Jos perustulo tulee, irtisanon itseni
Jos perustulo on vaikka 600 euroa käteen. Sillä maksan jo asumisen.
Laitan auton pois ja teen jotain hanttihommia joskus, jos tarvin rahaa.
Alan opiskelijaksi. Opiskelen ihan huvikseni vaan vähän sitä sun tätä, minua kiinnostaa aika moni asia.
Hanttihommat teen varmaankin pimeänä, koska jos teen vaikka naapurin emännälle jonkun homman, ei hän ala sitä veroja maksaa, koska se on liian hankalaa ja kallista.
Nyt on pakko käydä töissä huonolla palkalla, koska jos irtisanoutuisin, tulisi 3 kk:n karenssi enkä saisi opintotukea, koska tukikuukausia on jäljellä 3.
Ja jos tulisi se perustulo, palkkani verotus tai joku maksu nousisi niin, ettei palkan ja perustulon välinen erotus olisi kummoinen, ei motivoisi työntekoon tällaista laiskaa köyhää.
Kommentit (76)
Ihmettelen kovasti tätä suunnitellun perustulon summaa. Vihreät ehdottivat ennen vaaleja 540 euron summaa, vaikka kansainvälisen tutkimuksen mukaan sen pitäisi Suomessa olla 70 euroa enemmän. Suomi sai oikein nuhteet tästä.
Työttömyys on oikeasti kamalaa. Ei mitään tekemistä. Olen pisimmillään ollut kaksi kuukautta ilman töitä, ja en yhtään ihmettele, että työttömät alkoholisoituvat helposti. En ainakaan itse lopettaisi ikinä töitä vaikka saisin perustulon tai vaikka lottovoiton.
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 11:24"]
Monille tiedoksi, koska kaikki ei täällä näytä perehtyneen asiaan lainkaan, perustulo ei rikastuta rikkaita. Verotusta on tarkoitus nostaa, eli perustulo on nimenomaan tulontasausta. Ja lienee totta että jotkut jää sen ansiosta laakereilleen lepäämään, mutta niin tekee monet jo tänäkin päivänä. Varsinkin nuoret, ja menettävät siten mahdollisuuden ikinä kehittyä veronmaksajiksi. Kun ei oo työkokemusta, ei saa kunnon töitä ja pätkiä ei kannata ottaa kun etuudet menis. Perustulo lopettaa tuon kierteen ja antaa niillekin ihmisille mahdollisuuden tehdä töitä ja saada työkokemusta ja parempi elämänlaatu.
[/quote]
Sekin kyllä kannattaa miettiä, onko mitään järkeä ottaa niitä töitä vastaan, kun veroprosentti hipoo viittäkymmentä ja käteen ei edelleenkään jää montaa euroa enempää, vaikka kuinka paiskisit töitä.
Jos nuorison kohdalla siitä on kiinni, ettei kannata mennä töihin, kun sosiaalietuudet on liian hyvät, niin sitten pitää sosiaaliedut laskea niin pieniksi, että on pakko mennä töihin. Vielä 80-luvulla mentiin töihin ihan sen takia, että saatiin työkokemusta, vaikka työttömyyskorvaus olisi ollut isompi, kuin sen aikainen harjoittelijan palkka.
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 11:35"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 11:23"]Jos työ on niin kamalaa, että lopettaisit heti, niin kannattaa oikeasti lopettaa. Meillä on yksi elämä, eikä sitä kannata tuhlata jatkuvaan kärsimykseen hirveässä työssä. Jos perustulo tulee, minä menisin riemusta kiljuen töihin. Nytkin olisi paljon kiinnostavia osa-aikaisia paikkoja vapaana, mutta pienen laskutoimituksen tehtyäni tuollaisen työn ottaminen vastaan on mahdotonta (rahaa jää niin vähän käteen ettei olisi varaa käydä siellä töissä). [/quote] Minua aina kiinnostaa nämä tapaukset, jolloin osa-aikainen saa vähemmän rahaa kuin työtön. Itse olen osa-aikainen ja työssäkäyntini maksaa noin 10 euroa päivässä ja silti tämä on vielä rahallisesti kannattavaa. Perustulo tuskin toisi tähänkään parannusta. Sen ymmmärrän, että tilanne on eri, jos on ansaitseva puoliso ja päivähoitoikäisiä lapsia, mutta tällöinkin parempi ratkaisu on joku muu kuin perustulo (ilmainen päivähoito).
[/quote]
Mitä tuulonsiirtoja saat osa-aikatösi lisäksi?
Jotainhan sinun täytyy saada, jos 500-600 euron lisä perustulon muodossa ei toisi sinulle mitään parannusta. Vai saatko osa-aikatyöstäsi niin kovaa palkkaa, että verot söisi perustulosi?
Jos perustulo tulisi, niin hartiani laskeutuisivat, saisin yöni paremmin nukuttua ja saisin iloisemman miehen. Kyllä vain. Olemme yksityisyrittäjiä, joilla muutama huono vuosi takana olosuhteiden ja sairastelun vuoksi. Elämme jatkuvasti toimeentulon rajamailla ja velkaakin kerääntyy aika-ajoin. Kestää vielä jokunen vuosi, että pääsemme tästä kuopasta yli. Palkkatöitä olen hakenut tähän rinnalle jatkuvasti, mutta ei ole napannut -varmaan johtuu osittain iästä, olen yli 40v. Miehellä ei ole lähes minkäänlaista työkokemusta oman yrityksensä ulkopuolella, ja toisaalta hänen pitkäaikaissairautensa estävät monet työt (esim. siivous tai rakennus) -ja hänellä ikääkin jo 50v.
Perustulo vapauttaisi valtavasti energiaa, mikä nyt menee stressaamiseen...
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 11:35"]Minua aina kiinnostaa nämä tapaukset, jolloin osa-aikainen saa vähemmän rahaa kuin työtön. Itse olen osa-aikainen ja työssäkäyntini maksaa noin 10 euroa päivässä ja silti tämä on vielä rahallisesti kannattavaa.
[/quote]
Saan suurinpiirtein saman verran rahaa, mutta työssäkäymiseen kuluu rahaa, joten tuntuu kuin eläisin paljon vähemmällä kuin mitä peukaloita pyörittämällä sohvalla. Työssäkäyntiin tarvitsen esimerkiksi bussikortin, joka maksaa 90€/kk. Työni on melko fyysistä, joka näkyy ruokalaskussa - en pärjääkään puurolla ja makaroonilla, töissä on jatkuvasti nälkä ja päässä huippaa.
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 10:24"]
600 euroa on niin vähän ettei sillä pärjää. Asumistukea joutuisi silti hakemaan.
[/quote]
Sitä ei jaettaisi enää.
[/quote]
Kenekäs perustulomallissa näin lukee?
Sehän näissä muutamissa mainostetuissa perustulomalleissa nimenomaan on ongelmana mielestäni ollutkin, että asumistukea ei ole saatu jätettyä pois.
Kyllä kai jokainen ymmärtää, ettei 600 voi elää, jos pitää asuntokin maksaa.
Minun ymmärtääkseni näissä muutamassa perustulomallissa (ainakin vihreiden) on lähdetty siitä, että niille, jotka ei töissä käy, jäisi käteen saman verran, mikä on nytkin minimi toimeentulotuki eli se noin viitisensataa. Eli tuo siis se raha, joka jää käteen vuokran maksun jälkeen.
Minun mielestä asumistuki osittain vesittää koko perustuloidean, koska tarkoitushan on sillä juuri karsia muut tuet ja lopettaa se jatkuva lappujen täyttäminen.
Minun mielestä perustulo pitäisi heti laittaa hieman isommaksi ja jättää asumistuki pois. Ei kuitenkaan niin isoksi, että esimerkiksi Helsingin vuokratasolla jäisi edelleen se 500 kouraan vuokranmaksun jälkeen, koska sehän tarkoittasi yli tonnin perustuloa ja se tulisi yksinkertaisesti liian kalliiksi.
Helsingissä riittää osa-aikatöitä varmasti niille, jotka haluaisivat edelleen Helsingissä asua, eli he sitten kävisivät vaikka 1-2 päivää viikossa töissä. Jos ei edes tuon vertaa huvittaisi töitä tehdä, niin sitten pitäisi muuttaa halvemmille asuinalueille. Näin motivoitaisiin ihmisiä tekemään edes jotain töitä.
Mä hoitaisin lapset kotona ja tekisin sijaisuuksia silloin, kun ne lomailee isällään. Ehkä tuleva polvi olisi sitten paremmin kasvatettu, kun ei olisi aina kiire töihin ja koululaiset omillaan?
T. Kolmivuorotyötä tekevä sh
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 12:15"]
Työttömyys on oikeasti kamalaa. Ei mitään tekemistä.
[/quote]
Persoonallisuuskysymys. Aika moni muu keksii paljonkin tekemistä, ihan sitä ilmaistakin. Minulla esim. on kotona lankoja ja kankaita valmiina. Olisi ihana ehtiä ompelemaan oikein kunnolla, eikä vain joskus. Lisäksi on läppäri ja digikamera. Voisin käyttää paljonkin aikaa valokuvaukseen ja kuvien käsittelyyn. Ei tarvitsisi harmitella, että on kaunis ilma, mutta työpäivä.
Mutta jos sinusta tekemistä ei ole mikään muu kuin palkkatyö, niin turha on tässä esimerkkejä muunlaisesta tekemisestä antaa.
Toivottavasti ns. perustuloa ei tule. Minulle se olisi katastrofi...
Olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä ja saan käteen takuueläkkeen, joka on n. 735€/kk. Lisäksi saan eläkkeensaajan asumistukea, joten vuokran jälkeen minulle jää käteen n. 520€/kk.
Jos tämä perustulo tulee, niin minulta lähtee eläke pois ja asumistuki pois. Itkettää ajatella... Miten tulisin toimeen ja töihin minusta ei ole.
Miten vihreät ja vasemmisto voivat olla näin kylmiä?
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 12:58"]Toivottavasti ns. perustuloa ei tule. Minulle se olisi katastrofi...
Olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä ja saan käteen takuueläkkeen, joka on n. 735€/kk. Lisäksi saan eläkkeensaajan asumistukea, joten vuokran jälkeen minulle jää käteen n. 520€/kk.
Jos tämä perustulo tulee, niin minulta lähtee eläke pois ja asumistuki pois. Itkettää ajatella... Miten tulisin toimeen ja töihin minusta ei ole.
Miten vihreät ja vasemmisto voivat olla näin kylmiä?
[/quote]
Perustuloa ei saisi eläkeläiset. Niillä ois ne omat systeemit.
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 13:00"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 12:58"]Toivottavasti ns. perustuloa ei tule. Minulle se olisi katastrofi... Olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä ja saan käteen takuueläkkeen, joka on n. 735€/kk. Lisäksi saan eläkkeensaajan asumistukea, joten vuokran jälkeen minulle jää käteen n. 520€/kk. Jos tämä perustulo tulee, niin minulta lähtee eläke pois ja asumistuki pois. Itkettää ajatella... Miten tulisin toimeen ja töihin minusta ei ole. Miten vihreät ja vasemmisto voivat olla näin kylmiä? [/quote] Perustuloa ei saisi eläkeläiset. Niillä ois ne omat systeemit.
[/quote]
Ei mitään! Kaikkille perustulo. Samalla poistuu kansaneläke, takuueläke ja asumistuet ja muut yhteiskunnantuet. Näin sitä halutaan.
Vihreä Perustulo
Vihreät ovat koko puolueen olemassaolon ajan vaatineet suomalaisen sosiaaliturvan uudistamista perustulon avulla.
Sosiaaliturvan uudistus perustulon avulla on vihreiden pitkäaikainen tavoite. Perustulo vähentäisi köyhyyttä ja torjuisi syrjäytymistä. Se muuttaisi sosiaaliturvajärjestelmän nykyistä yksinkertaisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Työn vastaanottaminen – myös pätkätöiden ja osa-aikaisten töiden – olisi kannattavaa kaikissa tilanteissa.
Vihreille perustulo merkitsee kaikille suomalaisille maksettavaa nykyisen perusturvan suuruista rahasummaa. Verottomana etuutena perustulon taso olisi noin 560 euroa (2014). Sillä korvataan kaikki sosiaaliturvan vähimmäisetuudet, kuten työttömien perusetuudet ja minimivanhempainpäivärahat. Verotuksella perustulo kerättäisiin asteittain pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse.
Perustulo tekisi työnteosta aina kannattavaa eikä tuloloukkuja syntyisi. Perustulon päälle maksettaisiin vielä tarvittavat syyperusteiset tuet, kuten esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyystuki.
Vihreiden perustulomalli on eduskunnan tietopalvelun tuottaman mikrosimulaatiomallinnusten (vuosina 2007 ja 2014) avulla osoitettu realistiseksi ja toteuttamiskelpoiseksi. Nyt tarvitaan enää poliittista tahtoa uudistuksen toteuttamiseen. Perustuloon siirtyminen tulisi aloittaa perustulokokeilulla.
Perustulomallin ABCPerustulon usein kysytyt kysymyksetMiksi perustulo?Suomen sosiaaliturvajärjestelmää on kehitetty vuosikymmenten työllä lukemattomin pienin ja suurin uudistuksin. Järjestelmämme ei kuitenkaan enää toimi kuten sen pitäisi. Vuosien saatossa koostettu monimutkainen tilkkutäkki koostuu sadasta erilaisesta etuusnimikkeestä, eikä kohtele kaikkia tasavertaisesti.
Nykyjärjestelmä ei aina kannusta työntekoon, vaan tekee työllistymisen vaikeaksi ja muodostaa kannustinloukkuja. Vastauksemme näihin ongelmiin on perustulo.
Perustulon avulla sosiaaliturvasta saataisiin paljon nykyistä oikeudenmukaisempi, yhtenäisempi ja yksinkertaisempi.
Perustulon maailmassa työnteosta ei rangaistaisi, vaan pieniäkin lisätienestejä olisi helppoa ja kannattavaa tienata.
Työ- ja sosiaalihallinnon ammattilaiset voisivat keskittyä etuuspäätösten tekemisen sijasta henkilökohtaiseen ohjaamiseen ja työkyvyn edistämiseen.
Kaikki saisivat paremmin heille kuuluvat etuudet myös tilanteissa, joissa omat voimavarat eivät riitä hakemiseen ja omaan edunvalvontaan.
Vihreiden teettämä perustulomallien mikrosimulaatio osoittaa, että perustulo voidaan toteuttaa kustannusneutraalisti. Siirtyminen nykyisestä sosiaaliturvasta perustuloon on sekä järjestelmän muutoksena että taloudellisesti melko pieni askel.Vihreä perustulomalliPitkän aikavälin tavoitteena on siirtyä perustulomalliin, jossa perustulo on nykyisen perusturvan suuruinen eli tällä hetkellä 560 euroa.Perustulon päälle maksettaisiin vielä tarvittavat syyperusteiset tuet, kuten esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyystuki.Perustuloa on kokeiltava ja eri ryhmiin liittyvät erityiskysymykset ratkaistava sen perusteella.On jatkettava määrätietoisia askeleita kohti perustuloa ja kohti yksinkertaisempaa ja kannustavampaa perusturvaa.
Perustulomalli pähkinänkuoressa
Perustulo: 560 euroa
Ansiotuloveroasteet:
41 % alle 50 000 euron vuosituloista (vuositulot 6720 asti verovapaita eli perustulosta ei makseta veroa, mutta se lasketaan verolliseksi eli osaksi vuosituloja)
Pääomatuloveroasteet:
33 % alle 40 000 euron vuosituloista
Perustulomallin rahoituksen tasapainottamiseksi tehdään seuraavat muutokset välilliseen verotukseen:
- Kiinteistöveroa nostetaan 120 miljoonaa euroa. Vihreiden linjauksen mukaan verotuksen painopistettä tulee siirtää työn verotuksesta omistamisen verottamiseen.
- Ympäristölle haitallisia verotukia vähennetään 600 miljoonaa euroa vihreiden verolinjausten mukaisesti. Valtiovarainministeriön arvion mukaan ympäristölle haitallisia verotukia on yhteensä 2,7 miljardia euroa.
Muuten mallin taustaoletukset ovat eduskunnan tietopalvelun laskemanperustuloanalyysin mukaiset. Suuri osa verovähennyksistä poistuisi. Perustuloa suuremmat etuudet säilyisivät, mutta ne nettoutettaisiin siten, että perustulon kanssa ne olivat nykyisen suuruisia.
Perustuloon liitetään perusvähennys, joka pienentää pienten tulojen veroprosenttia ja kannustaa työn vastaanottamiseen. Nykyjärjestelmään vihreiden vaatimuksesta lisätyt suojaosat ovat parantaneet kannustimia merkittävästi, eikä perustulomallin tule vähentää pientenkään keikkatöiden kannustavuutta nykyisestä. Perusvähennystä ei ole laskettu malliin vielä mukaan, koska sen suuruus, vaikuttavuus ja rahoitus vaativat vielä lisälaskelmia. Perusvähennys voidaan kuitenkin rahoittaa välillisten verojen tuloilla.
Perustulomallin vaikutuksia eri ihmisryhmiin
Perustulo olisi suuri muutos. Koska nyt sosiaaliturva on hyvin erilaista eri ryhmillä, vaikuttaa perustuloon siirtyminen eri ryhmiin eri lailla.
Eläkeläiset
Eläkeläiset ovat perustulon ulkopuolella. Heille perustulon korvaa nykyinen takuueläke, joka on 743 euroa/kk.
Opiskelijat
Opiskelijoiden tuet ovat nykyään täysin erilaisia kuin muu sosiaaliturva. Siksi perustulon aiheuttamia muutoksia opiskelijoiden kohdalla on syytä tarkastella erityisen huolella. Tietopalvelun analyysissä on pyritty siihen, että ryhmien välinen tulonjako muuttuisi mahdollisimman vähän. Koska perustulo jo itsessään nostaa opiskelijoiden keskimääräistä toimeentulon tasoa sen korvatessa opintorahan ja asumislisän, laskelmassa opiskelijoille ei lisätty oikeutta yleiseen asumistukeen. Perustulomalli kuitenkin mahdollistaa toteuttaa vihreiden pitkäaikainen tavoite siitä, että opiskelijoiden sosiaaliturva nostetaan samalle tasolle kuin muilla, eli opiskelijat olisivat jatkossa oikeutettuja yleiseen asumistukeen.
Vihreässä mallissa mahdollisuus opintolainaan säilyy, kuten myös opiskelijoiden ateriatuki.
Perustulomalli vähentää opiskelijoiden tarvetta koulutustaan vastaamattomaan työntekoon ja antaa heille hyvät edellytykset keskittyä opintoihinsa. Tämä edistää yhteiskunnan sosiaalista tasa-arvoisuutta ja koulutuksen avoimuutta kaikille, perhetaustasta ja vanhempien varallisuudesta riippumatta.
Nuoret
Perustulo vaikuttaisi voimakkaasti monen nuoren sosiaaliturvaan. Jatkoselvityksissä ja perustulokokeiluissa onkin kiinnitettävä erityistä huomiota nuorten valintoihin perustulojärjestelmässä. Nuorten syrjäytymisriskin pienentämiseksi aktiiviset tukitoimenpiteet ovat perustulomallissakin tarpeellisia.
Perustuloon on mahdollista liittää nykymallin kaltainen vaatimus siitä, että alle 25-vuotias on oikeutettu perustuloon vain, mikäli tämä opiskelee tai käy töissä. Niille nuorille, jotka ovat työelämän ja opintojen ulkopuolella, olisi käytössä aktiiviset työllistämis- ja kouluttamistoimenpiteet, joiden aikana perustuloa maksettaisiin kuten muillekin. Tämä edellyttää, että tarjolla on riittävä määrä opiskelupaikkoja.
Kotivanhemmat
Vihreät ajavat lastenhoitoon joustavaa, perheiden tarpeista lähtevää ratkaisua, joka ei jättäisi naisia yksin kantamaan taloudellista vastuuta lasten kotona hoitamisesta. Perustulomallin analyysi osoittaa, että perustulomallissa kotihoidontukea nostavien työllistymisen kannustimet jäävät nykyistä heikommaksi. Perustulo ei kuitenkaan ole itsestään selvä askel kohti kotiäitiyhteiskuntaa, sillä se on monella tapaa nykyistä kotihoidontukimallia joustavampi.
Kotihoidontuki on yksi harvoista perhekohtaisista etuuksista. Vihreiden mielestä etuuksien tulisi olla henkilökohtaisia ja tasoltaan sellaisia, etteivät ne synnyttäisi taloudellista riippuvuutta aikuisten perheenjäsenten välille.
Henkilökohtainen, tasoltaan kotihoidontukea korkeampi perustulo lisää myös kannustinta isille hoitaa lapsia kotona. Nykymallissa tämä jää usein toteutumatta, koska perheissä lasketaan että naisten pienempien palkkojen vuoksi äitien on kannattavampaa jäädä kotiin.
Järjestelmänä perustulo on nykyistä etuusjärjestelmää yksinkertaisempi ja mahdollistaa siksi perheille uudenlaisia ratkaisuja lasten hoidossa. Lastenhoitoon liittyviin valintoihin vaikuttaa moni muu asia pelkkien taloudellisten kannustimien lisäksi, eikä siihen ole yhtä kaikille sopivaa ratkaisua. Perustulon vaikutus lastenhoitoratkaisuihin on yksi merkittävimmistä asioista, joita voidaan tutkia oikeastaan pelkästään perustulokokeilun avulla.
Lisää lukemista:
Puolluehallituksen hyväksymä perustulolinjapaperi (1.11.2014)
Vihreiden perustulolinjapaperi "Sosiaaliturva kohti perustuloa 2010-luvulla" (20.8.2010)
Jaa sivu:
Tutustu ehdokkaisiinLahjoitaLiity jäseneksi
AjankohtaistaTietoa VihreistäVihreä politiikkaArvotTeematTyöYmpäristöKöyhyysVihreä PerustuloUsein kysytyt kysymykset perustulostaPerustulon ABCKoulutusVihreää politiikkaa A:sta Ö:hönOhjelmat
Ajankohtaista aiheesta
18.4.2015 — Outi Alanko-Kahiluoto
Suomi tarvitsee perustulon
16.4.2015 — Jarno Lappalainen
5 syytä siirtyä perustuloon
16.4.2015 — Jarno Lappalainen
5 syytä siirtyä perustuloon
10.4.2015 — Olli-Poika Parviainen
Reilu ei leikkaa perusturvaa
28.3.2015 — Outi Alanko-Kahiluoto
Perusturvan jälkeenjääneisyys on otettava vakavasti
28.3.2015 — Outi Alanko-Kahiluoto
Outi Alanko-Kahiluodon puhe puoluevaltuuskunnassa 28.3.2015
11.3.2015 — Outi Alanko-Kahiluoto
Hyvinvointi on turvattava
26.2.2015 — Outi Alanko-Kahiluoto
Köyhimpien perusturvaa pitää nostaa
Ajankohtaista
29.4.2015 — Pekka Haavisto
Eduskuntatyö alkoi
24.4.2015 — Touko Aalto
Kuplakeskustelua
23.4.2015
Vihreä eduskuntaryhmä valitsi puheenjohtajiston
21.4.2015 — Ville Niinistö
Ihmisarvon ja ympäristön puolesta – yhä vahvempana
18.4.2015 — Lasse Miettinen
Äänelläsi ratkaistaan, onko huominen vihreä
18.4.2015 — Outi Alanko-Kahiluoto
Suomi tarvitsee perustulon
17.4.2015 — Heidi Hautala
ISDS vastatuulessa Euroopan parlamentissa
17.4.2015
Ihmisoikeudet kehitysyhteistyön keskiöön
AsiatAjankohtaistaVihreä politiikka
IhmisetPuoluejohtoKansanedustajaEuroparlamentaarikko
VaikutaTykkää ja seuraa
YhteydetVihreät yhdistyksetVihreät EuroopassaVihreät eduskunnassaPuoluetoimisto
Eduskuntavaalit 2015Vaaliteemat
FIENRUSV
Medialle
Vihreä liitto rp
Fredrikinkatu 33 A, 2 krs.
00120 Helsinki
Puh. 09 5860 4160
Fax: 09 5860 4161
Sähköposti: vihreat@vihreat.fi
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 12:58"]
Toivottavasti ns. perustuloa ei tule. Minulle se olisi katastrofi...
Olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä ja saan käteen takuueläkkeen, joka on n. 735€/kk. Lisäksi saan eläkkeensaajan asumistukea, joten vuokran jälkeen minulle jää käteen n. 520€/kk.
Jos tämä perustulo tulee, niin minulta lähtee eläke pois ja asumistuki pois. Itkettää ajatella... Miten tulisin toimeen ja töihin minusta ei ole.
Miten vihreät ja vasemmisto voivat olla näin kylmiä?
[/quote]
Miksi te ihmiset että yhtään ota selvää ennenkuin puhutte täällä? Kuinka tyhmiä te olette? Koko ajan hoetaan ja hoetaan, mutta kaikille ei mene jakeluun vaikka mistä rautalangasta vääntäisi.
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 10:16"]
Mä rupeisin kokopäiväiseksi taiteilijaksi tai kirjailijaksi. Jos musta tulis seuraava Mika Waltari, olisko kamalaa?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 11:35"]
Minua aina kiinnostaa nämä tapaukset, jolloin osa-aikainen saa vähemmän rahaa kuin työtön. Itse olen osa-aikainen ja työssäkäyntini maksaa noin 10 euroa päivässä ja silti tämä on vielä rahallisesti kannattavaa. Perustulo tuskin toisi tähänkään parannusta. Sen ymmmärrän, että tilanne on eri, jos on ansaitseva puoliso ja päivähoitoikäisiä lapsia, mutta tällöinkin parempi ratkaisu on joku muu kuin perustulo (ilmainen päivähoito).
[/quote]
No voisin kertoa parikin tapausta, jossa työttömänä on saanut enemmän rahaa.
Esimerkki 1. Insinööri-exäni sai työttömänä enemmän liiton rahaa, kuin minä sain kokopäivätöissä palkkaa (matalapalkka ala, minulla sillä hetkellä oli vielä tutkinto kesken). Sanomattakin oli selvää, ettei hän persettään olisi töihin liikauttanut liian pienellä summalla, rahantulohan olisi tippunut roimasti.
Esimerkki 2. Eräs sukulainen, joka elää sosiaalituella. Varsinainen perusrahasumma ei sinänsä päätä huimaa, mutta vitsi onkin siinä että sosku on kustantanut hänelle kaikki pesukoneesta keittiökalusteisiin ja päälle tulee ilmeisesti jotain harkinnanvaraista korotusta.
En minäkään hakenut työttömänä ollessani paikkoja, joissa työtunteja luvattiin esimerkiksi 0-20. Jos niitä työtunteja ei tulisikaan viikossa kuin vaikka neljä, niin sehän olisi käsittämättömän perseestä. Tosin nykyään olisi mahdollistakin jo tehdä vain hyvin vähän tunteja kun saa sen tietyn summan tienata, ennen kuin työttömyyskorvaus tippuu. Silloin se olisi tippunut automaattisesti, joten muutaman tunnin tekeminen viikossa olisi ollut täysin hyödytöntä - ja miinukselle olisi jäänyt kun huomioi auton käytön yms.