Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä lapsen valehtelulle? Valehtelee jotta ei tarvitsisi tehdä jotain.
07.01.2022 |
Asiasta toisen vanhemman kanssa puhuminen ei ole tuottanut tulosta. Lapsi ei myönnä valehtelua, vaan itkeskelee ettei valehtele, vaikka jäisi rysän päältä kiinni.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Onko kyse siis laiskuudesta vai siitä ettei uskalla kertoa totuutta? Oman kokemuksen mukaan sellaisissa perheissä, joissa vaikka mokaamisesta saa kohtuuttoman huudon ja rangaistuksen lapset alkavat valehtelemaan välttyäkseen tuolta.
Laiskuudesta nyt ainakin, se on ihan selvä, ja siitä että yrittää aina päästä vähemmällä. Meillä ei lapselle huudeta, eikä ole kohtuuttomia rangaistuksia, ja jos mokaa jotain niin harmitellaan yhdessä. Tästä syystä onkin niin vaikea ymmärtää että tämä valehtelu vain jatkuu ja jatkuu. Välillä tekisi mieli jo ottaa kovat keinot käyttöön, mutta en usko että silläkään olisi tähän vaikutusta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit ainakin neuvoa lastasi ihan lempeästi äidinrakkaudella, ettei kannata opetella valehtelijaksi. Koska valehtelusta jää aina kiinni jossakin vaiheessa, ja sitten on noloa, eikä valehtelijoista pidetä. Onhan tämä vähän raakaa sanoa näin lapselle, mutta se on totta. Totuus on parempi tietää.
Tottahan tämä on jo sanottu lapselle, kuten myös kaikki muu "normaali" mitä vuosien aikana asiasta mieleen tulee sanoa. Mikään vain ei ole auttanut.
ap
Millaista myönteistä palautetta annat silloin, kun lapsi tekee jotain oikein? Vai näetkö hänet läpensä negatiivisesti?
Millaista mielestäsi pitäisi antaa?
ap
Mitä tahansa, kehua kun jokin tehtävä on tehty vaikka sitten muistutuksen jälkeen ja muutenkin osoittaa, että lapsessa on paljon hyvää. Keskustele lapsen kanssa päivittäin, osoita että kuuntelet hänen huoliaan, joita taatusti hänellä on. Tehkää mukavia asioita perheenä.
Jos lähes kaikki lapseen kohdistuva huomio on negatiivista, se saa jollain tavalla lapsen hakemaan huomiota kielteisillä tavoilla.
Tottakai kehutaan aiheesta, ja keskustellaan päivittäin. Nuo mainitsemasi ovat ihan normaalia elämää meillä. Ainoa ongelma on tämä valehtelu. Ikävä kyllä en voi mitenkään vaikuttaa siihen mitä toisen vanhemman luona tehdään.
ap
Valehteleeko toinen vanhempi tai kasvattaako jotenkin erikoisesti?
En tiedä valehteleeko, tai mikä nyt on kenenkin mielestä erikoista kasvattamista. Sen tiedän että hän kyttää lapsen tekemisiä, ja seuraa esim. puhelimeltaan missä lapsi menee, soittaa heti jos lapsi on muualla kuin minne sanoi menevänsä, lukee viestit, ja pitää lyhyessä liekassa. Tiedän että tällainen voi johtaa valehteluun. Tästä on puhuttu toisen vanhemman kanssa, mutta tilanne on edelleen sama, että lapsi valehtelee.
ap
Teidän pitää kokoontua ja keskustella tästä lapsen/nuoren valehtelusta yhdessä, koko perhe.
Ymmärrän senkin, että kun valehtelija on pilannut luottamuksen, niin hänen tekemisiään kyttää erityisen tarkalla silmällä. Varsinkin, kun kyseessä on tuon ikäinen, joka helposti saattaa sekaantua vääränlaiseen jengiin ja esim. pahimmassa tapauksessa käyttää huumeita.
Tässä voi olla muna/kana -tyyppinen ongelma. Jos lapsi jatkuvasti valehtelee, niin totta kai tulee kytättyä - asiasta. Hänen pitää ansaita vanhempiensa luottamus.
Ja toisaalta: jos lapseen ei alunperin luoteta ollenkaan, häntä kytätään ja pidetään tiukasti, niin lapsi alkaa valehdella päästäkseen helpommalla.
Keskusteltu on, mutta vaikutusta sillä ei ole ollut. Ymmärrän täysin tuon muna-kana-ongelman, ja olen samaa mieltä. Totuus on kuitenkin se ettei hänen sanaansa voi luottaa, ja ainoa joka voi valhetelun lopettaa on lapsi itse.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit ainakin neuvoa lastasi ihan lempeästi äidinrakkaudella, ettei kannata opetella valehtelijaksi. Koska valehtelusta jää aina kiinni jossakin vaiheessa, ja sitten on noloa, eikä valehtelijoista pidetä. Onhan tämä vähän raakaa sanoa näin lapselle, mutta se on totta. Totuus on parempi tietää.
Tottahan tämä on jo sanottu lapselle, kuten myös kaikki muu "normaali" mitä vuosien aikana asiasta mieleen tulee sanoa. Mikään vain ei ole auttanut.
ap
Millaista myönteistä palautetta annat silloin, kun lapsi tekee jotain oikein? Vai näetkö hänet läpensä negatiivisesti?
Millaista mielestäsi pitäisi antaa?
ap
Mitä tahansa, kehua kun jokin tehtävä on tehty vaikka sitten muistutuksen jälkeen ja muutenkin osoittaa, että lapsessa on paljon hyvää. Keskustele lapsen kanssa päivittäin, osoita että kuuntelet hänen huoliaan, joita taatusti hänellä on. Tehkää mukavia asioita perheenä.
Jos lähes kaikki lapseen kohdistuva huomio on negatiivista, se saa jollain tavalla lapsen hakemaan huomiota kielteisillä tavoilla.
Tottakai kehutaan aiheesta, ja keskustellaan päivittäin. Nuo mainitsemasi ovat ihan normaalia elämää meillä. Ainoa ongelma on tämä valehtelu. Ikävä kyllä en voi mitenkään vaikuttaa siihen mitä toisen vanhemman luona tehdään.
ap
Valehteleeko toinen vanhempi tai kasvattaako jotenkin erikoisesti?
En tiedä valehteleeko, tai mikä nyt on kenenkin mielestä erikoista kasvattamista. Sen tiedän että hän kyttää lapsen tekemisiä, ja seuraa esim. puhelimeltaan missä lapsi menee, soittaa heti jos lapsi on muualla kuin minne sanoi menevänsä, lukee viestit, ja pitää lyhyessä liekassa. Tiedän että tällainen voi johtaa valehteluun. Tästä on puhuttu toisen vanhemman kanssa, mutta tilanne on edelleen sama, että lapsi valehtelee.
ap
No tässä nyt on aika selkeä syy. Toinen vanhempi ei siis luota lapseen ollenkaan, joten lapsesta on sitten jo ihan sama valehdella. Luultavasti muillekin valehtelulla tosiaan yrittää hankkia itselleen positiivista huomiota mielessään, mikä tietysti yleensä lopulta kääntyykin valheesta kiinni jäätyä negatiiviseksi huomioksi ja sitten on taas paha mieli :/
Jos et voi vaikuttaa mitä toisessa perheessä tapahtuu, pitää keskittyä teidän perheeseen ja elämään. Yrittää kannustaa siihen ettei valehteluun teillä ole tarvetta? En kyllä tosiaan tiedä sitten että miten.
En voi siihen vaikuttaa, yritetty kyllä on. Valehtelusta on puhuttu siis jo parisen vuotta, mutta aina vain jatkuu sama virsi. Ehkä tosiaan pitää nyt vain lopettaa yrittäminen ja antaa "siperian" opettaa. Ajattelin vain jos täällä olisi joku joka olisi saanut muutoksen aikaan, ja olisi ollut jotain sellaista vinkkiä tarjota jota ei olisi vielä kokeiltu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin ihan kauhea valehtelemaan kavereille ja omille vanhemmille pienenä. Se kesti tuonne vitosluokan paikkeille, kunnes kaverit kaikkosivat huomatessaan ettei minuun voi luottaa lainkaan, vanhemmatkin epäilivät pitkään minun sanomisia kun tarpeeksi monta kertaa jäin kiinni. Sain uusia kavereita oikeasti vasta yläasteen jälkeen, kun opettelin pois siitä tavasta yläasteen aikana. En osaa sanoa miksi tein sitä, vanhemmat ovat semmosia rehellisyyden perikuvia, ehkä siinä on joku jännä kontrastijuttu.
Mun valheet oli ihan perinteiseen tapaan - "Oletko tehnyt läksyt?" "Juu olen" vaikka en ollu. Kavereille kerroin kaikkia älyttömyyksiä, kuten että ajan kotoa kouluun fillarilla minuutissa, vaikka kaikki tiesi ettei se ole mahdollista. Ja pitäydyin valheissani, en luovuttanut koskaan. Pöllin myös rahaa vanhemmilta ja kavereilta, jälkeenpäin ajateltuna olen kyllä ollut ihan kaamea penska enkä ihmettele ettei mulla ollu enää kavereita kun kaikki tiesi minkälainen olin. Minusta tuli onneksi ihan täysipäinen aikuinen joka käy töissä ja maksaa veroja, perhettäkin on. Tajusin vasta kahdenkympin paremmalla puolella että minähän olin aivan luokattoman huono kaveri, enkä arvostanut ollenkaan sitä kaikkea mitä vanhemmat mun eteen teki. Onneksi ne oli kärsivällisiä...
Eli toivoa on, kiitos tästä!
Hän tosiaan myös liioittelee, ja puhuu palturia josta jokainen teitää ettei ole totta. Väittää juoksevansa lujempaa kuin koulukaveri x, joka harrastaa juoksua ja on siinä ihan koko läänin parhaita ikäluokassaan. Sitten on maansa myynyt ja itkeskelee kun häntä ei kaverit usko. Olen jo ajatellut että pitääkö tässä nyt luovuttaa kokonaan, että valehdelkoot sitten, kun kuitenkin hänellä pitää jo olla tiedossa miten valehtelijoiden käy.
ap
Ei vanhempi saa luovuttaa.
Tarkoitatko siis että aloittajan kannattaa vain jatkaa toimimattomia keinoja, vai mikä on antisi keskusteluun?
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi päättää valehdella, ei sitä ominaisuutta voi siittä väkisinkään kitkeä. Ja tuo voi vaikuttaa asiaan, kun on kaks kotia ja toisessa selkeästi tiukempaa ja erit säännöt, niin sitten ns ottaa ilon irti toisessa kodissa. Kuluttaa paljon energiaa jos yrittää saada valehtelun loppumaan, kun loppupeleissä valehtelija voi tehdä sen vain itse. Asian voi myös hyväksyä. Olispa mahdollista rakastaa lastaan kokonaisena, ilman että haluaisi poistaa jonkun osan tai piirteen hänestä. Niinkö ylempänä entinen valehtelija kertoi, hän itse tajusi myöhemmin kantapään kautta muuttaa käytöstään, ja tää on ehkä se varmimmin toimiva tapa. Voimia tilanteeseen, sulle ja lapselle :)
Kiitos.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee sille nulikalle selväksi ettei sen vlheet mene läpi. Selvästikin ette rankaise tarpeeksi kun kerta jatkaa vaan. Nyt Joka Ikinen kerta viisinkertainen rankaisu valehtelusta kunnes oppii ettei se ole hyväksyttävää! Vaikka kuulostaa julmlta niin se on 100x parempi kuin lyödä päätä seinään aikuisena kun joutuu töissä yms pahoihin ongelmiin epärehellisyyden takia
Mä taas mietin että rankaistaanko siellä toisessa kodissa tästä narraamisesta ollenkaan? Tai siis että pääseekö siellä kuin koira veräjästä jos vain esittää tehneensä, ja puijaa minkä kerkeää? Tämän lisäksi jos siellä vielä ajetaan lapsi valehteluun kyttäämällä ja vahtaamalla, niin ehkä ei osaa sitten sinunkaan luonasi olla valehtelematta?
no kyllä tuohon pitää suhtautua ikätasoisesti. alle 10v. lapselta en nyt mitään kummoisia odottaisi ja vähän isommallekin lapselle se oma totuus voi olla ihan todellista. Ei se tahallaan sitä tee. Joskus murroikäisenä esim. 14v alkaa aivot kehittyä ja sen jälkeen alkaisin jo odottaa rehellisempää tarinankerrontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko miettineet esim. terapiaa? Valehtelu on näemmä juurtunut aika syvälle lapseen ja lapsi saattaisi hyötyä ammattilaisen avusta tavasta eroon päästäkseen.
Vierailija kirjoitti:
no kyllä tuohon pitää suhtautua ikätasoisesti. alle 10v. lapselta en nyt mitään kummoisia odottaisi ja vähän isommallekin lapselle se oma totuus voi olla ihan todellista. Ei se tahallaan sitä tee. Joskus murroikäisenä esim. 14v alkaa aivot kehittyä ja sen jälkeen alkaisin jo odottaa rehellisempää tarinankerrontaa.
Lapsi näytti olevan 12veee....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valehtelin lapsena ja nuorena ihan tosi paljon. Syynä oli se, että pääsin helpommalla. Vanhempani olivat jotenkin ristiriitaisia, ikinä ei oikein tiennyt, miten suhtautuvat mihinkin asiaan. Joskus johonkin mielestäni ihan pikkuasiaan suhtauduttiin kummallisesti, tai asialle naureskeltiin, tai siitä kerrottiin naureskellen sukulaisille.
Tai esitettiin jotain kummallisia kysymyksiä tai mielipiteitä.
Ap:n lapsen kohdalla on selvää, että tuo ristiriita toisen kasvattajan kanssa aiheuttaa valehtelemisen. Tärkeää olisi saada luottamus, puolin jos toisinkin, kuntoon. Se, että lapsi uskaltaisi olla oma itsensä sellaisena kuin on, uskaltaisi myös sanoa vastaan ja sanoa omat mielipiteensä, vaikka ne eivät vanhempien mielipidettä vastaisikaan. Uskaltaisi tehdä myös "väärin", jottei asiasta tarvitsisi valehdella.
En oikein usko rangaistuksiin, lisää vaan valehtelua, kun niitä rangaistuksia välttelee. Uskon rakastamiseen ja välittämiseen, siihen että välittää ja näyttää välittämisensä, silloinkin kun se lapsi ei vastaa odotuksia tai ei ns. tottele.
Vierailija kirjoitti:
Voisit ainakin neuvoa lastasi ihan lempeästi äidinrakkaudella, ettei kannata opetella valehtelijaksi. Koska valehtelusta jää aina kiinni jossakin vaiheessa, ja sitten on noloa, eikä valehtelijoista pidetä. Onhan tämä vähän raakaa sanoa näin lapselle, mutta se on totta. Totuus on parempi tietää.
Olen pelastanut itseni valehtelemalla aivan hemmetin monta kertaa enkä ole kertaakaan jäänyt kiinni. Että se siitä aina kiinni jäämisestä. Ja aikajanaa on n. 60 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valehtelin lapsena ja nuorena ihan tosi paljon. Syynä oli se, että pääsin helpommalla. Vanhempani olivat jotenkin ristiriitaisia, ikinä ei oikein tiennyt, miten suhtautuvat mihinkin asiaan. Joskus johonkin mielestäni ihan pikkuasiaan suhtauduttiin kummallisesti, tai asialle naureskeltiin, tai siitä kerrottiin naureskellen sukulaisille.
Tai esitettiin jotain kummallisia kysymyksiä tai mielipiteitä.Ap:n lapsen kohdalla on selvää, että tuo ristiriita toisen kasvattajan kanssa aiheuttaa valehtelemisen. Tärkeää olisi saada luottamus, puolin jos toisinkin, kuntoon. Se, että lapsi uskaltaisi olla oma itsensä sellaisena kuin on, uskaltaisi myös sanoa vastaan ja sanoa omat mielipiteensä, vaikka ne eivät vanhempien mielipidettä vastaisikaan. Uskaltaisi tehdä myös "väärin", jottei asiasta tarvitsisi valehdella.
En oikein usko rangaistuksiin, lisää vaan valehtelua, kun niitä rangaistuksia välttelee. Uskon rakastamiseen ja välittämiseen, siihen että välittää ja näyttää välittämisensä, silloinkin kun se lapsi ei vastaa odotuksia tai ei ns. tottele.
Olen kanssasi samaa mieltä, mutta en pysty vaikuttamaan toiseen vanhempaan.
Lapsi on käynyt kuraattorilla ja terveydenhoitajalla juttelemassa, mutta siellä on sanonut ettei ole mitään ongelmia millään saralla, eli valehdellut sielläkin. Terapiaan nyt ei tällaisella taustatiedolla lasta saa, varsinkaan kun hän ei sinne itse halua mennä.
ap
heittopussi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
heittopussi kirjoitti:
Lapsi pakenee todellisuutta. Sillä on tosi paha olla ja te vanhemmat pompotatte lasta kahden kodin vällillä. Ei mikään ihme, että lapsi oireilee. Oletko koskaan pysähtynyt kysymään, miltä lapsesta tuntuu ja miten hän kokee oman elämäntilanteensa? Lapsiraukka!
Sekö on sitten ratkaisu ettei lapsi näe toista vanhempaansa vai mitä yrität tällä sanoa? Eroperheessä eläminen ei varmasti ole helppoa, mutta ei kaksi kotia automaattisesti ole mitään pompottelua.
On todellista näköalattomuutta kommentoida lapsen kokemuksia, tietämättä miltä lapsesta oikeasti tuntuu ja miten hän kokee tilanteen. Ei ihme, että suomalaiset lapset voivat pahoin ja oireilevat yksin tuskansa kanssa. Syynä on välinpitämättömät vanhemmat. Ette osaa asettua lapsen asemaan ja tarkastella tilannetta järkevästi. Jokainen lapsi on yksilö. Heitä tulisi kuunnella ja huomioida heidän omien tarpeittensa kautta.
No ei aloittaja niin ainakaan ole tehnyt. Itse olet näköalaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei tunne kelpaavansa omana itsenään. Osittain kyse on haaveminän ja todellisuuden sekoittumisesta, osittain tavasta jne. Lämpimämpi suhtautuminen ja perheterapia voisivat auttaa.
Hän ei tunne kelpaavansa omana itsenään. Osittain kyse on haaveminän ja todellisuuden sekoittumisesta, osittain tavasta jne. Lämpimämpi suhtautuminen ja perheterapia voisivat auttaa.
Ei olisi kannattanut erota. Katso peiliin, ap. Lapsi reagoi aikuisten etäisyyteen, kylmyyteen, epävarmuuteen, kommunikaatiotaidottomuuteen ja -innottomuuteen jne.
Lasten kasvattamiseen pitää todella panostaa, myös aikaa ja aitoa läheisyyttä.
Puhuisin luottamuksen merkityksessä elämässä. Luottamuksen saa hitaasti, mutta sen voi menettää hetkessä ja pysyvästi.
Kiitos kaikille vastanneille. Taidan jatkaa samalla, toimimattomalla tavalla, ja toivoa parasta.
ap
Tee sille nulikalle selväksi ettei sen vlheet mene läpi. Selvästikin ette rankaise tarpeeksi kun kerta jatkaa vaan. Nyt Joka Ikinen kerta viisinkertainen rankaisu valehtelusta kunnes oppii ettei se ole hyväksyttävää! Vaikka kuulostaa julmlta niin se on 100x parempi kuin lyödä päätä seinään aikuisena kun joutuu töissä yms pahoihin ongelmiin epärehellisyyden takia