kuinka pian toinen lapsi?
Esikoinen hiukan vajaa 5kk, haluaisimme heti perään toisen. Jännittää kuinka siitä selviäisi aluksi. Kertokaahan omia kokemuksia, jos teillä lapsilla pieni ikäero, mitä positiivista/negatiivista?
Kommentit (23)
En minäkään ole kokenut noita yöheröilyjä pahoina, toisaalta lapset on olleet kohtalaisen hyviä nukkujia. Päin vastoin kiva hoitaa nämä yöheräilyt kertarytinällä pois. Esikoisella oli koliikkia joten sekin mahdollisuus oli tiedossa, meillä toimi koliikkikeinu todella hyvin molempien mahavaivoihin. Kipeenä oleminen ei kestä kauaa ja ne on aina jaksettu ihan hyvin. Ja ehdin jopa pumpata maitoa luovutukseen ekat puoli vuotta, ja samalla huomioida molemmat pienet. Emme lähteneet "soitellen sotaan", olen itse kaksonen joten kaksosten mahdollisuuskin oli tiedossa. Ja nyt sanon että voisin tehdä vielä useammankin peräjälkeen jos taloudellinen tilanteemme olisi sallivampi. Esikoinen ei ole millään muotoa kärsinyt tai joutunut "olemaan isompi", päinvastoin saanut yhden ihmisen lisää jota rakastaa. Ei osaa olla mustasukkainen koska ei muista aikaa kun oli ainoa lapsi - kuten ei kakkonenkaan koska ei ole koskaan ollut ainoa lapsi. Kyllä se isommalle lapselle on isompi sopeutuminen uuteen perheenjäseneen. Syötöt ja vaipanvaihdot todella ovat menneet liukuhihnalla näppärästi kun ovat tuoreessa muistissa edelleen. Nyt esikoinen on oppinut lähes kokonaan päiväkuivaksi (ulkona on vielä vaippa) ilman kummempia ponnisteluita, saa vaan pontta kun näkee että pienempikin käy välillä istumassa potalla. Molemmille ehtii antaa omaa kahdenkeskistä aikaa ja ehtii vielä itsekin pitää vapaa-aikaa, ja onhan meitä vanhempia kaksi. Toisaalta meillä lapsenhoidon päävastuu on minulla, enkä olisi lähtenyt tähän jos en olisi tiennyt että jaksan näiden kanssa tarvittaessa yksinkin, huolehdinhan varmaan 90% lasten tarpeista. Itse nautin lapsista ja niiden hoidosta ihan älyttömästi joten en ole kokenut mitään osa-aluetta pahana. Ja kaikki osa-alueethan joka tapauksessa käydään läpi, oli ikäero mikä tahansa. Kyse on mielestäni siitä että kenelle sopii pitkä ikäero ja kenelle lyhyt. Henk.koht. halusin että pikkulapsiaika menee kerralla enkä pitkittää sitä vuosikymmenen mittaiseksi. Toinen taas haluaa hengähtää hetken. Myös pitkässä ikäerossa on huonoja puolia aivan samalla tavalla kuin lyhyessä, kumpikaan ei ole mikää autuaan oikea tapa. Pitää löytää se itselle ja omalle perheelle sopiva. -9
Meillä ikäeroa tulossa vajaa 2v. Jännittää. Ekan ollessa alle vuoden ajattelin, että ois kiva saada heti perään toinen. Sitten lapsi oppi kävelemään jne. Ei enää tuntunut parhaalta ajatukselta saada heti toista. No, silti kävi niin, että toinen on tulossa ja nyt pelottaa. Toisaalta ihanaa, jos lapsista on seuraa toisilleen. Toisaalta pelottaa omat voimavarat. Jos olisin alle 30, olisin odottanut useamman vuoden väliin.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2015 klo 16:02"]
Mikä logiikka tässä "kaksi menee siinä missä yksikin" -fraasissa oikein on? Miten niin menee, kaksi vaippaikäistä on tuplasti työtä verrattuna yhteen!? Öisin taatusti ovat hereillä eri aikaan, uhmäiät ja sairastelut jne.
[/quote]
Viidestä lapsesta yksikään ei ole valvout yöllä, vauvana heräsivät tuo tuosta rinnalle johon nukahti, minä siihen myös.
Uhmaa on muttei sekään tule kellon tarkkuudella juuri tietyssä iässä ja kyllä koululaisen rissaamiset välillä tuntuu eräänlaiselta uhmalta. Jokainen tarvitsee oman huomion.
Minusta on ollut mukavaa että 8 vuodessa tuli 5 lasta, eikä tämä ole mikään lahkolaisuus -jos tahtoo suure perheen niin lapset tulee tehtyä ehkä ikävuosiin 22-38. Siis vähän päälle 20-vuotiaana ja alle 4-kymppisenä, tottakai tässä on jokaisen oma fysiikka ja toiveet sitten muuttuvana tekijänä.
Minua ei ole haitannut lapsien vaippaikä, eikä se että on kuivaksiopettelua. Eikö tuo hoitaminen kuulu pakettiin? On sitten lapsia minkä ikäisiä tahansa niin aina on jotain: kuskaamista treeneihin, uhmaa ja elämän oppimista. Ehkä se on jonkun oma ongelma jos kahden lapsen vaippojen vaihtaminen on nii vaikeaa että jättää lapsen tekemättä. Itse ainakin nautin perheestäni niin ettei vaipat tai tuollainen ole mikään ongelma. Siinä on vaakalaudalla se että putkeen tulee sitten ties miten monta vuotta sitä vaipanvaihtoa. ;)