Miksiköhän ns. haavoittuvaisen oloiset miehet ovat kiihottavia

Onko kellään muulla näin? -ap

Jep. Olen monesti huomannut "pulassa" olevan miehen kiinnostavan ja alkanut "pelastaa" ja ohjaamaan eteenpäin. Sitten kun se omillaan pärjää kiinnostus lopahtaa. Tunnen itseni hirveäksi ihmiseksi ja en sitä alussa tajua. Vasta kiinnostuksen loputtua tulee tämä "taas tässä tilanteessa" ajatus

..Miksi naaaiset aina rakastuvat renttuihin..

[quote author="ExoPol" time="02.05.2015 klo 21:17"]

..Miksi naaaiset aina rakastuvat renttuihin..

[/quote]Mitä sillä on "renttuuden" kanssa tekemistä? Et nyt taida ihan tajuta. Mulla ei niinkään ehkä se "pelastaminen" niin kiehdo kuin itsessään se haavoittuvaisuus... -ap

Haavoittuvaisuus sytyttää, mutta se ei, jos miehellä on ollut tuollaisia kipeitä kokemuksia. Haavoittuvuus siksi, että tuntee voivansa luottaa mieheen. Jokin pelastajakompleksikin itselläni on.

Ei ainakaan mun mielestä.

Juu saman huomannut. Haavoittunut tai haavoitettu mies tuntuu kai jotenkin turvalliselta, että se ei nyt ainakaan puno mitään juonia minun pään menoksi, kun on niin keskittynyt omiin murheisiinsa. Ja sit siinä on se haaste, että jos minä saan sen miehen jotenkin voimaan paremmin, niin näytän sen silmissä hyvältä.

Läheisriippuvuudeltahan tuo kuulostaa. Ostetaan oma arvo toisen ihmisen kautta.

Tarkoitin oikeastaan fyysistä kiihottumista ennemmin kuin henkistä kiinnostusta. -ap

Jos miehestä näkee sen haavoittuneisuuden, niin samalla miehestä näkee myös, että hän on inhimillinen, tunteellinen. Ja minähän en kiihotu niinkään mekaanisesta suorittamisesta tai ulkonäöstä, vaan kaipaan kiihottumiseen tunneyhteyden. Haavoittuneen miehen kanssa näkee potentiaalia tunneyhteyteen.

up

haavaittuvaiset miehet on parasta riistaa >;3

grr <3

[quote author="zombi" time="02.05.2015 klo 21:39"]

haavaittuvaiset miehet on parasta riistaa >;3

grr <3

[/quote]No kun juurikin näin. Minutsa tuntuu että siinä on jonkinlainen valtakysymyskin ehkä. Kokee itsensä jotenkin valtautuneeksi ja siksi kiihottuu. Sen sijaan kovin alistuvilla naisilla tämä ei ehkä päde, jollei kyse ole siis puhtaasta henkisestä kiinnostuksesta. -ap

No ei kyllä kiinnosta ollenkaan, päinvastoin. En halua mitään surkeata itkevää nyhveröä ja en koe mitään äidillisiä tunteita masentuneita miehiä kohtaan. Ilosta tuikkivat silmät ja hymy sen sijaan ilahduttavat aina, oli mies sitten muuten minkä näköinen ja ikäinen vain.

Mulla käy aina ihan päinvastoin. Lähtee duunimoodi päälle. Voin lohduttaa ja kuunnella, mutta ammatillisesti ja/tai sisarelliseti/äidillisesti.

Aijjaa. Mukava että silläkin tavalla ajattelevia naisia on.

Ja siitä tulee mieleen se, kun olin ehkä 25-vuotias ja kerran istuin yksin tympääntyneenä yökerhon sohvalla ja siihen tuli sitten iso naisporukka istumaan. Juttelin kahden naisen kanssa, joista molemmat kehuivat minua eri tavoilla ja olivat kiinnostuneen kuuloisia. Ennen pitkää muut lähtivät, mutta paikalle jäi yksi vähän melankolisen näköinen nainen, jolla oli kuulemma juuri syntymäpäivä. En ikinä unohda hänen sympaattisella tavalla roikkuvia silmiään ja sanojaan. Hän kertoi eräästä pohjoismaan matkasta lyhyesti, ikään kuin olisi halunnut tehdä vaikutuksen minuun (tämä tapahtui aika juntissa kaupungissa) ja kosketin varovasti hänen käsivarttaan, toivottaen hänelle hyvää syntymäpäivää. Hän kuvaili minua komeaksi (en tiedä miksi, mutta teki niin kuitenkin) ja sanoi minun näyttävän kovia kokeneelta ja/tai kärsineeltä. Minä en siinä jäykkyyksissäni oikein osannut palauttaa kohteliaisuuksia, vaikka taisin miettiä jotakin tulevaisuuden yhteydenpitoon liittyviä asioita, kunnes nainen sitten virkistyi ja sanoi menevänsä tanssimaan ja kysyi odottaisinko häntä. Sanoin etten voisi odottaa häntä, mikä ei edes pitänyt paikkaansa ja syyni lähteä pois oli todella älytön.

Niin...enpä tiedä mitä siitä olisi voinut tulla, jos olisin jäänyt, mutta se on yksi eniten katumusta aiheuttavista tapauksista, mitä sillä ikävuosikymmenellä koin ja en oikein voi laittaa sitä naisenkaan syyksi, kuten yleensä varmaan voisi. Halusiko nainen mahdollisesti jotakin yhden yön seuraa synttärien huipennukseksi ja oliko kaverien lähteminen pois jokin strateginen liike tämän päämäärän edistämiseksi? Vai oliko se pelkkää sattumaa ja olisiko jopa ollut niin, että kehutkin olivat vain kohteliaisuuksia ilman syvällisempää kiinnostusta? Muistikohan hän minua edes yön jälkeen tai olisiko mahdollista, että minusta olisi puhuttu sen jälkeen ja mietitty, miten synttärisankari jäi ilman miesseuraa sinä iltana...jos jäi. Nainen oli lähes samanikäinen kuin minä ja täytti tuolloin 24.

Kun sitten rantauduin kotiin, kuuntelin biisiä "We've got Tonight" (Kenny Rogers & Sheena Easton) ja se oli sen ikäkauden eräänlainen tunnusbiisi.

-Mies 29v + 1v-

[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 21:42"]

No kun juurikin näin. Minutsa tuntuu että siinä on jonkinlainen valtakysymyskin ehkä. Kokee itsensä jotenkin valtautuneeksi ja siksi kiihottuu. Sen sijaan kovin alistuvilla naisilla tämä ei ehkä päde, jollei kyse ole siis puhtaasta henkisestä kiinnostuksesta. -ap

[/quote]

On ehdottomasti. Tunnistan itsessäni saman, erittäin selvästi. Haluaisi saada toisen piristymään jotta voisi tuntea itsensä onnistuneeksi, ja ehkä samalla saada toisen kiintymään ja ihastumaan itseensä. Mulla on jopa fantasioita siitä että olen suhteessa jossa mies on tietyllä tavalla altavastaajana, mustasukkainen ja muuta vastaavaa.

up

No ei voisi vähempää kiinnostaa!!! Miehessä pitää olla särmää.