Tänään tuli sitten vahvistus, että meidän perhe muuttaa Yhdysvaltoihin kesäkuun alussa.
Maaliskuun lopulla pitää lähteä katselemaan taloa ja tutustuttamiskoulutukseen, jossa käydään läpi asuminen, vakuutukset ja terveydenhuolto, lasten koulut, ajokortti- yms asiat.
Ihanaa, että asiat eteni näin nopeasti ja päästään lähtemään! Käytännössä siis mies ja minä mennään sinne jo maaliskuun viimeisellä viikolla, työt alkaa sitten kesäkuussa ja minä haen lapset ja järjestelen muuton täällä Suomen päässä. Varmaan laitamme Suomen kodin myyntiin jo nyt keväällä.
Olen superiloinen!
Kommentit (260)
Enpä haluaisi lähteä mistään hinnasta jenkkeihin pidemmäksi aikaa. Monella tapaa luotaantyöntävä paikka. Ihmiset ovat toki "ystävällisiä" (ihan samanlaisia kuin muuallakin mutta kohteliaampia), avoimempia ja heihin on helppo tutustua. Muuten en keksi juuri syitä elää siellä. Eurooppalaisilla on tietysti helppo lähteä sinne poimimaan rusinat pullasta (matalahko verotus ja korkeakoulutetuille isot palkat) jos saa hyvän työn. Sitten kun sairastutaan, lapset pitäisi laittaa kouluun tai vaikka kaivataan elintilaa, puhdasta luontoa ja turvallisuutta niin palataan maitojunalla takaisin.
Ylläri että se oli taas mies joka ne duunit sai
Ap elelee kotiäitinä ja opinnot valmiiks sit joskus, Johan ne on odottanutkin ainakin jo 10v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ilonaihe ? Kaikissa ketjuissa kirjoitettu kuinka hirveät koulumaksut ja terveydenhuoltomaksut USA:ssa on, suomalaiset kun tietävät muiden maiden asiat lähes paremmin kuin omansa. Kuinka ollenkaan uskallatte sinne mennä?
Ei ole mikaan pakko laittaa lapsiaan maksulliseen yksityiskouluun ( joka useimmiten on viela uskonnollisuutta korostava). Hyvalla asuinalueella on hyvat koulut ja viela ilmaiset lukion loppuun asti.
Marylandissa kylla verotetaan ihmiset henkihieveriin.
Marylandissa mieheni tuloluokassa tulovero on 5,5% ja County Tax jotain 0,3.
Federal Tax on 22% 172 000 $:iin asti ja sen jälkeen 24%. Eli noin 27-28 % maksetaan veroja, joista tulee vielä vähennykset, koska mies yksin ansaitsee.
Mitähän toi olis Suomessa > 150 000 €:n tuloista.
Se on kyllä totta, että kiinteistöverot on USA:ssa korkeat, Marylandissa jopa 1,6 % käyvästä arvosta.
Ap
Kuulostaa jännittävältä :) Hyvää seikkailua!
Vierailija kirjoitti:
Ap elelee kotiäitinä ja opinnot valmiiks sit joskus, Johan ne on odottanutkin ainakin jo 10v
Mulla on VM Suomesta ja MA USA:sta. Kotona olen ollut, koska lapset ollut pieniä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ylläri että se oli taas mies joka ne duunit sai
Minusta ei, enkä tarkoita sitä pahalla. Ap ei tainnut mainita aloja, mutta monilla on kuitenkin se perinteinen tilanne, että mies on esim. insinööri, joten sellaisen työpaikan voi hyvin Yhdysvalloissa saada.
Ap sitäpaitsi sanoi olevansa vielä opiskelija, joten miksi hänen pitäisi olla se duunin saaja?
Toivon ap:lle perheelle antoisaa elämää Atlantin takana!
No en kyllä itse lähtisi. Toivottavasti vakuutukset on kunnossa koska kun joku teistä sairastuu vakavasti olette maitojunalla tulossa hyvin nopsaan takas.
Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta
Minusta jenkkikulttuuri on jotenkin olematonta ja pinnallista. Ikään kuin heillä ei olisi kulttuuria ollenkaan! Ihmiset ovat ihme papupatoja.
Tervetuloa! Tässä asutaan melkein vieressä Pohjois-Carolinassa jo viidettä vuotta. Valitkaa huolella asuinalue,kuten varmaan tiedät netistä löytyy koulujen luokitukset ja rikostilastot, niiden mukaan sitten.
Meillä koti pienessä yliopistokaupungissa,demokraattialueella-rauhallista ja mukavaa, yhtä pitkä (lyhyt,n.250km) Atlantin rantaan kuin Appalakeillekin.
Suomalaisyhteisöä löytyy mukavasti, tytär juuri tutustui opiskellessaan mukavaan nuoreen mieheen-Tampereelta 😅
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon! 🤗
Saanko udella millä alalla miehesi työskentelee? Tai mitä itse opiskelet? Itse en ole koskaan edes käynyt Yhdysvalloissa, kaikki on vain tyyliin Netflix-sarjoista tai muista sos.median lähteistä nähtyä 😄Toivottavasti nautitte olostanne
Miehen työ liittyy rakentamiseen, en voi kertoa lähemmin. Liikkeenjohdollinen tehtävä kyseessä. Mulla on tutkinto valtio-opista ja poliittisesta filosofiasta Suomesta ja kansainvälisistä suhteista jenkeistä.
Yhdysvallat on upea paikka, paljon upeampi kuin Netflix antaa ymmärtää : )
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap elelee kotiäitinä ja opinnot valmiiks sit joskus, Johan ne on odottanutkin ainakin jo 10v
Mulla on VM Suomesta ja MA USA:sta. Kotona olen ollut, koska lapset ollut pieniä.
Ap
Mikä on VM, en tunne lyhenteelle muuta merkitystä kuin Valtiovarainministeriö. Joku maisteri? Eka ajattelin valtiotieteen maisteria, mutta sehän on VTM.
Vierailija kirjoitti:
Voititteko green card lotteryssa? Vai millä saatte pysyvät oleskeluluvat muuten?
Mies palkattiin töihin.
Ap
Muista sitten että ameriikassa naiset antavat miehilleen myös anaalia.
Vierailija kirjoitti:
Enpä haluaisi lähteä mistään hinnasta jenkkeihin pidemmäksi aikaa. Monella tapaa luotaantyöntävä paikka. Ihmiset ovat toki "ystävällisiä" (ihan samanlaisia kuin muuallakin mutta kohteliaampia), avoimempia ja heihin on helppo tutustua. Muuten en keksi juuri syitä elää siellä. Eurooppalaisilla on tietysti helppo lähteä sinne poimimaan rusinat pullasta (matalahko verotus ja korkeakoulutetuille isot palkat) jos saa hyvän työn. Sitten kun sairastutaan, lapset pitäisi laittaa kouluun tai vaikka kaivataan elintilaa, puhdasta luontoa ja turvallisuutta niin palataan maitojunalla takaisin.
Puhdasta ja todella upeaa luontoa on koko maa täynnä. Metsiä, vuoria ja autiomaata ym.
🙂
Se kirjoitti:
No en kyllä itse lähtisi. Toivottavasti vakuutukset on kunnossa koska kun joku teistä sairastuu vakavasti olette maitojunalla tulossa hyvin nopsaan takas.
Joo on hyvät vakuutukset ja muut edut. Kattaa koko perheen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ilonaihe ? Kaikissa ketjuissa kirjoitettu kuinka hirveät koulumaksut ja terveydenhuoltomaksut USA:ssa on, suomalaiset kun tietävät muiden maiden asiat lähes paremmin kuin omansa. Kuinka ollenkaan uskallatte sinne mennä?
Ei ole mikaan pakko laittaa lapsiaan maksulliseen yksityiskouluun ( joka useimmiten on viela uskonnollisuutta korostava). Hyvalla asuinalueella on hyvat koulut ja viela ilmaiset lukion loppuun asti.
Marylandissa kylla verotetaan ihmiset henkihieveriin.
Marylandissa mieheni tuloluokassa tulovero on 5,5% ja County Tax jotain 0,3.
Federal Tax on 22% 172 000 $:iin asti ja sen jälkeen 24%. Eli noin 27-28 % maksetaan veroja, joista tulee vielä vähennykset, koska mies yksin ansaitsee.
Mitähän toi olis Suomessa > 150 000 €:n tuloista.
Se on kyllä totta, että kiinteistöverot on USA:ssa korkeat, Marylandissa jopa 1,6 % käyvästä arvosta.
Ap
Katsoin nopeasti, että Espoossa 150 000 euron verotuloilla veroprosentti on 35,5, jos ei ole mitään vähennyksiä. Mutta veroja vertaillessa pitää ehdottomasti ottaa kiinteistövero mukaan, koska USAssa se korvaa suuren osan suomalaisesta kunnallisverosta ja on sen vuoksi helposti yli kymmenkertainen suomalaiseen kiinteistöveroon verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa jännittävältä :) Hyvää seikkailua!
Jees kiitos!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon! 🤗
Saanko udella millä alalla miehesi työskentelee? Tai mitä itse opiskelet? Itse en ole koskaan edes käynyt Yhdysvalloissa, kaikki on vain tyyliin Netflix-sarjoista tai muista sos.median lähteistä nähtyä 😄Toivottavasti nautitte olostanneMiehen työ liittyy rakentamiseen, en voi kertoa lähemmin. Liikkeenjohdollinen tehtävä kyseessä. Mulla on tutkinto valtio-opista ja poliittisesta filosofiasta Suomesta ja kansainvälisistä suhteista jenkeistä.
Yhdysvallat on upea paikka, paljon upeampi kuin Netflix antaa ymmärtää : )
Ap
Aivan. Kuulostaa todella hyvältä, että pääsette toteuttamaan itseänne kansainvälisesti (noin hienot lähtökohdat kun teillä jo on). Kiitos kun jaksoit vastata ☺️
Mun ystävä muutti Marylandiin monta vuotta sitten. On viihtynyt hyvin eikä nuo levottomuudet arkisessa elämässä näy :) onnea matkaan teille!