Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko "outo/huono" kun olen pariutunut nuorena?
30.04.2015 |
Tuntuu että vähän väliä tuttavat antavat ymmärtää (varsin suorasanaisestikin) että en tiedä elämästä mitään kun olen tavannut mieheni nuorena (18 v) ja edelleen hänen kanssaan. Minulta on jäänyt muka nuoruus kokematta kun olen viettänyt sen miehen kanssa sohvalla nyhjäten. Nähtävästi eka pitäisi koeajaa useita miehiä, jotta osaisi sanoa onko joku hyvä. Ekaan ei pitäisi tyytyä, koska nuoruudessa muuttuu niin paljon, niin ennen kunnon aikuistumista tehty valinta ei voi olla hyvä enää myöhemmin.
Olemme miehen kanssa olleet yhdessä yli 20 v. Olemme onnellisia. En ole vielä törmännyt miheen, jonka ajattelisin kokonaisuutena olevan parempi (=minulle sopivampi) kuin mieheni. Ei oma mies tietenkään täydellinen ole, mutta lähes. Mies on myös minuun oikein tyytyväinen.
Miksi pitäisi kokeilla useaa jos upea löytyy ensiyrittämällä? Tottakai olen muuttunut paljon lukioajasta, mutta niin on muuttunut mieskin. Tietenkin. Nuoruuteni oli oikein ihana siinä sohvalla oman kullan kainalossa.
Itse olemme tyytyväisiä, mutta olemmeko oikeasti muiden silmissä naiveja luusereita (siltä välillä kuulostaa)?
Kommentit (26)
Minun mielestäni ainakin on paljon turrampi, mitä vanhemmaksi tulee. Parasta oli, kun nuorena suhde alkoi huumasta. Myöhemmin ne alkoivat mukavuudenhalusta. Ja silti silloin se ensimmäinenkin olisi voinut olla täysin sopiva, ei mikään estä sitä. Toisilla käy tuuri sen suhteen, toisilla ei.
Toki tuossa pistää vähän silmään tuo sohvanpohjalla nyhjääminen, koska itselleni ei nuoruudessa sellainen keski-ikäisen elämäntapa olisi sopinut vaan olisi kirjaimellisesti mennyt mielenterveys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 10:55"]
Musta on hassua ajatella että miestä pitää vaihtaa tiettyyn ikään asti koska niiden taso siten aina nousee.
Miksi nuorempana tapaisi aina tosi huonoja ja sitten törmäisi aina vaan parempiin ja parempiin? Ehkä se vain tuntuu siltä jos se eka oli 15-vuotias kömpelö aknenaama joka ei ollut vielä löytänyt deodoranttia, seuraava oli 17 vuotiaana jo löytänyt deodorantin, mutta oli yhä kokematon, 20-vuotias oli jo fiksumpi ja kokeneempi ja oli oppinut elämästäkin jotain ja 25 vuotiaalla oli jopa koulutus ja oma auto!
Ei tule mieleen että se 15-vuotias ei jää sille tasolle vaan kehittyy myös vuosien aikana.
Tokihan jotkut jää sille tasolleen, mutta hei, ehkä näille jotka ovat nuorina pariutuneet ei käynyt niin. Ehkä ne löysivät sen hyvän tyypin jo ekalla kerralla.
[/quote]
Minun mielestäni vanhempana on paljon vaikeampaa törmätä parempiin miehiin, koska hyvät ja sitoutumishaluiset viedään nopeasti.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 11:21"]
Minun mielestäni vanhempana on paljon vaikeampaa törmätä parempiin miehiin, koska hyvät ja sitoutumishaluiset viedään nopeasti.
[/quote]
Ihmetyttää miten edelleen osa kuvittelee näin. Tiedoksenne, jopa avioliitoista 50 % päättyy eroon. Vielä suurempi osa muista parisuhteen muodoista.
Se siitä "hyvistä ja sitoutumishaluisista".
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 11:24"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 11:21"]
Minun mielestäni vanhempana on paljon vaikeampaa törmätä parempiin miehiin, koska hyvät ja sitoutumishaluiset viedään nopeasti.
[/quote]
Ihmetyttää miten edelleen osa kuvittelee näin. Tiedoksenne, jopa avioliitoista 50 % päättyy eroon. Vielä suurempi osa muista parisuhteen muodoista.
Se siitä "hyvistä ja sitoutumishaluisista".
[/quote]
Mitä useampi ero takana, niin sitä todennäköisemmin eroaa taas uudestaan. Eli jos on eron jälkeen takaisin markkinoilla, niin riskit on suuremmat. Voinee päteä myös tavallisiin parisuhteisiin, joissa ei ole avioliittoa ehditty solmia.
Mä löysin lasteni isän tasan 30-vuotiaana. Olen onnellinen, että olemme yhdessä. Ikä ei siinä ole hyvä eikä huono asia, se nyt vaan on asia. Elämä meni näin.
Varmaan olen joskus jossakin illanvietossa saattanut todeta, että voi sääli niitä miehiä, jotka joutuivat mua 18-vuotiaana suhderäpellyksissäni katselemaan, ja että ei olisi meikäläisestä ollut vakavaan suhteeseen silloin. Se on ihan omaa elämääni koskevaa pohdintaa, eikä mitään mystistä vihjailua nuorena pariutuneita kohtaan.
Samoin olen joskus ihan yhtä kevyesti todennut, että sillä ajalla, mikä mulla meni 18-30-vuotiaana erilaisiin miessäätöihin, olisi varmaan opiskellut pari tutkintoa. Enkä sillä tarkoita, että kaikkien nuorena kumppanin löytäneiden pitäisi olla triplamaistereita.
Alue: Aihe vapaa
Itse tapasin nykyisen mieheni alle 20v. Tietyllä tapaa minulla ei ollut edes muuta vaihtoehtoa kuin alkaa seurustella hänen kanssaan olin sitten nuori tai ei, niin hyvin me sovimme yhteen ja sovimme edelleen. Meillä on nyt takana pitkä, 20v parisuhde. Olen myös saanut kuulla, että ei ole mitään järkeä jäädä ensimmäiseen poikaystävään. Ei meidän suhde kuitenkaan ole samanlainen kuin 20v sitten. Ei olla ihan samoja ihmisiäkään eneää. Ollaan välillä kasvettu vähän erilleen mutta aina taas takaisin yhteen. Meillä se kasvu tapahtuu parisuhteen sisällä eikä tarvitse erikseen vaihtaa uuteen poikaystävään tai mieheen.