Synnytyskipu

Itselleni oli yllätys, miltä ponnistusvaihe tuntui. Pitkän avautumis- ja siirtymävaiheen jälkeen se oli lähes nautinnollista, jos nyt niin voi sanoa. Sain ainoastaan kohdunsuun paikallispuudutteen juuri, kun olin täysin auki. Se vei kipua pois, ja tilalle tuli vain valtava paineentunne ja kokovartalokouristukset, jotka työnsivät vauvaa ulos. Tuntui hyvältä antaa kouristusten tulla ja mennä ja myötäillä niitä. Vaikka en vielä varsinaisesti ponnistanut, tajusin kuinka voimakkaasti kroppa itsenäisesti tekee työtä, jotta lapsi pääsisi ulos. Ponnistusvaiheessa olin niin keskittynyt ja kai jonkinlaisessa transsissa, etten pitänyt sitä kovin pahana. Juuri kun pää oli syntymässä, kätilö sanoi jotain tyyliin "nyt kiristää kauheasti ja tuntuu ikävältä". Ajattelin vaan mielessäni, että ei tää nyt niin paha ole. Olin kai vaan niin helpottunut siitä, kun tajusin, että muutamalla ponnistuksella homma on ohi.

Kipua ei voi kuvitella etukäteen, eikä siihen oikeen osaa varautua. Ja jokeisella on oma sietorajansa kipuun ja kipu tuntuu erilaiselta. Mulla ei oo juuri menkkakipuja ollut ikinä, joten niihin en voi verrata. Esim mulla ei supistukset tuntunu juuri muualla kuin aivan häpyluun päällä alamahalla, aivan järkkypaikka! Ei siis alaselässä tai kyljissä tai koko mahassa niinkuin monesta paikasta saa lukea. Repeämistä en itse huomannu/tuntenu ollenkaan (kahdesti jo jo leikattu ja sit sen lisäks repesin) siinä ponnistellessa, huomio oli jossain ihan muussa. Ja todellakin, se mahan painelu istukan irrottamiseks oli kyllä melkein pahempaa kuin synnytys.. Kesällä on toinen urakka edessä ja nyt on edes pieni aavistus siitä mitä saattaa olla edessä, mutta varmaksi ei voi sanoa kun synnytykset saattaa olla aivan erilaisia keskenään.

Onhan se helvetillistä, kuin vatsa ja selkä olisivat tulessa. Mahtavaa kuitenkin on, kun tietää, että kohta lapsi syntyy ja että kipu loppuu, kun lapsi tulee ulos. Kaksi kolmesta lapsestani olen synnyttänyt ilman kivunlievitystä. Uudelleensynnyttäjällä jälkisupistukset saattavat olla kivuliaampia kuin synnytyssupistukset.

Ei sitä oikein voi kuvailla.

Supistuskäyrää katsoen toteat luvun alkaessa nousta että eeeei taaaas.. :D

Ponnistusvaiheessa tunne voi olla kuin sun alapäätä ja lantionseutua poltettais ja silvottais yhtäaikaa.
Ihmeellisintä siinä on että heti kun vauva on pihalla kipu häviää kuin tuhka tuuleen..

Mulla ei oo kokemusta kivunlievityksestä.. ei oo keritty muuta antamaan kuin ilokaasua. :) sen takia en osaa sanoa miltä tuntuu synnytys puudutteiden kans.

Minulla tuntui samana päivänä kun vedet meni lievää menkkamaista kipua alavatsalla. Vedet meni aivan täytenä yllätyksenä ja kipu pysyi pitkään samanlaisena, täysin siedettävänä ja mitättömänä. Noin 6 tuntia vesien mentyä kipu muuttui ja muistutti kovempia menkkakipuja. Tässä vaiheessa kohdunsuu oli 4 cm auki. Kivut koveni sitä mukaan kun kohdunkaula aukesi. Kipu alkoi levitä koko vatsan alueelle minne kohtu ylettyi ja tuntui itsellä myös selän puolella ja osittain takapuolessa. Kipu tuntui kouristavalta, puristavalta ja supistuksen huipussa vihlovalta voimistuen mitä enemmän kohdunsuu aukesi. Jumppapallolla istuminen, lämpötyyny, käveleminen ja erittäin syvään & rauhallisesti hengittäminen helpotti todella paljon kivunsietoa ja nopeutti avautumisvaihetta. Ilokaasu tuli kehiin kun kohdunsuu oli n. 7-8 cm auki enkä pärjännyt enää ilman kivunlievitystä. Ilokaasu vei pahimman kärjen eli pahimman vihlonnan supistuksilta, muuten kipu tuntui samalta. Tosin makuulle joutuminen ilokaasun takia hidasti avautumista ja makaaminen kivuissa oli ilkeämpää. Ponnistusvaiheessa kivun lisäksi tuntui paineen tunne alapäässä joka pakotti ponnistamaan kuin kovassa kakkahädässä.
Jokaisella on oma kipukynnys, mutta kipua on kuitenkin turha pelätä koska siihen saa tarvittaessa helpotusta. Pelko vain lisää jännitystä ja täten myös voimistaa kiputuntemusta. Parhaiten itseään pystyy hallitsemaan hengityksellä ja kropan rentoutuksella, yrittämällä ajatella kipua pois ajattelemalla sen positiiviseksi ja hyväksi. Synnytys oli mielestäni kaikin puolin hieno kokemus kaikesta kivusta ja episiotomiasta huolimatta!

Jokaisen kipukynnys on tietysti erilainen. Ja kipua on erilaista. Synnytyskivulla on oma tarkoituksensa. Itsellä on kaksi täysin erilaista synnytyskokemusta. Ensimmäiseltä sain ebiduraalin ja kaikki mahdolliset kivunlievitykset. Ebiduraali vei minulta kaikki kivut, en tuntenut edes supistuksia ponnistusvaiheessa. Tämä haittasi synnytyksen etenemistä, en tiennyt milloin täytyy ponnistaa. Toisen kohdalla synnytys eteni niin nopeasti etten ehtinyt saamaan minkäänlaista kivunlievitystä,vaikka olinkin ajatellut etten halua mitään puudutuksia. Tämä synnytyskokemus oli helppo ja hieno! Oli mahtavaa huomata miten keho toimi luonnollisesti,miten hyvin pärjäsi ilman mitään lääkkeellistä apua! Kipu ei ollut missään vaiheessa kovin kauheaa,vaikka poika syntyi nelikiloisena nyrkki poskella ja tuli pieni repeämäkin. Tiesin että jokaisella supistuksella vauva tulee lähemmäksi minua ja kipu loppuu pian. Kun luottaa itseensä ja omaan kehoon,kaikki menee hienosti!

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 20:49"]Minulla tuntui samana päivänä kun vedet meni lievää menkkamaista kipua alavatsalla. Vedet meni aivan täytenä yllätyksenä ja kipu pysyi pitkään samanlaisena, täysin siedettävänä ja mitättömänä. Noin 6 tuntia vesien mentyä kipu muuttui ja muistutti kovempia menkkakipuja. Tässä vaiheessa kohdunsuu oli 4 cm auki. Kivut koveni sitä mukaan kun kohdunkaula aukesi. Kipu alkoi levitä koko vatsan alueelle minne kohtu ylettyi ja tuntui itsellä myös selän puolella ja osittain takapuolessa. Kipu tuntui kouristavalta, puristavalta ja supistuksen huipussa vihlovalta voimistuen mitä enemmän kohdunsuu aukesi. Jumppapallolla istuminen, lämpötyyny, käveleminen ja erittäin syvään & rauhallisesti hengittäminen helpotti todella paljon kivunsietoa ja nopeutti avautumisvaihetta. Ilokaasu tuli kehiin kun kohdunsuu oli n. 7-8 cm auki enkä pärjännyt enää ilman kivunlievitystä. Ilokaasu vei pahimman kärjen eli pahimman vihlonnan supistuksilta, muuten kipu tuntui samalta. Tosin makuulle joutuminen ilokaasun takia hidasti avautumista ja makaaminen kivuissa oli ilkeämpää. Ponnistusvaiheessa kivun lisäksi tuntui paineen tunne alapäässä joka pakotti ponnistamaan kuin kovassa kakkahädässä.
Jokaisella on oma kipukynnys, mutta kipua on kuitenkin turha pelätä koska siihen saa tarvittaessa helpotusta. Pelko vain lisää jännitystä ja täten myös voimistaa kiputuntemusta. Parhaiten itseään pystyy hallitsemaan hengityksellä ja kropan rentoutuksella, yrittämällä ajatella kipua pois ajattelemalla sen positiiviseksi ja hyväksi. Synnytys oli mielestäni kaikin puolin hieno kokemus kaikesta kivusta ja episiotomiasta huolimatta!
[/quote]

Niin ja reipas 4 kiloinen vauva syntyi lopulta hienosti ilokaasun voimin! Episiotomian ompeleminen puudutuksen hiipuessa oli ilkeämpää kuin yksikään synnytykseen liityvä kipu.

Kovaa kipua, jonka voimakkuutta ei onneksi etukäteen voi kuvitella. Ponnistuskipu ei ole niin paha,  se on vähän kuin jalkapallo tulis peräsuolesta, sellasta kovaa puristavaa ja venyvää kipua. Mutta supistukset loppuvaiheessa on sellasta, ettei sitä voi edes kuvailla. Mutta silti siitä selviää.

Te joilla ponnistuskivut eivät olleet niiin kauhean kamalia, niin onko teillä leveä lantio? Minä pelkään repeämistä yli kaiken. Muu ei pelota.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 14:23"]Te joilla ponnistuskivut eivät olleet niiin kauhean kamalia, niin onko teillä leveä lantio? Minä pelkään repeämistä yli kaiken. Muu ei pelota.
[/quote]

Ei lantioni kai ole mitenkään tavallista leveämpi. Ihan tavallinen. Toisen asteen repeämänkin sain, mutta silti itse ponnistusvaihe oli mielestäni helppo. Kätilö ehti puuduttaa jo episiotomiaa varten, mutta päätti olla leikkaamatta, kun kudos näytti joustavan tarpeeksi. Kudostyyppi on kai se ratkaiseva asia tässä. Itse en repeämistä huomannut ponnistaessa mitenkään. Vasta suihkussa synnytyksen jälkeen pelästyin, kun tuntui että ois ollut omena jalkojen välissä. :D Turvotus oli melkoista. Suihkuttelulla, jääsiteillä ja särkylääkkeillä paranin kuitenkin noin viikossa jo ihan kohtuulliseen kuntoon.

50

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 14:23"]

Te joilla ponnistuskivut eivät olleet niiin kauhean kamalia, niin onko teillä leveä lantio? Minä pelkään repeämistä yli kaiken. Muu ei pelota.

[/quote]

Olen mallia "emäntä" eli leveä perä ja lantio. Äitini on tismalleen samanmallinen kanssani eli nuoresta asti reilunkokoinen lantio. Olen äitini esikoinen enkä mahtunut syntymään, meni hätäsektioon.

Oman esikoiseni pullautin maailmaan. Hän käytännössä katsoen liukui maailmaan ilman sen suurempia ponnistuksia, myötäilin vähän supistuksia. Saman verran kuin olisin käynyt pissalla, istahtanut pöntöllä ja antanut pissan tulla. Pieni repeämä (joka ei tuntunut silloinkaan kun istukka "syntyi"). Esikoiseni painoi melkein kilon enemmän kuin itse olin painanut syntyessäni.

En usko että lantion koolla on merkitystä repeämiin. Menin synnyttämään avoimin mielin, jätin äitini kauhu ponnistus kertomukset omaan arvoonsa.

Nämä kivut ja tuntemukset riippuu niin ihmisestä ja kipukynnyksestä. Itsellä kaksi synnytystä takana ja tuntui kuin eka olisi ollut ns. kivuttomampi. Ensimmäistä tehdessä ei tiennyt mitä tuleman piti (en halunnut katsoa videoita tai muuten kysellä ja ottaa selvää etukäteen). Supistukset kestin hyvin pitämällä mieheni kädestä supistuksen tullessa ja keskittymällä vain ja ainoastaan rauhassa hengittämiseen. Sitten kun alkoi ponnistusvaihe, ei tuntunut enää samanlailla kivuliaalta. Tuli se "kakkaamisen" tunne ja lähes itsestään ponnistutti. Itsellä vain ei ollut ihan kohdallaan se "suunta" ja tekniikka siinä työntämisessä, niin kesti vähän kauemmin. Mutta kaiken kaikkiaan vain nelisen tuntia kesti eka synnytykseni.

Toista tehdessä sitten jo tiesi jotain tulevasta synnytyksestä vaikka tiedossa olikin ettei kaikki välttämättä samanlailla mene. Tosi nopeasti kuitenkin supistukset etenivät sitten kun vihdoin alkoivat ja tällä kertaa minulla ei ollut miestäni "apuna", joten en "osannut" yhtä hyvin keskittyä vain hengittämiseen vaan jännitin kipua, joka sitten tuntui enemmän. Mies saapui sairaalaan juuri viimeiselle suurimmalle supistukselle, jonka jälkeen alkoi ponnistukset. 

Kaiken kaikkiaan itselläni oli siis tosi lyhytkestoiset synnytykset, joten ei voi verrata joidenkin 24 tunnin puserruksiin, ymmärrän hyvin että on hieman enemmän tuskaa tuottavia synnytyksiä ne. Mutta niin kestosta kuin mistään muustakaan ei etukäteen voi tietää, joten periaatteessa synnytyskipuihin ei pysty kovinkaan valmistautumaan. Ehkä jooga-tyyppisistä hengitysharjoituksista tai keskittymisharjoituksista voisi olla apua, jos niitä malttaisi sitten käyttää kun on tositoimet. 

Itsellä ei kummassakaan synnytyksessä ollut mitään puudutteita tai kivunlieventäjiä ja hyvin kestin eikä jäänyt mitään negatiivista synnytyksestä mieleen. Positiiviset kokemukset kumpikin..

Kamalampaa oli kuin etukäteen kuvittelin...huusin miestä ja epiduraalia apuun ja itkin ja hakkasin sänkyä ja hypin ilmaan...unohtui kyllä joogassa opetellut hengitykset...supistusten väliä ei juuri ollut ja oksitosiinitippa vauhditti supistuksia...suihkut, hieronnat ja kuumavesipussit tuntuivat lähinnä vitsiltä kuin myös ilokaasu. Kätilö kiirehti anestesialääkäriä paikalle, joka luojan kiitos saapui ja pelasti...Ilman epiduraalia olisin varmasti kuollut siihen kipuun...kuin olisi kärvistellyt helvetin lieskoissa...huvitti kun 4kk synnytyksestä poistettiin viisauden hammas ja lääkäri huolehti niin että puudutus on kohdillaan eikä kipua tunnu...kerroin vain synnyttäneeni vasta ja sen jälkeen tuskin mikään sattuu...

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 10:15"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 23:38"]No mulla synnytyskipu oli paljon lievempää kuin kuukautiskivut. Mulla on ihan järkyttävät kuukautiskivut joiden aikana olen mm pyörtynyt kovan kivun takia. Sen sijaan synnytys ei ollut lähelläkään yhtä paha. [/quote] Munkin kuukautiskivut on kovia, tai niin luulin... Pyörtyilyä huonona päivänä, hyvänä päivänä pimeässä huoneessa peiton alla kauralämpöpussin kanssa itkemistä. Kuitenkin synnytyskipu oli tuo potenssiin miljoona ja luulin kuolevani siihen. T. 4

[/quote]

No, minulla oli toisin päin. Luulen joka kuukausi kuolevani kuukautiskipuun. Synnytys oli helppoa siihen verrattuna.

Mulla se tuntui sellaiselta tosi kovalta puristukselta, kuin joku järjetön suonenveto vatsan, pakaroiden ja selän alueella. Yhtään tarkemmin en muista enkä oikeastaan voi edes kuvitellakaan enää kuinka kovaa se on ollut. Mutta kovaa se oli, kun oksensin ja huusin kivusta. En kyllä missään vaiheessa ajatellut kuolevani, koko ajan tiesin että tää kuuluukin tuntua tältä ja sitä nopeammin vauva syntyy mitä pahemmalta tuntuu. Ponnistaminen tuntui helpotukselta, ei oikeastaan tarvinut edes naama punaisena pusertaa, kun kroppa teki suurimman työn. En muista että olisi edes sattunut, erittäin kova paineen tunne vain.

Kipu unohtui heti kun vauva oli ulkona, enkä oikein osaa edes kuvailla minkälaista se oli kun en vaan muista :)

Siis käykö sen istukankin "synnyttäminen" kipeää? :O

Kun luen näitä teidän kokemuksia niin alkaa sektio kuulostaa aika houkuttelevalta vaihtoehdolta!

Minulla synnytyksessä koski eniten ponnistusvaihe. Repeämän kohdalla kipu oli pahin mahdollinen kojemani kipu ja huudahdin sitten ja huusin ai saatana sattuu niin saatanasti. Sitten lapsi syntyikin. Avautumisvaiheen kipu jotain 6-7, ponnistuskipu 8, ja repeämä ennen syntymää 10+. Silti ei jäänyt traumoja ja ylhäällä olin tunti synnytyksestä ja suihkussa. Synnytys oli pitkä 28 h vesien menosta, semipitkä suppareista 10,5 h.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 16:48"]

Siis käykö sen istukankin "synnyttäminen" kipeää? :O

[/quote]

Itselläni se on ollut jumissa joka kerta ja käsin revitty irti, ollut kuin jauhelihaa. Miltä se nyt sitten tuntuu, kun lääkärin käsi on alapäässä repimässä väkisin istukkaa, mieti sitä....

Onneksi sain epiduraalit ja ne toimivat. Mulla kivuliaampaa on ollut hampaan paikkaaminen lapsena ilman puudutusta. Toki synnytys on muuten rankempaa ja epämiellyttävämpää touhua noin kokonaisuutena.