En voi käsittää, miten normaalit ihmiset pariutuvat, raskautuvat, saavat hienoja töitä jne.

Joillekin asioita alkaa tapahtumaan, kun eivät yritä.

Tiedän niin ton tunteen. Kaikki kaverit löytö miehen helposti livenä ja ite monta vuotta tinderissä enkä saa sieltä yhtään mitään! Vituttaa ihan sairaasti. Tosin mulla on sentään ura...

N25

Olen jo teininä löytänyt sen oikean ja tulin vahingossa raskaaksi ennen kuin ehdin täyttää edes 20. Sitten haluttiin lapselle sisarus. Töissäkin molemmat ollaan ehditty olla ja ostaa omakotitalo. Joskus asiat vaan tapahtuu, mutta ei ehkä silti niin kuin itse oli toivonut. Älä yritä liikaa. Hienoista töistä en tiedä. Me tehdään sitä mitä tällä hetkellä on tarjolla ja yritetään ajatella positiivisesti ettei ainakaan työttömänä tarvi olla.

Mies löysi minut meidän yhteiseen harrastukseen liittyvältä nettisivulta vuonna 2008. Aika pian mentiin naimisiin, ja lapsia on kolme. Juuri rakennetaan toista taloamme. Miehellä mennyt työelämässä, itse en vaikeaksi äityneen sairauden vuoksi päässyt työelämään mukaan nuorena, mutta jos sitä ei lasketa, olen normaali ihminen ja niin on puolisokin. 

Olen kyllä saanut kuulla, että en tällaisena ns. vammaisena ansaitsisi hyvää miestäni enkä edes tätä elintasoa mitä meillä on, mutta annoin tämän kommentin anteeksi. Ehkä sen sanoja ei itse vain osaa olla tyytyväinen elämäänsä. 

Muista, että et näe muiden ihmisten pinnan alle samalla tavalla kuin itsesi kohdalla, ja että et seuraa heitä yötä päivää samalla tavalla kuin seuraat omaa elämääsi. Heillä voi olla samanlaista stressiä kuin sinulla, mutta se ei vain näy heistä päälle päin, etkä myöskään tiedä, miten paljon vaivaa he näkevät tekemiensä asioiden eteen. Sosiaalisessa mediassa ehkä tuo mielellään esille elämänsä ne osa-alueet, jotka ovat yleisesti hyväksytyllä tai ihailtavalla mallilla, mutta esimerkiksi talous-, parisuhde-, (mielen)terveys- ja perhe-ongelmat eivät välttämättä nouse esille samalla tavalla.

Mieti niin päin, että monet perheelliset oravanpyörässä juoksijat saattavatkin kadehtia sinun elämääsi, kun saat olla ihan vapaa!

Niin.

Itse 38 ja ikinä en ole seurustellut, ja myös neitsyt edelleen. Eipä enää edes mikään seurustelu kiinnosta. 

Parikin ammattia on tullut opiskeltua, mutta ikinä en työllistynyt vakituisesti mihinkään. Niitä määräaikaisia, nollasopimuksia, osa-aika töitä jne. Siivoojaksi aikanaan pääsin kovan yrittämisen jälkeen, mutta nyt monen mutkan kautta olen sitten taas työttömänä. Nyt oon yrittänyt taas töitä etsiä ja kylmää kyytiä on. Ei, ei ja ei. Eniten hävettää nimenomaan tämä työttömyys. Eipä kiinnosta enää lähteä töihinkään.

Sama on kavereiden kanssa. Yrittänyt päästä piireihin ja hankkia ystäviä, mutta jostain syystä jään aina yksin. Ei kukaan halua olla minun ystävä. Nykyisin en enää edes halua ystäviä. 

Tuntuu, että en onnistu missään. Aina valitsen sen väärän tien kun tulen tienristeykseen. Saman ikäiset serkut ovat diplomi-insinöörejä, arkkitehtejä, yritysjohtajia... Tekevät luksusmatkoja, nauttivat elämästä ja kaikkea. Kai se elämä on ihanaa, kun kaikki onnistuu. 

En tiedä. Kai se on vaan se kohtalo. Jotkut on vaan tarkoitettu menestymään ja onnistumaan kaikessa ja toiset vaan epäonnistumaan kaikessa,. Se on vaan hyväksyttävä. 

Ei nekään jolla on kulissit tosi hyvin pystyssä, välttämättä onnellisia ole. Se IG-elämä luksusmatkoineen on pääasiassa vain teatteria .

Just tänään aattelin, ett varmaan tällä palstalla on ketju missä luetellaan mistä ollaan kateellisia toisille ihmisille.

Etenkin nyt joulun tienoilla minä kadehdin ihmisiä kenellä on puoliso ja ihana koti, käyvät Lapissa lomilla tai mökkeilevät. Vaimo sisustaa, mies toteuttaa nikkarointitoiveet. On joku kenen kainaloon käpertyä ja perhe jolle leipoa ja paistella joulukinkkua.

Mä olen jo 60 ja kuoleman välillä, mutta en ole vielä kinkun kinkkua paistanut. Kumppaniksi on sattunut joulun- tai kaiken (myös naisten-) vihaajia, viimeise t seitsemän vuotta olen ollut sinkkuna ja niistä nämä viimeiset kaksi vuotta töiden ohessa vain kotona.

Elämä kohtelee meitä epätasa-arvoisesti. Kaikille ei riitä onnea, kun joillekin sitä menee enemmän.

Lakkaa seuraamasta muiden elämää. Somessa varsinkin esitellään kiiltokuva-arkea, teen niin itsekin koska en halua lukea myöhemmin jotain "kamala päivä"-valituksiani. Mukavampi muistella niitä kivoja hetkiä.

Ne jotka pariutuvat helposti ovat usein niitä, joilla ei ole oikeasti mitään kriteerejä parisuhteelle. Kuka vaan kelpaa. Heti jos asetat jotain ehtoja (pitää olla normaalipainoinen, korkeakoulutus, kiinnostunut historiasta ja matkustelusta, valmis kokeilemaan esim. uusia erikoisia ruokia, osaa tulla toimeen kaikkien kanssa) niin muuttuu paljon vaikeammaksi. Mutta jos siis haluat vain kolmion ja kaksi lasta, niin se kyllä onnistuu. Otat kenet vain, eiköhän se vatsa pystyyn saada.

Vierailija kirjoitti:

Ei nekään jolla on kulissit tosi hyvin pystyssä, välttämättä onnellisia ole. Se IG-elämä luksusmatkoineen on pääasiassa vain teatteria .

Terapeuttini vakiovastaus. Mutta ei paljon lohduta ihmistä, jolla ei ole edes sitä kulissia.

Kaiken haluamani olen saavuttanut, mutta ei se itsestään ole tullut. Ihan itse on pitänyt opiskella, tehdä paljon töitä, säästää ja sijoittaa. Ihmissuhteissakin on pitänyt olla itse aktiivinen, liiikkua, tavata ihmisiä ja olla aloitteellinen. Kukaan ei ole tullut koskaan kotoa hakemaan.

Oman onnensa seppä kirjoitti:

Kaiken haluamani olen saavuttanut, mutta ei se itsestään ole tullut. Ihan itse on pitänyt opiskella, tehdä paljon töitä, säästää ja sijoittaa. Ihmissuhteissakin on pitänyt olla itse aktiivinen, liiikkua, tavata ihmisiä ja olla aloitteellinen. Kukaan ei ole tullut koskaan kotoa hakemaan.

Ei kukaan varmaan kuvittelekaan, että tultaisiin kotoa hakemaan. Miten tyhmiksi muita luulet?

Vierailija kirjoitti:

Oman onnensa seppä kirjoitti:

Kaiken haluamani olen saavuttanut, mutta ei se itsestään ole tullut. Ihan itse on pitänyt opiskella, tehdä paljon töitä, säästää ja sijoittaa. Ihmissuhteissakin on pitänyt olla itse aktiivinen, liiikkua, tavata ihmisiä ja olla aloitteellinen. Kukaan ei ole tullut koskaan kotoa hakemaan.

Ei kukaan varmaan kuvittelekaan, että tultaisiin kotoa hakemaan. Miten tyhmiksi muita luulet?

Moni tuntuu ihmettelevän, miksei mongolialaisen filologian maisterintutkinto tuokaan mukanaan vakituista, hyväpalkkaista virkaa. Tai miksei joku hottis lähesty kadulla. Ihmisillä on omituisia kuvitelmia, että asiat tapahtuisivat itsestään tai peräti, että heillä on jonkinlainen oikeus toivomiinsa asioihin.

Joskus kaikki vaan tapahtuu ihan yrittämättä. Minä tapasin mieheni bussipysäkillä. Odotettiin bussia samaan aikaan joka aamu, sitten vaan alettiin jutella ja huomattiin, että meillähän synkkaa. Ammatin suhteen ei ole ollut mitään suuria ambitioita, farmaseutti ja matikanope. Varmat tulot, ei suuret, mutta riittävät. Pari lasta, rivitaloasunto, sukumökki, ihan taviselämä, tykkään.

Ei mullakaan ole mennyt hyvin. Olen taas yksin ja muuta paskaa tapahtunut elämän aikana. Ei ole säästöjä tai omaisuutta. Ei ole hyväpalkkaista työtä. Jne. 50+

Vierailija kirjoitti:

Joskus kaikki vaan tapahtuu ihan yrittämättä. Minä tapasin mieheni bussipysäkillä. Odotettiin bussia samaan aikaan joka aamu, sitten vaan alettiin jutella ja huomattiin, että meillähän synkkaa. Ammatin suhteen ei ole ollut mitään suuria ambitioita, farmaseutti ja matikanope. Varmat tulot, ei suuret, mutta riittävät. Pari lasta, rivitaloasunto, sukumökki, ihan taviselämä, tykkään.

"Ammatin suhteen ei ole ollut mitään suuria ambitioita, farmaseutti ja matikanope."

Eli kandi ja maisteri. Kun tuokin on vain "ilman mitään suurempia ambitioita", niin miten ihmeessä se vähemmän koulutettu puoli kansasta ikinä pariutuu, ostaa talonsa ja tekee lapsensa?

Hahaa. en tiedä.

Itse olen sinkku, melkein 40, työtön jne. Mutta en kadehdi tätä ihmisten kiireellistä elämää, missä on kaikki aina saavutettava tiettyyn ikään mennessä. Peruskoulu, lukio, yliopisto, työpaikka, kumppani, kihlat, häät, omistusasunto, 1,8 lasta, koira, palkankorotus, muuttaminen vielä kalliimpaan asuntoon, luksusmatkoja, lapselapset, korkea eläke jne. 

Sinä näet tuon, kun katsot muiden elämää esimerkiksi somen kautta. Mutta se mitä näet, kertoo ehkä myös itsestäsi, ei vain noista muista. En usko että jokaisella tutullasi on sekä täydellinen perhe, täydellinen parisuhde että täydellinen ura. Sinä poimit näkemästäsi ne asiat mitä itseltäsi puuttuu ja mitä kaipaat. Joku voi katsoa sinua ja kaivata jotain mitä sinulla on, ehkäpä joku vaikka ajattelee sinusta että onpas tuolla helppo elämä kun on noin kaunis. Ja se samainen ihminen voi olla perheellinen ja hänellä voi olla mielestäsi hieno työ, mutta ei hänelle tule mieleenkään ajatella näitä asioita kun hän miettii sinun ulkonäköäsi (esimerkkinä). Muihin vertaaminen on aika turhaa, ja omalla kohdalla kumppani ei ainakaan ole löytynyt silloin kun sitä on kipeimmin kaivannut, vaan sillon kuin sitä ei ole osannut odottaa. Älä katkeroidu, se ei ainakaan kaunista ketään eikä paranna tilannettasi! Pyri kohti unelmiasi pienillä askelilla, aloita vaikka pohtimalla mikä voisi olla mahdollinen seuraava askel työelämässä.

Ap:n pitäisi harjoittaa itsereflektiota, jotta alkaisi käsittämään. Kyllä siihen eroon jokin selittävä tekijä on.

Meistä moni tietää niitä ihmisiä, jotka ihmettelevät, kun eivät pariudu, vaikka nyhjää kaiken vapaa-ajan kotona neuloen ja telkkaria katsellen. Joskus tällaiselta kysyin, niin oli sitä mieltä, että mukavinta olisi, jos puolisoehdokas tulisi soittamaan ovikelloa.

Samanlaista realismin puutetta voi olla myös siinä itsensä vertaamisesta normaaleihin. On ällistyttävää miten epärealistinen käsitys ihmisellä voi olla itsestään. Näistä täälläkin paljon puhutaan, että mies kuvittelee olevansa kovakin saalis, kun ei lyö ja pesee hampaansa illalla. Jos kuvittelee tuon riittävän naisille, niin käsitys maailmasta on selvästikin varsin epärealistinen.

Hyvä olisi, jos olisi joku sellainen tuttu, joka jostain syystä haluaisi häpeilemättä kertoa suorasanaisesti, että mistä se sinkkuus ja muiden tavoitteiden saamattomuus johtuu. Minun näkemykseni on, että tuo realismin puute ulottuu helposti kaikkeen muuhunkin. Kuvitellaan, että työt tulevat hakemaan kotoa, kuvitellaan, että koulutuksella ja kokemuksella ei ole merkitystä työnsaannissa. Kuvitellaan, että talot ilmestyvät neulomalla ja telkkaria katsomalla. Edes ne lapset eivät usein tule ihan vain pökkäämällä, vaan siinäkin pitää tietää jotain siementämisestä. Epärealistisen haaveilun sijaan tarvitaan ongelmanratkaisukykyä.