Lue keskustelun säännöt.
Miehen lapsellinen mökötys ja kiukuttelu seksistä.
11.01.2022 |
Ärsyttää kun mies vaipuu ihan taaperon tasolle aina jos edellisestä seksikerrasta ehtii hänen mielestään vierähtää liian pitkä aika. Tämä tapahtuu yleensä siinä vaiheessa jos ehtii kulua noin 8-9päivää ilman seksiä. Sanottakoon, että meillä on pieniä lapsia ja arki aika kuluttavaa, joten se mielestäni vähän selittää noita "pitkiä" taukoja. Ikinä ei varmasti ole kahta viikkoa mennyt ilman kuitenkaan. Se mikä eniten hämmästyttää on kuinka nopea tämä miehen mielialamuutos on, tänään kaikki ihan jees ja normaalisti, rento tunnelma yms, mutta seuraavana päivänä rentouden tilalle on tullut äksyilevä aikuistaapero. Mies ei ymmärrä sitäkään, että tuo käytös on siinä määrin vittumaista ja ärsyttävää, että vie kyllä loputkin halut. Onko muilla tämmöisiä aikuistaaperoita miehenä? Tai haluaisiko joku mies selittää voiko seksin "puute" laukaista ihan yhtäkkiä jonkun raivomoodin?
Kommentit (3476)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tuossa aiemmin siitä, kuinka kuivahtanut seksielämä parisuhteessa tuntuu ikävältä.
Sain mukavan ja tsemppaavan kommentin, kiitos siitä.
Kiitoksia myös niille naisille, jotka ovat rehellisesti avanneet pikkulapsiaikaisen haluttomuutensa kokemuksia.
Miesnäkökulmasta yksi asia tässä keskustelussa hieman tökkii: jos naiset tietävät, mikä miehen pahan olon aiheuttaa ja mistä se johtuu, ei tietenkään ole asiallista suostua miehen vonkaamiseen vastoin omaa tahtoa.
Sen sijaan peräänkuuluttaisin asennetta, jossa pystyisitte ymmärtämään ja asiallisesti avaamaan keskustelun ja oikeasti käsittelemään itsekin sen tosiasian, että seksittömyys satuttaa miltei jokaista parisuhteeseen sitoutunutta miestä, oli syy mikä tahansa. Se saattaa satuttaa syvästikin.
En ole itse parisuhteemme seksielämään oikein tyytyväinen, mutta se ei ole isoin asia tässä. En vaan millään kestäisi sitä tosiasiaa, että vaimoni kieltäytyy keskustelemasta asiasta. Jo puhuminen auttaisi todella paljon, mutta siitä pihtaaminen on minusta pahin asia koko tässä kuviossa.
Naiset, teidän pitäisi haluttomina osapuolina kantaa oma vastuunne asiasta, ja sanoa asiat rehellisesti, niin suoraan kuin pystytte. Keskustella, ja ottaa myös miestenne näkökulma huomioon. Tarvittaessa myös pariterapiaan lähteminen voisi olla monelle hyvä juttu.
Minusta on lähtökohtaisesti aivan väärin ja prseestä se oletus, että miesten pitäisi parisuhteessa tyynesti ja nurisematta hyväksyä se, että seksielämä joko kuivahtaa pitkäksi ajaksi tai (pahimmassa tapauksessa) käytännössä loppuu kokonaan. Eli toistuva torjutuksi tuleminen on se asia, joka eniten satuttaa, ahdistaa ja syö itsetuntoa.
Ei tällaista asiaa voi vaan lakaista maton alle, vaan tästä pitäisi käydä pitkiä keskusteluja ja löytää sellainen tahtotila, että asiat voidaan puhua läpi ja ratkaista yhdessä.
Ei kukaan voi ottaa vastuuta puolison seksuaalisesta tyydyttämisestä läpi elämän aina silloin, kun puoliso haluaa. Mutta toisten tunteiden, epävarmuuden ja itsetunnon huomioon ottaminen on kunnollisessa parisuhteessa aivan ensisijaisen tärkeää.
Kannattaa myös kuunnella, kun nainen kertoo elämästään ja tunteistaan. Silloin yleensä selviää syy haluttomuuteen. Harvaa kiinnostaa alkaa vääntämään rautalangasta seksiä mankuvalle miehelle. Tai, että kuuntelemattomuus paikataan terapeutin luona. Huokaus.
Kuuntelisin niin pirusti, mutta ei hän koskaan kerro esimerkiksi omista tunteistaan.
Ei ainakaan mitään sellaista, mikä liittyisi minuun tai parisuhteeseemme millään lailla (työhuoliaan hän avaa minulle useinkin, ja kuuntelen silloinkin korva tarkkana). Yritän kysellä, mitä mieltä hän on parisuhteestamme, miten hän kokee sen jne. mutta en koskaan saa mitään muuta vastausta kuin sen, että hän on tyytyväinen suhteeseemme. Hän ei myöskään kuuntele, jos haluaisin keskustella jotakin parisuhteeseemme liittyvistä asioista. Uskoisin, että hänellä on jonkinlainen "onnellisuusmuuri", josta hän ei halua luopua.
Lisäyksenä tähän vielä: monilla naisilla tuntuu olevan tiukassa vanhanaikaiset stereotypiat siitä, että nainen puhuisi ja haluaisi keskustella tunteistaan, kun taas mies ei puhu (eikä pussaa).
Vaimoni ei halua keskustella parisuhteestaan eikä siihen liittyvistä tunteistaan avoimesti, hän vain kuittaa kaiken tyyliin "suhteemme on hyvä" -tokaisulla.
Vielä vaikeampaa puolisolleni (kuten yllättävän monelle naiselle!!) on se, jos MINÄ haluaisin puhua tunteistani ja keskustella asioista. Kerran, vuosia sitten, kun kerroin vaikeista tunteisiini liittyvistä asioista samalla itkien, hän jopa laittoi kädet korvilleen, ja sanoi, ettei halua kuunnella minua.
Omien kokemusten mukaan monelle naiselle tuntuu olevan vaikeaa se, että mies näyttääkin heikkoutensa ja negatiiviset/epävarmuuden tunteensa.
Tai ei ehkä vaikeaa, mutta se vaikuttaa vahvasti siihen miten mies nähdään. Hän ei enää olekaan MIES vaan hiekko ja valittava rassukka. Tiukassa tuntuu olevan käsitys/toive siitä, että vankkumaton kallio.
Noinhan se on ja feministitkään ei huolisi itselleen miestä, joka liikuttuu saati itkisi rohkeasti jos itkettää. Ei se tosin kaikille naisillekaan ole helppoa näyttää herkkyyttään mikä on sääli. Moni nainen häpeää herkkyyttään ja haavoittuvaisuuttaan niin paljon, että peittää sen kovalla kuorella ja samalla tekee itselleen sellaisen muurin ympärilleen, että on melko yksinäinen silti, vaikka olisi parisuhteessakin.
Hitsi, kunhan mies tuolta herää, niin pitää ilmoittaa etten huolikaan häntä. Mokomakin kun on kehdannut itkeä, nyt vasta tajusin kauhistua asiasta!
Oma mieheni itki juuri eilen onnesta, kun aikuinen lapsemme sai hyviä uutisia. Ja olen feministi. Ja sillä hetkellä rakastin häntä taas kerran niin, että meinasi sydän pakahtua.
Noin siinä käy, että kun nainen sairastuu feminismiin, niin feminiininen puoli katoaa eikä pysty enää itkemäänkään, vaan mies joutuu senkin puolen hoitelemaan.
Niinhän se juuri on. No, onneksi kykenin edes halaamaan häntä tiukasti ja antamaan noin 153 pusua ja kertomaan että rakastan. Toivottavasti se oli jotain.
Ja onneksi pystyit muistuttamaan, että niin rakas, se on toi itku ja tiskit ja kerran päivässä seksiä sun osa, koska minä tuon rahat tähän taloon ja vaihdatin syksyllä autoon renkaat.
Sinä et ymmärrä hyvistä rakkaussuhteista mitään. Toivottavasti joskus oppi karttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri se aihe mistä puhutaan työpaikan kahvipöydässä miesten kanssa... Siis juurikin se että naiset eivät ymmärrä mitä miehelle se aiheuttaa ettei sitä seksiä ole. Moni kertoo sanoneensa vaimolleen että tulee hulluksi ilman seksiä ja kuinka se seksityömyys aiheuttaa erilaisia reaktioita kehossa. Vaimot vain sitä mieltä että ei nyt ollenkaan aiheuta. Mutta kyllä, juurikin se raivomoodi... Ja ne lapset ja väsymys. Meilläkin on kolme pientä lasta. Vanhin oli alle 4 kun pienin oli vauva. Oli seksiä vähän vähemmän, sen ymmärsin, mutta kun vaimo alkoi aina valittaa kuinka väsyttää ja ei jaksa seksiä niin osallistuvana isänä kysyin että onko koskaan ajatellut että miten ne muut äidin jaksaa, kun niillä ei isät ole läheskään yhtä osallistuvia, käy vain syömässä vaimon tekemät ruoat ja häipyy jonnekin loppupäiväksi, vaimolle jää lapset ja koti. Ei oikein vieläkään ymmärtänyt mistä kyse. Kerran sitten kysyin että onko sitten avoin suhde parempi jos ei seksi kiinnosta ja vaihtoehdoksi sanoin että haluan seksiä ihan joka päivä. Vaimolle se oli aika paha, itki päiviä, mutta selkeästi ei halunnut lähteä. Alkoi olla seksiä, välillä keskellä päivääkin ja ennen vaimon töihin lähtöä. Lopulta aika vähään olin tyytyväinen, ei todellakaan tarvitse olla joka päivä, ehkä pari kertaa viikossa ja takuulla voin sanoa että jos vaimo ei ole huomannut mun hyvää oloa niin hän ei sitten tajua mistään mitään. Kiinnostaa ne kotityötkin ihan eri tavalla... M36v
Aloin vasta lukemaan ketjua ja heti alkumetreillähän tuli tämä helmi vastaan.
Jos minä olisin ollut tämän vaimo, olisin vaatimukseen mietteissäni nyökännyt. Ja antanut seksiä joka päivä parin kk ajan.
Minkä jälkeen olisin sanonut, että tämä on niin kivaa, että tästä lähtien meillä on muuten seksiä 2 kertaa joka päivä. Sitten olisin nostanut kerrat kolmeen, neljään, viiteen, kuuteen, ihan niin moneen kuin pojalla puhti kestää.
Ja jollei kestä, niin iskähän pitää lapsia sitten viikonlopun, kun minä lähden hakemaan avoimesti tarvitsemani seksikerrat. Sillä onhan se nyt stana ihan selvää, että seksiä on saatava niin paljon kuin sitä tarvitsee!
Tässä on kyllä totuuttakin, vaikka kieli poskessa kirjoitettu. Mulla on myös niin, että mitä enemmän seksiä, sen enemmän sitä haluan. Eli mielelläni paneskelisin useamman kerran peräkkäin, että tulisi tyydytetty olo. Ei ole kyse edes orkuista, vaan ihan siitä tunteesta.
Mies harvemmin jaksaa kuin sen kerran ja useasti aika hätäiseen senkin. Ysärillä alkoi jauhanta siitä, että naisen pitää olla vastuussa itse orgasmeistaan, se on voimaannuttavaa. No mies saa ja lähtee hetken halimisen jälkeen muualle tai nukahtaa ja mä jään runkkailemaan.
Huvittaisi tietää, miten moni mies tällaista seksielämää sietäisi. Miehillä yleensä ei ole mitään tajua naisen seksuaalisen nälän määrästä, jota harvempi pystyy tyydyttämään. Naiselle helpompaa joko vaan antaa ja ajatella naapurin erkkiä sekä vältellä koko asiaa.
Mitä ihmeen höpinää.
Meillä kyllä on käynyt useinkin niin, että en ole saanut orgasmia seksin aikana ollenkaan. Ja vaimo on tyytyväisesti käynyt sen jälkeen kuorsaamaan.
Aina joskus (mahdollisesti ovulaation aikaan; joitakin kertoja vuodessa) vaimo saattaa olla seksistä hiukan kiinnostuneempi kuin minä, eli saattaa toivoa uusintaa saman viikon aikana. Joitakin kertoja parisuhdehistoriamme aikana on vaimolleni käynyt niin, että tyydyttävän seksin jälkeen on "vaikeaa lopettaa", eli haluaisi aina vaan lisää ja lisää.
99% ajasta ei häntä ilmeisesti seksi paljon kiinnosta, vaikka saa orgasmeja - ja erittäin hyviä ja voimakkaitakin orgasmeja - kanssani, ja kertomansa mukaan on aina ollut erittäin tyytyväinen seksiin kanssani. Itse asiassa hän on useamman kerran näiden supervoimakkaiden orgasmien jälkeen sanonut, että tuli niin tyydytetty olo, että ei välttämättä kiinnosta nyt hetkeen (ei sinänsä ihmetytä, koska nämä voimakkaimmat orgasmit olivat ulkoapäin tarkastellen fyysisesti todella voimakkaita, "kohtausmaisia").
Vaimo kyllä yleensä tekee ne seksialoitteet, mutta joka kerta samaan aikaan ja samalla kaavalla. On siis päättänyt tyyliin etukäteen, mihin aikaan, missä tilanteessa ja paikassa meillä seksiä on.
Ei naisten "luontaisiin" seksihaluihin oman kokemukseni perusteella vaikuta suurestikaan se, kuinka hyvää tai tajunnanräjäyttävää seksi on. Toki huono seksi voi epäilemättä tiputtaa ne naisten "luontaiset" halut nolliin, epäilemättä, mutta käänteistä kehitystä ei ainakaan oman vaimoni kohdalla ole tapahtunut, vaikka toisin voisi kuvitella.
Vaimosi teeskentelee. SIksi ne "orgasmit" ovatkin kohtauksia, ei vaan -maisia.
Tämä on ikävä kyllä monelle naiselle selviytymiskeino. Kun tietää, että tästä ei tule saamaan kumminkaan teeskennellään orkku, jotta päästään hommasta eroon. Ihan vähäksi aikaa, jopa.
Mitä teatraalisempi ja näyttävämpi "orgasmi", sitä pidempään saa kyseisen miehen vaimo seksitaukoa :D
Jos nainen todella saisi tajunnanräjäyttäviä orgasmeja, haluaisi hän niitä ihan huvikseen, eikä vain tositarpeeseen.
viimeisin kommentti pitää ainakin omalla naisellani paikkansa. Kemia muutenkin meillä kohdillaan, eli kun toisen kanssa on vaan niin hyvä olla. Ei riitoja kotitöistä tai lasten hoidosta jne.. Ehkä mä enemmän teen niitä koska teen etätöitä ja naisella vuorotyö.
Mutta seksi.. sitä on joka aamu ja välillä illoinkin kun nähdään, etäsuhteessa siis, yhdessä ollaan vähintään joka toinen viikko. Orgasmeja nainen saa joka kerta 3-5. Läheisyys ennen ja jälkeen seksin on meidän juttu.
Miten teillä voi olla seksiä joka päivä vaikka olette etäsuhteessa?
sori.. siis niinä päivinä kun nähdään tai ollaan yhdessä.
Kumman luona teidän lapset asuu?
molemmilla vuoroviikoin, ei sillä ole merkitystä.
Onhan sillä merkitystä. Jos lapset ovat koko ajan teidän kanssa, ette te voi ihan miten sattuu naiskennella ihan milloin siltä tuntuu. Ainakin minun keskittymistä häiritsi, jos piti koko ajan kuulostella mitä lapset tekee enkä halunnut lapsia siihen viereen ihmettelemään. Oltiin itsekin seurusteluaikana etäsuhteessa eikä me mitään muuta tehtykään silloin kun nähtiin. Oli helppoa, kun mitään arjen asioita ei ollut häiritsemässä, joten sängyssä meni helposti koko viikonloppu.
kai me sit ollaan ihan hyvin onnistuttu kummatkin(plus ne exät) kasvattaa lapset kun osaavat itse ottaa aamupalaa jne.. (6v nuorin). Aamuisin juodaan kahvit aina sängyssä, makkarin ovessa on lukko jos intiimiksi menee.
Meillä laitetaan muksut kylpyyn niin on aina reilu tunti aikaa nautiskella rauhassa. Lisäksi iltaisin lapset saattavat simahtaa jo kasilta, niin silloinkin on hyvää aikaa kahdestaan. Välillä lapset menevät kavereilleen kyläilemään ja silloin otetaankin useamman tunnin sessiot.
Laitatte pienet lapset keskenään kylpyyn ja menette paneskelemaan? Kuinka vastuuttomia ihmiset voivat olla?
Vanhempi lapsista täytti viikko sitten 38v ja nuorempi on 40v.
Nämähän ne hauskat lapset on. Vanhempi lapsi on nuorempi kuin nuorempi lapsi ja käyvät yhdessä kylvussä silloin kun vanhemmat paneskelevat. On kyllä uskottavampi tarina kuin pari muuta tässä ketjussa.
No tuota, tämä on vähän kimurantti juttu. Tyttäremme ovat itse asiassa kaksosia, mutta kätilön töpeksinnän takia toinen jäi syntymättä ekalla kerralla. Ihmeteltiin kyllä, että miksi vaimo ei meinaa päästä raskauskiloistaan eroon, ei sitten millään. Siihen alkoi kyllä jo aikalailla tottua, kun ympärillä näkee niin paljon raskauskiloja kantavia naisia.
Siinä sitten hurahti pari vuotta ja sitten oli pakko mennä lääkäriin, kun vaimo meinas ihan kirjaimellisesti haljeta sen mahansa kanssa. Ja kyllähän sellainen parivuotias lapsi potkii jo pirun kovaa siellä kohdussa tai eihän se ollut malttanut pysyä siellä, vaan siellä se kuulemma killitteli silmät auki kun lääkäri kurkkasi emännän pimslooraan. Me kyllä luultiin, että vaimolla on pelkästään kovat ilmavaivat. Toinenkin lapsi sitten saatiin pihalle ja ihan kymmenen tai oikeastaanhan se oli jo kahdenkymmenen pisteen lapsi.
Lopulta vielä paperihommissa meni jotain pieleen ja nyt tosiaan nuorempi kaksosista on virallisissa tiedoissa muka vanhempi. Minua kun asia vähän hävettää, enkä juurikaan liiku emännän, enkä lasten kanssa samaan aikaan ulkona, niin koko kylä pitää nyt meidän tyttäriä lepakoina, jotka ovat muumimukin avulla hankkineet lapsen, kun emäntä on niin pienikokoinen, että tyttäretkin näyttää paljon vanhemmilta.
Aivan sama vaikka joku perheemme tunnistaakin, ei asiat siitä miksikään muutu!!1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tuossa aiemmin siitä, kuinka kuivahtanut seksielämä parisuhteessa tuntuu ikävältä.
Sain mukavan ja tsemppaavan kommentin, kiitos siitä.
Kiitoksia myös niille naisille, jotka ovat rehellisesti avanneet pikkulapsiaikaisen haluttomuutensa kokemuksia.
Miesnäkökulmasta yksi asia tässä keskustelussa hieman tökkii: jos naiset tietävät, mikä miehen pahan olon aiheuttaa ja mistä se johtuu, ei tietenkään ole asiallista suostua miehen vonkaamiseen vastoin omaa tahtoa.
Sen sijaan peräänkuuluttaisin asennetta, jossa pystyisitte ymmärtämään ja asiallisesti avaamaan keskustelun ja oikeasti käsittelemään itsekin sen tosiasian, että seksittömyys satuttaa miltei jokaista parisuhteeseen sitoutunutta miestä, oli syy mikä tahansa. Se saattaa satuttaa syvästikin.
En ole itse parisuhteemme seksielämään oikein tyytyväinen, mutta se ei ole isoin asia tässä. En vaan millään kestäisi sitä tosiasiaa, että vaimoni kieltäytyy keskustelemasta asiasta. Jo puhuminen auttaisi todella paljon, mutta siitä pihtaaminen on minusta pahin asia koko tässä kuviossa.
Naiset, teidän pitäisi haluttomina osapuolina kantaa oma vastuunne asiasta, ja sanoa asiat rehellisesti, niin suoraan kuin pystytte. Keskustella, ja ottaa myös miestenne näkökulma huomioon. Tarvittaessa myös pariterapiaan lähteminen voisi olla monelle hyvä juttu.
Minusta on lähtökohtaisesti aivan väärin ja prseestä se oletus, että miesten pitäisi parisuhteessa tyynesti ja nurisematta hyväksyä se, että seksielämä joko kuivahtaa pitkäksi ajaksi tai (pahimmassa tapauksessa) käytännössä loppuu kokonaan. Eli toistuva torjutuksi tuleminen on se asia, joka eniten satuttaa, ahdistaa ja syö itsetuntoa.
Ei tällaista asiaa voi vaan lakaista maton alle, vaan tästä pitäisi käydä pitkiä keskusteluja ja löytää sellainen tahtotila, että asiat voidaan puhua läpi ja ratkaista yhdessä.
Ei kukaan voi ottaa vastuuta puolison seksuaalisesta tyydyttämisestä läpi elämän aina silloin, kun puoliso haluaa. Mutta toisten tunteiden, epävarmuuden ja itsetunnon huomioon ottaminen on kunnollisessa parisuhteessa aivan ensisijaisen tärkeää.
Kannattaa myös kuunnella, kun nainen kertoo elämästään ja tunteistaan. Silloin yleensä selviää syy haluttomuuteen. Harvaa kiinnostaa alkaa vääntämään rautalangasta seksiä mankuvalle miehelle. Tai, että kuuntelemattomuus paikataan terapeutin luona. Huokaus.
Kuuntelisin niin pirusti, mutta ei hän koskaan kerro esimerkiksi omista tunteistaan.
Ei ainakaan mitään sellaista, mikä liittyisi minuun tai parisuhteeseemme millään lailla (työhuoliaan hän avaa minulle useinkin, ja kuuntelen silloinkin korva tarkkana). Yritän kysellä, mitä mieltä hän on parisuhteestamme, miten hän kokee sen jne. mutta en koskaan saa mitään muuta vastausta kuin sen, että hän on tyytyväinen suhteeseemme. Hän ei myöskään kuuntele, jos haluaisin keskustella jotakin parisuhteeseemme liittyvistä asioista. Uskoisin, että hänellä on jonkinlainen "onnellisuusmuuri", josta hän ei halua luopua.
Lisäyksenä tähän vielä: monilla naisilla tuntuu olevan tiukassa vanhanaikaiset stereotypiat siitä, että nainen puhuisi ja haluaisi keskustella tunteistaan, kun taas mies ei puhu (eikä pussaa).
Vaimoni ei halua keskustella parisuhteestaan eikä siihen liittyvistä tunteistaan avoimesti, hän vain kuittaa kaiken tyyliin "suhteemme on hyvä" -tokaisulla.
Vielä vaikeampaa puolisolleni (kuten yllättävän monelle naiselle!!) on se, jos MINÄ haluaisin puhua tunteistani ja keskustella asioista. Kerran, vuosia sitten, kun kerroin vaikeista tunteisiini liittyvistä asioista samalla itkien, hän jopa laittoi kädet korvilleen, ja sanoi, ettei halua kuunnella minua.
Omien kokemusten mukaan monelle naiselle tuntuu olevan vaikeaa se, että mies näyttääkin heikkoutensa ja negatiiviset/epävarmuuden tunteensa.
Tai ei ehkä vaikeaa, mutta se vaikuttaa vahvasti siihen miten mies nähdään. Hän ei enää olekaan MIES vaan hiekko ja valittava rassukka. Tiukassa tuntuu olevan käsitys/toive siitä, että vankkumaton kallio.
Noinhan se on ja feministitkään ei huolisi itselleen miestä, joka liikuttuu saati itkisi rohkeasti jos itkettää. Ei se tosin kaikille naisillekaan ole helppoa näyttää herkkyyttään mikä on sääli. Moni nainen häpeää herkkyyttään ja haavoittuvaisuuttaan niin paljon, että peittää sen kovalla kuorella ja samalla tekee itselleen sellaisen muurin ympärilleen, että on melko yksinäinen silti, vaikka olisi parisuhteessakin.
Hitsi, kunhan mies tuolta herää, niin pitää ilmoittaa etten huolikaan häntä. Mokomakin kun on kehdannut itkeä, nyt vasta tajusin kauhistua asiasta!
Oma mieheni itki juuri eilen onnesta, kun aikuinen lapsemme sai hyviä uutisia. Ja olen feministi. Ja sillä hetkellä rakastin häntä taas kerran niin, että meinasi sydän pakahtua.
Noin siinä käy, että kun nainen sairastuu feminismiin, niin feminiininen puoli katoaa eikä pysty enää itkemäänkään, vaan mies joutuu senkin puolen hoitelemaan.
Niinhän se juuri on. No, onneksi kykenin edes halaamaan häntä tiukasti ja antamaan noin 153 pusua ja kertomaan että rakastan. Toivottavasti se oli jotain.
Ja onneksi pystyit muistuttamaan, että niin rakas, se on toi itku ja tiskit ja kerran päivässä seksiä sun osa, koska minä tuon rahat tähän taloon ja vaihdatin syksyllä autoon renkaat.
Sinä et ymmärrä hyvistä rakkaussuhteista mitään. Toivottavasti joskus oppi karttuu.
No mutta tuollaistahan täällä ovat miehet uhonneet. Miksi ei sitten miehensä pilannut feministi?
Aina vain päivästä toiseen jankutusta tästä.... Monistellen on jo todettu että ap on itse hullu... Ketään miestä ei kiinnosta palvella naista jos ei nussita parin päivän välein. M36v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tuossa aiemmin siitä, kuinka kuivahtanut seksielämä parisuhteessa tuntuu ikävältä.
Sain mukavan ja tsemppaavan kommentin, kiitos siitä.
Kiitoksia myös niille naisille, jotka ovat rehellisesti avanneet pikkulapsiaikaisen haluttomuutensa kokemuksia.
Miesnäkökulmasta yksi asia tässä keskustelussa hieman tökkii: jos naiset tietävät, mikä miehen pahan olon aiheuttaa ja mistä se johtuu, ei tietenkään ole asiallista suostua miehen vonkaamiseen vastoin omaa tahtoa.
Sen sijaan peräänkuuluttaisin asennetta, jossa pystyisitte ymmärtämään ja asiallisesti avaamaan keskustelun ja oikeasti käsittelemään itsekin sen tosiasian, että seksittömyys satuttaa miltei jokaista parisuhteeseen sitoutunutta miestä, oli syy mikä tahansa. Se saattaa satuttaa syvästikin.
En ole itse parisuhteemme seksielämään oikein tyytyväinen, mutta se ei ole isoin asia tässä. En vaan millään kestäisi sitä tosiasiaa, että vaimoni kieltäytyy keskustelemasta asiasta. Jo puhuminen auttaisi todella paljon, mutta siitä pihtaaminen on minusta pahin asia koko tässä kuviossa.
Naiset, teidän pitäisi haluttomina osapuolina kantaa oma vastuunne asiasta, ja sanoa asiat rehellisesti, niin suoraan kuin pystytte. Keskustella, ja ottaa myös miestenne näkökulma huomioon. Tarvittaessa myös pariterapiaan lähteminen voisi olla monelle hyvä juttu.
Minusta on lähtökohtaisesti aivan väärin ja prseestä se oletus, että miesten pitäisi parisuhteessa tyynesti ja nurisematta hyväksyä se, että seksielämä joko kuivahtaa pitkäksi ajaksi tai (pahimmassa tapauksessa) käytännössä loppuu kokonaan. Eli toistuva torjutuksi tuleminen on se asia, joka eniten satuttaa, ahdistaa ja syö itsetuntoa.
Ei tällaista asiaa voi vaan lakaista maton alle, vaan tästä pitäisi käydä pitkiä keskusteluja ja löytää sellainen tahtotila, että asiat voidaan puhua läpi ja ratkaista yhdessä.
Ei kukaan voi ottaa vastuuta puolison seksuaalisesta tyydyttämisestä läpi elämän aina silloin, kun puoliso haluaa. Mutta toisten tunteiden, epävarmuuden ja itsetunnon huomioon ottaminen on kunnollisessa parisuhteessa aivan ensisijaisen tärkeää.
Kannattaa myös kuunnella, kun nainen kertoo elämästään ja tunteistaan. Silloin yleensä selviää syy haluttomuuteen. Harvaa kiinnostaa alkaa vääntämään rautalangasta seksiä mankuvalle miehelle. Tai, että kuuntelemattomuus paikataan terapeutin luona. Huokaus.
Kuuntelisin niin pirusti, mutta ei hän koskaan kerro esimerkiksi omista tunteistaan.
Ei ainakaan mitään sellaista, mikä liittyisi minuun tai parisuhteeseemme millään lailla (työhuoliaan hän avaa minulle useinkin, ja kuuntelen silloinkin korva tarkkana). Yritän kysellä, mitä mieltä hän on parisuhteestamme, miten hän kokee sen jne. mutta en koskaan saa mitään muuta vastausta kuin sen, että hän on tyytyväinen suhteeseemme. Hän ei myöskään kuuntele, jos haluaisin keskustella jotakin parisuhteeseemme liittyvistä asioista. Uskoisin, että hänellä on jonkinlainen "onnellisuusmuuri", josta hän ei halua luopua.
Lisäyksenä tähän vielä: monilla naisilla tuntuu olevan tiukassa vanhanaikaiset stereotypiat siitä, että nainen puhuisi ja haluaisi keskustella tunteistaan, kun taas mies ei puhu (eikä pussaa).
Vaimoni ei halua keskustella parisuhteestaan eikä siihen liittyvistä tunteistaan avoimesti, hän vain kuittaa kaiken tyyliin "suhteemme on hyvä" -tokaisulla.
Vielä vaikeampaa puolisolleni (kuten yllättävän monelle naiselle!!) on se, jos MINÄ haluaisin puhua tunteistani ja keskustella asioista. Kerran, vuosia sitten, kun kerroin vaikeista tunteisiini liittyvistä asioista samalla itkien, hän jopa laittoi kädet korvilleen, ja sanoi, ettei halua kuunnella minua.
Omien kokemusten mukaan monelle naiselle tuntuu olevan vaikeaa se, että mies näyttääkin heikkoutensa ja negatiiviset/epävarmuuden tunteensa.
Tai ei ehkä vaikeaa, mutta se vaikuttaa vahvasti siihen miten mies nähdään. Hän ei enää olekaan MIES vaan hiekko ja valittava rassukka. Tiukassa tuntuu olevan käsitys/toive siitä, että vankkumaton kallio.
Noinhan se on ja feministitkään ei huolisi itselleen miestä, joka liikuttuu saati itkisi rohkeasti jos itkettää. Ei se tosin kaikille naisillekaan ole helppoa näyttää herkkyyttään mikä on sääli. Moni nainen häpeää herkkyyttään ja haavoittuvaisuuttaan niin paljon, että peittää sen kovalla kuorella ja samalla tekee itselleen sellaisen muurin ympärilleen, että on melko yksinäinen silti, vaikka olisi parisuhteessakin.
Hitsi, kunhan mies tuolta herää, niin pitää ilmoittaa etten huolikaan häntä. Mokomakin kun on kehdannut itkeä, nyt vasta tajusin kauhistua asiasta!
Oma mieheni itki juuri eilen onnesta, kun aikuinen lapsemme sai hyviä uutisia. Ja olen feministi. Ja sillä hetkellä rakastin häntä taas kerran niin, että meinasi sydän pakahtua.
Noin siinä käy, että kun nainen sairastuu feminismiin, niin feminiininen puoli katoaa eikä pysty enää itkemäänkään, vaan mies joutuu senkin puolen hoitelemaan.
Niinhän se juuri on. No, onneksi kykenin edes halaamaan häntä tiukasti ja antamaan noin 153 pusua ja kertomaan että rakastan. Toivottavasti se oli jotain.
Ja onneksi pystyit muistuttamaan, että niin rakas, se on toi itku ja tiskit ja kerran päivässä seksiä sun osa, koska minä tuon rahat tähän taloon ja vaihdatin syksyllä autoon renkaat.
Sinä et ymmärrä hyvistä rakkaussuhteista mitään. Toivottavasti joskus oppi karttuu.
No mutta tuollaistahan täällä ovat miehet uhonneet. Miksi ei sitten miehensä pilannut feministi?
Toivotan sinulle rakkautta elämääsi, kuulostat olevasi sen tarpeessa. Minä siirryn nyt töiden pariin, saattaisi olla hyvä idea sinullekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.
Sori, et lainannutkaan mun viestiä vaan sitä jolle itsekin vastasin! Väärinkäsitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.
Kysymys oli kylläkin tuolle miehelle, joka kertoi, että vaimo pihtasi ja hän odotteli niin kauan, että vaimo halusi lapsen ja heitti sitten silmille vaimon haluttomuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tuossa aiemmin siitä, kuinka kuivahtanut seksielämä parisuhteessa tuntuu ikävältä.
Sain mukavan ja tsemppaavan kommentin, kiitos siitä.
Kiitoksia myös niille naisille, jotka ovat rehellisesti avanneet pikkulapsiaikaisen haluttomuutensa kokemuksia.
Miesnäkökulmasta yksi asia tässä keskustelussa hieman tökkii: jos naiset tietävät, mikä miehen pahan olon aiheuttaa ja mistä se johtuu, ei tietenkään ole asiallista suostua miehen vonkaamiseen vastoin omaa tahtoa.
Sen sijaan peräänkuuluttaisin asennetta, jossa pystyisitte ymmärtämään ja asiallisesti avaamaan keskustelun ja oikeasti käsittelemään itsekin sen tosiasian, että seksittömyys satuttaa miltei jokaista parisuhteeseen sitoutunutta miestä, oli syy mikä tahansa. Se saattaa satuttaa syvästikin.
En ole itse parisuhteemme seksielämään oikein tyytyväinen, mutta se ei ole isoin asia tässä. En vaan millään kestäisi sitä tosiasiaa, että vaimoni kieltäytyy keskustelemasta asiasta. Jo puhuminen auttaisi todella paljon, mutta siitä pihtaaminen on minusta pahin asia koko tässä kuviossa.
Naiset, teidän pitäisi haluttomina osapuolina kantaa oma vastuunne asiasta, ja sanoa asiat rehellisesti, niin suoraan kuin pystytte. Keskustella, ja ottaa myös miestenne näkökulma huomioon. Tarvittaessa myös pariterapiaan lähteminen voisi olla monelle hyvä juttu.
Minusta on lähtökohtaisesti aivan väärin ja prseestä se oletus, että miesten pitäisi parisuhteessa tyynesti ja nurisematta hyväksyä se, että seksielämä joko kuivahtaa pitkäksi ajaksi tai (pahimmassa tapauksessa) käytännössä loppuu kokonaan. Eli toistuva torjutuksi tuleminen on se asia, joka eniten satuttaa, ahdistaa ja syö itsetuntoa.
Ei tällaista asiaa voi vaan lakaista maton alle, vaan tästä pitäisi käydä pitkiä keskusteluja ja löytää sellainen tahtotila, että asiat voidaan puhua läpi ja ratkaista yhdessä.
Ei kukaan voi ottaa vastuuta puolison seksuaalisesta tyydyttämisestä läpi elämän aina silloin, kun puoliso haluaa. Mutta toisten tunteiden, epävarmuuden ja itsetunnon huomioon ottaminen on kunnollisessa parisuhteessa aivan ensisijaisen tärkeää.
Kannattaa myös kuunnella, kun nainen kertoo elämästään ja tunteistaan. Silloin yleensä selviää syy haluttomuuteen. Harvaa kiinnostaa alkaa vääntämään rautalangasta seksiä mankuvalle miehelle. Tai, että kuuntelemattomuus paikataan terapeutin luona. Huokaus.
Kuuntelisin niin pirusti, mutta ei hän koskaan kerro esimerkiksi omista tunteistaan.
Ei ainakaan mitään sellaista, mikä liittyisi minuun tai parisuhteeseemme millään lailla (työhuoliaan hän avaa minulle useinkin, ja kuuntelen silloinkin korva tarkkana). Yritän kysellä, mitä mieltä hän on parisuhteestamme, miten hän kokee sen jne. mutta en koskaan saa mitään muuta vastausta kuin sen, että hän on tyytyväinen suhteeseemme. Hän ei myöskään kuuntele, jos haluaisin keskustella jotakin parisuhteeseemme liittyvistä asioista. Uskoisin, että hänellä on jonkinlainen "onnellisuusmuuri", josta hän ei halua luopua.
Lisäyksenä tähän vielä: monilla naisilla tuntuu olevan tiukassa vanhanaikaiset stereotypiat siitä, että nainen puhuisi ja haluaisi keskustella tunteistaan, kun taas mies ei puhu (eikä pussaa).
Vaimoni ei halua keskustella parisuhteestaan eikä siihen liittyvistä tunteistaan avoimesti, hän vain kuittaa kaiken tyyliin "suhteemme on hyvä" -tokaisulla.
Vielä vaikeampaa puolisolleni (kuten yllättävän monelle naiselle!!) on se, jos MINÄ haluaisin puhua tunteistani ja keskustella asioista. Kerran, vuosia sitten, kun kerroin vaikeista tunteisiini liittyvistä asioista samalla itkien, hän jopa laittoi kädet korvilleen, ja sanoi, ettei halua kuunnella minua.
Omien kokemusten mukaan monelle naiselle tuntuu olevan vaikeaa se, että mies näyttääkin heikkoutensa ja negatiiviset/epävarmuuden tunteensa.
Tai ei ehkä vaikeaa, mutta se vaikuttaa vahvasti siihen miten mies nähdään. Hän ei enää olekaan MIES vaan hiekko ja valittava rassukka. Tiukassa tuntuu olevan käsitys/toive siitä, että vankkumaton kallio.
Noinhan se on ja feministitkään ei huolisi itselleen miestä, joka liikuttuu saati itkisi rohkeasti jos itkettää. Ei se tosin kaikille naisillekaan ole helppoa näyttää herkkyyttään mikä on sääli. Moni nainen häpeää herkkyyttään ja haavoittuvaisuuttaan niin paljon, että peittää sen kovalla kuorella ja samalla tekee itselleen sellaisen muurin ympärilleen, että on melko yksinäinen silti, vaikka olisi parisuhteessakin.
Hitsi, kunhan mies tuolta herää, niin pitää ilmoittaa etten huolikaan häntä. Mokomakin kun on kehdannut itkeä, nyt vasta tajusin kauhistua asiasta!
Oma mieheni itki juuri eilen onnesta, kun aikuinen lapsemme sai hyviä uutisia. Ja olen feministi. Ja sillä hetkellä rakastin häntä taas kerran niin, että meinasi sydän pakahtua.
Noin siinä käy, että kun nainen sairastuu feminismiin, niin feminiininen puoli katoaa eikä pysty enää itkemäänkään, vaan mies joutuu senkin puolen hoitelemaan.
Niinhän se juuri on. No, onneksi kykenin edes halaamaan häntä tiukasti ja antamaan noin 153 pusua ja kertomaan että rakastan. Toivottavasti se oli jotain.
Ja onneksi pystyit muistuttamaan, että niin rakas, se on toi itku ja tiskit ja kerran päivässä seksiä sun osa, koska minä tuon rahat tähän taloon ja vaihdatin syksyllä autoon renkaat.
Sinä et ymmärrä hyvistä rakkaussuhteista mitään. Toivottavasti joskus oppi karttuu.
No mutta tuollaistahan täällä ovat miehet uhonneet. Miksi ei sitten miehensä pilannut feministi?
Toivotan sinulle rakkautta elämääsi, kuulostat olevasi sen tarpeessa. Minä siirryn nyt töiden pariin, saattaisi olla hyvä idea sinullekin?
Menepä. Mä olen vuorovapaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.Sori, et lainannutkaan mun viestiä vaan sitä jolle itsekin vastasin! Väärinkäsitys.
Joo, sun tilannehan on ihan toinen ja sen ymmärrän hyvin, miten voi noin käydä. Sen sijaan en tajua tuota edellisen tahallisen oloista koston odottelua.
Vierailija kirjoitti:
Aina vain päivästä toiseen jankutusta tästä.... Monistellen on jo todettu että ap on itse hullu... Ketään miestä ei kiinnosta palvella naista jos ei nussita parin päivän välein. M36v
Oletko sinä se M36, joka oli sanonut vaimolleen, että jos sinä kuolet, minulla on uusi nainen viimeistään seuraavana päivänä. Minua jäi vaivaamaan, millainen ihminen sanoo noin omalle puolisolleen. Tiuskaisitko riidan yhteydessä vai sanoitko ihan rauhallisessa tilanteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina vain päivästä toiseen jankutusta tästä.... Monistellen on jo todettu että ap on itse hullu... Ketään miestä ei kiinnosta palvella naista jos ei nussita parin päivän välein. M36v
Oletko sinä se M36, joka oli sanonut vaimolleen, että jos sinä kuolet, minulla on uusi nainen viimeistään seuraavana päivänä. Minua jäi vaivaamaan, millainen ihminen sanoo noin omalle puolisolleen. Tiuskaisitko riidan yhteydessä vai sanoitko ihan rauhallisessa tilanteessa?
Kunhan provoaa. Luulee vaikuttavansa kovaltakin tyypiltä kun retostelee tuollaisilla keksityillä jutuilla. Reppana. -ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.Kysymys oli kylläkin tuolle miehelle, joka kertoi, että vaimo pihtasi ja hän odotteli niin kauan, että vaimo halusi lapsen ja heitti sitten silmille vaimon haluttomuuden.
Tuo mieshän toimi aivan oikein. Jos tuo oli totta, oli onni, että miehellä oli selkärankaa toimia noin.
Miksi ihmeessä hänen olisi pitänyt alkaa seksihommiin heti, kun vaimo alkaa vaatia lasta. Olisi tietysti voinut tarjota lapsen hankkimista muumimukimenetelmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Meni heti ekassa lauseessa vikaan, muuten olisit saanut sympatiaakin. Ei se ole mitään ilkeämielistä "pihtaamista", jos oikeasti ei vaan tee mieli. Ja mitä enemmän pakottaa, sitä vähemmän tekee mieli ja lipulta oksettaa koko seksi. Niin kävi mulle, kaikissa muissa suhteissa kutsuttu/haukuttu nymfoksi,mutta yksi mies onnistui saamaan seksistä vastenmielisen asian painostamalla ja olemalla ylipäätään itsekäs sängyssä. Se meni siihen että suihkun jälkeen yritin äkkiä kiskoa vaatteet päälle ettei mies vain ehdi nähdä mitään ja saada ideoita, ja nukkumaan mennessä mietin aina vain että miten päin sitä sängyssä olisi, ettei se toinen pääsisi tökkimään munalla tai kourimaan. Tuli painostusta, kiristystä, syyllistystä, piti yrittää väkisin ja aina vain sitten yrittäessä odotin että se olisi ohi ja inhosin koko hommaa entistä enemmän.
No, onneksi lopulta erottiin kuten tekin, ja nykyään saan taas nymfoilla uudessa suhteessa. Mun kohdalla tuollainen on merkki siitä että suhde olisi pitänyt lopettaa mielellään jo aikoja sitten, mutta jotenkin sitä yritti vain pitää kiinni muuten ihan ok:sta suhteesta. En voi toki väittää että pätisi kaikkiin muihinkin, mutta kannattaa sitä eroa (tai vähintään terapiaa) harkita vakavasti, jos oman kumppanin seksuaalisuus lähinnä oksettaa ja aiheuttaa ahdistusta. Kai se on vain niin normalisoitua, ettei tajuta miten vahingollista se on molemmille.
Siis tarkennan vielä. Ei minunkaan tehnyt mieli, ei saada lasta tai seksiä. Olin hiljentänyt haluni pysyvästi jo aikaisemmin.
En siis pihdannut ”ilkeyttäni”, mutta tahallani käytin tarkalleen samaa tapaa ilmoittaa asia kuin hän ilmoitti minulle.
Sanoin että haluaisin haluta, se oli totta. Olisin halunnut hänen kanssaan lapsia jos olisin edelleen rakastanut. Seksuaalisen halun lopullinen hiljentäminen taisi hiljentää rakkauden myös. Toki asia ei ole noin yksinkertainen.
Seksuaalisuuteni mitätöinti ehkä avasi näkemään saman ilmiön muualla myös. Suhteemme oli hyvin epätasapainoinen siinä mielessä kenen toiveiden mukaista elämää elimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.Kysymys oli kylläkin tuolle miehelle, joka kertoi, että vaimo pihtasi ja hän odotteli niin kauan, että vaimo halusi lapsen ja heitti sitten silmille vaimon haluttomuuden.
Tuo mieshän toimi aivan oikein. Jos tuo oli totta, oli onni, että miehellä oli selkärankaa toimia noin.
Miksi ihmeessä hänen olisi pitänyt alkaa seksihommiin heti, kun vaimo alkaa vaatia lasta. Olisi tietysti voinut tarjota lapsen hankkimista muumimukimenetelmällä.
Miksei mies vaan eronnut, mihin tarvittiin lapsellinen "kosto". Hampaat irvessä yhdessä eteenpäin, että lopulta pääsee näpäyttämään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Meni heti ekassa lauseessa vikaan, muuten olisit saanut sympatiaakin. Ei se ole mitään ilkeämielistä "pihtaamista", jos oikeasti ei vaan tee mieli. Ja mitä enemmän pakottaa, sitä vähemmän tekee mieli ja lipulta oksettaa koko seksi. Niin kävi mulle, kaikissa muissa suhteissa kutsuttu/haukuttu nymfoksi,mutta yksi mies onnistui saamaan seksistä vastenmielisen asian painostamalla ja olemalla ylipäätään itsekäs sängyssä. Se meni siihen että suihkun jälkeen yritin äkkiä kiskoa vaatteet päälle ettei mies vain ehdi nähdä mitään ja saada ideoita, ja nukkumaan mennessä mietin aina vain että miten päin sitä sängyssä olisi, ettei se toinen pääsisi tökkimään munalla tai kourimaan. Tuli painostusta, kiristystä, syyllistystä, piti yrittää väkisin ja aina vain sitten yrittäessä odotin että se olisi ohi ja inhosin koko hommaa entistä enemmän.
No, onneksi lopulta erottiin kuten tekin, ja nykyään saan taas nymfoilla uudessa suhteessa. Mun kohdalla tuollainen on merkki siitä että suhde olisi pitänyt lopettaa mielellään jo aikoja sitten, mutta jotenkin sitä yritti vain pitää kiinni muuten ihan ok:sta suhteesta. En voi toki väittää että pätisi kaikkiin muihinkin, mutta kannattaa sitä eroa (tai vähintään terapiaa) harkita vakavasti, jos oman kumppanin seksuaalisuus lähinnä oksettaa ja aiheuttaa ahdistusta. Kai se on vain niin normalisoitua, ettei tajuta miten vahingollista se on molemmille.Siis tarkennan vielä. Ei minunkaan tehnyt mieli, ei saada lasta tai seksiä. Olin hiljentänyt haluni pysyvästi jo aikaisemmin.
En siis pihdannut ”ilkeyttäni”, mutta tahallani käytin tarkalleen samaa tapaa ilmoittaa asia kuin hän ilmoitti minulle.
Sanoin että haluaisin haluta, se oli totta. Olisin halunnut hänen kanssaan lapsia jos olisin edelleen rakastanut. Seksuaalisen halun lopullinen hiljentäminen taisi hiljentää rakkauden myös. Toki asia ei ole noin yksinkertainen.
Seksuaalisuuteni mitätöinti ehkä avasi näkemään saman ilmiön muualla myös. Suhteemme oli hyvin epätasapainoinen siinä mielessä kenen toiveiden mukaista elämää elimme.
Niin, mutta moksi et eronnut vaan jäit odottamaan? Miksi mitätöit oman seksuaalisuutesi? Jos vaimo mitätöi omansa ja sinun niin miksi sinun piti myös se tehdä?
Mitä tyydyt5stä toi elämääso odotella vuosia, että sait heittää saman asian vaimon silmille? Korvasiko se sinun vuosia hiljennetyn seksielämän epätasapainoisen, toisen toveiden mukaan eletyn elämän?
Jotenkin tuntuu sairaalta sadistisuudelta myös omaa elämää kohtaan.
Kun kerran kuitenkin erositte niin eikö olisi kannattanut erota jo aikaisemmin?
Eikö se yhtään harmittanut sitten jälkeenpäin? Mikä oli motiivi jäädä odottamaan vaimon lapsen haluamista? Mitä sillä oli edes merkitystä enää siinä ajankohdassa.
En vaan ymmärrä, olen siis eri kuin jo asiaa kommentoinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.Kysymys oli kylläkin tuolle miehelle, joka kertoi, että vaimo pihtasi ja hän odotteli niin kauan, että vaimo halusi lapsen ja heitti sitten silmille vaimon haluttomuuden.
Tuo mieshän toimi aivan oikein. Jos tuo oli totta, oli onni, että miehellä oli selkärankaa toimia noin.
Miksi ihmeessä hänen olisi pitänyt alkaa seksihommiin heti, kun vaimo alkaa vaatia lasta. Olisi tietysti voinut tarjota lapsen hankkimista muumimukimenetelmällä.
Et ymmärtänyt mitä ajetaan nyt takaa.
Ei tietenkään olisi pitänyt ruveta seksihommiin heti kun vaimo vaati lasta. Ei siitole kyse. Vaan mitä järkeä on jäädä vuosikisi odottamaan kostotilaisuutta huonoon suhteeseen, että saa näpäyttää vaimoa hänen omilla sanoillaan.
Oliko kosto niin makoisaa, että korvasi seksittömät ja tunteettomat vuodet? Sitten oli kummassakin jotain "vikaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.Kysymys oli kylläkin tuolle miehelle, joka kertoi, että vaimo pihtasi ja hän odotteli niin kauan, että vaimo halusi lapsen ja heitti sitten silmille vaimon haluttomuuden.
Tuo mieshän toimi aivan oikein. Jos tuo oli totta, oli onni, että miehellä oli selkärankaa toimia noin.
Miksi ihmeessä hänen olisi pitänyt alkaa seksihommiin heti, kun vaimo alkaa vaatia lasta. Olisi tietysti voinut tarjota lapsen hankkimista muumimukimenetelmällä.
Miksei mies vaan eronnut, mihin tarvittiin lapsellinen "kosto". Hampaat irvessä yhdessä eteenpäin, että lopulta pääsee näpäyttämään...
Siis minun olisi pitänyt erota koska ”vaimo pihtaa”, heti?
Yritin korjata tilannetta ja saada kaipaamani seksuaalisuuden heräämään suhteessamme. Kuuntelin ja tein kuten vaimo toivoi. En tehnyt aloitteita enkä esimerkiksi kertonut seksuaalisia vitsejä, hän toivoi näin. Jotta pystyin toimimaan hänen toiveidensa mukaan oli halu hiljennettävä. Ensin se oli osaltani kauheaa. En ole varmasti mikään seksipeto itsekkään. Nopeasti huomasin kaipaavani seksiä vähemmän, lopulta en yhtään ja melko vähän nytkään.
Tämän prosessin kautta päädyin suorittamaan vaimon toiveita. Tein kotitöitä, ehkä enemmän. Kunnostin meille talon, aivan yksin. Hän kyllä valitsi pintamateriaalit ja värit. Remontointi oli kyllä uhka suhteelle, koska vaimon mielestä se kesti liian pitkään.
Tätä kautta päädyin kyyniseen käytökseen suhteen lopussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo pihtasi. Vastentahtoinen seksi oli väkivaltaa, eikä hän voinut suostua koska ei ”oikeasti” halunnut. Kuulemma halusi haluta.
Ymmärsin, tein kuten hän toivoi ja pyrin helpottamaan hänen taakkojaan kaikilla elämän alueilla.
Liittomme oli ”hyvä”. Emme tapelleet, oli ystäviä ja omaisuus kasvoi. Oman haluni pakotin hiljaiseksi ja lopulta se hiljeni.
Tuli aika tehdä lapsia. En tehnyt aloitteita seksiin vaikka vaimoni vihjaili lapsista, mutta ei koskaan seksistä.
Jonkin ajan kuluttua hän uskalsi mainita seksin ja kysyi, valmiiksi luokkaantuneena, onko hän niin ruma etten halua häntä. Kerroin että hän on hyvin kaunis, mutta en tunne halua. Muistutin että vastentahtoinen seksi on väkivaltaa.
Riitelemme paljon. Kerran hän jopa toi ystävättärensä mukaan todistamaan mikä hirviö olen kun en suostu tekemään lapsia. Mielestäni se että seksin tavoitteena oli lapsi ei kumonnut vastentahoisuuden aiheuttamaa väkivaltaa.
Miksi mahdollisesti ehkä tuleva lapsi olisi tärkeämpi kuin elävän kumppanin hyvinvointi.
Olemme nyt eronneet. Asia ei ole siis akuutti.Mun on niin vaikea ymmärtää näitä juttuja. Miksi pakotit halusi hiljaiseksi, miksi et eronnut siis heti, kun se lopputulos kuitenkin oli?
Jos ihminen jää, mies tai nainen, suhteeseen, jossa on häntä itseään joku kovasti häiritsevä asia, ihan mikä hyvänsä, niin mikä on tämä pointti pantata sitä vuosikausia ja sitten heittää toisen kasvoille ja erota?
Jaksaako joku siis vuosikausia hautoa tällaista kostoa, vai mikä tämä?
En "pakottanut haluja hiljaiseksi", ne kuolivat miehen käytöksen takia ja kaiketi jostain mystisestä syystä, joka ei selvinnyt. Yritin kyllä tosissani saada niitå heräämään, mutta se ei vain onnistunut, pakottamalla tilanne vain huononi. Enkä lopettanut suhdetta heti, koska en voinut tietää mikä on lopputulema, tietenkään. Lisäksi mies myös kiristi, etten saa jättää häntä. En myöskään pantannut asiaa vaan siitä puhuttiin vähän väliä, en tosin tietenkään voinut tai osannut suoraan sanoa miehelle, että sun kosketus oksettaa mua. Ajattelin vain että vika on mussa ja mun pitää jotenkin korjata tuntemukseni.
Pitkän parisuhteen lopettaminen on hankalaa ja silloin kun siinä on vielä hyviäkin puolia, sitä ei halua ihan noin vain luovuttaa. Ei mulla ollut aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta, jotenkin koko suhde ja mä itse oltiin niin solmussa, etten tiennyt mitä tehdä, yritin vain selvitä päivä kerrallaan.Kysymys oli kylläkin tuolle miehelle, joka kertoi, että vaimo pihtasi ja hän odotteli niin kauan, että vaimo halusi lapsen ja heitti sitten silmille vaimon haluttomuuden.
Tuo mieshän toimi aivan oikein. Jos tuo oli totta, oli onni, että miehellä oli selkärankaa toimia noin.
Miksi ihmeessä hänen olisi pitänyt alkaa seksihommiin heti, kun vaimo alkaa vaatia lasta. Olisi tietysti voinut tarjota lapsen hankkimista muumimukimenetelmällä.
Miksei mies vaan eronnut, mihin tarvittiin lapsellinen "kosto". Hampaat irvessä yhdessä eteenpäin, että lopulta pääsee näpäyttämään...
Toivottavasti näpäytys oli tuntuva.. Olisin itse todennut tuolle naiselle perinteiset "kikkelis kokkelis, mitäs läksit".
Jos tuossa tarinassa oli siteeksikään totta, oli kyllä parhaita asioita tässä ketjussa.
Ja onneksi pystyit muistuttamaan, että niin rakas, se on toi itku ja tiskit ja kerran päivässä seksiä sun osa, koska minä tuon rahat tähän taloon ja vaihdatin syksyllä autoon renkaat.