Lue keskustelun säännöt.
Jos näytän tämän psykiatrille, niin saankohan viimein tiivistä hoitoa? Pitkä teksti, jos joku jaksaa lukea.
03.01.2022 |
Olen turhautunut, tyhjä ihminen, vailla syviä tunteita, luulen että pysyn tämmöisenä, vaikka se en ole minä, en se, joksi minun olisi pitänyt tulla.
Joskus esiin pääsee se kuka minä oikeasti olen, ja se ihminen on elämänmyönteinen, mukava ja välittävä, sellainen josta ihmiset pitävät.
Mutta liian usein ainakin luulen sotkevani asioita, en osaa sitoutua mihinkään, tiedän, että jos jotain aloitan, siihen se jää, se turhauttaa, kun ei ole kiinnostusta tehdä asioita, eikä mikään tuota sen vertaa hyvää oloa, että jaksaisin jatkaa.
Olin esimerkiksi Lapissa kolme päivää töissä, ja tulin pois, kun pää hajosi. Asuin omillani vuoden, mutta pää hajosi, ja lähdin. Asuin lapsena kotona, mutta pää hajosi sielläkin, ja minut haettiin pois. Pää hajoaa tännekin hyvää vauhtia. Mitä on tehtävissä siis enää? Kuuluuko elämän olla näin, onko vika minussa?
Suunnitelmat vaihtuu niin usein, etten enää oikein suunnittele mitään, osittain myös vaikuttaa se, että pelkään epäonnistuvani, olen niin hajamielinen, enkä kovinkaan usein täysillä mukana maailman menosta, ei juurikaan edes kiinnosta enää mitä maailmassa tapahtuu.
Jo lapsena olin hieman pihalla asioista, saatoin yllyttää pikkuveljiä viemään koiran ulostetta jonnekin käytössä olevan rakennuksen sisään ja hieroa lattiaan. Tai menin kaverin kanssa sotkemaan ikkunoita mudalla, kaadoin hiekkaa naisen juomapulloon, ja katsoin kuinka epämielyttävältä se tuntui kurkussa. Olin tuolloin alle 12-vuotias, niin poliiseja ei tarvinnut ottaa mukaan.
Samoihin aikoihin olin koulussa hyvin ulkopuolinen, kiusattu, ujo ja arka, aina vereslihalla psyykkisesti, kotona kuuntelin siskon ja äidin riitoja.
Kotona ei varmaan koskaan ole ollut kaikki ihan kohdillaan, äidillä oli henkisiä ongelmia, eikä isä kuulema ollut paljon paikalla, meitä lapsia on siis seitsemän. Isä oli poissaoleva, ja äiti ylirasittinut, ja minun mielestäni jopa sairas. Isosisko ei saanut edes pelata pelikorteilla, koska se oli niin väärin. Kun sisko "jäi kiinni" siitä, että oli katsonut jotain muuta kuin Yleä, niin äiti paiskasi siskon seinään. Tai kun äiti suuttui, niin saattoi varastaa isosiskon päiväkirjan ja lukea sitä kaikille ääneen samalla juosten karkuun. Tämä oli sitä aikaa kun olin melko pieni, enkä itse muista tuosta mitään, mutta toki muistan kun isä retuutti hiuksista pitkin lattioita, ja äiti taisi joskus jo noihin aikoihin paiskata minutkin seinään hiuksista kiinni pitäen, kun olin eskarilainen.
Mielestäni kodissamme on aina ollut erikoinen tunnelma. Kun äiti riiteli toisen isosiskoni kanssa kuin molemmat olisivat lapsia, minä yritin olla iso, ja lukea pikkuveljille kirjaa. Tykkäsin hoivata pienempänä pikkuveljiä, mutta ainakin kerran äiti yllytti nekin pilkkaamaan ja osoittelemaan minua, kun olin 14-vuotias. Isää ei kiinnostanut puuttua, vaikka makasi viereisellä sohvalla.
Noina aikoina aloin viiltelemään itseäni, ja lähettämään suoraan sanottuna p*rnoa kymmenille itseäni paljon vanhemmille miehille netissä. Kävin myös jonkun miehen autossa kopeloitavana samana päivänä, kun minut otettiin huostaan.
Noista ajoista isä on kommentoinut mm. että varmaan tuolloin katsoin p*rnoa, kun oli tuollainen "vaihe" menossa. En kylläkään ole nauttinut seksistä varmaan kertaakaan myöhemmin, enkä tule jatkossakaan ehkä niin tekemään, vaikka en ole aseksuaali.
Kerran kun minua kiusattiin koulussa lastenkodin tyttöjen toimesta, päässä hieman pimeni, juoksin koulusta pois aika kovassa pakkasessa, ja jäin makaamaan metsään, koska luulin oikeasti että kuolen sinne.
Muuten laitoksessa olin ihan pidetty sitten myöhemmin.
Tiivistettynä en koe olevani missään kotona, en voi kuvitellakaan muuttavani kaupunkiin yksiöön, muttei ole hirveästi vaihtoehtoja ehkä. Olen aika hukassa elämässä, todella hukassa. En tiedä selviänkö oikeasti kuinka pitkälle.
Kommentit (26)
Lapsuutesi kokemukset vaikuttavat aika rankoilta. Toivon todella että saat kaipaamaasi hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinä selvästi apua tarvisit, varmaan pitkää terapiaa. Toivottavasti löydät apua ja elämäsi voisi kääntyä parempaan suuntaan.
Minkä ikäinen olet? Onhan tuossa menneisyyden painolastia.
Toivon että itse tiedät mikä oli valhetta tuossa aloituksessasi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuutesi kokemukset vaikuttavat aika rankoilta. Toivon todella että saat kaipaamaasi hoitoa.
Kiitos, olen kyllä jo kerran käyttänyt Kelan psykoterapian, mutten kokenut siitä olevan juuri hyötyä, kävin vain kerran viikossa, välillä nostelimme kortteja. Ei se auttanut, kävin kaksi vuotta, ja kolmatta en enää halunnut käyttää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi kun kannattaisi kuvailla niitä tuskan ja epätoivon tunteita, miltä ne tuntuu, kuinka kauan tuntuu, tuntuuko kehossa, millä lailla rajoittaa arkeasi. Muuten mun mielestä tuo on ihan hyvä teksti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä selvästi apua tarvisit, varmaan pitkää terapiaa. Toivottavasti löydät apua ja elämäsi voisi kääntyä parempaan suuntaan.
Kiitos, en sano, etteikö elämäni olisi välillä hyvääkin, mutta usein tunnen hukkuvani tyhjyyteen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Onhan tuossa menneisyyden painolastia.
Keväällä täytän 20.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi kun kannattaisi kuvailla niitä tuskan ja epätoivon tunteita, miltä ne tuntuu, kuinka kauan tuntuu, tuntuuko kehossa, millä lailla rajoittaa arkeasi. Muuten mun mielestä tuo on ihan hyvä teksti.
Hmm.. en tunne varsinaista tuskaa, ennemmin tyhjyyttä, en tunne kehossani mitään. Pystyn toimimaan arjessa, mutta ajoittain vaatii kyllä psyykaamista, välillä kuten mainitsin, saatan hajoilla, enkä sitoudu mihinkään harrastuksiinkaan. Yksinäisyyttä tunnen ja suruakin joskus.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytä tosiaan psykiatrille tuo minkä postasit tänne. Uskon, että saat elämän raiteilleen, mutta tarvitset oikeaa apua. Tiesitkö että ihmisen aivot ovat valmiit vasta 25v joten aikuistuminen voi tuoda parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Näytä tosiaan psykiatrille tuo minkä postasit tänne. Uskon, että saat elämän raiteilleen, mutta tarvitset oikeaa apua. Tiesitkö että ihmisen aivot ovat valmiit vasta 25v joten aikuistuminen voi tuoda parempaa.
Tuo on asia mikä tuo kyllä hieman lohtua, kun olen kuitenkin keskenkasvuinen, ja aivojani voidaan "muokata" oikeaan suuntaan helpommin kuin aikuisilla, eli vaikka tuntuukin, niin asiat ei välttämättä ole niin pinttyneitä minuun, mitä ne olisivat esim. 10 vuoden päästä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole olemassa tiivistä hoitoa. Jos olet käynyt Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian, olet saanut kaikkein tiiviimmän hoidon, mitä on olemassa.
Kuulostaa että sinulla voi olla traumoja, joita olisi hyvä käsitellä ja purkaa. Onneksi nyt elämäsi on paremmalla tolalla, ja varmasti saat asiat järjestykseen, kun vaikutat itse motivoituneelta tekemään sen eteen paljonkin :) Kuulostat vähän masentuneelta, mikä on ymmärrettävää vastoinkäymisten takia. Mutta siitäkin paranee!
Suosittelen lukemaan Viisas Mieli -kirjan, siellä on paljon hyviä harjoituksia ja pohdittavaa (toki vaan muun terapian oheen). Perustuu dialektiseen käyttäytymisterapiaan.
Joustava Mieli -kirja on myös hyvä, jos kärsii ahdistuksesta.
Haluan valaa sinuun uskoa itseesi, ja toivoa. Olet hyvä ja ihana tyyppi juuri omana itsenäsi. Minkälaisia arvoja sinulla on, mikä tuntuu sinusta tällä hetkellä tärkeimmältä? Niitä kohti rohkeasti. Koita etsiä se oma juttu, toki niitä voi olla montakin. Opiskelu kannattaa aina. Älä luovuta, sinä osaat ja pärjäät :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä aloittaja tarkoitat termillä pää hajoaa? Mitä se käytännössä tarkoittaa, että jokin yritys elämässä loppuu siihen, että "pää hajoaa"?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa tiivistä hoitoa. Jos olet käynyt Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian, olet saanut kaikkein tiiviimmän hoidon, mitä on olemassa.
Niin, tuntuu kyllä jotenkin turhauttavalta, kun sen 16-vuotiaana aloitin, ja nyt olisi sitten apu ohitse, ja pärjättävä olisi, vaikkei mitenkään pärjää näiden kaikkien asioiden kanssa. Tai ehkä pärjäisi, mutten kyllä jaksaisi.
Ap
En usko, että saat psykoterapiaa tiiviimpää hoitoa. Sellaista ei oikein ole. Psykoterapiassahan on mahdollista käydä myös 2 kertaa viikossa. Psykiatrian poliklinikalla ei yleensä ole aikoja tavata potilaita edes viikoittain, akuuttityöryhmiä mahdollisesti lukuun ottamatta ja ne ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu lyhyeen ja akuuttiin hoitoon.
Vaihtoehtona on sitten osastohoito, joka on tarkoitettu vain akuuttiin hoitoon - nykyään ei ole mitään kuntoutusosastoja tms. kuin korkeintaan psykoosisairaille (jos heillekään), etkä sinä vaikuta psykoottiselta. Päiväosasto tai -sairaalajakso ehkä voisi olla mahdollinen, paikkakunnasta riippuen, mutta ne ovat nykyään lyhyitä.
Sellaista tiivistä, jatkuvasti kannattelevaa hoitoa ei varmaan ole olemassa, jota toivoisit.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että sinulla voi olla traumoja, joita olisi hyvä käsitellä ja purkaa. Onneksi nyt elämäsi on paremmalla tolalla, ja varmasti saat asiat järjestykseen, kun vaikutat itse motivoituneelta tekemään sen eteen paljonkin :) Kuulostat vähän masentuneelta, mikä on ymmärrettävää vastoinkäymisten takia. Mutta siitäkin paranee!
Suosittelen lukemaan Viisas Mieli -kirjan, siellä on paljon hyviä harjoituksia ja pohdittavaa (toki vaan muun terapian oheen). Perustuu dialektiseen käyttäytymisterapiaan.
Joustava Mieli -kirja on myös hyvä, jos kärsii ahdistuksesta.
Haluan valaa sinuun uskoa itseesi, ja toivoa. Olet hyvä ja ihana tyyppi juuri omana itsenäsi. Minkälaisia arvoja sinulla on, mikä tuntuu sinusta tällä hetkellä tärkeimmältä? Niitä kohti rohkeasti. Koita etsiä se oma juttu, toki niitä voi olla montakin. Opiskelu kannattaa aina. Älä luovuta, sinä osaat ja pärjäät :)
Kiitos, pitää varmaan tutkia asioita. Yritän olla luovuttamatta, mutta varmaan luovutan jossain vaiheessa. Ja mitä tärkeisiin asioihin tulee, niin joskus olisi kiva sellainen normaali ja tasapainoinen, hyvä elämä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä aloittaja tarkoitat termillä pää hajoaa? Mitä se käytännössä tarkoittaa, että jokin yritys elämässä loppuu siihen, että "pää hajoaa"?
Sitä, että lopulta tuntuu, että kyseistä asiasta on pakko päästä eroon, koska se tuntuu niin pahalta, että se tuhoaisi minut, tai minä tuhoaisin itseni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En usko, että saat psykoterapiaa tiiviimpää hoitoa. Sellaista ei oikein ole. Psykoterapiassahan on mahdollista käydä myös 2 kertaa viikossa. Psykiatrian poliklinikalla ei yleensä ole aikoja tavata potilaita edes viikoittain, akuuttityöryhmiä mahdollisesti lukuun ottamatta ja ne ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu lyhyeen ja akuuttiin hoitoon.
Vaihtoehtona on sitten osastohoito, joka on tarkoitettu vain akuuttiin hoitoon - nykyään ei ole mitään kuntoutusosastoja tms. kuin korkeintaan psykoosisairaille (jos heillekään), etkä sinä vaikuta psykoottiselta. Päiväosasto tai -sairaalajakso ehkä voisi olla mahdollinen, paikkakunnasta riippuen, mutta ne ovat nykyään lyhyitä.
Sellaista tiivistä, jatkuvasti kannattelevaa hoitoa ei varmaan ole olemassa, jota toivoisit.
On totta, ettei ole olemassa niin tiivistä hoitoa, mitä ehkä tarvitsisin tässä tilanteessa, koska tosiaan osastolle ehkä liian terve kuitenkin, en tiedä voisiko joku päiväosasto olla hyvä, tai tutkimusjakso, mutta sinnekin niin pitkät jonot. Ei muutenkaan riitä hoitoa kaikille. Siinä mielessä oli hyvä asua laitoksessa kolme vuotta, ei ollut niin yksin kaiken kanssa.
Ap
Blaa blaa blaa. En jaksanu lukee, en ees alottanu.