Onko mielestänne vanhemman uuden kumppanin ok, huutaa lapselle

Hommahan meni siis pieleen jo siinä vaiheessa, kun on erottu. Av(i)oero ei ole koskaan hyväksi jälkikasvulle, ei edes silloin, kun vanhemmilla on hyvinkin tulehtuneet välit. Tämän olen kuullut jälkeenpäin useammankin avioerolapsen suusta. Poikkeuksiakin tietysti on. Nykyään erotaan joka tapauksessa aivan liian helposti.

Ei ole, mutta elämä ei aina mene niin. Virheitä tapahtuu.

Elä huuja!

On tietysti hyvä selvittää tai tarkistaa, miten se huutamisjuttu oikeasti meni.

Turhan usein joutuu lehtiuutisista lukemaan kauhutarinoita, kun äidin uusi poikaystävä on sekaantunut kasvatukseen liian kovakouraisesti.

Ihmetyttää, miten moni kirjoittaja täällä suoralta kädeltä leimaa lapset valehtelijoiksi, jos he valittavat äidin tai isän uuden kumppanin käytöksestä.

Moni lapsi ja nuori on aika ilkeä bonusisälle tai -äidille: - Sä et oo mun oikee vanhempi! Sä et saa komennella mua! Mun ei tarvi totella sua!

Aika olennaista on, mitä se "huutaminen" ja se "jokin asia" mistä on huudettu, on käytännössä ollut. On eri asia huutaa lattialle jääneistä legoista kuin siitä, että lapsi aiheuttaa tahallisesti kipua lemmikkieläimelle.

Mulle huudettiin lukemattomia kertoja ollessani lapsi eikä siitä jäänyt mitään traumoja.

Jos on ns. helppo lapsi, ei koskaan tarvitse korottaa ääntä. Itse asiassa ei tarvitse edes komentaa.

Let's scream!

Vierailija kirjoitti:

Mulle huudettiin lukemattomia kertoja ollessani lapsi eikä siitä jäänyt mitään traumoja.

Sama. Ja melkein aina ansaitusti.

Ratkaisu: palaa eksän kanssa yhteen ja isä-/äitipuolet pihalle! Lasten takia!! Pystytte kyllä esittämään että kaikki on hyvin, siihen asti ainakin kunnes lapset lentävät pesästä. Uusioperhekuviot eivät tutkitusti toimi. Niissä kasvaneet lapset tutkitusti ovat erittäin traumatisoituneita.