rahan menetystä, mistä olet huolissasi teidän yhteiseen aikaan?
[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 18:15"]
[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 17:23"][quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 16:59"] Oletan, että itse tahkoat samanlaisia lukuja vaativissa tehtävissä ja siksi pettynyt? Toisaalta, mikset sinäkin voisi löysätä jo, kun uitte rahassa. Jos taas itse vain olet nauttinut miehesi työn hedelmistä, häpeä. [/quote] Olen ollut kotiäitinä, mutta se oli ihan yhteinen päätös. Sen jälkeen kun poika meni kouluun, olen tehnyt vapaaehtoistyötä ja perustanut oman yrityksen, joka ei tosin vielä tuota paljonkaan. Minusta ei voi sanoa, että olen vain nauttinut miehen työn hedelmistä, jos on yhdessä sovittu, että toinen hoitaa lapsen ja kodin ja toinen tuo leivän taloon. Yhtälailla minä olen uhrannut oman urani perheen eteen. Onko teistä tällaisessa tilanteessa oikein, että toinen vain ilmoittaa että päätimpä juuri pudottaa perheen tulot kolmaosaan entisestä? ap [/quote] Koetko oikeasti että sulla on varaa arvostella miestäsi siitä, että hänkin haluaisi höllentää työtahtia, kun itse olet saanut viettää leppoista kotielämää vuosikausia vain siksi, että miehesi on työtä raatamalla mahdollistanut sen? Ilmeisesti te ette huonosti tulisi toimeen vaikka miehesi tulot tippuisivatkin? Onko sinulla oikeasti varaa murehtia perheenne pienentyvää tulotasoa, kun et itse ole ollut omaisuuttanne keräämässäkään? Vai olisiko aika nyt alkaa sinun tienaamaan sitä rahaa, jota tunnut kaipaavan, ja antaakin miehesi levätä nyt?
[/quote]
Kyllä tuo on minusta niin iso muutos, että siitä pitäisi keskustella yhdessä. Minusta on myös väärin sanoa, etten ole ollut omaisuuttamme keräämässä, koska minun kotiäitiyteni on mahdollistanut miehen uraan keskittymisen ja minä maksan siitä sen hinnan, että omat työllistymisnäkymät tässä vaiheessa elämää on aika heikot.
Mies on hoitanut meillä talousasiat, mutta tiedän, että mies peri parikymppisenä isältään asunnon lisäksi myös jotain sijoituksia ja tiedän, että hän on sijoittanut jatkuvasti lisää siitä lähtien kun valmistui, joten uskon kyllä kun hän sanoo että pärjättäisiin taloudellisesti ihan hyvin. Mutta olisi se silti aika iso muutos ja aika turvattomalta tuntuu, jos täytyy alkaa säästöjä nakertaa elääkseen, kun ei olisi pakko.
ap
Viisas mies.on ymmärtänyt elämän, kun taas sinä et kun raha kiiluu silmissä. Toivottavasti miehesi toteuttaa suunnitelmansa vaikka sitten ilman sinua.
Ja jos sinä et ap ole pariinkymmeneen vuoteen korvaasi lotkauttanut talousasioille vaan sysännyt nekin miehellesi niin minun mielestäni hänellä on täysi valta päättää siitä myös nyt. Ei sun ainoa osallistumisesi talousasioihin voi olla se, että et hyväksy miehen työn kevennystä kun olet itse miehen rahoilla kevennellyt kaikki vuodet. Eiköhän miehesi osaa laskea mikä raha siihen riittää.
Kamala oikeasti, miten itsekkäältä vaikutat näiden viestien perusteella :(