Pelkäävätkö lapsettomat raskautta, synnytystä, vanhemmuutta, lapsiperhe-elämää?

En erityisesti pelkää mitään mainituista, mutta tiedän olevani niin kiivasluonteinen, että en halua traumatisoida lapsia sillä.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 17:33"]

Ajatus raskaana olosta inhottaa, synnytys pelottaa, vanhemmuus ei kiinnosta ja ajatus lapsiperhe-elämästä inhottaa.

[/quote]

Just näin.

Pelkään kyllä. Vaikea edes kuvitella sitä kauhua. Jos yht'äkkiä jostakin syystä heräisin lapsen huutoon jossakin pastelliväreillä sisustetussa nukkumalähiössä, alkaisin varmaan kirkua. Kirkuisin ja kirkuisin ja kirkuisin... kunnes menettäisin järkeni.

Minua inhottaa jopa tämä palsta pelkästään tuon nimen takia. Kuitenkin käyn täällä, koska täällä on ajankohtaiset keskustelut ja vähemmän rääväsuisia huutelijoita kuin suomi24:llä.

Mulla oli ihana lapsuus, rakastan vanhempiani ja sisaruksiani, mutta ainakin tällä hetkellä olen vahvasti sitä mieltä, etten ole valmis vanhemmuuteen, en ehkä koskaan. Lapsi ja vanhemmuus vaatisi paljon omistautumista, oikeastaan 24/7 omistautumista perheelle, jotta lapset saisivat mahdollisimman hyvän ja tasapainoisen lapsuuden. Pelottaa se, miten moni asia voi mennä pieleen ja miten paljon varallisuutta, hermoja ja ongelmanratkaisutaitoja nuo tilanteet vaatii. Itse en tässä elämänvaiheessa ole valmis tällaiseen omistautumiseen ja elämän muutokseen, eikä ole mieskään. Tahdon olla vielä itsekäs ja elää elämääni, jossa olen itse keskiössä.
N22

Perinnölliset sairaudet, enkä halua jakaa huonoja geenejäni. Adoptio olisi vaihtoehto, mutta perhe elämä ei olisi normaali eikä epävarmuus tulevadta ole hyvä perusta. Mielestäni lapsettomista moni on todella giksu, jos ei koe syystä tai toisesta haluavansa lapsia, dilloin niitä tuskin kannattaa hankkia. Onko se perhe -elämää viettäviltä pois?

Olen luonteeltani liian temperamenttinen ja kärsimätön, en pystyisi ikinä kasvattamaan lasta. Menisi heti hermot, enkä jaksa kuunnella yhtään kitisemistä. Eli ei kiitos, se elämä ei ole mua varten.

Monia syitä siihen miksi en välttämättä halua lapsia. Ensinnäkin haluan matkustella paljon ja viettää vapaata elämää. Toiseksi elin köyhän lapsuuden, ja haluan että jos joskus lapsen saan niin hänen ei tarvitse elää samanlaista elämää. Lapsuuteni oli kyllä muuten onnellinen, lukuunottamatta äitini kuolemaa syöpään kun olin 12-vuotias. Äitin puolen suvussa on muutenkin paljon syöpää, mummoni ja tätini ovat myös menehtyneet siihen. Luonteeltani olen myöskin helposti tulistuva, enkä varmaan kestäisi lapsen itkua kovinkaan paljon. Miesystävänikin sanoi tässä juuri eräänä päivänä, että ei voisi kuvitella minua äidiksi.

Voisin kirjoittaa pidemmänkin viestin, mutta lyhykäisyydessään:

geenit, oma terveys ei ehkä kestäis, tykkään liian paljon elämästäni juuri näin, olen kärsimätön, tykkään nukkumisesta :D

Ollaan oltu naimisissa melkein kymmenen vuotta ja suhteen alkuaikoina luultiin, että niitä lapsia hankittais. Ensin ei saatu ja nyt kun seuraa monen perhe-elämää (liiankin) läheltä, ei edes kiinnosta hankkia. Vasta taannoin meillä kävi kylässä pieniä lapsia ja meinas mennä hermot.

Rakastan elämääni juuri tällaisenaan. En koe, että olisin menettänyt mitään.

Mutta kun en ole vapaaehtoisesti lapseton