Aamupaniikki/vaatekriisi
Olin eilen menossa töihin aamulla, seisoin ulkovaatteet päällä eteisessä, otin avaimet käteen ja katsoin peiliin. Jäin tuijottamaan likaisia hiuksiani jotka olin jo aikaisemmin kylppärin peilissä arvioinut siedettäviksi ja päättänyt pestä ne illalla. Mutta ei, iski hirveä rasvalettiahdistus, ja kaikki vaatteet ja laukut ja kengät jäi hujan hajan eteisen lattialle ja suoraan suihkuun hiustenpesuun. Tulin sitten pikkasen myöhään töihin mutta eipä ainakaan ahdistanut enää.
Vihaan sitä tunnetta kun seison sen saamarin eteisen "TOTUUSPEILIN" edessä juuri matkalla ja huomaan että ei perskutarallaa nämä vaatteet ei nyt kyllä toimi yhtään. Sitten vaatekaapille vaihtamaan vaatteita noin 5 kertaa, ja lopulta päädyn samoihin vaatteisiin kuin mitä oli alunperinkin päällä.
Käykö muille näin???
Kommentit (6)
Kuulostaa ihan tutulta. Usein mietin etukäteen vaatteet, mutta kun puen päälleni niin totean näyttäväni kamalalta ja sitten paniikissa kokeilen kaikkea. Kaappi täynnä vaatteita mutta mukamas mikään ei sovi. Olen jopa ollut vaatemyyjä parin vuoden ajan ennen opiskeluja ja asiakkaita osaan vaatettaa mutten itseäni...
Niinpä. Ehkä elämä olisi helpompaa jos olisi tosi laiha, laihoilla kaikki näyttää hyvältä oli päällä mitä tahansa.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 16:26"]
Niinpä. Ehkä elämä olisi helpompaa jos olisi tosi laiha, laihoilla kaikki näyttää hyvältä oli päällä mitä tahansa.
[/quote]
Ikävä kyllä tuo ei pidä paikkaansa. Olen laiha ja painoindeksi on juuri minulle sopiva.
MUTTA!!!
Minulla ei ole kuin pienet rusinantissit ja takapuoli ja reidet on aivan suhteettomat muuhun kroppaan. Jollain niksillä tätä voisi tasapainottaa. Huiveja, suuria koruja pitäisi käyttä, mutta mutta minä en vain osaa.
Mulla on sellainen työ, että on ihan sama missä vetimissä liikkuu -hyvä.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2015 klo 16:26"]
Niinpä. Ehkä elämä olisi helpompaa jos olisi tosi laiha, laihoilla kaikki näyttää hyvältä oli päällä mitä tahansa.
[/quote]
Ikävä kyllä tuo ei pidä paikkaansa. Olen laiha ja painoindeksi on juuri minulle sopiva.
MUTTA!!!
Minulla ei ole kuin pienet rusinantissit ja takapuoli ja reidet on aivan suhteettomat muuhun kroppaan. Jollain niksillä tätä voisi tasapainottaa. Huiveja, suuria koruja pitäisi käyttä, mutta mutta minä en vain osaa.
[/quote]
No ei mee kyllä onnenanti tasan kroppahommissa täälläkään... normaalipaino mutta lähempänä lievää ylipainoa, alleja löytyy, vatsaa ja reisiä löytyy, ja just ne rusinatissit... yritä nyt sitten löytää ne vaatteet jotka korostaa niitä "hyviä puolia"... ap
No likaisena en kyllä koskaan ole lähdössä, koska mulle kuuluu aamusuihku aina rutiineihin. Mutta vaatteita tulee joskus kiireessä vaihdettua, kun ei vain tunnukaan oikeilta.