Kissanpentu pihassa, mitä mä teen?
Päästin koirat pissalle pihalle ja ihmettelin, mitä siellä niin innokkaasti haistelevat ja tökkivät kuonolla.
Luulin ensiksi joksikin metsäneläimeksi, mutta lähempi tarkastelu osoitti sen olevan pieni kissa.
En tiedä, että naapurissa olisi kissanpentua tai että jonkun kissa olisi lähiaikoina poikinut.
Mitä minä tälle nyt teen? Pitääkö sille antaa maitoa? Käykö äidinmaidonvastike? Vaikuttaa niin pieneltä, ettei syö vielä ruokaa. Sellainen parikyt senttinen päälaelta takapuoleen.
Kommentit (90)
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 16:27"]
Heti kun joku pelastaa jonkun elukan, niin on IIIHANA IHMINEN.
Tiedä vaikka hakkaisi lapsiaan ja vittumainen kiusaaja työpaikalla.
[/quote]
Saat yhden tukijan nyt edes täältä. Kummallinen sädekehä aloittajan päällä. On suunnilleen itse Jeesus.
Otti nyt yhden pikkuelukan sisähoitoon, vaikka kaikille parempi varmaan olisi ollut, että pois tätä ekologista systeemiä rasittamasta. Ei minulla mitään eläimiä vastaan ole, mutta tämä hehkutus saa jo yökkäilemään.
Mitäs jos omistaja ilmestyykin muutamien päivien päästä hakemaan kisuansa kotiin ja te (varsinkin lapset) olette jo ehtineet kiintyä kissaan?
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 10:02"]
Mullekin tuli mieleen, voiko kissanpentuun vaikuttaa se jos pentu on erotettu emosta liian aikaisin? Koirille voi tulla erilaisia käytösongelmia, mutta mites kissoille..?
[/quote]
Itse löysin vastaavalla tavalla kissanpennun pihastani, täällä landella pyörii paljon noita villikissoja. Kuutisen viikkoa oli ikää, sanoi eläinlääkäri. Itse en voinut pitää, mutta kaveri otti ja mukava kissa siitä on tullut. Perheessä tosin oli jo yksi kissa ennestään, auttoi varmaan sopeutumisessa.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 11:24"]
Mitäs jos omistaja ilmestyykin muutamien päivien päästä hakemaan kisuansa kotiin ja te (varsinkin lapset) olette jo ehtineet kiintyä kissaan?
[/quote]
Luulisi, että olisi jo kaivattu. Mutta varauduttu tähän kyllä. Ei siinä sitten muu auta kuin antaa takaisin, jos näin.
Kaikki nyt kuitenkin viittaa siihen, että kissanpennuista on haluttu tarkoituksella eroon. Ei kiva ajatella, että miten muille on käynyt. Kissahan synnyttää takuusti enemmän kuin yhden kerrallaan.
ap
Tähänkin ketjuun näyttävät ihmiset purkavan omia psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmiaan...
Hyvin se kissa teille sopeutuu, ja narttukoira kun sen on adoptoinut pennukseen, eiköhän siitä ihan tasapainoinen kasva.
Lapsille kannattaa opettaa, että silloin kun pentu nukkuu, sitä ei saa mennä häiritsemään. Pikku kissa tarvitsee paljon lepoa. Se leikkii kyllä silloin kun siitä siltä tuntuu.
Hienoa ap, olipa kiva lukea tämänlainen ketju. :)
Teillä on onni että on nuo koirakaverit emon korvikkeena, varmasti antavat pennulle sitä mitä ihminen ei voi.
Ja sitten näille turhanräkyttäjille ja ap:n ärsyttäjille, ilmoitin kaikki viestit asiattomiksi joten tehkää muutkin sama, ehkä viestii uutta moderointilinjaa etsiskelevälle ylläpidolle viestiä halutusta linjasta. :)
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 11:06"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 16:27"]
Heti kun joku pelastaa jonkun elukan, niin on IIIHANA IHMINEN.
Tiedä vaikka hakkaisi lapsiaan ja vittumainen kiusaaja työpaikalla.
[/quote]
Saat yhden tukijan nyt edes täältä. Kummallinen sädekehä aloittajan päällä. On suunnilleen itse Jeesus.
Otti nyt yhden pikkuelukan sisähoitoon, vaikka kaikille parempi varmaan olisi ollut, että pois tätä ekologista systeemiä rasittamasta. Ei minulla mitään eläimiä vastaan ole, mutta tämä hehkutus saa jo yökkäilemään.
[/quote]
Elämänasenteessasi on jotain pahasti vialla, jos näet lemmikkieläimet ensisijaisesti ekologista systeemiä rasittavana ongelmana.
Ikävämpi ihminen kysyisi kuinka paljon esimerkiksi sinä itse rasitat ekologista -tai myöskään sosiaalista ympäristöäsi.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 11:06"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 16:27"]
Heti kun joku pelastaa jonkun elukan, niin on IIIHANA IHMINEN.
Tiedä vaikka hakkaisi lapsiaan ja vittumainen kiusaaja työpaikalla.
[/quote]
Saat yhden tukijan nyt edes täältä. Kummallinen sädekehä aloittajan päällä. On suunnilleen itse Jeesus.
Otti nyt yhden pikkuelukan sisähoitoon, vaikka kaikille parempi varmaan olisi ollut, että pois tätä ekologista systeemiä rasittamasta. Ei minulla mitään eläimiä vastaan ole, mutta tämä hehkutus saa jo yökkäilemään.
[/quote]
Olen pahoillani, jos on tällainen kuva tullut. En missään tapauksessa halua mitään sädekehää enkä koe sellaista ansaitsevani.
Jeesus-vertailut ovat aivan alta lipan nyt... Ihan maalaisjärjen kanssa tässä toimittiin. Olisin auttanut loukkantunutta linnunpoikasta tai ihan mitä eläintä vain. Ja ihmisiä tietysti!
Mikä vika nyt? Mikä auttamisessa on pahaa?
Ei nyt varmaan maapallon ekologinen systeemi romahda tämän tapauksen takia. Enemmän se romahtaa ei-uusiutuvan energian käytöstä, lihan syönnistä, kiinalaisten autoilusta ym., ym.
ap (joka vähän taas hermostuu)
Palailen taas, nyt vähän etätöitä ja huomenna ihan kunnon duunipäivä. Mutta, jos kissu vielä kiinnostaa, niin varmasti katselen tätä jossain vaiheessa.
Kiitos taas kaikille osanottajille!
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 11:48"]
Tähänkin ketjuun näyttävät ihmiset purkavan omia psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmiaan...
Hyvin se kissa teille sopeutuu, ja narttukoira kun sen on adoptoinut pennukseen, eiköhän siitä ihan tasapainoinen kasva.
Lapsille kannattaa opettaa, että silloin kun pentu nukkuu, sitä ei saa mennä häiritsemään. Pikku kissa tarvitsee paljon lepoa. Se leikkii kyllä silloin kun siitä siltä tuntuu.
[/quote]
Juu.. jossain kommentissa totesinkin, että lapset ovat jo kouluikäisiä kaikki ja aina koirien kanssa eläneet. Eli ei mitään ongelmaa! Hyvin on tiedossa kisupennun tarpeet ja varmasti noudattavat ohjeita.
Pentueessa voi hyvinkin olla vain 1 pentu, varsinkin emon ekassa raskaudessa. Joten ehkä pelastit ainoan hylätyn kisun. :)
Pakko kommentoida; UPEAA, että kaltaisiasi sydämellisiä ihmisiä on olemassa! :) mummolleni kävi suht samalla tavalla. Hän oli koiransa kanssa lenkillä ja yhtäkkiä koira jäi ojanpenkkaan haistelemaan jotain. Kun mummoni ei meinannut millään saada muuten hyvin tottelevaa koiraa pois, meni hän tietysti katsomaan mitä kiinnostavaa siellä on. Pieni läpimärkä kissanpentu! Ei ollut lähellekään luovutusikäinen, mutta mummoni otti sen mukaansa kotiin. Koira pesi ja hoivasi pentua, ja heistä tulikin erottamattomat ystävykset. Kissasta kasvoi iso, pullea, hyvinvoiva kolli! Kissan ollessa 7-v, koira sairastui syöpään ja meni äkkiä huonoon kuntoon. Kissa kirjaimellisesti itki koiran vieressä, pesi sitä, eikä jättänyt hetkeksikään yksin, ennenkuin koira vietiin piikille. Onneksi talossa asusti nuori kissakaveri vielä seurana. Tästä kului 11 vuotta, ja mummoni menehtyi. Emme löytäneet kissavanhuksille yhteistä kotia, vaan ne joutuivat eroon toisistaan. Vuoden sisällä kolli alkoi sokeutua ja sille puhkesi pahanlaatuinen kasvain, jota ei olisi pystytty enää hoitamaan. Varmaankin surusta, ikävästä ja stressistä. Lopetettiin siis urheassa 19-vuoden iässä. Loppuun asti oli aivan normaali, ihmisrakas ja ihana kissa! :)
Ap päivittelethän välillä tänne mitä kisulle kuuluu?
Ihanaa luettavaa! Ap, olet lämmin ihminen ja kissa taatusti soveltuu perheeseenne :)
Minulle tuli erinäisten mutkien kautta vain 6 viikon ikäinen kissanpentu... Pienihän se oli, eikä ollut koiraa/kissaa emoksi joten itse piti ruveta. Laatikolle oppi nopeasti, kun syönnin, leikin ja nukkumisen jälkeen ohjasin/nostin kisun laatikkoon. Kävi ihan kuin itsestään :) joten ei huolta, pärjäätte kyllä! Onnea uudesta perheenjäsenestä!
Mulle tuli hyvä mieli näistä viesteistä! :) kaikkea hyvää teille ap, vaikutatte aivan ihanalta perheeltä!
No niin hyvät ystävät! Huomenta!
Kissuli käytetty lekurissa! On 4-5 -viikkoinen, puolikiloinen ja päällisin puolin aivan terve kisupoika.
Voi kuulemma aloitella jo kiinteitä ruokia eli suunnistan tässä jossain vaiheessa lähimpään erikoisliikkeeseen hakemaan sopivaa harjoitusruokaa. Rokotukset kuntoon parin kuukauden päästä.
Eli kaikki paremmin kuin hyvin! Pihaa pitää vähän myöhemmin miettiä. Meillä on näes puita, joiden kautta kissa pääsee karkuteille. Jotkut esteet täytyy katsoa puiden tyviosaan. Mutta ei nyt ajankohtaista vielä.
Mies osoittautuikin paremmaksi ruokkijaksi kuin minä. Osaa jotenkin varmemmin ja määrätietoisemmin käsitellä ruiskua oikein. Nyt ihan toivon, ettei kukaan tätä tule hakemaan meiltä pois, vaan saisi jäädä tänne. Lääkäri sanoi, että hienoa, että on tämä emokoira täällä. Lämmittää ihan fyysisesti pentua ja tosiaan nuolee kuten emon kuuluu. Näin ollen auttaa myös pentua henkisesti kasvamaan tasapainoiseksi kissaksi. Pennullahan on vahva läheisyyden tarve vielä.
Täällä näköjään jotain spekulointia lääkärimaksusta. Ei tällainen tarkastus maksanut kuin seitsemänkymppiä eikä se nyt rahasta ollut kiinni. Täytyyhän tällainen löytökissa ehdottomasti tarkistuttaa heti kättelyssä.
Ymmärrän pointin, että eläinlääkäribisnes osin on arveluttavaa, mutta tämä nyt oli aivan välttämätöntä. Jokainen sen varmasti ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 09:34"]
No niin hyvät ystävät! Huomenta!
Kissuli käytetty lekurissa! On 4-5 -viikkoinen, puolikiloinen ja päällisin puolin aivan terve kisupoika.
Voi kuulemma aloitella jo kiinteitä ruokia eli suunnistan tässä jossain vaiheessa lähimpään erikoisliikkeeseen hakemaan sopivaa harjoitusruokaa. Rokotukset kuntoon parin kuukauden päästä.
Eli kaikki paremmin kuin hyvin! Pihaa pitää vähän myöhemmin miettiä. Meillä on näes puita, joiden kautta kissa pääsee karkuteille. Jotkut esteet täytyy katsoa puiden tyviosaan. Mutta ei nyt ajankohtaista vielä.
Mies osoittautuikin paremmaksi ruokkijaksi kuin minä. Osaa jotenkin varmemmin ja määrätietoisemmin käsitellä ruiskua oikein. Nyt ihan toivon, ettei kukaan tätä tule hakemaan meiltä pois, vaan saisi jäädä tänne. Lääkäri sanoi, että hienoa, että on tämä emokoira täällä. Lämmittää ihan fyysisesti pentua ja tosiaan nuolee kuten emon kuuluu. Näin ollen auttaa myös pentua henkisesti kasvamaan tasapainoiseksi kissaksi. Pennullahan on vahva läheisyyden tarve vielä.
[/quote]
Ihana kuulla että kisuli on kunnossa :) Laita kuva emokoirasta ja kissasta, pliiiis!
Ihana että näin hyväsydämisiä ihmisiä on!
Tiedätkö ap että sinun elämääsi tulee vielä paljon hyvää.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 10:02"]
Mullekin tuli mieleen, voiko kissanpentuun vaikuttaa se jos pentu on erotettu emosta liian aikaisin? Koirille voi tulla erilaisia käytösongelmia, mutta mites kissoille..?
[/quote]
Aina liian aikaisin vieroittaminen on riski nisäkkäällä. Ihmisenkään alku ei ole lupaava, jos lapsi joutuu eroon äidistään tai muusta ensisijaisesta hoitajastaa.
Emme tosiaan voi muuta tehdä kuin parhaamme! Lääkäri sanoi, että menehtymisen riski on suhteellisen suuri vielä... Jos "masentuu", niin voi lakata syömästä ja letkuruokintaankaan ei voi laittaa.
Mutta ei nyt ajatella negatiivisesti. Hoidetaan nyt vain niin hyvin kuin ikinä tässä pystymme.
Jos jollakulla on joitain hyviä neuvoja näin pienen pennun hoitoon, niin kiitoksia kovasti. Myös ilman neuvoja voi jakaa kokemuksia, niin luen mielelläni. Erityisen tervetulleita ovat sellaiset kokemukset, joissa näin pieni on ollut koiraperheessä. Lapset ovat meillä jo koululaisia, joten tekevät täysin, miten sanotaan. Ymmärtävät, että pentu nukkuu paljon ja sitä ei saa häiritä.
Sellaisen muuten unohdin kysyä lääkärissä, että milloin hiekkalaatikon aika on? Eli milloin sellainen laitetaan esille?
[/quote]
Sä voit laittaa sen hiekkalaatikon jo esille. Meillä oli mummolassa alusta asti ja kissanpennut oppi käyttämään sitä 5-6 viikkoisina. Jos narttukoirasi jo hellästi hoitaa sitä, niin pentu ei takuulla masennu eikä sille tule käytöshäiriötä. Minulle tuli kissanpentu 8 viikkoisena, (emon omistaja olisi lopettanut sen) ja saksanpaimenkoirani hoiti sitä, oli valeraskaana samaan aikaan ja pentu sai koiranmaitoa. Niistä tuli erottamattomat ystävykset, ja kissa istui aina ikkunalla odottamassa, kun koira tuli lenkiltä. Siis jos se ei päässyt mukaan. Kuoli 17-vuotiaana. Kissat elää yleensä kauan, jos vaan ihminen huolehtii, että pysyvät turvallisesti pihapiirissä.
Voitte tehdä killille pihalle ulkoiluhäkin, niin ei tarvitse pelätä sen karkureissuja ja naapurien "riemua" sen retkistä ja ilkeitä kiusaajia. Ja linnutkin saa olla rauhassa. Häkki ei ole sen vaikeampi tehdä kuin koiranhäkkikään, ja netissä on paljon esimerkkejä.