Mitä tehdä lapsen valehtelulle? Valehtelee jotta ei tarvitsisi tehdä jotain.

Kerro esimerkkejä.

Mitä tapahtuu, kun lapsi jää kiinni?

Ikä?

Saako kohtuuttoman kovan rangaistuksen valehtelusta, saako myönteistä palautetta kun tekee jotain jne.

Minun lapseni valehtelee tarvittaessa. En ole pystynyt sitä muuttamaan hän on jo 20.

Se on harmittanut minua pienestä pitäen.

NO. Sano sille että menet laittamaan välipalaa. Sitten se tulee syömään ja huomaa ettei sitä ole. Keksit jotain,miksi et voinut tehdä sitä,juustot karkasi ja maito kiipesi takaisin kannuun ja muka itket että en minä en minä en voinut....Kato mitä lapsi sanoo. Sitten kerrot että yhtä älyttömiä ovat sun valheesi.

MLL sivuilla on muuten valehtelusta artikkeli!

Lapsi voi myös miellyttää vanhempaa ja siksi valehtelee.

Hommat on tehtävä vaikka tulisi suusta millaista luikuria.

Moni näistä pitää paikkansa. Valehtelee miellyttääkseen, ja siksi että häntä kytätään toisen vanhemman luona. Valehtelee jotta pääsisi pälkähästä, ja jotta vaikuttaisi tietävämmältä. Nyt on jo vaikeaa kun ei pysty enää oikein erottamaan milloin on valehtelu menossa. Keskusteltu on lapsen kanssa jo pari vuotta asiasta, ja rangaistus pyritään pitämään linjassa valehteluun, esim. jos valehtelee imuroineensa jo huoneen, niin sen lisäksi että joutuu sen huoneen imuroimaan, joutuu myös imuroimaan yhteisiä tiloja. Tuntuu kuitenkin myös pahalta rankaista lasta kun tietää että syy on varmasti myös toisen vanhemman tavassa toimia.

12v

ap

Jos se jää rysän päältä kiinni valehtelusta, niin anna itkeä ja rypeä omissa häpeän tuntemuksissaan.

Näkeehän näitä aikuisiakin tosielämässä ja tv:ssä, kun eivät kehtaa sitten millään myöntää valhettaan.

Vierailija kirjoitti:

Moni näistä pitää paikkansa. Valehtelee miellyttääkseen, ja siksi että häntä kytätään toisen vanhemman luona. Valehtelee jotta pääsisi pälkähästä, ja jotta vaikuttaisi tietävämmältä. Nyt on jo vaikeaa kun ei pysty enää oikein erottamaan milloin on valehtelu menossa. Keskusteltu on lapsen kanssa jo pari vuotta asiasta, ja rangaistus pyritään pitämään linjassa valehteluun, esim. jos valehtelee imuroineensa jo huoneen, niin sen lisäksi että joutuu sen huoneen imuroimaan, joutuu myös imuroimaan yhteisiä tiloja. Tuntuu kuitenkin myös pahalta rankaista lasta kun tietää että syy on varmasti myös toisen vanhemman tavassa toimia.

12v

ap

Eipä se toisaalta edes valehtele imuroinnista, jos ei ole määritelty kuinka tarkasti pitää imuroida. Imurointia sekin on jos vähän heiluttaa matolla imuria ja laittaa imurin pois.

Voisit ainakin neuvoa lastasi ihan lempeästi äidinrakkaudella, ettei kannata opetella valehtelijaksi. Koska valehtelusta jää aina kiinni jossakin vaiheessa, ja sitten on noloa, eikä valehtelijoista pidetä. Onhan tämä vähän raakaa sanoa näin lapselle, mutta se on totta. Totuus on parempi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni näistä pitää paikkansa. Valehtelee miellyttääkseen, ja siksi että häntä kytätään toisen vanhemman luona. Valehtelee jotta pääsisi pälkähästä, ja jotta vaikuttaisi tietävämmältä. Nyt on jo vaikeaa kun ei pysty enää oikein erottamaan milloin on valehtelu menossa. Keskusteltu on lapsen kanssa jo pari vuotta asiasta, ja rangaistus pyritään pitämään linjassa valehteluun, esim. jos valehtelee imuroineensa jo huoneen, niin sen lisäksi että joutuu sen huoneen imuroimaan, joutuu myös imuroimaan yhteisiä tiloja. Tuntuu kuitenkin myös pahalta rankaista lasta kun tietää että syy on varmasti myös toisen vanhemman tavassa toimia.

12v

ap

Eipä se toisaalta edes valehtele imuroinnista, jos ei ole määritelty kuinka tarkasti pitää imuroida. Imurointia sekin on jos vähän heiluttaa matolla imuria ja laittaa imurin pois.

Kyllä valehtelee. Imurointi on määritelty, ja tämä määrittelykin johtuu tuosta valehtelusta. 

ap

Vaikuttaa ongelma olevan lähtöisin vanhemmista. Toisen vanhemman luona lasta kytätään, kuten kirjoitit. Valehtelusta ratkaiseminen ei lisää luottamusta, mitä selvästi puuttuu. Se aiheuttaa sen, että lapsi valehtelee entistä enemmän välttääkseen kiinnijäämisen.

Ennemmin auttaisi, että keskustelisit, miksi lapsi valehtelee kussakin tilanteessa. Onko hänestä pienempi paha valehdella kuin kuunnella vanhemman valitusta imuroimattomasta huoneesta? Voisiko rehellistä toimintaa vahvistaa positiivisin keinoin?

Vierailija kirjoitti:

Voisit ainakin neuvoa lastasi ihan lempeästi äidinrakkaudella, ettei kannata opetella valehtelijaksi. Koska valehtelusta jää aina kiinni jossakin vaiheessa, ja sitten on noloa, eikä valehtelijoista pidetä. Onhan tämä vähän raakaa sanoa näin lapselle, mutta se on totta. Totuus on parempi tietää.

Tottahan tämä on jo sanottu lapselle, kuten myös kaikki muu "normaali" mitä vuosien aikana asiasta mieleen tulee sanoa. Mikään vain ei ole auttanut.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisit ainakin neuvoa lastasi ihan lempeästi äidinrakkaudella, ettei kannata opetella valehtelijaksi. Koska valehtelusta jää aina kiinni jossakin vaiheessa, ja sitten on noloa, eikä valehtelijoista pidetä. Onhan tämä vähän raakaa sanoa näin lapselle, mutta se on totta. Totuus on parempi tietää.

Tottahan tämä on jo sanottu lapselle, kuten myös kaikki muu "normaali" mitä vuosien aikana asiasta mieleen tulee sanoa. Mikään vain ei ole auttanut.

ap

Millaista myönteistä palautetta annat silloin, kun lapsi tekee jotain oikein? Vai näetkö hänet läpensä negatiivisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa ongelma olevan lähtöisin vanhemmista. Toisen vanhemman luona lasta kytätään, kuten kirjoitit. Valehtelusta ratkaiseminen ei lisää luottamusta, mitä selvästi puuttuu. Se aiheuttaa sen, että lapsi valehtelee entistä enemmän välttääkseen kiinnijäämisen.

Ennemmin auttaisi, että keskustelisit, miksi lapsi valehtelee kussakin tilanteessa. Onko hänestä pienempi paha valehdella kuin kuunnella vanhemman valitusta imuroimattomasta huoneesta? Voisiko rehellistä toimintaa vahvistaa positiivisin keinoin?

Valehtelusta keskustellaan joka kerta. Kuitenkaan emme voit jättää "rankaisematta" valehtelusta, vai onko mielestäsi ok että jos valehtelee esim. imuroineensa, niin sitten ei tarvitse imuroida ollenkaan?

Hänestä on pienempi paha valehdella, kuin kuunnella huutoa ja valitusta. Meillä vaan ei huudeta eikä valiteta. toisen vanhemman kanssa asiasta on keskusteltu, mutta asia ei ole korjaantunut.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisit ainakin neuvoa lastasi ihan lempeästi äidinrakkaudella, ettei kannata opetella valehtelijaksi. Koska valehtelusta jää aina kiinni jossakin vaiheessa, ja sitten on noloa, eikä valehtelijoista pidetä. Onhan tämä vähän raakaa sanoa näin lapselle, mutta se on totta. Totuus on parempi tietää.

Tottahan tämä on jo sanottu lapselle, kuten myös kaikki muu "normaali" mitä vuosien aikana asiasta mieleen tulee sanoa. Mikään vain ei ole auttanut.

ap

Millaista myönteistä palautetta annat silloin, kun lapsi tekee jotain oikein? Vai näetkö hänet läpensä negatiivisesti?

Millaista mielestäsi pitäisi antaa?

ap

Mä olin ihan kauhea valehtelemaan kavereille ja omille vanhemmille pienenä. Se kesti tuonne vitosluokan paikkeille, kunnes kaverit kaikkosivat huomatessaan ettei minuun voi luottaa lainkaan, vanhemmatkin epäilivät pitkään minun sanomisia kun tarpeeksi monta kertaa jäin kiinni. Sain uusia kavereita oikeasti vasta yläasteen jälkeen, kun opettelin pois siitä tavasta yläasteen aikana. En osaa sanoa miksi tein sitä, vanhemmat ovat semmosia rehellisyyden perikuvia, ehkä siinä on joku jännä kontrastijuttu.

Mun valheet oli ihan perinteiseen tapaan - "Oletko tehnyt läksyt?" "Juu olen" vaikka en ollu. Kavereille kerroin kaikkia älyttömyyksiä, kuten että ajan kotoa kouluun fillarilla minuutissa, vaikka kaikki tiesi ettei se ole mahdollista. Ja pitäydyin valheissani, en luovuttanut koskaan. Pöllin myös rahaa vanhemmilta ja kavereilta, jälkeenpäin ajateltuna olen kyllä ollut ihan kaamea penska enkä ihmettele ettei mulla ollu enää kavereita kun kaikki tiesi minkälainen olin. Minusta tuli onneksi ihan täysipäinen aikuinen joka käy töissä ja maksaa veroja, perhettäkin on. Tajusin vasta kahdenkympin paremmalla puolella että minähän olin aivan luokattoman huono kaveri, enkä arvostanut ollenkaan sitä kaikkea mitä vanhemmat mun eteen teki. Onneksi ne oli kärsivällisiä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisit ainakin neuvoa lastasi ihan lempeästi äidinrakkaudella, ettei kannata opetella valehtelijaksi. Koska valehtelusta jää aina kiinni jossakin vaiheessa, ja sitten on noloa, eikä valehtelijoista pidetä. Onhan tämä vähän raakaa sanoa näin lapselle, mutta se on totta. Totuus on parempi tietää.

Tottahan tämä on jo sanottu lapselle, kuten myös kaikki muu "normaali" mitä vuosien aikana asiasta mieleen tulee sanoa. Mikään vain ei ole auttanut.

ap

Millaista myönteistä palautetta annat silloin, kun lapsi tekee jotain oikein? Vai näetkö hänet läpensä negatiivisesti?

Millaista mielestäsi pitäisi antaa?

ap

Mitä tahansa, kehua kun jokin tehtävä on tehty vaikka sitten muistutuksen jälkeen ja muutenkin osoittaa, että lapsessa on paljon hyvää. Keskustele lapsen kanssa päivittäin, osoita että kuuntelet hänen huoliaan, joita taatusti hänellä on. Tehkää mukavia asioita perheenä.

Jos lähes kaikki lapseen kohdistuva huomio on negatiivista, se saa jollain tavalla lapsen hakemaan huomiota kielteisillä tavoilla.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin ihan kauhea valehtelemaan kavereille ja omille vanhemmille pienenä. Se kesti tuonne vitosluokan paikkeille, kunnes kaverit kaikkosivat huomatessaan ettei minuun voi luottaa lainkaan, vanhemmatkin epäilivät pitkään minun sanomisia kun tarpeeksi monta kertaa jäin kiinni. Sain uusia kavereita oikeasti vasta yläasteen jälkeen, kun opettelin pois siitä tavasta yläasteen aikana. En osaa sanoa miksi tein sitä, vanhemmat ovat semmosia rehellisyyden perikuvia, ehkä siinä on joku jännä kontrastijuttu.

Mun valheet oli ihan perinteiseen tapaan - "Oletko tehnyt läksyt?" "Juu olen" vaikka en ollu. Kavereille kerroin kaikkia älyttömyyksiä, kuten että ajan kotoa kouluun fillarilla minuutissa, vaikka kaikki tiesi ettei se ole mahdollista. Ja pitäydyin valheissani, en luovuttanut koskaan. Pöllin myös rahaa vanhemmilta ja kavereilta, jälkeenpäin ajateltuna olen kyllä ollut ihan kaamea penska enkä ihmettele ettei mulla ollu enää kavereita kun kaikki tiesi minkälainen olin. Minusta tuli onneksi ihan täysipäinen aikuinen joka käy töissä ja maksaa veroja, perhettäkin on. Tajusin vasta kahdenkympin paremmalla puolella että minähän olin aivan luokattoman huono kaveri, enkä arvostanut ollenkaan sitä kaikkea mitä vanhemmat mun eteen teki. Onneksi ne oli kärsivällisiä...

Eli toivoa on, kiitos tästä!

Hän tosiaan myös liioittelee, ja puhuu palturia josta jokainen teitää ettei ole totta. Väittää juoksevansa lujempaa kuin koulukaveri x, joka harrastaa juoksua ja on siinä ihan koko läänin parhaita ikäluokassaan. Sitten on maansa myynyt ja itkeskelee kun häntä ei kaverit usko. Olen jo ajatellut että pitääkö tässä nyt luovuttaa kokonaan, että valehdelkoot sitten, kun kuitenkin hänellä pitää jo olla tiedossa miten valehtelijoiden käy.

ap