Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oon 35 ja keskinkertainen kaikessa. Mistä merkitystä elämään?
08.01.2022 |
Havahduin tässä koronaa potiessa jonkinlaiseen eksistentiaaliseen kriisiin. Olen jo 35 ja elämä tuntuu tyhjältä. Olen keskinkertaisessa työssä, ulkonäköni rapistuu enkä ole hyvä oikein missään. Voinko enää koskaan tullakaan hyväksi missään? Lapsiakaan ei ole enkä niitä varmaan enää kerkeä hankkimaankaan, joten sieltäkään ei sitä elämän tarkoitusta voi tulla.
Voinko esim. tässä iässä päättää alkavani tekemään jotain ja tulemaan hyväksi? Mitään urheilijaahan minusta ei enää voi tulla, sellaiset olisi pitänyt aloittaa aiemmin. Lähes kaikki menestyneet ihmiset ovat aloittaneet sen jonkun tekemisen jo nuorena. Voiko enää vanhana kehittyä missään?
Kellään muulla näitä tyhjyyden ja merkityksettömyyden kokemuksia?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samoja fiiliksiä.
Oon 30, täytän kohta 31. Koronan takia menetin työni ja sen vähänkin fiiliksen siitä että "olen hyvä ja arvokas, kelpaava ihminen". Uutta työtä en vain saa. Työkkärin uraohjaaja oli sitä mieltä että mun täytyy kouluttautua ylöspäin eli mennä amk tai yliopistoon jatkamaan alani opiskelua. Pidän itseäni kuitenkin niin tyhmänä, että en usko sen olevan vaihtoehto. Olin lukiossa 7/c oppilas ja tuntuu, että mun koko elämä on sellasta puuduttavaa keskivertoisuutta.
Kavereitakaan ei ole, kaikki tutut on muuttaneet johonkin huishelvettiin, eikä ne oikeen enää jaksa pitää yhteyttä. Uusia en oo saanut oikein mistään, vaikka oon yrittänyt kuinka! (Siis todella yrittänyt. Oon järjestänyt jopa ryhmätreffejä ihmisille jotka haluu uusia kamuja. Ironista, että mä oon ollut aikalailla ainoa, joka niistä ei oo ketään löytänyt.)
Mies ja koira löytyy kyllä.
Mun ainoat harrastukset on lähinnä ulkoilu ja netti/netflix. Asiat joita haluaisin harrastaa on älyttömän kalliita (esim. ratsastus) tai mahdottomia tällä hetkellä (esim. matkustelu).
Lisäksi sairastan muutamaakin mt-sairautta.
Hiphei.
Miksi naisilla on aina jotain mt-ongelmia?
Miehilläkin on mutta eivät hae apua.
Itselläni syitä ovat: seks.hyväksikäyttö lapsena, rais**us aikuisena, narsistinen vanhempi, koulukiusaus.
edellinen
Naisilla niitä esiintyy paljon enemmän, miksi?
Ehkä naiset ovat herkempiä?
En tiedä oletko mies vai nainen itse, mutta eikös susta tuntuisi miltään jos kokisit edes yhden yllämainituista asioista? Olisit vaan "Jaahas" ja jatkaisit elämääsi kuin ei mitään? Kai sellaisiakin ihmisiä on, itsellä on jäänyt ihon alle.
No onko siitä terapiasta mitään apua? Tuntuu kuin suurinosa 20-29 vuotiaista naisista on todella sekaisin. Kaikki ahdistaa, masentaa tai jotain muuta hölyn pölyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Lapsiakaan ei ole enkä niitä varmaan enää kerkeä hankkimaankaan"
Eiköhän joka naisella nyt 45v asti ole toivoa? Ei sillä että kannattaisi sinne asti venyttää.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisena voi silti alottaa jonkun itselle mielellään harrastuksen. Aloitin pianonsoiton pari vuotta sitten ja vaikka minusta ei ikinä tuu samanlaista soittajaa kuin jostain 3-vuotiaana aloittaneesta, niin silti siitä saa iloa kun edistyy ja aivot saa haastetta uuden oppimisesta
Sinusta voi tulla parempi kuin useimmista 3-vuotiaana aloittaneista. Useimmat lapsena aloittaneet eivät päädy ammattimuusikoiksi. Ehket päädy solistiksi keikkailemaan maailmalle, mutta voit tulla aika hel-vetin hyväksi.
Tuohan on juuri paras ikä hankkia lapsia. Alle kolmekymppisenä ihmisen kuuluu elää vielä nuoruuttaan eikä vakiintua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samoja fiiliksiä.
Oon 30, täytän kohta 31. Koronan takia menetin työni ja sen vähänkin fiiliksen siitä että "olen hyvä ja arvokas, kelpaava ihminen". Uutta työtä en vain saa. Työkkärin uraohjaaja oli sitä mieltä että mun täytyy kouluttautua ylöspäin eli mennä amk tai yliopistoon jatkamaan alani opiskelua. Pidän itseäni kuitenkin niin tyhmänä, että en usko sen olevan vaihtoehto. Olin lukiossa 7/c oppilas ja tuntuu, että mun koko elämä on sellasta puuduttavaa keskivertoisuutta.
Kavereitakaan ei ole, kaikki tutut on muuttaneet johonkin huishelvettiin, eikä ne oikeen enää jaksa pitää yhteyttä. Uusia en oo saanut oikein mistään, vaikka oon yrittänyt kuinka! (Siis todella yrittänyt. Oon järjestänyt jopa ryhmätreffejä ihmisille jotka haluu uusia kamuja. Ironista, että mä oon ollut aikalailla ainoa, joka niistä ei oo ketään löytänyt.)
Mies ja koira löytyy kyllä.
Mun ainoat harrastukset on lähinnä ulkoilu ja netti/netflix. Asiat joita haluaisin harrastaa on älyttömän kalliita (esim. ratsastus) tai mahdottomia tällä hetkellä (esim. matkustelu).
Lisäksi sairastan muutamaakin mt-sairautta.
Hiphei.
Miksi naisilla on aina jotain mt-ongelmia?
Miehilläkin on mutta eivät hae apua.
Itselläni syitä ovat: seks.hyväksikäyttö lapsena, rais**us aikuisena, narsistinen vanhempi, koulukiusaus.
edellinen
Naisilla niitä esiintyy paljon enemmän, miksi?
Ehkä naiset ovat herkempiä?
En tiedä oletko mies vai nainen itse, mutta eikös susta tuntuisi miltään jos kokisit edes yhden yllämainituista asioista? Olisit vaan "Jaahas" ja jatkaisit elämääsi kuin ei mitään? Kai sellaisiakin ihmisiä on, itsellä on jäänyt ihon alle.
No onko siitä terapiasta mitään apua? Tuntuu kuin suurinosa 20-29 vuotiaista naisista on todella sekaisin. Kaikki ahdistaa, masentaa tai jotain muuta hölyn pölyä.
Olen käynyt terapiassa ja psykologilla. Se hioi ahdistuksestani sen terävimmän terän pois.
Onnittelut, jos et ole kokenut miltä todellinen ahdistus tuntuu. Se on pahempaa kuin masennus. Toivottavasti et itse koskaan sairastu, sillä se on helvetti, jota ei toivoisi kellekään.
Jos asia on sinusta hölynpölyä, niin suosittelen etsimään tietoa aiheesta. En jaksa nyt alkaa selostamaan mitään tutkimustuloksia, miksi nuoret naiset voivat pahoin. En tiedä edes mitä haet kysymällä samaa uudestaan ja uudestaan. Kerroin mikä minua ahdistaa mutta syitä on niin monta, kun on sairaitakin.
Itse olen ollut ihan pienenstä lapsesta asti ahdistunut, sellainen perusturvallisuuden tunne on puuttunut täysin. Sitä ahdistusta on sitten kasvattanut ikävät kokemukset muista ihmisistä.
Näkökulmasi ei kyllä ole tyytyväisyyttä edistävä, saati onnellisuutta.
On paljon tärkeämpää saada tehtyä mahdollisimman paljon ja isoja asioita sen suhteen, mitä pitää tärkeänä, kuin ”olla hyvä jossakin”.
Ja tämä huomautus ihmiseltä, jota pidetään varsin menestyneenä omalla alallaan.
Hirveän monet ihmiset kompastuvat lillukanvarpuihin; vertailuun toisiin ihmisiin ja sen miettimiseen ”olenko parempi”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samoja fiiliksiä.
Oon 30, täytän kohta 31. Koronan takia menetin työni ja sen vähänkin fiiliksen siitä että "olen hyvä ja arvokas, kelpaava ihminen". Uutta työtä en vain saa. Työkkärin uraohjaaja oli sitä mieltä että mun täytyy kouluttautua ylöspäin eli mennä amk tai yliopistoon jatkamaan alani opiskelua. Pidän itseäni kuitenkin niin tyhmänä, että en usko sen olevan vaihtoehto. Olin lukiossa 7/c oppilas ja tuntuu, että mun koko elämä on sellasta puuduttavaa keskivertoisuutta.
Kavereitakaan ei ole, kaikki tutut on muuttaneet johonkin huishelvettiin, eikä ne oikeen enää jaksa pitää yhteyttä. Uusia en oo saanut oikein mistään, vaikka oon yrittänyt kuinka! (Siis todella yrittänyt. Oon järjestänyt jopa ryhmätreffejä ihmisille jotka haluu uusia kamuja. Ironista, että mä oon ollut aikalailla ainoa, joka niistä ei oo ketään löytänyt.)
Mies ja koira löytyy kyllä.
Mun ainoat harrastukset on lähinnä ulkoilu ja netti/netflix. Asiat joita haluaisin harrastaa on älyttömän kalliita (esim. ratsastus) tai mahdottomia tällä hetkellä (esim. matkustelu).
Lisäksi sairastan muutamaakin mt-sairautta.
Hiphei.
Miksi naisilla on aina jotain mt-ongelmia?
Miehilläkin on mutta eivät hae apua.
Itselläni syitä ovat: seks.hyväksikäyttö lapsena, rais**us aikuisena, narsistinen vanhempi, koulukiusaus.
edellinen
Naisilla niitä esiintyy paljon enemmän, miksi?
Ehkä naiset ovat herkempiä?
En tiedä oletko mies vai nainen itse, mutta eikös susta tuntuisi miltään jos kokisit edes yhden yllämainituista asioista? Olisit vaan "Jaahas" ja jatkaisit elämääsi kuin ei mitään? Kai sellaisiakin ihmisiä on, itsellä on jäänyt ihon alle.
No onko siitä terapiasta mitään apua? Tuntuu kuin suurinosa 20-29 vuotiaista naisista on todella sekaisin. Kaikki ahdistaa, masentaa tai jotain muuta hölyn pölyä.
Olen käynyt terapiassa ja psykologilla. Se hioi ahdistuksestani sen terävimmän terän pois.
Onnittelut, jos et ole kokenut miltä todellinen ahdistus tuntuu. Se on pahempaa kuin masennus. Toivottavasti et itse koskaan sairastu, sillä se on helvetti, jota ei toivoisi kellekään.
Jos asia on sinusta hölynpölyä, niin suosittelen etsimään tietoa aiheesta. En jaksa nyt alkaa selostamaan mitään tutkimustuloksia, miksi nuoret naiset voivat pahoin. En tiedä edes mitä haet kysymällä samaa uudestaan ja uudestaan. Kerroin mikä minua ahdistaa mutta syitä on niin monta, kun on sairaitakin.
Itse olen ollut ihan pienenstä lapsesta asti ahdistunut, sellainen perusturvallisuuden tunne on puuttunut täysin. Sitä ahdistusta on sitten kasvattanut ikävät kokemukset muista ihmisistä.
Miksi hengailet vääränlaisten ihmisten kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samoja fiiliksiä.
Oon 30, täytän kohta 31. Koronan takia menetin työni ja sen vähänkin fiiliksen siitä että "olen hyvä ja arvokas, kelpaava ihminen". Uutta työtä en vain saa. Työkkärin uraohjaaja oli sitä mieltä että mun täytyy kouluttautua ylöspäin eli mennä amk tai yliopistoon jatkamaan alani opiskelua. Pidän itseäni kuitenkin niin tyhmänä, että en usko sen olevan vaihtoehto. Olin lukiossa 7/c oppilas ja tuntuu, että mun koko elämä on sellasta puuduttavaa keskivertoisuutta.
Kavereitakaan ei ole, kaikki tutut on muuttaneet johonkin huishelvettiin, eikä ne oikeen enää jaksa pitää yhteyttä. Uusia en oo saanut oikein mistään, vaikka oon yrittänyt kuinka! (Siis todella yrittänyt. Oon järjestänyt jopa ryhmätreffejä ihmisille jotka haluu uusia kamuja. Ironista, että mä oon ollut aikalailla ainoa, joka niistä ei oo ketään löytänyt.)
Mies ja koira löytyy kyllä.
Mun ainoat harrastukset on lähinnä ulkoilu ja netti/netflix. Asiat joita haluaisin harrastaa on älyttömän kalliita (esim. ratsastus) tai mahdottomia tällä hetkellä (esim. matkustelu).
Lisäksi sairastan muutamaakin mt-sairautta.
Hiphei.
Miksi naisilla on aina jotain mt-ongelmia?
Miehilläkin on mutta eivät hae apua.
Itselläni syitä ovat: seks.hyväksikäyttö lapsena, rais**us aikuisena, narsistinen vanhempi, koulukiusaus.
edellinen
Naisilla niitä esiintyy paljon enemmän, miksi?
Ehkä naiset ovat herkempiä?
En tiedä oletko mies vai nainen itse, mutta eikös susta tuntuisi miltään jos kokisit edes yhden yllämainituista asioista? Olisit vaan "Jaahas" ja jatkaisit elämääsi kuin ei mitään? Kai sellaisiakin ihmisiä on, itsellä on jäänyt ihon alle.
No onko siitä terapiasta mitään apua? Tuntuu kuin suurinosa 20-29 vuotiaista naisista on todella sekaisin. Kaikki ahdistaa, masentaa tai jotain muuta hölyn pölyä.
Olen käynyt terapiassa ja psykologilla. Se hioi ahdistuksestani sen terävimmän terän pois.
Onnittelut, jos et ole kokenut miltä todellinen ahdistus tuntuu. Se on pahempaa kuin masennus. Toivottavasti et itse koskaan sairastu, sillä se on helvetti, jota ei toivoisi kellekään.
Jos asia on sinusta hölynpölyä, niin suosittelen etsimään tietoa aiheesta. En jaksa nyt alkaa selostamaan mitään tutkimustuloksia, miksi nuoret naiset voivat pahoin. En tiedä edes mitä haet kysymällä samaa uudestaan ja uudestaan. Kerroin mikä minua ahdistaa mutta syitä on niin monta, kun on sairaitakin.
Itse olen ollut ihan pienenstä lapsesta asti ahdistunut, sellainen perusturvallisuuden tunne on puuttunut täysin. Sitä ahdistusta on sitten kasvattanut ikävät kokemukset muista ihmisistä.
Miksi hengailet vääränlaisten ihmisten kanssa?
Ah klassikko. "Oma on vikas". Tätä se mun narsistivanhempikin mulle sanoi.
Kyllä, onhan se lapsen vika kun valitsee lähipiiriinsä pe doja tai alkaa vahingossa seurustella miehen kanssa joka tykkää ottaa vähän v ä k i s i n. Koulukiusaajatkin olen varmasti valinnut itse kouluuni. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisista asioista nautit? Mitä ovat ne asiat, joita maailmalla on sinulle jo nyt tarjolla?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samoja fiiliksiä.
Oon 30, täytän kohta 31. Koronan takia menetin työni ja sen vähänkin fiiliksen siitä että "olen hyvä ja arvokas, kelpaava ihminen". Uutta työtä en vain saa. Työkkärin uraohjaaja oli sitä mieltä että mun täytyy kouluttautua ylöspäin eli mennä amk tai yliopistoon jatkamaan alani opiskelua. Pidän itseäni kuitenkin niin tyhmänä, että en usko sen olevan vaihtoehto. Olin lukiossa 7/c oppilas ja tuntuu, että mun koko elämä on sellasta puuduttavaa keskivertoisuutta.
Kavereitakaan ei ole, kaikki tutut on muuttaneet johonkin huishelvettiin, eikä ne oikeen enää jaksa pitää yhteyttä. Uusia en oo saanut oikein mistään, vaikka oon yrittänyt kuinka! (Siis todella yrittänyt. Oon järjestänyt jopa ryhmätreffejä ihmisille jotka haluu uusia kamuja. Ironista, että mä oon ollut aikalailla ainoa, joka niistä ei oo ketään löytänyt.)
Mies ja koira löytyy kyllä.
Mun ainoat harrastukset on lähinnä ulkoilu ja netti/netflix. Asiat joita haluaisin harrastaa on älyttömän kalliita (esim. ratsastus) tai mahdottomia tällä hetkellä (esim. matkustelu).
Lisäksi sairastan muutamaakin mt-sairautta.
Hiphei.
Kiitos vastauksestasi ja siitä, että käytit aikaa kertoaksesi omista haasteistasi! Se jollain oudolla tapaa lohdutti. Samaistuin tähän myös todella paljon. Itsellänikin on eräs harrastus, jota haluaisin harrastaa, mutta rahaa siihen ei vaan ole. Se on vähän samantyyppinen kuin tuo ratsastus, eli että jos sitä haluaa tehdä niin se vaatii taloudellista panostamista. Myös matkustelu kiinnostaa, mutta tällä hetkellä tienaan töistäni saman verran kuin mitä toimeentulotuella elävälle jäisi käteen. Pärjään siis ja välttämättömyydet saa katettua, mutta mihinkään ylimääräiseen ei kyllä jää rahaa.
Itselläni on myös mt-oireilua ja fyysistä sairautta, jonka vuoksi siis on mahdoton takoa enempääkään rahaa.- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sinua pari vuotta vanhempi ja ymmärrän ajatuksesi. Neuvoisin, että mieti, tuleeko tunteesi itsestäsi sisältä päin vai koetko jonkinlaista painetta ulkoapäin? Mietitkö, mitä muut ihmiset elämästäsi ajattelevat? Mitä mieltä he ovat työstäsi ja siitä, ettei sinulla ole lapsia? Itse nimittäin hyvin pitkään keskityin siihen, ajattelevatko muut, etten ole saanut elämälläni oikein mitään aikaan, kun olin niin keskinkertaisessa työssä. Olen onneksi saanut ajatuskehän käännettyä niin, että tuskin ketään kiinnostaa minun elämäni saavutukset ja vaikka kiinnostaisikin, mitä väliä sillä on?
Jos taas ajatuksesi on lähtöisin itsestäsi ja haluaisit itse kehittää jotain osa-aluetta, niin ehdottomasti kannattaa! Mieti asiaa sen kautta, mikä itseäsi kiinnostaa. Haluatko pyöräillä pitkiä matkoja? Vai opiskella uuden kielen? Tehdä jotain käsitöitä? Muista, ettei asioita tarvitse tehdä muita varten, vaan elämän sisältöä saa kasvatettua parhaiten, kun tekee sitä, mikä itseä kiinnostaa.
Itse aloin lukea elämäkertoja ja harrastaa pitkiä (20-30km) kävelylenkkejä. Ei niillä harrastuksilla sukujuhlissa huomiota saa, mutta ne tuovat omaan elämään kaipaamani sisältöä.
Kiitos tosi herättelevästä viestistäsi! Jäin oikein pohtimaan tätä asiaa ja tulin siihen tulokseen, että täytyy itse yrittää parantaa omaa tilannetta, eikä jäädä vain surkuttelemaan asiaa.
Itselläni on sairauden takia tällä hetkellä sellainen järjestely, että saan hyvin pientä palkkaa. En viitsi nyt kauhean tarkasti kertoa, ettei kukaan tunnista. Joka tapauksessa tilanne on se, että mihinkään ylimääräiseen ei ole rahaa, vaan pärjään juuri ja juuri. Siitä tietysti voi olla iloinen, että ylipäätään on töitä ja että kuitenkin saa itse kustannettua kaiken tarpeellisen, kaikilla ei ole edes sitäkään. Muutama asia on, jota haluaisin tehdä harrastusmielessä, mutta niihin ei valitettavasti ole rahaa. Joskus se aiheuttaa itsessään hieman masennusta. Mutta tilanne on varmasti vaan hyväksyttävä ja ehkä alettava miettimään sitä, voisiko jotain mielekästä tekemistä löytää mikä ei maksa mitään.
Aina voi aloittaa mielekkään harrastuksen ja nauttia siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla ystäviä? Pienet menot ja jutteluhetket kaverin kanssa oikeasti piristävät.
Sinänsä hyväksi tuleminen ei ole kauhean hyvä päämäärä, sitä vaan pettyy jos ei edistykään. Enemmän merkkaa aito innostus harrastukseen. Sen kipinän herättely vaikeaa, tiedän itsekin, olen yrittänyt innostua maalaamisesta ja käsitöistä mutta ei se tuntunut merkitykselliseltä. Lukeminen o n minulla ainoa intohimo, ollut jo nuoresta. Mistä sinä pidit nuorena?
Alue: Aihe vapaa
Ihan ensimmäisenä kannattaa lopettaa itsensä vertaileminen muihin. Aina on joku joka on fiksumpi, kauniimpi, rikkaampi, osaavampi, ahkerampi you name it....
Alat tehdä asioita sen mukaan mistä pidät, joku uusi harrastus joka tuottaa mielihyvää ihan sellaisena harrastuksena vain. Ei sun tarvitse alkaa uudeksi Salvador Daliksi. Voi maalata ihan maalaamisen ilosta. Sup-lautailla, käydä avannossa ilman että kuvaa sitä instagramiin.
Jos päästät irti toisten kadehtimisesta voit paremmin nauttia siitä mitä sulla on. Kuulostaa kliseiselle mutta jotenkin se hetkeen tarttuminen on kuitenkin onnellisuuden avain. Tässä hetkessä, tässä tilanteessa läsnä oleminen.