Synnytyskipu

Kolme synnyttäneenä ja hermokipuakin kokeneena en vertaisi niitä keskenään. Synnytyskipu on omanlaisensa.

Synnytyskipu on sellainen että sen tietää loppuvan. Jos osaa rentoutua niin on helpompaa. Synnytyskipu on kipu jonka unohtaa pian synnytyksen jälkeen. Synnytyskipu on hyvää kipua.

Oliko synnytyskipu lopulta pahempaa vai lievempää kuin odotitte sen olevan? Tuliko ns. positiivisia yllätyksiä? :)

Muistan ajatelleeni että tuntuu kuin olisi keilapallo persiissä, ulisin kuin itkevä koira. Jotenkin sen sai ulos väännettyä tajuttomuuden partaalla, sai kätilöt ihan tosissaan komentaa kun tuntui ettei enää ole tässä maailmassa. Ja taas se on edessä kohta, eikä pelota. Luotan kroppaani sekä kätilöihin :)

Mielenkiintoista miten erilaisia kokemuksia. "Hyvää kipua". "Tovin päästä olisi jo valmis uudelleen". "Unohtuu synnytyksen jälkeen varmasti".

Oikean ihmisen oikea oma kokemus tuokin on. Oma kipukokemukseni oli brutaali, siinä ei ollut yhtään mitään hyvää, en ole unohtanut sitä, enkä ole tullutkaan sitten toista kertaa raskaaksi...

Mutta tietysti kivun kokeminen, tai traumatisoituminen on monen tekijän summa. Muistan että noin sanottiin esim. Neuvolassa ja synnytysvalmennukssa joten varmaankin se suurimmalla osalla näin menee. Ja tuskin tosiaan pelkkä kipu vain traumoja aiheuttaa, vaan moni tekijä yhdessä.

Mutta et tovi sen jälkeen uudestaan... Mulla on jo vuosien tovi.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:38"]

No mulla synnytyskipu oli paljon lievempää kuin kuukautiskivut. Mulla on ihan järkyttävät kuukautiskivut joiden aikana olen mm pyörtynyt kovan kivun takia. Sen sijaan synnytys ei ollut lähelläkään yhtä paha.

[/quote]

Miksi miinus? Tämä on minun kokemukseni. Minkä minä sille voi, että omat kuukautiseni ovat kivuliaammat kuin mitä synnytys oli.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:57"]

Mielenkiintoista miten erilaisia kokemuksia. "Hyvää kipua". "Tovin päästä olisi jo valmis uudelleen". "Unohtuu synnytyksen jälkeen varmasti". Oikean ihmisen oikea oma kokemus tuokin on. Oma kipukokemukseni oli brutaali, siinä ei ollut yhtään mitään hyvää, en ole unohtanut sitä, enkä ole tullutkaan sitten toista kertaa raskaaksi... Mutta tietysti kivun kokeminen, tai traumatisoituminen on monen tekijän summa. Muistan että noin sanottiin esim. Neuvolassa ja synnytysvalmennukssa joten varmaankin se suurimmalla osalla näin menee. Ja tuskin tosiaan pelkkä kipu vain traumoja aiheuttaa, vaan moni tekijä yhdessä. Mutta et tovi sen jälkeen uudestaan... Mulla on jo vuosien tovi.

[/quote]

Saako kysyä, että mitä synnytyksessä tapahtui? Menikö jotain pieleen vai´?

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:49"]

Oliko synnytyskipu lopulta pahempaa vai lievempää kuin odotitte sen olevan? Tuliko ns. positiivisia yllätyksiä? :)

[/quote]

Paljon lievempää, kuin odotin. Siis ne supistukset, ponnistusvaiheessa oli epiduraali. Oikeastaan semmoiset jonkin verran kovia menkkakipuja ilkeemmät. Tuntui kuin joku puristaisi tuosta lantion yläpuolelta tosi kovaa. Alkuun auttoi suihkussa oleminen ja loppuvaiheessa se, kun mies murjoi nyrkeillä selkää. Mutta paljon vähemmän sattui, kuin mitä odotin. Itse ponnistus tuntui (epiduraalin kanssa) lähinnä inhottavalta. Ei ollut kipua, mutta semmoinen inhottava tunne. Olisin ollut heti valmis uusimaan, niin helppo homma se lopulta oli eikä jäänyt mitään kipuja tai muuta jälkikäteen.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 00:03"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:57"]

Mielenkiintoista miten erilaisia kokemuksia. "Hyvää kipua". "Tovin päästä olisi jo valmis uudelleen". "Unohtuu synnytyksen jälkeen varmasti". Oikean ihmisen oikea oma kokemus tuokin on. Oma kipukokemukseni oli brutaali, siinä ei ollut yhtään mitään hyvää, en ole unohtanut sitä, enkä ole tullutkaan sitten toista kertaa raskaaksi... Mutta tietysti kivun kokeminen, tai traumatisoituminen on monen tekijän summa. Muistan että noin sanottiin esim. Neuvolassa ja synnytysvalmennukssa joten varmaankin se suurimmalla osalla näin menee. Ja tuskin tosiaan pelkkä kipu vain traumoja aiheuttaa, vaan moni tekijä yhdessä. Mutta et tovi sen jälkeen uudestaan... Mulla on jo vuosien tovi.

[/quote]

Saako kysyä, että mitä synnytyksessä tapahtui? Menikö jotain pieleen vai´?
[/quote]

No oli se tosi pitkä ainakin, kohtalaisia kipuja oli pari vuorokautta ennenkuin edes senttiä aukesi. Olin siis siellä sairaalan odotteluhuoneessa kipulääkkeillä ennen kuin alkoi edetä ne vuorokaudet ja jo väsynyt. Sitten sain voimakkaat reaktiot ihan vaan puudutusaineesta ja loppu olikin kaaosta. Verenpaine romahti yms. Puudute lakkasi sekuntien sisällä kokonaan, tai siltä se tuntui ja sain kovia kuolemanpelkokohtauksia. Ponnistus pitkittyi tosi pitkäksi ja tarvittiin imukuppi. En oikein tiedä että mikä kohta synnytyksestä oli se hieno kokemus. Imukuppilääkäri oli harjoittelija joka kysyi neuvoa kätilöiltä. Ei mulla sinänsä ole mitään sitä vastaan ja eiköhän se ole kohtalaisen yksinkertainen toimenpide, mutta siinä tilanteessa kun olin jollakin lailla varma että kuolen nyt, niin se oli jotenkin iso rasti.
Sain synnytyksen loppuvaiheessa vielä pitkään oksitosiinia, mikä tuntui ihan hirveältä- järkyttäviä kivuliaita ponnistuksia jotka ei johtaneet mihinkään, se oli niin toivotonta.

No, terve tyttövauva :) On onni nyt jälkeenpäin, vaikka aluksi halusin että ne veisivät sen vaan pois. Synnytyskahvit oli järkytys. No suoraan sanoen en pystynyt tuntemaan vauvaa kohtaan kuukausiin oikein mitään :'( onneksi oli isä ja isovanhemmat, joku oli meillä koko ajan!

Että niinkin luonnollinen asia mitä en etukäteen pelännyt ollenkaan, voi muuttua karmeaksi? Ja tiedän tasan sen, etten todellisessa hengenvaarassa edes ollut vaan sairaalassa missä olisi tarvittaessa voitu leikata. Mutta minkäs mielellesi teet?

Sellainen kipu, että rajoitti lasten määrän kolmeen.

Se kipu on tosi yksilöllistä. Mulla on aina ennen vesien menoa ollut sellaisia "menkat potenssiin sata"-kipuja, mutta vesien menon jälkeen sellaisia että rakas taivaan isä on armahtanut mua niitä kovin elävästi muistamasta enää jälkeenpäin. Sellaisia, että mitään kontrollia omaan kehoon ei enää ole. Edes jalkaa ei pysty liikuttamaan ilman kätilön apua, on niin halvaantunut siitä kivusta ettei tunne enää alakroppaansa vaikka samaan aikaan sattuu aivan käsittämättömän paljon. Kahdesti olen revennyt, mutta ei sitä tunne siinä (tätä itse pelkäsin ennen omaa kokemusta eniten).

Mutta kuitenkin olen synnyttänyt kolmesti ja voisin hyvin tehdä vielä uudestaankin :) Siinä vaan mennään kyydissä kun luonto määrää. Mitään ei tarvitse osata tai tietää, kroppa tekee sen mikä pitää ja kätilö huolehtii lopusta. Tekee vaan niin kuin käsketään (joo ei ole ihan helppoa jos kielletään ponnistamasta :D)

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 00:32"]Se kipu on tosi yksilöllistä. Mulla on aina ennen vesien menoa ollut sellaisia "menkat potenssiin sata"-kipuja, mutta vesien menon jälkeen sellaisia että rakas taivaan isä on armahtanut mua niitä kovin elävästi muistamasta enää jälkeenpäin. Sellaisia, että mitään kontrollia omaan kehoon ei enää ole. Edes jalkaa ei pysty liikuttamaan ilman kätilön apua, on niin halvaantunut siitä kivusta ettei tunne enää alakroppaansa vaikka samaan aikaan sattuu aivan käsittämättömän paljon. Kahdesti olen revennyt, mutta ei sitä tunne siinä (tätä itse pelkäsin ennen omaa kokemusta eniten).

Mutta kuitenkin olen synnyttänyt kolmesti ja voisin hyvin tehdä vielä uudestaankin :) Siinä vaan mennään kyydissä kun luonto määrää. Mitään ei tarvitse osata tai tietää, kroppa tekee sen mikä pitää ja kätilö huolehtii lopusta. Tekee vaan niin kuin käsketään (joo ei ole ihan helppoa jos kielletään ponnistamasta :D)
[/quote]

Etkö halunnut vai eikö toiminut puudute?

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 00:45"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 00:32"]Se kipu on tosi yksilöllistä. Mulla on aina ennen vesien menoa ollut sellaisia "menkat potenssiin sata"-kipuja, mutta vesien menon jälkeen sellaisia että rakas taivaan isä on armahtanut mua niitä kovin elävästi muistamasta enää jälkeenpäin. Sellaisia, että mitään kontrollia omaan kehoon ei enää ole. Edes jalkaa ei pysty liikuttamaan ilman kätilön apua, on niin halvaantunut siitä kivusta ettei tunne enää alakroppaansa vaikka samaan aikaan sattuu aivan käsittämättömän paljon. Kahdesti olen revennyt, mutta ei sitä tunne siinä (tätä itse pelkäsin ennen omaa kokemusta eniten).   Mutta kuitenkin olen synnyttänyt kolmesti ja voisin hyvin tehdä vielä uudestaankin :) Siinä vaan mennään kyydissä kun luonto määrää. Mitään ei tarvitse osata tai tietää, kroppa tekee sen mikä pitää ja kätilö huolehtii lopusta. Tekee vaan niin kuin käsketään (joo ei ole ihan helppoa jos kielletään ponnistamasta :D) [/quote] Etkö halunnut vai eikö toiminut puudute?

[/quote]

Mun synnytykset on olleet nopeita (noin 3 tuntia) ja katalia: kivut on siedettävän rajoissa siihen saakka, että on jo liian myöhäistä puudutella. Kerran melkein ehdittiin laittaa epiduraali, mutta sitten näkyikin jo pää ja se vauva oli minuutin päästä siinä.

Olisin ottanut kyllä puudutukset ihan mielelläni.

Oon aina ollut kipuherkkä. Kun synnytys alkoi oli kipu vielä pahempaa kuin mitä kuvittelin. Se oli todella kamalaa. Lopulta päättyi imukuppi synnytykseen. En pystynyt istumaan 1,5kk.

Toista lasta ei vielä ole edesyritetty. Kyllä mulla taisi jjonkinlaiset traumat jäädä. Kenellekään en sitä myöntänyt mutta todennäköisesti suhde vauvaan oli monta kuukautta "jäässä" mm synnytyksen takia.

Kipuherkkä en ole ollut koskaan. Hammaslääkärissä en ole halunnut puudutusta. Synnytykseen pyysin kipulääkettä tai puudutusta, mutta en saanut.

Mun ensimmäinen alatiesynnytys kesti 34h... Ja imukupilla joutui vetää.
Ensin koko päivä ihan sairaita supistuksia, ponnistin 48min, ei onnistunut niin imukupin laitto oli jotain järkyttävää!!! Teki mieli ja varmasti yritinki perääntyä et mä lähen muuten NYT kotiin! Mieti ku lekuri pistää sinne imukupin ja oman kätensä!! Sitten aivan hullut vedot, otti jalalla mun sängynlaidasta tukea ja repi!! Kaikkein hirveintä oli kun pää oli puolivälissä ulkona ja sanottiin et ei saa ponnistaa!! Oi hemmetti oli kauheaa!! Sitten kun tyttö oli ulkona niin oli kuulemma ihan hirveät repeytymät :P no lapsi oli terve ja toinen syntyi reilun vuoden päästä niin kiireellä etten saanut mitään kivunlievitteitä :D siinä on vaan parasta ajatella että pian se kipu on ohi ja saa lippukahvit :D ja lahjoista parhaimman <3

Mulla alkusupistuksissa vielä jaksoi välillä vitsailla, vaikka kipeitä olivatkin sinne 4cm avautumiseen. Sitten alkoi terävä kipu joka ei enää muistuttanut kuukautisia vaan oli kamalaa. Sietäisin kovankin tylpän kuukautiskivun paremmin, mutta se terävä ympäröivä kipu yllätti ja todella ahdisti kun pelotti entisestään.

Miehenä pitää sanoa, että en usko synnytyksen oikeasti sattuvan kovin paljon. Naiset ovat evoluution seurauksena kehittäneet itselleen sellaisia kykyjä, jotka herättävät miehissä auttamisen halun naisia kohtaan. Esim. itkeminen, jonka jokainen nainen pystyy aloittamaan sormia napsauttamalla. Ja kaikkihan tietää, että nainen saa miehen sympatiat heti puolelleen itkemällä.

Synnytyksessä ollaan ääritilassa, joten naiset feikkaavat olevansa suurissa kivuissa saadakseen miehen sympatiat ja avun silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 01:54"]Miehenä pitää sanoa, että en usko synnytyksen oikeasti sattuvan kovin paljon. Naiset ovat evoluution seurauksena kehittäneet itselleen sellaisia kykyjä, jotka herättävät miehissä auttamisen halun naisia kohtaan. Esim. itkeminen, jonka jokainen nainen pystyy aloittamaan sormia napsauttamalla. Ja kaikkihan tietää, että nainen saa miehen sympatiat heti puolelleen itkemällä.

Synnytyksessä ollaan ääritilassa, joten naiset feikkaavat olevansa suurissa kivuissa saadakseen miehen sympatiat ja avun silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
[/quote]

en minäkään naisena usko, että esim. loppuvaiheen syövissä mitään kovia kipuja on... Puolet on vaan koukussa niihin raksuihin ja sairas ihminen nyt vaan on huomiota vailla. Samoin on ihan tavallista, että voi tulla laaja sydänkohtaus ja siihen kuolla, se on kuitenkin tyypillisin keski-ikäisten miesten kuolintapa.
Synnytyskuolemat ovat kyllä ehkä vieläkin yleisempi kuolinsyy hedelmällisen ikäisellä naisella, kuin sydänkohtaus miehellä niissä maissa, joissa ei ole terveydenhuoltoa. Paikoittain 10 % naisista kuolee lapsentekoon. Luojan kiitos se kuitenkin OIKEASTI on kivuton kuolintapa. Kautta aikojen naiset on synnyttäneet keskenään, ei miesten kanssa juuri salatakseen tämän asian!

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 00:22"]Sellainen kipu, että rajoitti lasten määrän kolmeen.
[/quote]

Sellainen kipu, että rajoitti perjaatteessa yhteen. Ekassa spinaali joten ponnistusvaihetta en tuntenut ollenkaan, mutta muuten oli niin kivulias, että vannoin ettei ikinä. Kas kummaa puolen vuoden päästä jo toisen halusin. Siinä sitten koin miltä se tuntuu kun vauva tulee ulos, joku jo sitä hyvin kuvailikin kun paskoisi jalkapallo joka on tulessa. Se rajoitti meidän lapsi määrään 2.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 01:54"]Miehenä pitää sanoa, että en usko synnytyksen oikeasti sattuvan kovin paljon. Naiset ovat evoluution seurauksena kehittäneet itselleen sellaisia kykyjä, jotka herättävät miehissä auttamisen halun naisia kohtaan. Esim. itkeminen, jonka jokainen nainen pystyy aloittamaan sormia napsauttamalla. Ja kaikkihan tietää, että nainen saa miehen sympatiat heti puolelleen itkemällä.

Synnytyksessä ollaan ääritilassa, joten naiset feikkaavat olevansa suurissa kivuissa saadakseen miehen sympatiat ja avun silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
[/quote]

Sekin oli varmaan feikkausta kun en kivuilta enää pystynyt hengittämään, kätilö huutaa mulle, että PIRKKO NYT HENGITÄ! (nimimuutettu) sitten hengitin ja huuto oksensin ja sitten sen jälkeen lähti taju. Kyllä. Ei kiitos enää ikinä. T: Yhden ainoan lapsen äiti.