Ikäkriisi?? Minkä ikäisenä olet kokenut?
Miten selvisit siitä? Itsestä tuntuu että pakko hakea lääkkeet, vaivun totaaliseen masennukseen :-( Nyt siis 41 v.
Kommentit (25)
Alkoi joskus parikymppisenä ja vain pahenee. En ole saanut mitään aikaan elämässäni, ei työtä, ei lapsia, väärä mies, ryppyjä jne.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 22:12"][quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 22:09"][quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 22:05"]Miehelläni on juuri meneillään, miten te kriiseilleet olette päässeet yli tilanteesta? Mikä voisi helpottaa miehen oloa?
[/quote]
Mä repäisin itseni pois vanhoista kuvioista. Työpaikasta ja jopa osasta kavereita. Päätin, että mua ei pakoteta lasten tekoon (perhe, suku) vaan ne tulevat myöhemmin, jos tulevat. Etsin uusia harrastuksia. Aloin keskittymään enemmän itseeni ja ihan niihin pinnallisiin ulkonäköjuttuihin. Opettelin olemaan kiitollinen siitä mitä on. Menin jopa siihen, että vertailin itseäni muihin todetakseni, että mulla on paljon kivempi elämä.
[/quote]
Mies ei valitettavasti näe mitään kiitollisuuden arvoista elämässään ja perhe-elämä kuulemma ahdistaa.
[/quote]
Mäkin ajattelin noin lähes kaksi vuotta. Lapsia ei tosin ole. Itse suosittelisin matkustelua. Mihin vaan rahat riittää. Että pääsee pois kotiympyröistä. Tai mies voisi myös listata haaveita ja alkaa tekemään jotain niiden eteen.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 22:09"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 22:05"]Miehelläni on juuri meneillään, miten te kriiseilleet olette päässeet yli tilanteesta? Mikä voisi helpottaa miehen oloa? [/quote] Mä repäisin itseni pois vanhoista kuvioista. Työpaikasta ja jopa osasta kavereita. Päätin, että mua ei pakoteta lasten tekoon (perhe, suku) vaan ne tulevat myöhemmin, jos tulevat. Etsin uusia harrastuksia. Aloin keskittymään enemmän itseeni ja ihan niihin pinnallisiin ulkonäköjuttuihin. Opettelin olemaan kiitollinen siitä mitä on. Menin jopa siihen, että vertailin itseäni muihin todetakseni, että mulla on paljon kivempi elämä.
[/quote]
Tuokin on minusta ihan sallittu keino, että vertaa omaa elämää muiden elämään, kuinka ei haluaisi heidän elämää (omassa mielessään, ääneen ei niinkään). Jotenki järjetöntä, kuinka jaloja vaatimuksia keksimme itsellemme ja toisillemme, esim "Saat sen minkä annat", "Kel onni on sen kätkeköön", ja aina pitäisi olla niiin iloinen ja onnellinen toisten puolesta, koska vain siten se onni osuu omalle kohdalle. Meidät on kasvatettu niin luterilaiseen nöyrään muottiin. Aina pitäisi vähätellä itseä ja omaa elämäänsä, ja muiden elämää ihailla. Miksi ei saisi verrata omaa elämää toisen elämään, ja todeta että hitsi vie mun elämä on aika mainiota? Toki muita ei kannata loukata, mutta omat ajatukset tulee erottaa teoista ja sanoista.
^ Totta. Ja yhtälailla ne samat ihmiset saattaa ajatella, että onneksi heillä ei ole mun elämää. Yksi tapa ei sovi kaikille.
Sanoisin, että kriisistä ylipääsy on paljolti päätös. Päätös johon saattaa tarvita elämää parantavia tekoja.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 22:09"][quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 22:05"]Miehelläni on juuri meneillään, miten te kriiseilleet olette päässeet yli tilanteesta? Mikä voisi helpottaa miehen oloa?
[/quote]
Mä repäisin itseni pois vanhoista kuvioista. Työpaikasta ja jopa osasta kavereita. Päätin, että mua ei pakoteta lasten tekoon (perhe, suku) vaan ne tulevat myöhemmin, jos tulevat. Etsin uusia harrastuksia. Aloin keskittymään enemmän itseeni ja ihan niihin pinnallisiin ulkonäköjuttuihin. Opettelin olemaan kiitollinen siitä mitä on. Menin jopa siihen, että vertailin itseäni muihin todetakseni, että mulla on paljon kivempi elämä.
[/quote]
Mies ei valitettavasti näe mitään kiitollisuuden arvoista elämässään ja perhe-elämä kuulemma ahdistaa.