Pitäisitkö lapsen jos isä ei haluaisi olla mukana projektissa?

Pitäisin, ehdottomasti.

Omassa tilanteessani joo, en haluaisi erityisesti lasta yksin, mutta aborttia en voisi tehdä, enkä antaa adoptioon (hyväksyn nämä siis täysin tietenkin, mutta itselleni ne eivät käy. Ennen omia lapsia ajattelin että jos vahinko käy niin abortti on ok, mutta nyt siitä on tullut mahdottomuus).

Sinun tilanteessasi ehdottomasti pitäisin lapsen, jos olet edes jossain määrin halunnut lapsia. Tuo on lähes varmasti viimeinen mahdollisuutesi. Ainoastaan jos tiedät, ettet missään nimessä halua lapsia, tai ettet pysty sitoutumaan lapsen hoivaamiseen, niin luovu lapsesta.

Itselleni lasten hankkiminen/saaminen on ollut elämäni paras päätös.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:56"]

Mietin myös tietenkin sitä, että onko oikein miestä kohtaan että hänellä on lapsi jos ei sellaista ole halunnut...Eli kumman oikeus menee edelle; minun oikeuteni haluta lapsi ja pitää se vai miehen oikeus pysytellä lapsettomana. Jos olisin nuori ja vielä mahdollista saada lapsia muissa suhteissa, olisi ehkä eri asia mutta nyt kun tiedän että toisa mahdollisuutta olla äiti ei ehkä ikinä enää tule niin tuntuu että on pakko ajatella itsekkäästi. Ja ketään en ole huijannut esim väittämällä käyttäväni ehkäisyä tms. 

[/quote]

Voithan jättää isyyden selvittämättä, jolloin mies ei joudu taloudelliseen vastuuseen.

Minulla vauvakuume, miehellä ei. Käytin pillereitä ja ne pettivät, tiedän, tod näk pieni. Mutta näin tapahtui. Mies sai hirveet kilarit, huijaan hänet isäksi, kovat elarit jne. Tosiasia oli että minä jo silloin 21 v tienasin enemmän kuin hän, 25 v mies ja lisäksi asuimme isoäitini asunnossa, jonka sain sitten myöhemmin perinnöksi.

Syytösten jälkeen heivasin miehen pellolle, olin yksin koko raskausajan, poistin miehen elämästäni ja koska asumme pk-seudulla, en törmännyt häneen enkä juuri hänen ystäviin. Mutta tietenkin hän sai muilta , yhteisiltä tutuilta kuulla mitä kuuluu ja tiesi babyshowereistä jne. Synnytyksen hetki kun oli tulossa, laitoin viestin haluaako tulla mukaan synnytykseen, koska mitään ei kuulunut, ystäväni tuli mukaan.

Itse sanoin kaikille en halua tietää mitä lapsen isälle kuuluu, joten en kuullut että oli muuttanut yhteen toisen naisen kanssa. Tämä nainenpa oli sitten poistanut viestit miehen puhelimesta. Isä ei ole ikinä ollut kännykkäihmisiä, voi mennä päiväkin ennen kuin katsoo puhelimeen.

Vauva kun syntyi, tuli isälle onnitteluja. Hän oli vihainen etten ollut pyytänyt mukaan, haukkui minua, kunnes yhteinen tuttava kertoi minä olin pyytänyt häntä mukaan, mutta en ollut vastannut. Tyttöystävän kanssa tuli ero samantien. Vuoden verran me elettiin kavereina, vauva ei mennyt yökylään, mutta isä haki häntä ulos leikkimään, vaunuttelemaan. Sitten yhtenä päivänä vaan päätettiin kokeillaan vielä ja nyt ollaan oltu 2 vuotta yhdessä ja toista lasta odotetaan syntyvän syksyllä.

Mitä tekisin toisin ? enemmän puhuttais asioista. Minua loukkasi se, että hän kuvitteli minun jättävän pois tahalleen ehkäisyn. Ja miksi ? miksi minä haluaisin hänet nalkkiin. Ei ole ainoa mies maailmassa.

En ole palavasti rakastunut isään, välitän ja tykkään, mutta sitä huumaa, mitä silloin koin, se lähti, kun luottamus lähti pois. Mutta meidän on hyvä olla nyt kolmisin, kohta nelisin.

Ehdottomasti KYLLÄ! Jos tuossa iässä ei yhtä lasta pysty pitämään/hoitamaan tms niin johan on kumma. Kyllä yksi aikuinen yhden lapsen hoitaa. Itse olen hoitanut 2, aluksi isä oli jonkin aikaa kuvioissa mutta silloinkin vain vähän ja myöhemmin ei lainkaan.

Mitä tarkoitat? Olet jo raskaana? Siis parusuhteessa? Parisuhteella ei ole tulevaisuutta, jos mies ei halua olla "projektissa mukana". Vai haluttiinko tällä vain teoreettista pohdintaa??

En, vaan tekisin abprtin. Lapsi ei ole sen arvoinen.

Pidin lapsen, mies ei todellakaan halunnut vaan ensin ehdotti aborttia, sitten maanitteli siihen ja lopulta suuttui ja haukkui perinpohjaisesti.

Lapsen synnyttyä tosin halusikin olla mukana ja kunnon isä onkin, mutta lähtöasetelma oli se että tulisin olemaan totaaliyh ja olin siihen valmis omalta osaltani. Ainoa, mikä suretti, oli se ettei lapsi saisi koskaan tutustua isäänsä ja elää niin, että elämässä on mukana isä. Yksinhuoltaja olen edelleen ja tulen aina olemaankin, sitä en aio muuttaa, mutta isä kuitenkin tapaa lasta.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:29"]

Pidin lapsen, mies ei todellakaan halunnut vaan ensin ehdotti aborttia, sitten maanitteli siihen ja lopulta suuttui ja haukkui perinpohjaisesti. Lapsen synnyttyä tosin halusikin olla mukana ja kunnon isä onkin, mutta lähtöasetelma oli se että tulisin olemaan totaaliyh ja olin siihen valmis omalta osaltani. Ainoa, mikä suretti, oli se ettei lapsi saisi koskaan tutustua isäänsä ja elää niin, että elämässä on mukana isä. Yksinhuoltaja olen edelleen ja tulen aina olemaankin, sitä en aio muuttaa, mutta isä kuitenkin tapaa lasta.

[/quote]

Oletko katunut ratkaisuasi ja miettinyt ikinä että olisi pitänyt tehdä toisin?

Pitäisin tietysti, jos itselläni olisi toiveissa lapsi. Hyvin pärjää yksin yhden lapsen kanssa, onhan niitä monen lapsen yh-äitejäkin. Onnea!

En pitäisi. Oma lapseni kärsi niin pahasta refluksista ja koliikista että eka vuosi meni ihan sumussa enkä olisi jaksanut jos ei olisi ollut miestä joka edes iltaisin pystyi vauvan hoidossa auttamaan. Lisäksi minusta lapsella kuuluu olla osallistuva isä ja hänen pitää olla toivottu sekä äidin että isän puolelta.

Kyllä pitäisin. En miettisi hetkeäkään ja varsinkin, jos ikääkin alkaisi olemaan jo sen verran, että enää ei kovin paljoa olisi aikaa.

Näin kahden lapsen äitinä ei tulis mieleenkään miehen jättäessä hyljätä myös lapset. Lapset menee edelle, oli ne sitten syntynyt tai ei.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:37"]En pitäisi. Oma lapseni kärsi niin pahasta refluksista ja koliikista että eka vuosi meni ihan sumussa enkä olisi jaksanut jos ei olisi ollut miestä joka edes iltaisin pystyi vauvan hoidossa auttamaan. Lisäksi minusta lapsella kuuluu olla osallistuva isä ja hänen pitää olla toivottu sekä äidin että isän puolelta.
[/quote]
Mitä luulet, haluaisikohan laps mieluummin syntyä yhdelle vanhemmalle, vai kuolla?

Pidin. Rankkaa oli kun pieni sairasteli paljon, eikä ketään jakamassa huolta. Muuta negatiivista on vaikea keksiä. On tavannut isäänsä joitakin kertoja, mutta ei kummemmin kaipaa isää elämäänsä. Meillä on tosi hyvä näin. :-) Tyttölapsi kyseessä ja ikää pikkukoululaisen verran. Sosiaalisesta elämästä ja omasta ajasta joutuu tinkimään, mutta sen ei pitäisi tulla yhdellekään ihmiselle yllätyksenä, oli vanhempia 1 tai 2.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:37"]En pitäisi. Oma lapseni kärsi niin pahasta refluksista ja koliikista että eka vuosi meni ihan sumussa enkä olisi jaksanut jos ei olisi ollut miestä joka edes iltaisin pystyi vauvan hoidossa auttamaan. Lisäksi minusta lapsella kuuluu olla osallistuva isä ja hänen pitää olla toivottu sekä äidin että isän puolelta.
[/quote]

Omalla lapsellani oli sama plus allergiat. Jaksoin silti. Ihmisiä on erilaisia. Ap:na kyllä pitäisin lapsen, kun on tuota ikääkin jo. Kyllä sitä selviää, pikkulapsiaika menee kuitenkin nopeasti.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:42"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:37"]En pitäisi. Oma lapseni kärsi niin pahasta refluksista ja koliikista että eka vuosi meni ihan sumussa enkä olisi jaksanut jos ei olisi ollut miestä joka edes iltaisin pystyi vauvan hoidossa auttamaan. Lisäksi minusta lapsella kuuluu olla osallistuva isä ja hänen pitää olla toivottu sekä äidin että isän puolelta. [/quote] Mitä luulet, haluaisikohan laps mieluummin syntyä yhdelle vanhemmalle, vai kuolla?

[/quote]Tämä on väärä kysymys. Oikeampi kysymys, onko ihmiselle mitään haittaa siitä, ettei hän synny. Ja vastaus on tietysti kielteinen: sellaiselle, joka ei ole olemassa, ei voi koitua mitään haittaa. Ei ole mitään lasta, joka voisi harmitella sitä, ettei päässyt syntymään.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:42"]

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:37"]En pitäisi. Oma lapseni kärsi niin pahasta refluksista ja koliikista että eka vuosi meni ihan sumussa enkä olisi jaksanut jos ei olisi ollut miestä joka edes iltaisin pystyi vauvan hoidossa auttamaan. Lisäksi minusta lapsella kuuluu olla osallistuva isä ja hänen pitää olla toivottu sekä äidin että isän puolelta. [/quote] Mitä luulet, haluaisikohan laps mieluummin syntyä yhdelle vanhemmalle, vai kuolla?

[/quote]

Kuolla?

[quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:31"][quote author="Vierailija" time="22.04.2015 klo 12:29"]

Pidin lapsen, mies ei todellakaan halunnut vaan ensin ehdotti aborttia, sitten maanitteli siihen ja lopulta suuttui ja haukkui perinpohjaisesti. Lapsen synnyttyä tosin halusikin olla mukana ja kunnon isä onkin, mutta lähtöasetelma oli se että tulisin olemaan totaaliyh ja olin siihen valmis omalta osaltani. Ainoa, mikä suretti, oli se ettei lapsi saisi koskaan tutustua isäänsä ja elää niin, että elämässä on mukana isä. Yksinhuoltaja olen edelleen ja tulen aina olemaankin, sitä en aio muuttaa, mutta isä kuitenkin tapaa lasta.

[/quote]

Oletko katunut ratkaisuasi ja miettinyt ikinä että olisi pitänyt tehdä toisin?
[/quote]
Lapseni on vasta vuoden mutten tänä aikana ole ikinä katunut. Myönnän, että koliikin aikana kyseenalaistin ja mietin, oliko tämä nyt viisasta, kun yksin hoidin ihan kaiken ja pahimpia oli ne ilta- ja yöhuudot, kun pahimmillaan 9 tuntia kannoin yhtä soittoa ympäri kämppää. En katunut, mutta kyseenalaistin.

Muuten en ole ikinä katunut. Lapsi on aivan ihana, rakastan äitiyttä, meillä menee hyvin. Toki tiesin toimivani tavallaan todella väärin miestä kohtaan tekemällä tuollaisen päätöksen itsekkäästi yksin, mutta tein sen silti.

Todellakin pitäisin lapsen koska toinen vaihtoehto olisi luultavasti tuossa iässä lapseton. Toki sitä yhden lapsen kanssa pärjää jos vain haluaa ja on itse "normaali".

Lapsia ei niin vaan saa mutta miehiä saa helpommin ;)