Ärsyttääkö teitä vanhat ystävät jotka pyrkivät edelleen näkemään teidät kuin joskus ennen

Kyllähän se on outoa, jos ei olla oltu välissä tekemisissä ja joku olettaa, että on samanlainen kuin silloin.

Surullista, jos vastapuoli ei ole yhtään muuttunut 30 vuodessa.

Joskus tyyliin kaksvitosena tämä oli isompi ongelma. Nyt ehkä kaikki on jo hoksannut että muututtu ollaan itse kukin. Yhdellä ex-ystävällä oli ärsyttävä tapa huomauttaa, jos vaikka sanoin, että olipas uudetperunat hyviä, että aijaa luulin ettet tykkää perunoista kun lukiossa sanoit niin! Käytin pitkiä aikoja miettiessäni, millaista vastausta hän tuollaisiin huomautuksiin toivoi. Halusiko että jotenkin virallisesti myönnän, että olin aiemmin väärässä? Ehkä tuo useimmiten liittyi sellaisiin makuasioihin, joissa oltiin aiemmin oltu eri mieltä mutta olin kääntynyt hänen kannalleen. Ehkä olisi toivonut, että olisin jotenkin tuonut esiin, että hän on koko ajan ollut oikeassa ja minä väärässä. Mutta kun kyseessä oli just tuollaiset hyvin yleiset ruuat ja ajanvietteet jne, niin ei siinä nyt ekana tule mieleen antaa hänelle kredittiä. Yleensä en myöskään itse muistanut noita aiempia negakommenttejani näihin asioihin liittyen. Paras oli, kun kehuin "miksi nukumme" -kirjaa ja sanoin, että mulle onkin jo pitkään ollut tärkeää nukkua riittävästi. Hän vastasi, että lukiossa olin kerran jotenkin vähätellyt nukkumisen merkitystä, ja hän oli siitä lähtien sitten sallinut itsensä nukkua liian vähän! Siis n. 15 vuoden univaje on mun syytä! Tätäkään lukiokommenttia en itse muistanut. 

Jos tonen on yksinkertainen ja sinä myös, niin et sitä paljon huomaa.

Jos toinen on yksinkertainen ja sinä et, niin et paljon toisesta ota paineita.

Anteeksi, en nyt ymmärrä, mikä ongelma tuossa on. Juu, minä olen juuri tällainen, joka pyrkii näkemään entisiä opiskelukavereita välillä. Miksi se on kiellettyä tai noloa? 

Mun oma äitini oli tällainen.

Suoritin töitten ohella kaksi tutkintoa iltaopiskelijana. Sekä suoritin myös muutamia kieliopiskeluja.

Ekan tutkinnon jälkeen olin aika puhki ja muistan sanoneeni jotain: "Olen tyytyväinen kun opiskelut ovat nyt ohi, että kestää kyllä kauan, ennen kuin lähden opiskelemaan uudestaan!"

Meni muutama vuosi, ja aloitin ihan toiselta alalta (paremmin työllistyvältä) opiskelut. Niin oma äitini oli ihmeissään opiskeluista, koska olin kuulemma aiemmin sanonut, että en enää ikinä lähde opiskelemaan töitten ohella, kun on  niin rankkaa.

En ikinä sanonut mitään tällaista, mutta oli vaikeaa saada äitini vakuutetuksi, että hän muisti väärin.