Huh, nyt on korona tosiaan lähtenyt käsistä. Melkein kaikki tuttavat taistelevat tällä hetkellä Covid-19-taudissa. Mikä on tilanne teillä päin, onko koronaa?
Uskomatonta, rokotetut ja rokottamattomat, lapsista vanhuksiin. Kaikki jotka ovat altistuneet ovat sairastuneet. Osa ei ole edes käynyt testissä, mutta ovat sairastuneet kun perheessä on todettu SARS-CoV-2.
Eräs tuttu on bussikuski ja sanoi että tosi moni työkaveri on saanut tartunnan ja vuoroja jää ajamatta.
Kommentit (1364)
Meillä päin on koronaa tosi paljon, tulee varmaan suurimmaksi osaksi matkailijoiden mukana. Sairaalahoidossa ei tietääkseni ole kuin n. 60-70 -vuotiaita, minkä johdosta olen miettinyt, että rajataanko vanhukset jo tehokkaamman hoidon ulkopuolelle. Sairaalahoidolla tarkoitan siis ns. isomman sairaalan tarjoamaa hoitoa, tk-vuodeosastot on sitten asia erikseen.
Paitsi että koulut alkaa 10.1. 2022
Tunnen monta sairastunutta,yhden kuolleen, perusterve. Perhepiirissä ei yhtään ainakaan todettua.
Oireet ovat jokaisella sairastavalla joita tiedän lieviä mutta ongelma onkin se että työpaikalta puuttuu jo runsaasti työntekijöitä. Lähiviikkoina tilanne varmasti vain pahenee mutta enköhän siinä kohtaa jo itsekin ole sairastunut ja tässä kohtaa sitä jo melkein toivoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa moni sanoo, että ei tunne ketään. Mietin vaan… Lähes 300 000 suomalaista on tähän mennessä saanut virallisen positiivisen tuloksen. Se on 6% koko väestöstä. Jokaista satas ihmistä kohti 6 henkeä on sairastanut koronan tai sairastaa parhaillaan.
Tämä tarkoittaa, että jos tuntee yli 17 ihmistä, keskimäärin tuntee myös jonkun positiiviseksi testatun. Ja vaikka tuntisi vähemmän ihmisiä, niin omien tuttujen tutuissa on väistämättä sairastaneita.
Ihmisen sosiaalisen verkoston koko on kuitenkin tyypillisemmin luokkaa 100-1000 henkeä, ja siinä joukossa alkaa jo olla mahdotonta että sairastuneita ei olisi.
Joten jos ette ole kuulleet kenenkään tuttunne sairastuneen, niin tässä kohtaa todennäköisin syy on se että sairastuneet tuttavanne eivät ole halunneet kertoa siitä teille. Se ei ole sairastamattomuuden todiste.
Omista tutuista sairastuneita on jo yli 50, sairaalassa olost kertonut muutama (ennen rokotteita) ja kaksi kuollutta (ennen rokotteita).
Hyvin kiteytetty. Minulla on lähes 80 tuttua, joilla on tai on ollut korona. Välillä mietityttää, että sanooko joku ettei tunne ketään koronaista, jotta voisi todistaa, ettei koko koronaa edes ole...
Tuskinpa noin kukaan sanoo, paitsi rokotevastaiset koroan kieltäjät.....
Itse olen 3 rokotetta ottanut, tunnen työni kautta yli 1000 ihmistä+ muut tuttavat, sukulaiset ja ystävät lisänä.Tunnen 1 opiskelijan joka sai koronan liki vuosi sitten, oli lievä.
Sitten tunnen yhden rokotevastaisen, joka kuitenkin otti rokotteen kun pojanpoika sairastui sairaalahoitoa vaativaan koronaan, ei ollut teholla.
Niin se mieli muuttuu monellakin rokotevastaisella kun tarpeeksi liki liippaa.
Meidän tuttavapiirissä noudatetaan tilastoja aika hyvin. Yksi 90v sukulainen menehtyi koronaan, kaksi tuttua lapsiperhettä sairasti koronan lasten kanssa (rokotetut, lapset oireettomia, vaimolla lievät oireet ja ylip.miehellä rajumpi lentsu), kaksi perhettä on ollut pitkässä flunssakierteessä, testit negatiivisia.
Me miehen kanssa sairastettu syksyllä yhdet keuhkoyskä- flunssat, testit negoja.
Nyt myös omikronin oireet (ylähengitysteissä tukkoisuus/lihaskipu), mutta testit negaa.
Ylipäätään jäätävä sairasteluaalto ollut tutuilla täällä uudellamaalla!
Pari vuotta sitten tänne muuttaneena voin sanoa, että johtuipa koronasta tai ei, koskaan ei ole läheiset ollu näin kipeinä mitä korona-aikana😵💫
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein taistelevat?
Joo. Parilla kaverilla on nyt tosiaan nuhaa jonka kanssa _taistelevat_.Just näin. Turha painaa paniikkinappulaa kun tämä Omikron on todella lievä. Pahimmassa tapauksessa on vähän lämpöä, mutta pääsääntöisesti perusflunssaa.
Siinä olen samaa mieltä ettei panikointi kannata, mutta kyllä se omikronkin voi tappaa ja nostaa perusterveellekin ihan kovan kuumeen. Vaikka suurimmalle osalle se onkin lähinnä perusflunssaa, pahimmillaan se on jotain paljon enemmän kuin "vähän lämpöä".
8 tuttua on sairastanut koronan, osa selvisi ihan sairaalahoidolla, loput olivat teholla ja kuolemiltakaan ei vältytty. ottakaan tossissaan tämä tauti!!!
Sairaala- ja perusterveydehuollon ilmoitetaan jo ylittäneen kantokykynsä useilla alueilla ja koko Helsinki siirtyi juuri valmiustilaan.
Minkä ihmeen takia avataan koulut tässä tilanteessa?
Tai kysytään näin päin: missä tilanteessa etäkoulu olisi mahdollinen?
Vaikka on miten normiflunssa valtaosalle korkeintaan enää tällä hetkellä mutta kun sen flunssan saa valtaisa joukko samaan aikaan. Se näkyy ikävästi työpaikoilla esimerkiksi kun iso osa väestä on poissa ja työyhteisö on tärkeä yhteiskunnan kannalta.
Omikronin oireita kun listataan, pitäisi muistaa, että nämä flunssantapaiset oireet ovat vain ensi oireita. Vaikutukset verenkiertoelimiinja aivoihin ilmenevät myöhemmin. Ja niitä tulee tutkimusten mukaan aika isolle prosentille, oli alkuoireet vaikka kuinka lievät.
Eli ei voi hurrata vielä kukaan taudista selvinnyt.
Kolmas rokote ei tehoa Omikromiin...kannattaa passailla nyt pari kuukautta että saadaan rokotetta muutettua. Nyt kolmosen ottaminen on pelkästään huono juttu asiakkaan kannalta.
Husin päivystykset ruuhkautuneet niin pahoin, että potilaita lojuu käytävillä – toimialajohtaja vertaa tilannetta suuronnettomuuteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun tuttavat on ilmeisesti kaikki vähintään kahdesti rokotettuja jos ovat saaneet tartunnan? Mun tuttavapiirissä rokotetut ovat saaneet tartuntoja, mutta meidän perhe sekä muut tuntemani rokottamattomat eivät ole koronaa saaneet. Voi toki olla sattumaakin, mutta me emme ole kyllä säästelleet itseämme festareilta, kaupoilta, harrastuksilta ja omaamme muutenkin hyvän vastustuskyvyn.
Meilläkin kaikki koronan saaneet ovat olleet rokotettuja. He ovat matkustelleet ja eläneet syksyn jälkeen vapaasti ja maskitta.
Me rokottamattomat on suojauduttu maskeilla ja vältelty ravintoloita päivälläkin, ei olla juhlittu eikä reissattu. Ollaan oltu luonnollisesti terveimpiä, kun ei muutkaan pöpöt liiku.
Ihmettelenkin tota rokotettujen touhua, Kiuru ja THL varoitti liian aikaisesta juhlimisesta, mutta pääministerin esimerkillä oikein avattiin koko Suomi.
Tässä sitä nyt ollaan ja täyssulku uhkaa.
Ihmisillä on mennyt järki, miksei voitu avata yhteiskuntaa vähitellen ja ihmiset itse käyttää maskia ja olla riekkumatta joka paikassa…?
Aina on valtion syy, ei ihmisen itsensä.
Juu, teidän suojautumisen näki esimerkiksi siitä 150 hengen (+koira) mielenilmauksesta - siellä kenelläkään mitään maskia ollut. Muutenkin tuollainen joukkokokoontuminen iskulauseiden huutamisineen ei ole järkevää pandemian oloissa
Meil on koronaa, mutta se on vaan pientä nuhaa, joten köyn töissä ihan normaalisti, elän muutenkin ihan kuin ennenkin
Vierailija kirjoitti:
Vaikka on miten normiflunssa valtaosalle korkeintaan enää tällä hetkellä mutta kun sen flunssan saa valtaisa joukko samaan aikaan. Se näkyy ikävästi työpaikoilla esimerkiksi kun iso osa väestä on poissa ja työyhteisö on tärkeä yhteiskunnan kannalta.
Sanopa muuta. Työskentelen kuntoutuskeskuksessa, jossa on joku 200-300 ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevaa asiakasta. Toki jaoteltuna 8-14 hengen yksiköiksi, mutta kuitenkin. Jos lähtee omikron leviämään henkilökunnan keskuudessa niin kyllä siinä ollaan ihmeissään että kuka ne asiakkaat hoitaa, monet on vielä melko hankalia tapauksia eikä ihan kuka vaan pärjää. Vielä on säästytty, mutta kyllä osa hoitajista käyttäytyy vapaa-ajallaan aika varomattomasti ja jatkuva valitus töissäkin kun pitää maskia käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun tuttavat on ilmeisesti kaikki vähintään kahdesti rokotettuja jos ovat saaneet tartunnan? Mun tuttavapiirissä rokotetut ovat saaneet tartuntoja, mutta meidän perhe sekä muut tuntemani rokottamattomat eivät ole koronaa saaneet. Voi toki olla sattumaakin, mutta me emme ole kyllä säästelleet itseämme festareilta, kaupoilta, harrastuksilta ja omaamme muutenkin hyvän vastustuskyvyn.
Meilläkin kaikki koronan saaneet ovat olleet rokotettuja. He ovat matkustelleet ja eläneet syksyn jälkeen vapaasti ja maskitta.
Me rokottamattomat on suojauduttu maskeilla ja vältelty ravintoloita päivälläkin, ei olla juhlittu eikä reissattu. Ollaan oltu luonnollisesti terveimpiä, kun ei muutkaan pöpöt liiku.
Ihmettelenkin tota rokotettujen touhua, Kiuru ja THL varoitti liian aikaisesta juhlimisesta, mutta pääministerin esimerkillä oikein avattiin koko Suomi.
Tässä sitä nyt ollaan ja täyssulku uhkaa.
Ihmisillä on mennyt järki, miksei voitu avata yhteiskuntaa vähitellen ja ihmiset itse käyttää maskia ja olla riekkumatta joka paikassa…?
Aina on valtion syy, ei ihmisen itsensä.Juu, teidän suojautumisen näki esimerkiksi siitä 150 hengen (+koira) mielenilmauksesta - siellä kenelläkään mitään maskia ollut. Muutenkin tuollainen joukkokokoontuminen iskulauseiden huutamisineen ei ole järkevää pandemian oloissa
Niin siis pahoittelut, viittasin meillä rokottamattomilla minuun ja mieheeni, en kollektiivisesti kaikkiin.
Se mielenosoitus olikin ihan älytön, kaikkia joukkokokoontumisia olisi pitänyt välttää, kunnes viruksen vaikutuksesta tiedetään enemmän.
Kaikkien olisi pitänyt olla varovaisempia.
On vältelty kyläilemästä näiden Tallinnasta palaavien tuttujen jne. luona, en ymmärrä mihin se virus muka yhtäkkiä olisi kadonnut!
Antaa mennä läpi populaation sitten kun siitä tiedetään enemmän.
Miksi tähän kauheaan tappavaan tautiin ei kuole ihmisiä jäätävän paljon?
Suomalaisista 0.02% on nyt kahdessa vuodessa kuollut koronaan. 60% näistä on yli 80 vuotiaita? 0.9% kolmikymppisiä. Suurimmalla osalla kaikista oli pitkäaikaissairauksia tai huomattavaa ylipainoa.
Ei tämä tauti tapa tervettä alle 80 vuotiasta niin mitenkään. (No ehkä kaksi)
Miksi tätä joukkohysteriaa jatketaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö laittoi viestiä että hänen luokalla on tänään vain kuusi oppilasta paikalla. Muilla korona tai ainakin usealla on todettu. Kohta se on sitten meilläkin.
Missä koulussa joululoma päättyy ennen loppiaista?
Kouvolan ammattiopistossa ainakin. -Ohis
Vierailija kirjoitti:
Oli joulun aikaan omikron. En vaivautunut ruuhkauttamaan testejä, mutta naisystävällä todettiin omikron ihan testillä, kun tarvitsi työn takia. Vietettiin huolellinen intiimi hetki päivää ennen hänen oireidensa alkua, eli enköhän altistunut kunnolla. Kummallakin oli kurkku kipeä pari päivää. Se siitä.
Tarkoittaaka tämä sitä että oli s...ä omikronin kanssa? Huh mitä hommaa, ei uskoisi että jotkut ihmiset ei tosiaan välitä mistään mitään. Kehota siinä sitten käyttämään maskeja!
Tiedän avoparin, jotka molemmat sairastivat koronan kahdesti rokotettuina. Toisella nuhaa ja flunssaa, toinen poti vähän rajummin - oli yskää, flunssaa, meni hajuaisti ja taisi olla lämpöäkin. Kuitenkin n. 10 pv tauti hällä kesti ja oli kuulemma inhottava. Astma hänellä.