Mitä tehdä kun ei ole mitään kunnianhimoa?

Mee psykologille.

Jos se vaivaa niin kannattaa hakea apua. Esim menemällä sinne psykologille, lukemalla itsemitänenytovatkaantutkiskelukasvatusoppaita jne..

Vaikea näin ulkopuolisena sanoa mistä johtuu, ehkä persoonasta, kasvatuksesta, kokemuksista, voi olla monen tekijän summa.

Ei mullakaan ole mut ei se kyllä vaivaakaan.

ei sitä tarvi olla. joko on tai ei ole, mutta voi olla että jos nyt annat itsellesi luvan elää kunnianhimotonta elämää tästä eteenpäin, niin jossain vaiheessa tulee sellainen tunne, että olisi kiva tehdä jotain enemmän. tai sitten ei, ja sekin on ihan ok.

Ei mullakaan ole, mutta mikä ongelma se nyt muka on? Hankein akateemisen koulutuksen ja teen alani rutiinitöitä. Saan ihan ok palkkaa ja olen todella tyytyväinen. En yhtään ymmärrä mitä tekisin millään enemmällä, en kaipaa lisää rahaa enkä mainetta tai mitään muutakaan.

Jos se vaivaa se on ongelma jolle pitää tehdä jotain. Onko tavoite sitten saada vaivaus loppumaan vai kunnianhimo kasvamaan, sen tietää vain ap. Kolmosen neuvo oli musta hyvä.

Ylös

Koko käsite on kokoomushenkisen markkinatalouden keksimä orjuutuksen väline. Juoskaa mammonan perässä ja olkaa kunnianhimoisia että kapitalisti saa bonuksensa.

Ensin tiedosta ettei ongelma oo että se vaivaa sua, vaan se että sulla ei oo sitä. Helvetin tärkee ero, jos haluut pitää kaikki muumit kanootissa. Sitten rupeet miettimään, mitä tehdä asialle jotta se ei enää vaivaa sua. Funtsiin et tarviiko sitä olla ja kuinka paljon ja mikä vois olla semmonen tekeminen missä oot hyvä ja mistä voit kokea "kunniaa".

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 07:24"]

Koko käsite on kokoomushenkisen markkinatalouden keksimä orjuutuksen väline. Juoskaa mammonan perässä ja olkaa kunnianhimoisia että kapitalisti saa bonuksensa.

[/quote]

Mitäs muuta sitten? Vedetään himassa huumeita ja pelataan?

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 07:27"]

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 07:24"]

Koko käsite on kokoomushenkisen markkinatalouden keksimä orjuutuksen väline. Juoskaa mammonan perässä ja olkaa kunnianhimoisia että kapitalisti saa bonuksensa.

[/quote]

Mitäs muuta sitten? Vedetään himassa huumeita ja pelataan?

[/quote]

Työskennellään itsensä eteen, eikä varkaille.

Ei "kunnianhimolla" ole välttämättä mitään tekemistä -rahan- kanssa. Kunnioitusta on monenlaista. Tietysti elämässä olisi hyvä olla tavoitteita, jolloin elämällä on jokin tarkoitus tai merkitys. Kunnianhimo ei sen sijaan ole välttämättömyys, ilmankin pärjää. :)

Tarkoittaa, että sulla on jalat maan pinnassa. Et välitä materiasta tai muiden mielipiteistä, vaan haluat sitä, mikä tekee sut onnelliseksi. Tee, mistä tykkäät. Harrasta, matkaile, tee vapaaehtoistyötä. En ymmärrä, miksi kaikkien pitää haluta korkeakouluun johonkin alalle, johon on tosi vaikea päästä hakijamäärän takia ihan vaan, jotta saisi rahaa ja kunniaa. Minä ainakin tekisin sitä, mikä tuottaa mulle mielihyvää. Oli se sitten biologi tai talkkari. Kaikki ammatit ovat yhtä tärkeitä. Kunnianhimon tavoittelu ei mielestäni ole hyve. Jollekin alalle täytyisi mennä kutsumuksen vuoksi eikä respektiä saamaan.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 07:27"][quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 07:24"]

Koko käsite on kokoomushenkisen markkinatalouden keksimä orjuutuksen väline. Juoskaa mammonan perässä ja olkaa kunnianhimoisia että kapitalisti saa bonuksensa.

[/quote]

Mitäs muuta sitten? Vedetään himassa huumeita ja pelataan?
[/quote]
Sunko mielestä näiden kahden ääripään välillä ei ole mitään?

[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 08:27"]

Kaikki ammatit ovat yhtä tärkeitä. 

[/quote]

Täyttä soopaa. Ei ole. Infrasfruktuuri on tärkein ja joku kielitieteilijä tulee helvetin kaukana perässä mitä yhteiskunnassa tarvitaan.

Sen takia kielitieteilijän ja AKT:n lakoilla on "hieman" enemmän paino voimaa.

Ei oo mullakaan enkä edes haluaisi pomoksi. Keskiportaan esimies on veemäisimpiä puun ja kuoren välillä olevia hommia. Ylempi esimies hiostaa ja alaiset hiostaa. Paljon helpompi olla rivityöntekijä ja sulkea oven jälkeensä kun lähtee työpäivän jälkeen kotiin.

Löytyisikö tuoreempaa vinkkiä?

Yritän selittää, millaisia sisäisiä ristiriitoja minulla on aiheeseen liittyen.

Yksi ongelma on se, että unelmat ja todellisuus ovat niin kaukana toisistaan - ainakin mielessäni - että en oikeastaan edes unelmoi.

Minusta olisi hienoa olla muusikko tai lääkäri. Jommassa kummassa niistä osaan kuvitella olevani kunnianhimoinen. Todellisuudessa en kuitenkaan oikein usko, että yltäisin hyviin suorituksiin noilla aloilla. Olen liian estoinen esiintymään, en osaa tehdä kappaleita (olen oikeasti yrittänyt!) ja minulla on huono fyysinen terveys monin tavoin. Lähinnä se oma huono terveys estää myös lääkärin ammatin, lisäksi epäilen,olisiko minusta muutenkaan niin vaativaan ja omistautuvaan alaan. Nämä haaveet ovat niin kaukaisia,että siirrän niitä ainakin toistaiseksi. Olen kyllä työskennellyt saavuttaakseni paremman terveyden, olen alkanut soi yhtä instrumenttia ja luen lääketieteestä. Nämä ovat kuitenkin pieniä askelia ja on mahdollista, etteivät ne koskaan johda mihinkään.

Sillä välin minusta voisi tulla ehkä hyvä jossakin muussa. Voisin olla vaikka hyvä kukkakaupan pitäjä. Se ei ole kuitenkaan haaveissani, joten en osaa olla kunnianhimoinen siinä. Ja tarkennan nyt, että pidän hienona asiana, jos joku on hyvä, kunnianhimoinen kukkakauppias. Sellainen kauppias voi olla enemmän kuin hyvä: loistava, elementissään. Minä voisin olla korkeintaan hyvä.

Tavallaan en voi saavuttaa noita eniten arvostamiani asioita, mutta en keksi mitään realistista mitä haluaisin sen tilalle. Ehkä olen jäänyt jumiin johonkin ajatukseen,että minusta pitää tulla jotain suurta, muuten en ole mitään. Ehkä myös pelkään, että unelmat eivät todellisuudessa ole niin ihania: idiootit ihmiset kännissä pilaavat tunnelmani kun paljastan itsestäni jotain henkilökohtaista, ehkä olisin tosi onneton ja rasittunut lääkärinä. Unelman saavuttaminen ja pettyminen voisi olla murskaavampaa kuin saada jotain muuta ja saada pitää unelmansa.

Joissakin asioissa olen aika omistautuva, vaikka se ei ole ammatillisesti kunnianhimoista. Yritän aina kohdella toisia ihmisarvoisesti. Teen myös parhaani vanhempana, vaikka se on vaikeaa, en vain kestäisi katsoa itseäni, jos yrittäisin oikoa polkuja jonkun toisenkin elämän ollessa kyseessä. Ehkä monilla on edes johonkin asiaan kunnianhimoa.

Tuttuja ajatuksia.