Jo toista kertaa tilanteessa ettei mies halua lasta
Olen 33v. Aiemmassa suhteessa 4v jälkeen.mies ei halunnut lasta. Ero tuli lopulta yhtäkkiä monista syistä. Nyt olen suhteessa ja asun yhdessä miehen kanssa, jolla 10v lapsi entuudestaan. Olemme olleet yhdessä 3,5v ja alkuvuodet mies puhui koko ajan vauvan teosta. Nyt mieli om muuttunut ja nyt sanoo lopulta ettei ehkä halua lasta. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? En halua erota mutten voi luopua omasta lisälapsitoiveestanikaan.
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tarina. Mä tein niin, että tein miehelle vuosien vatuloinnin jälkeen selväksi, että ehkä joskus ei enää kelpaa vastaukseksi. Sai sitten lopulta kakistettua ei. Siihen loppui meidän 10 v parisuhteemme. 2 kk myöhemmin löysin nykyisen mieheni ja 2 v myöhemmin tulin äidiksi. Nyt ainoa katumiseni aihe on se, että miksi odotin liian pitkään, olisi pitänyt pitää kiinni omista toiveistani jo paljon aikaisemmin, sitten olisin ehkä ehtinyt saada toisenkin lapsen. Joo, nykymies ei siinä tapauksessa olisi välttis kuvioissa, mutta lapsia voisi olla (vaikka hedelmöityshoidoilla hankittuna) useampi.
Hupaisaa tässä on se, että tää mun exäni tuli lopulta 48 v isäksi. On suoraan myöntänyt, että uskalsi isäksi vasta kun näki mun kauttani, miten paljon iloa lapsi voi tuoda. (Ollaan yhä hyviä kavereita ja tekemisissä keskenämme). Mutta ei se mitään, juuri näin tämän piti mennäkin. Sain paitsi lapsen mutta myös paremmin itselleni sopivan miehen.
Olet onnekas! Moni ei löydä eron jälkeen sopivaa kumppania, etenkään perheen perustamiseen. Itselleni kävi näin. Eksälläni oli yksi lapsi edellisestä liitosta ja kova kiire olisi ollut tehdä lapsia lisääkin. Kuitenkin hänen vanhemman taitojaan tarpeeksi seurattuani, totesin, että en halua häntä oman lapseni isäksi. Oli vaikea myös eksälleen, koska oli erosta edelleen katkera. Kirjoitteli lasta koskeviin laskuihin "maksa h**ralle" tyyppisiä juttuja ennen paperinkeräykseen heittämistä. Mielestäni eksä oli mukava tyyppi ja hyvä äiti heidän lapselleen. Näitä juttuja kun alkoi yhteiselon myötä paljastua enemmänkin, niin otin jalat alleni.
Olen sitä tyyppiä, että en ihastu herkästi, mutta etsin kuitenkin sellaista yhteyttä kumppaniin. En ole onnistunut löytämään elämääni ihmistä, jonka kanssa kumppanuus olisi tasaveroista, toimisimme tiiminä parisuhteessa ja joka haluaisi perheen. Olen 37 ja lapsihaaveesta on kohta pakko luopua, ellen sitten ryhdy itselliseksi vanhemmaksi. Nykyinen työni ei sovellu siihen, joten pitäisi miettiä tuökuviot ja myös asuminen uusiksi. Pelottaa myös ottaa yksin hoidettavakseen se kaikki vastuu. Mitä jos vaikka sairastun vakavasti, kuka sitten lasta hoitaa?
Te jotka olette onnistuneet löytämään kumppanin, joka on tukena ylä- ja alamäissä, jakaa ilonne ja surunne, olette onnekkaita! Nauttikaa joka hetkestä.
Reippaasti lusikat jakoon ja etsimään sellainen joka haluaa lapsia. Palstan mukaan niitä on vaikka kuinka paljon.
Itsellä 2 lasta enkä ikinä muuttaisi samaan asuntoon miehen kanssa jolla omia lapsia enkä itse halua enempää. Minusta ei tule ilmaista lapsenvahtia kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä 2 lasta enkä ikinä muuttaisi samaan asuntoon miehen kanssa jolla omia lapsia enkä itse halua enempää. Minusta ei tule ilmaista lapsenvahtia kenellekään.
Minusta ei tule myöskään ilmaista siivoojaa yhdellekään miehelle ja sen välttää, kun asuu erikseen.

Eikä tarvitse tavata ilkeää anoppia tai miehen ilkeitä sisaria

En myöskään seurustele miehen kanssa, joka antaa ätinsä puuttua joka asiaan. Kun asuu erikseen on helppo sanoa heippa
Jos olet sinkkunainen ja haluat lapsia, niin yksinkertaisesti sanot potentiaaliselle miehelle, että haluat lapsia, ja et siksi käytä ehkäisyä. Mies voi sen jälkeen päättää mitä tekee.
Ehkä käytte yhdessä sukupuolitautitestit tai harrastatte seksiä vaan ilman yhdyntää alkuun, koska tauteja ei kukaan tahdo. Tai mies käyttää kondomia alkuun.
Näin se asia selviää pälleimmällekin miehelle kristallinkirkkaasti missä mennään.
Ei lapsia saa, jos vaan ehkäisee koko ajan.
Voi luoja. Joskus näitä ketjuja lukiessa miettii ovatko rehelliset, suoraselkäiset miehet todella hävinneet jo lähes olemattomiin. Eräässä toisessa ketjussa oli kyseessä mies, joka vaati puolisoaan abortoimaan vauvan, vaikka oli yhteisellä päätöksellä jätetty ehkäisy pois. Mitä raukkamaisia mänttejä nämä kaikki oikein ovat? En voi kuin kuvitella miltä ap:sta tuntuu, kun on jo toistamiseen samassa tilanteessa. Nämä ovat niin isoja asioita, ettei kenelläkään ole oikeutta varastaa toisen elämästä tärkeitä vuosia (Heli Vaaranen oli oikeassa).
Miten voi tehdä itsekseen lapsen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä 2 lasta enkä ikinä muuttaisi samaan asuntoon miehen kanssa jolla omia lapsia enkä itse halua enempää. Minusta ei tule ilmaista lapsenvahtia kenellekään.
Minusta ei tule myöskään ilmaista siivoojaa yhdellekään miehelle ja sen välttää, kun asuu erikseen.
Ilkeäksi äitipuoleksi kelpaisit
Sulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin jättää se sika
TaaviJ kirjoitti:
Miksi kukaan mies haluaisi elää naisen kanssa, joka käyttää häntä ainoastaan työkaluna lisääntymiseen?
Ei nainen ole miehen kanssa vain sen vuoksi. Hän haluaa koko paketin. Mutta omat lapset ovat tuossa paketissa kaikkein oleellisin. Jos mies venkoilee eikä suostu sanomaan juuta eikä jaata, niin se on törkeää toisen elämän tuhlaamista. Naisella on vain rajallinen määrä vuosia lapsen saamiseen, sen jälkeen on liian myöhäistä. Jos mies ei siis halua lasta, se on parempi kakaista ulos samantien eikä esittää jotakin muuta vuosikausien ajan.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sinkkunainen ja haluat lapsia, niin yksinkertaisesti sanot potentiaaliselle miehelle, että haluat lapsia, ja et siksi käytä ehkäisyä. Mies voi sen jälkeen päättää mitä tekee.
Ehkä käytte yhdessä sukupuolitautitestit tai harrastatte seksiä vaan ilman yhdyntää alkuun, koska tauteja ei kukaan tahdo. Tai mies käyttää kondomia alkuun.
Näin se asia selviää pälleimmällekin miehelle kristallinkirkkaasti missä mennään.
Ei lapsia saa, jos vaan ehkäisee koko ajan.
Njoo, paitsi että pelkkä kumikin toimii aika hyvänä ehkäisynä. Meillä ei muuta ole käytettykään koko 18 vuoden suhteemme aikana. Lapsia on tullut vain silloin, kun on oltu jonkin aikaa ilman kumia. (Mulle ei sovi hormonit eikä kuparikierukka, sterilisaatiojonossa on oltu kohta 5 vuotta.)
Ei ole sitoutunut. Ei rakasta tarpeeksi.
Joku pitää olla ja sinä olet "ihan kiva".
Kun se oikea tulee, mies kyllä kosii ja haluaa perheen.
Mikä nykyään on miehissä vikana kun ei haluta lapsia ja perhettä? Mukavuuden halu, nuorekas elämä, laiskuus?... Täällä korostetaan miten kallista ja vaikeaa on lapsiperheiden elämä. Toisaalta ulkomailta asti pitää tuoda perheen perustajia kun syntyvyys on alhainen.
Nuoria naisia kehottaisin kuuntelemaan itseään. Lapsitoiveet eivät lähde noin vain pois. Itse en ollut tavannut 30:ppiseen mennessä miesystävää ja sitten kun tapasin, hän ilmoitti ettei halua lapsia. Mietin siinä "kun olin niin vanha jo" että olen onnekas kun sentään tapasin mukavan miehen. Toivon että joku olisi minulle sanonut, sinulle on 10 vuotta etsiä toinen. Olen jotenkin itse sulkenut asioita, miestäkään en voi syyttää koska hän on minulle selvästi kertonut mitä on halunnut elämältä. Meillä on hyviä asioita mutta tämä asia joskus surettaa minua.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko jutelleet, miksi nyt yhtäkkiä ei haluakaan lasta?
Suurin osa miehistä ei vaan sano sitä ääneen,ehkä parempi näin.
Hanki lapsi itseksesi hedelmöityshoidolla, kun täällä Suomessa on sellainen mahdollista. Ei kannata omia haaveita sitoa kenenkään muun tekemisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko jutelleet, miksi nyt yhtäkkiä ei haluakaan lasta?
Suurin osa miehistä ei vaan sano sitä ääneen,ehkä parempi näin.
Mies ei alun perikään halunnut lasta, mutta halusi pitää parisuhteen edut. Kuinka moni nainen on saanut katkeroitua siitä hyvästä, että on luottanut toiseen.
Ulkomaiset miehet on vanhoillisempia. Haluavat jatkaa perhettä ja sukuaan. Hankkikaa mies muualta.
Suomessa on fenimismi ja miesten lapsellisuus mennyt liaan pitkälle.
Tämä kommentti on saanut paljon alapeukkuja siksi koska se on totta. Valtaosassa suhteita mies on alkuhuuman jälkeen lähinnä naisen oman sosiaalisen statuksen nostaja, siittäjä ja mahdollistaja.