Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi työelämä on nykyisin sellaista että erittäin monet on koko ajan ihan äärirajoilla?
Ei mielestäni ollut tavanomaista 70- tai 80-luvuilla tällainen suomalaisessa työelämässä. Työ oli enemmän vain yksi osa elämää silloin.
Eikö asioiden pitäisi mennä parempaan eikä huonompaan suuntaan?
Miksi näin on tapahtunut?
Onko asiaa tutkittu kunnolla?
Kommentit (1097)
No kuule, ihan simsi, että nykyjan nuoret kermapyllyt on tottuneet samaan kaiken valmiina. Työnteko tuntuu raskaalta, kun ei voikaan koko aikaa löhötä puhelin kourassa. Ei tämmöistä ennen ollut. Enain työ, sitten leikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kuule, ihan simsi, että nykyjan nuoret kermapyllyt on tottuneet samaan kaiken valmiina. Työnteko tuntuu raskaalta, kun ei voikaan koko aikaa löhötä puhelin kourassa. Ei tämmöistä ennen ollut. Enain työ, sitten leikki.
Kun olin virastossa palkkatuella niin vakituiset piti tunnin kahvitauot, ei vastanneet kaikkiin asiakaspuheluihin. 2 oli 3 viikkoa sairaslomalla välillä syyskuu - huhtikuu, lisäksi heillä oli viikon talviloma ja pitkiä viikonloppuja eli esim. to ja pe vapaa myös. Kesällä 4 viikkoa kesälomaa. He osaavat vastaukset ja työt ulkoa. Heillä on asunnot, mökit ja tekevät ulkomaanmatkoja. Voivat syödä pullaa, kakkua ja kahvia ilman oireilua.
Eivät tajua työttömien sairaiden helvetillisestä elämästä mitään.
Aiheesta tuli Yleltä muutama viikko sitten loistava dokumentti: Happy Worker: eli miten työ sabotoitiin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä hiton OCD-jankkaaja tässä ketjussa on?! Ketjun aihe on miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että kaikki ovat äärirajoilla. Ihmisillä on erilaisia sairauksia, osa pysyviä, osa ohimeneviä, jotka laskevat työkykyä. Heillekin on toki hyvä löytää työkyvyn mukaista työtä.
Mutta nyt on kyse terveistä, osaavista ihmisistä ilman mitään diagnooseja. Heidät ajetaan nykyajan työelämässä ahtaalle ja työuupumuksen partaalle. Myös itselläni kokemusta tästä. Työelämä on jatkuvaa muutosta. En enää edes muista, montako organisaatiomuutosta viime vuosina on tehty. Tähän liittyy aina muutosneuvottelut/yt-neuvottelut, tehtävänkuvien uudelleen järjestely, palkkojen tarkistus jne. Todella kuormittavaa, kun entistä muutosta ei saada loppuun, kun uusi alkaa. Samalla pitäisi tehdä ns. normaalit työt, kehittää uutta, sijaistaa työkavereiden lomia jne. Yksi työkaveri irtisanoutui. Tilalle ei tietenkään palkattu ketään, vaan työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Minä sain noin puolet hänen tehtävistään, omista yksi kerran kuussa tapahtuva tehtävä siirrettiin toiselle työkaverille. Palkka nousi huimat 200 euroa tästä hyvästä. Normaali työaika ei riitä tehtävien hoitamiseen, lomia ei ehdi pitää. Kohta alkaa taas uusi muutos. En tiedä, miten kauan tätä menoa jaksaa. Olen kuitenkin korkeakoukutettu asiantuntija, jolla olisi eläkeikään vielä ainakin 20 vuotta. Mutta voi olla, että pää leviää ennen sitä.
Terve ja osaavakin saattaa saada sen mielenterveysdiagnoosin, kun tarpeeksi on töissä ja/tai muualla elämän osa-alueella painetta. Olet sitten sen diagnoosisi kanssa siellä työelämässä.
Luuletko tosiaan, että kaikki mielenterveysdiagnoosin saaneet on eläkkeellä tai saikulla? Ei me olla, vaikka pää on jo levinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuule, ihan simsi, että nykyjan nuoret kermapyllyt on tottuneet samaan kaiken valmiina. Työnteko tuntuu raskaalta, kun ei voikaan koko aikaa löhötä puhelin kourassa. Ei tämmöistä ennen ollut. Enain työ, sitten leikki.
Kun olin virastossa palkkatuella niin vakituiset piti tunnin kahvitauot, ei vastanneet kaikkiin asiakaspuheluihin. 2 oli 3 viikkoa sairaslomalla välillä syyskuu - huhtikuu, lisäksi heillä oli viikon talviloma ja pitkiä viikonloppuja eli esim. to ja pe vapaa myös. Kesällä 4 viikkoa kesälomaa. He osaavat vastaukset ja työt ulkoa. Heillä on asunnot, mökit ja tekevät ulkomaanmatkoja. Voivat syödä pullaa, kakkua ja kahvia ilman oireilua.
Eivät tajua työttömien sairaiden helvetillisestä elämästä mitään.
Lisäksi heillä on parhaimmat istumapaikat ja voivat tehdä osan viikosta etätyötä. Omalla autolla kulkevat töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hiton OCD-jankkaaja tässä ketjussa on?! Ketjun aihe on miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että kaikki ovat äärirajoilla. Ihmisillä on erilaisia sairauksia, osa pysyviä, osa ohimeneviä, jotka laskevat työkykyä. Heillekin on toki hyvä löytää työkyvyn mukaista työtä.
Mutta nyt on kyse terveistä, osaavista ihmisistä ilman mitään diagnooseja. Heidät ajetaan nykyajan työelämässä ahtaalle ja työuupumuksen partaalle. Myös itselläni kokemusta tästä. Työelämä on jatkuvaa muutosta. En enää edes muista, montako organisaatiomuutosta viime vuosina on tehty. Tähän liittyy aina muutosneuvottelut/yt-neuvottelut, tehtävänkuvien uudelleen järjestely, palkkojen tarkistus jne. Todella kuormittavaa, kun entistä muutosta ei saada loppuun, kun uusi alkaa. Samalla pitäisi tehdä ns. normaalit työt, kehittää uutta, sijaistaa työkavereiden lomia jne. Yksi työkaveri irtisanoutui. Tilalle ei tietenkään palkattu ketään, vaan työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Minä sain noin puolet hänen tehtävistään, omista yksi kerran kuussa tapahtuva tehtävä siirrettiin toiselle työkaverille. Palkka nousi huimat 200 euroa tästä hyvästä. Normaali työaika ei riitä tehtävien hoitamiseen, lomia ei ehdi pitää. Kohta alkaa taas uusi muutos. En tiedä, miten kauan tätä menoa jaksaa. Olen kuitenkin korkeakoukutettu asiantuntija, jolla olisi eläkeikään vielä ainakin 20 vuotta. Mutta voi olla, että pää leviää ennen sitä.
Terve ja osaavakin saattaa saada sen mielenterveysdiagnoosin, kun tarpeeksi on töissä ja/tai muualla elämän osa-alueella painetta. Olet sitten sen diagnoosisi kanssa siellä työelämässä.
Luuletko tosiaan, että kaikki mielenterveysdiagnoosin saaneet on eläkkeellä tai saikulla? Ei me olla, vaikka pää on jo levinnyt.
Mutta teillä on omistusasunnot ja rahaa matkustaa, käydä parturissa ja osaatte monet vastaukset ulkoa. Ja monella toinen tietokone, voi tehdä etänä kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hiton OCD-jankkaaja tässä ketjussa on?! Ketjun aihe on miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että kaikki ovat äärirajoilla. Ihmisillä on erilaisia sairauksia, osa pysyviä, osa ohimeneviä, jotka laskevat työkykyä. Heillekin on toki hyvä löytää työkyvyn mukaista työtä.
Mutta nyt on kyse terveistä, osaavista ihmisistä ilman mitään diagnooseja. Heidät ajetaan nykyajan työelämässä ahtaalle ja työuupumuksen partaalle. Myös itselläni kokemusta tästä. Työelämä on jatkuvaa muutosta. En enää edes muista, montako organisaatiomuutosta viime vuosina on tehty. Tähän liittyy aina muutosneuvottelut/yt-neuvottelut, tehtävänkuvien uudelleen järjestely, palkkojen tarkistus jne. Todella kuormittavaa, kun entistä muutosta ei saada loppuun, kun uusi alkaa. Samalla pitäisi tehdä ns. normaalit työt, kehittää uutta, sijaistaa työkavereiden lomia jne. Yksi työkaveri irtisanoutui. Tilalle ei tietenkään palkattu ketään, vaan työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Minä sain noin puolet hänen tehtävistään, omista yksi kerran kuussa tapahtuva tehtävä siirrettiin toiselle työkaverille. Palkka nousi huimat 200 euroa tästä hyvästä. Normaali työaika ei riitä tehtävien hoitamiseen, lomia ei ehdi pitää. Kohta alkaa taas uusi muutos. En tiedä, miten kauan tätä menoa jaksaa. Olen kuitenkin korkeakoukutettu asiantuntija, jolla olisi eläkeikään vielä ainakin 20 vuotta. Mutta voi olla, että pää leviää ennen sitä.
Terve ja osaavakin saattaa saada sen mielenterveysdiagnoosin, kun tarpeeksi on töissä ja/tai muualla elämän osa-alueella painetta. Olet sitten sen diagnoosisi kanssa siellä työelämässä.
Luuletko tosiaan, että kaikki mielenterveysdiagnoosin saaneet on eläkkeellä tai saikulla? Ei me olla, vaikka pää on jo levinnyt.
Joku masennus diagnoosi on eri asia, kun neurologiset sairaudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hiton OCD-jankkaaja tässä ketjussa on?! Ketjun aihe on miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että kaikki ovat äärirajoilla. Ihmisillä on erilaisia sairauksia, osa pysyviä, osa ohimeneviä, jotka laskevat työkykyä. Heillekin on toki hyvä löytää työkyvyn mukaista työtä.
Mutta nyt on kyse terveistä, osaavista ihmisistä ilman mitään diagnooseja. Heidät ajetaan nykyajan työelämässä ahtaalle ja työuupumuksen partaalle. Myös itselläni kokemusta tästä. Työelämä on jatkuvaa muutosta. En enää edes muista, montako organisaatiomuutosta viime vuosina on tehty. Tähän liittyy aina muutosneuvottelut/yt-neuvottelut, tehtävänkuvien uudelleen järjestely, palkkojen tarkistus jne. Todella kuormittavaa, kun entistä muutosta ei saada loppuun, kun uusi alkaa. Samalla pitäisi tehdä ns. normaalit työt, kehittää uutta, sijaistaa työkavereiden lomia jne. Yksi työkaveri irtisanoutui. Tilalle ei tietenkään palkattu ketään, vaan työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Minä sain noin puolet hänen tehtävistään, omista yksi kerran kuussa tapahtuva tehtävä siirrettiin toiselle työkaverille. Palkka nousi huimat 200 euroa tästä hyvästä. Normaali työaika ei riitä tehtävien hoitamiseen, lomia ei ehdi pitää. Kohta alkaa taas uusi muutos. En tiedä, miten kauan tätä menoa jaksaa. Olen kuitenkin korkeakoukutettu asiantuntija, jolla olisi eläkeikään vielä ainakin 20 vuotta. Mutta voi olla, että pää leviää ennen sitä.
Terve ja osaavakin saattaa saada sen mielenterveysdiagnoosin, kun tarpeeksi on töissä ja/tai muualla elämän osa-alueella painetta. Olet sitten sen diagnoosisi kanssa siellä työelämässä.
Luuletko tosiaan, että kaikki mielenterveysdiagnoosin saaneet on eläkkeellä tai saikulla? Ei me olla, vaikka pää on jo levinnyt.
Saitko sinäkin lapsena tajuttomuus kohtauksia ja olit sairaalassa paljon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hiton OCD-jankkaaja tässä ketjussa on?! Ketjun aihe on miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että kaikki ovat äärirajoilla. Ihmisillä on erilaisia sairauksia, osa pysyviä, osa ohimeneviä, jotka laskevat työkykyä. Heillekin on toki hyvä löytää työkyvyn mukaista työtä.
Mutta nyt on kyse terveistä, osaavista ihmisistä ilman mitään diagnooseja. Heidät ajetaan nykyajan työelämässä ahtaalle ja työuupumuksen partaalle. Myös itselläni kokemusta tästä. Työelämä on jatkuvaa muutosta. En enää edes muista, montako organisaatiomuutosta viime vuosina on tehty. Tähän liittyy aina muutosneuvottelut/yt-neuvottelut, tehtävänkuvien uudelleen järjestely, palkkojen tarkistus jne. Todella kuormittavaa, kun entistä muutosta ei saada loppuun, kun uusi alkaa. Samalla pitäisi tehdä ns. normaalit työt, kehittää uutta, sijaistaa työkavereiden lomia jne. Yksi työkaveri irtisanoutui. Tilalle ei tietenkään palkattu ketään, vaan työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Minä sain noin puolet hänen tehtävistään, omista yksi kerran kuussa tapahtuva tehtävä siirrettiin toiselle työkaverille. Palkka nousi huimat 200 euroa tästä hyvästä. Normaali työaika ei riitä tehtävien hoitamiseen, lomia ei ehdi pitää. Kohta alkaa taas uusi muutos. En tiedä, miten kauan tätä menoa jaksaa. Olen kuitenkin korkeakoukutettu asiantuntija, jolla olisi eläkeikään vielä ainakin 20 vuotta. Mutta voi olla, että pää leviää ennen sitä.
Terve ja osaavakin saattaa saada sen mielenterveysdiagnoosin, kun tarpeeksi on töissä ja/tai muualla elämän osa-alueella painetta. Olet sitten sen diagnoosisi kanssa siellä työelämässä.
Luuletko tosiaan, että kaikki mielenterveysdiagnoosin saaneet on eläkkeellä tai saikulla? Ei me olla, vaikka pää on jo levinnyt.Saitko sinäkin lapsena tajuttomuus kohtauksia ja olit sairaalassa paljon?
Minä sain. Tajutonta ihmistä ei saada hereille. Ambulanssi haki kotoa sairaalaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikaa vapaalla menoja, harrastuksia ja lomia.
Kotona ei palauduta työstä ja levätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hiton OCD-jankkaaja tässä ketjussa on?! Ketjun aihe on miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että kaikki ovat äärirajoilla. Ihmisillä on erilaisia sairauksia, osa pysyviä, osa ohimeneviä, jotka laskevat työkykyä. Heillekin on toki hyvä löytää työkyvyn mukaista työtä.
Mutta nyt on kyse terveistä, osaavista ihmisistä ilman mitään diagnooseja. Heidät ajetaan nykyajan työelämässä ahtaalle ja työuupumuksen partaalle. Myös itselläni kokemusta tästä. Työelämä on jatkuvaa muutosta. En enää edes muista, montako organisaatiomuutosta viime vuosina on tehty. Tähän liittyy aina muutosneuvottelut/yt-neuvottelut, tehtävänkuvien uudelleen järjestely, palkkojen tarkistus jne. Todella kuormittavaa, kun entistä muutosta ei saada loppuun, kun uusi alkaa. Samalla pitäisi tehdä ns. normaalit työt, kehittää uutta, sijaistaa työkavereiden lomia jne. Yksi työkaveri irtisanoutui. Tilalle ei tietenkään palkattu ketään, vaan työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Minä sain noin puolet hänen tehtävistään, omista yksi kerran kuussa tapahtuva tehtävä siirrettiin toiselle työkaverille. Palkka nousi huimat 200 euroa tästä hyvästä. Normaali työaika ei riitä tehtävien hoitamiseen, lomia ei ehdi pitää. Kohta alkaa taas uusi muutos. En tiedä, miten kauan tätä menoa jaksaa. Olen kuitenkin korkeakoukutettu asiantuntija, jolla olisi eläkeikään vielä ainakin 20 vuotta. Mutta voi olla, että pää leviää ennen sitä.
Terve ja osaavakin saattaa saada sen mielenterveysdiagnoosin, kun tarpeeksi on töissä ja/tai muualla elämän osa-alueella painetta. Olet sitten sen diagnoosisi kanssa siellä työelämässä.
Luuletko tosiaan, että kaikki mielenterveysdiagnoosin saaneet on eläkkeellä tai saikulla? Ei me olla, vaikka pää on jo levinnyt.Saitko sinäkin lapsena tajuttomuus kohtauksia ja olit sairaalassa paljon?
Minä sain. Tajutonta ihmistä ei saada hereille. Ambulanssi haki kotoa sairaalaan.
Enää en saa noita kohtauksia, mutta OCD on paha ja aivosumu. Aivot varmaan väsyvät. En jaksa mennä taas johonkin opettelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työ on muuttunut lihashommista tietotyöksi, eikä ihmislajin aivot ole pysyneet kehityksen vauhdissa.
Ruumiillinen uupumus on hyvä asia, mutta aivojen ei. Liikaa dataa käsiteltävänä, joten uni ei enää palauta.
Siinäpä se, täydellisesti tiivistettynä. Ennen seistiin liukuhihnan vieressä, nyt se liukuhihna kulkee päidemme lävitse.
Pienen pieni porukka käärii voitot ja ihminen kun väsähtää niin uusi tuotantoeläin tilalle.
Ja ihmiset luottivat että Kokoomus on se joka tilanteen oikaisee..? 🤣🤣🤣
Taitaa olla vain yksi ilmaus Päivien (jamim) Lopusta (aHarit), eli aHarit haj-jamim... LoL!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkien poliitikkojen pitäisi lukea tämä ketju, kun puhuvat siitä kuinka työelämään pitäisi nykyään mennä entistä nuorempana ja eläkkeelle jäädä entistä vanhempana. Kuulostaa aivan mahdottomalta tämä yhtälö näillä spekseillä.
Sitten puhutaan siitä, että mielenterveyspalveluita pitäisi parantaa, koska nuoret oireilevat ts. uupuvat jo alkumetreillä työelämässä. Joopa joo. Yhdenkään poliitikon en ole kuullut puhuvan itse työelämän kuormittavuudesta tai toimivuudesta työntekijän jaksamisen kannalta.
Entisaikaa oli paljon tavallisia duunareita, joiden työt jäi työpaikalle päivän päätteeksi. Palkat oli pienet ja sitten kitkuteltiin.
Seuraava sukupolvi halusi päästä parempiin töihin ja paremmille palkoille ja se siitä sitten seurasi ettei työstä pääse irti edes vapaa-ajalla vaikka palkka toki isompi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä hiton OCD-jankkaaja tässä ketjussa on?! Ketjun aihe on miksi työelämä on muuttunut sellaiseksi, että kaikki ovat äärirajoilla. Ihmisillä on erilaisia sairauksia, osa pysyviä, osa ohimeneviä, jotka laskevat työkykyä. Heillekin on toki hyvä löytää työkyvyn mukaista työtä.
Mutta nyt on kyse terveistä, osaavista ihmisistä ilman mitään diagnooseja. Heidät ajetaan nykyajan työelämässä ahtaalle ja työuupumuksen partaalle. Myös itselläni kokemusta tästä. Työelämä on jatkuvaa muutosta. En enää edes muista, montako organisaatiomuutosta viime vuosina on tehty. Tähän liittyy aina muutosneuvottelut/yt-neuvottelut, tehtävänkuvien uudelleen järjestely, palkkojen tarkistus jne. Todella kuormittavaa, kun entistä muutosta ei saada loppuun, kun uusi alkaa. Samalla pitäisi tehdä ns. normaalit työt, kehittää uutta, sijaistaa työkavereiden lomia jne. Yksi työkaveri irtisanoutui. Tilalle ei tietenkään palkattu ketään, vaan työt jaettiin jäljelle jäävien kesken. Minä sain noin puolet hänen tehtävistään, omista yksi kerran kuussa tapahtuva tehtävä siirrettiin toiselle työkaverille. Palkka nousi huimat 200 euroa tästä hyvästä. Normaali työaika ei riitä tehtävien hoitamiseen, lomia ei ehdi pitää. Kohta alkaa taas uusi muutos. En tiedä, miten kauan tätä menoa jaksaa. Olen kuitenkin korkeakoukutettu asiantuntija, jolla olisi eläkeikään vielä ainakin 20 vuotta. Mutta voi olla, että pää leviää ennen sitä.
Terve ja osaavakin saattaa saada sen mielenterveysdiagnoosin, kun tarpeeksi on töissä ja/tai muualla elämän osa-alueella painetta. Olet sitten sen diagnoosisi kanssa siellä työelämässä.
Luuletko tosiaan, että kaikki mielenterveysdiagnoosin saaneet on eläkkeellä tai saikulla? Ei me olla, vaikka pää on jo levinnyt.Saitko sinäkin lapsena tajuttomuus kohtauksia ja olit sairaalassa paljon?
Minä sain. Tajutonta ihmistä ei saada hereille. Ambulanssi haki kotoa sairaalaan.
Enää en saa noita kohtauksia, mutta OCD on paha ja aivosumu. Aivot varmaan väsyvät. En jaksa mennä taas johonkin opettelemaan.
On pakko hakea töitä ja mennä eli tekee sitten päätöksiä omien tulkintojen mukaan esim. jos kansanedustaja saa lapsen niin mielestäni hänelle kuuluu minimiäitiyspäiväraha 600.
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö mikä loi rennomman ja leppoisamman ilmapiiriin työpaikoille esim. 70-80 -luvuilla?
Se, että ei peloteltu jatkuvasti YT-neuvotteluilla, palkat nousivat, ja työehdot paranivat. Toimistoissa oli toimistosihteereitä, ja asiantuntijat saivat tehdä asiantuntijatehtäviä - ja matalammin koulutetut saivat siistejä sisätöitä.
Töitä oli etenkin koulutetuille keskiluokkaisille ihmisille oikein hyvin tarjolla. Sai valitakin. Töitä oli myös pienemmillä paikkakunnilla ja pienemmissä kaupungeissa, ei pelkästään isoissa kaupungeissa. Tämä vaikutti taas siihen, että isoimmissa kaupungeissa asuminen ei ollut suhteellisesti ottaen niin kallista kuin nyt, ja omistusasuntoon pääsi kiinni.
Nyt on nimenomaan keskiluokkaisista, koulutusta edellyttävistä töistä niukkuutta, palkat ovat paremmalla tasolla, mutta asuntojen hinnat ja sitä tietä ihmisten velkataakat ovat kamalia. Asiantuntijat joutuvat tekemään toimistosihteerien työt, ja toimistosihteerit ovat enimmäkseen eläkkeellä, pitkäaikaistyöttöminä tai epämääräisissä pätkätöissä.
Juuri näin!
Kyse on johtajien perseilystä. Eli johtelijat vääntävät rajua kakkaa alaspäin. Nauravat matkallaan pankkiin, ja esittävät hyvää ihmistä, koska niin tulee yhteiskunnallisesti esittää.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla vain yksi ilmaus Päivien (jamim) Lopusta (aHarit), eli aHarit haj-jamim... LoL!
Voit pyyhkiä persettäs sillä koraanilla. Arkki kerrallaan
Alue: Aihe vapaa
Minä en jaksa enää opetella enkä kysyä neuvoa, en saa edes matkaa palkinnoksi kaikesta isosta vaivasta
Ok, haen töihin ettei tule karenssia, mutta jos pääsen esim. Kelaan niin asiakkaat saa sitten tukia minun tulkintojeni mukaan tai sitten ei saa mitään. Olen loppuunpalanut.