Laihdutus 2022
Tehdäänkö laihdutus ketju, eli tähän taas keskustellaan tän vuoden laihdutus jutut. Täällä perus mamma 164cm ja painoa kertynyt kiitettävät 90kg. Pitäisi saada se 10kg ainakin pois.
Kommentit (1329)
Vierailija kirjoitti:
Itsellä tuntuu nyt hyvin mennyt painonpudotus kompuroivan heti kun on tullut pimeää. Liikuntaan on vaikea löytää motivaatiota ja kroppa tuntuu huutavan ruokia joilla saisi kerättyä vararavintoa talveksi. Kun uskalsin viimein katsoa vaakaa, niin kaksi kiloa oli jo hypännyt ylös. Yritän ottaa jonkinlaista ryhtiliikettä, mutta kun joka vuosi kaamosaika on ollut minulla sellaista tervassa kahlaamista, niin on vaikea tosissaan uskoa että pystyn kyllä. Pidemmän tähtäimen painonhallinnan kannalta olisi kuitenkin välttämätöntä nimenomaan oppia selättämään se ikävämpi puoli vuodesta ilman että itse kaivan kuoppaani syvemmäksi. Miten te muut olette onnistuneet?
Olen melkein maalissa painonpudotustavoitteeni kanssa ja huomaan, että ote meinaa herpaantua. Syöminen ei ole mitenkään ryöpsähtänyt käsistä, mutta yli vuoden kestänyt uusi tapa syödä meinaa hajoilla. Täytyy taas keskittyä ruokarytmiin, muistaa juoda vettä enemmän, huolehtia kasvisten riittävästä saannista ja tarkastella annoskokoja. Nyt oli tullut viikossa +2 kg. Kun olen ollut sairaalloisen lihava, en vaa'alla edes käynyt, koska en halunnut katsoa totuutta silmiin ( lopulta vaaka ei olisi edes lukemaa 122kg edes näyttänyt). Olen päättänyt, että käyn kerran viikossa vaa'alla, vaikka kuinka tietäisin että viikon aikana on tullut syötyä enemmän tai huonommin. Ymmärrän kyllä, että pienet heilahtelut, turvotukset jne. kuuluvat asiaan. +2kg kyllä kertoo muustakin. Merkitsen painon vihkoon. Itseään on helppo huijata, mutta vaaka ei valehtele. Päätin että en jumalauta suostu palaamaan vanhoihin painolukemiin, kokoon 52 ja siihen kömpelyyteen. Käytän nyt kokoa 40 ja näen itseni nyt sellaisena kuin olen mielessäni aina nähnyt. Toki tiedostin olevani todella lihava. En koe olevani dieetillä, en kieltäydy täysin makeasta. Kun on 20 vuotta syönyt tietyllä tapaa ja mahdollisimman epäterveellistä, on tämä reilu vuosi uudella tavalla lyhyt aika. Motivaationi on terveyden parantaminen ja opettelua ja ajatusmallin muuttamista tämä on vaatinut ja vaatii. Mutta korostan vielä, punnitus 1 x vko ja korjausliikettä tarpeen mukaan.

Ensinnäkin onnittelut maaliin pääsemisestä, olet tehnyt hienon työn! Vaikka ihminen on mukautuvainen otus, uusien tapojen opettelu vie aikaa ja kuten sanot, vuosi on siinä lyhyt aika. Kehokin tarvitsee aikaa sopeutua uudenlaiseen elämäntapaan. Tuo säännöllinen punnitus on varmaan hyvä keino pysyä kärryillä siitä, mitä on meneillään ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet ajoissa. Kilon, parin heilahtelut tosiaan kuuluu asiaan, mutta jos plussapunnituksia on monta peräkkäin, on varmasti säätämisen varaa jossain, mutta urakka ei ole vielä mahdottoman iso. Tsemppiä!
Pakko muuten tulla tännekin iloitsemaan yhdestä konkreettisesta painon putoamisen seurauksesta. Mulla on lyhyt selkä eli lonkan luiden ja alimpien kylkiluiden välillä on vain vähän tilaa. Osittain tämän takia selkäpuolen poimuista on tosi hankala päästä eroon. Nyt ne ovat painon laskiessa pienentyneet reilusti siitä mitä olivat vielä muutama kuukausi sitten. Selkälihasten treenaaminen voisi auttaa myös jämäköittämään tuota aluetta.
Muistelin että tämmöinen ketju oli olemassa joten googlella löytyi.
Asiaan, eli painoni oli kaksi viikkoa sitten hurjat 97 kiloa. En ole sen jälkeen käynyt puntarilla enkä vielä halua käydä koska haluan nähdä muutoksen kiloissa grammojen sijaan eikä näin lyhyessä ajassa ole voinut tapahtua ihmeitä.
Eli olen nyt vähentänyt merkittävästi kaiken epäterveellisen ostamista ja syöntiä. Tähän mennessä se on ollut päivittäistä tai vähintään 6 kertaa viikossa tapahtuvaa. Lisäksi olen lisännyt liikuntaa jonkun verran. Se on oikeastaan lisääntynyt itsekseen kun aika ei mene hiilarikoomassa maatessa ja energiaa on eri tavalla. Tänään esimerkiksi kävelin reilun 2h.
Ensimmäinen tavoite on sellainen, että joku noista omistamistani talvitakeista mahtuisi päälle. Ja että sinne mahtuisi joku huppari tai neule alle. Osa takeista tällä hetkellä ei mahdu ollenkaan kiinni ja parhaimmat menee ihan nippanappa kiinni mutta kinnaa niin että nousee vyötärölle kun sekä maha että pylly ovat niin isoja. Tämä ohuen paidan kanssa, paksu paita ei mahdu ollenkaan.
Tämä on aika konkreettinen tavoite kun talvi todennäköisesti pääsee kohta taas kerran yllättämään ja tuolla takilla, mikä mulle sentään mahtuu, ei kovin viileällä keleillä voi mennä. Meillä oli juuri ulkoilu viikonloppu jossa sain keksiä tekosyitä sille miksi en ottanut kevyttä toppatakkia mukaan vaikka oli kylmä. En kehdannut sanoa että eipä mahdu päälle :D
Kuitenkin tarvis olisi terveyden kannalta ainakin 20kg pudotukselle. Olisin hyvin tyytyväinen jos painaisin 65-70kg. Hauskaa tässä on se, että nuorempana painaessani 62kg pidin itseäni ihan hervottomana läskinä vaikka silloin ei edes reidet hanganneet yhteen. No nyt hankaa. 👍
Tiedän että laihdun kun saan ruokailun kuntoon. Olen aiemmin pudottanut Yazion avulla mutta tein siinä virheitä ja vanhat tavat palasivat. Tein sen liian nopeasti ja rajusti joka johti syömiseen ja sitten luovutin koska petyin itseeni.
Nyt en ole tehnyt muuta muutosta kuin sen, että en osta kotiin ollenkaan mitään herkkuja, näihin lasketaan karkit, suklaa, pulla, sipsit, päällystetyt pähkinät jne epäterveellinen. Normi ruokaa syön normaalisti enkä laske annoskokoja. Niin ja kävin uusimassa kortin uimahalliin. Ja muutaman kerran käynyt jo uimassakin.
Nimimerkki Toppatakki
Ja jos jollain olisi jotain painonhallintaan liittyvää äänikirjaa tai podcastia suositella, otan vinkit mielelläni vastaan
Toppis 🧥
Vierailija kirjoitti:
Mitä te syötte jäätävään nälkään? Kun mulla on koko ajan nälkä.
Ongelma ei ole suklaat tai muut herkut vaan kaikki muu ruoka ja nälkä koko ajan. Nyt lomalla vielä kotona ollessa ei oikein saa ajatuksia edes muuhun kuin jääkaapin sisältöön.
Syön aamupalan. Yleensä kaksi leipää, sitten lounaaksi ruokaa n klo 12 ja tuntuu, että jo kello 14 maha taas kurnii ja tätä jatkuu koko päivän. Näläntunne taas aiheuttaa itselleni helposti huonon, kiukkuisen ja pyörryttävän olon.
Sitten ahdan leipää joka välissä, eikä nälkä lähde.
Painoa pitäisi saada pois +10kg
Jotain syötävää mun on pakko saada.
Tästä tuli mieleen että voisko olla kyseessä ihan jokin puutostila? Vitamiinit, kromi, mitä näitä nyt on. Kromin puute varsinkin aiheuttaa kaikenlaista. Mä koittaisin sitä ja monivitamiinia, varsinkin B. Mulla auttanut herkkuhimoon nää. Tai ei ole vienyt kokonaan pois mutta helpottanut tilannetta paljon.
Ketju näyttää hiljenneen, mutta päivitän tilannetta.
Eilen oli masentava päivä mutta lähdin kuitenkin lenkille. Ajattelin että teen riisipuuroa iltapalaksi ja olin menossa ostamaan siihen maitoa parin kilometrin päässä olevasta kaupasta(lähempänäkin olisi ollut).
Matkalla mietiskelin että miksi sen pitäisi olla riisipuuroa kun seuraavana päivänä tulisi olemaan siitä kamala pöhö ja suorastaan krapulainen olo niin ison hiilaripommin jälkeen (kokemusta). Lisäksi huomasin että mieli alkoi syöttämään sellaista, että no voinhan minä nyt ainakin niitä lakritsitaateleita ostaa (saman verran kcal kuin suklaassa). Sitten tuli ajatus että Mars-patukka itse asiassa olisi jees. Siitä se laajeni suklaalevyyn. Tämä on sellainen kohta jossa olen aiemmin kompuroinut ja repsahtanut. Ja sitten on mennyt ihan läskiksi, olen pettynyt itseeni ja lopulta luovuttanut ja vanhat ajatus kuviot palanneet takaisin järjen äänen tilalle.
En siis mennytkään kauppaan ollenkaan vaan päätin että teen iltapalat siitä mitä kotona sattuu jo olemaan.
Olen iloinen että huomasin tuon vanhan kaavan ennenkuin aloin toteuttamaan sitä. Aiemmin en ole välttämättä edes tajunnut. Mennyt vaan ja ostanut.
Tämä on myös merkki siitä että mennään varmasti miinuskaloreilla, on ollut aiemmin samanlainen olo kun paino on alkanut putoamaan. Keho huutaa ihan tavan vuoksi hiilareita. Keho ja mieli. Ehkä etupäässä mieli.
Ja sain sen toppatakin ähellettyä päälleni tälle lenkille, tosin tiukkaa teki ja kännykkä piti olla housujen taskussa. Mitään toppahousuja ei voi vielä ei edes kuvitella tähän lisäksi. Tosin ei nekään vielä mahdu päälle. Edes ne, jotka ostin isommiksi housuiksi, jotka voi vetäistä farkkujen päälle työmatkoilla.
Kuitenkin eilinen karikko vältetty ja tästä suunta ylöspäin (alaspäin).
Toppis 🧥
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punnitsin itseni eilen ja paino on laskenut alemmalle kymmenluvulle. Käyttämäni seurantasovelluksen mukaan paino on laskenut keskimäärin noin 700 gramman viikkovauhtia eli oikein mukavasti. Ruokavalio tuntuu edelleen helpolta ja liikunta on mukavaa. Kuusi kiloa on lähtenyt heinäkuun viimeisestä viikosta eli yhdeksässä viikossa ja vielä 10-11 kiloa on pudotettavana.
Viime viikko meni penkin alle syömisten ja liikunnan suhteen, kun olin poissa kotoa muiden järjestämien ruokailujen varassa enkä päässyt liikkumaan muiden kiireiden takia. Pudotusta tuli silti n. 500 g eli ei huono viikko. Tällä viikolla palaan taas ruotuun, mutta oli kiva huomata, että painon lasku jatkui, vaikka en voinutkaan tehdä kaikkia asioita samalla tavalla. 9,5 kg olisi vielä tavoitteeseen matkaa. Farkut, jotka vielä pari kuukautta sitten olivat sopivat, alkavat olla niin isot, että eivät enää istu oikein. Kiva näin konkreettisesti huomata vaatteista painon putoaminen, mutta inhoan vaatteiden ostamista.
Viime viikolla huomasin myös selkeästi stressin ja mielipahan yhteyden mielitekoihin. Tuli pari isompaa vastoinkäymistä ja harmitusta, ja reagoin niihin haluamalla syödä herkkuja. Minun ei siis ollut nälkä eikä näitä herkkuja ole tehnyt mieli koko syksyn aikana, mutta nyt ne mieliteot tulivat kuin napista painaen. Erikoista, miten ihmisen mieli toimii, mutta tuli tosi hyvä mieli siitä, että tunnistin tämän ja osasin ikään kuin asettua tilanteen ulkopuolelle.
Paino on junnannut pari viikkoa paikallaan. Ruokavalio ja liikunta ovat pysyneet samoina ja niillä siis paino on tähän asti laskenut, mutta nyt pudotus on hiipunut. Vaatteiden perusteella rasvaa on kuitenkin lähtenyt, joten en ole kovin huolissani. Pääasia ettei ainakaan nouse, mutta jos tämä suvantovaihe kestää vielä kovin kauan, pitää tehdä muutoksia.
Yhdeksän kiloa olisi vielä tavoitteeseen matkaa, seitsemän ja puoli olen pudottanut. Toivoin, että pääsisin urakan puolivälin paremmalla puolelle tämän kuun aikana, mutta tätä menoa niin ei käy. En toisaalta ota siitä mitään paineita.
Eilisessä punnituksessa paino oli laskenut puolisen kiloa. Käytän salin mekaanista vaakaa, joten kovin tarkasti en tiedä, mutta ainakin viisari oli eri kohdassa kuin viimeksi :D. Puoli kiloa vielä kun putoaa, niin olen lähempänä tavoitepainoa kuin lähtöpainoa.
Nyt harmittaa, että en ottanut mittoja pudotuksen alussa. Niiden avulla kehon seuraaminen olisi tarkempaa ja ottaisi huomioon kehon koostumuksen muutoksen. Silmämääräisesti varsinkin jalkoihin on tullut lisää lihasta sen lisäksi, että rasvaa on hävinnyt. No, vaatteista muutosta voi seurailla: housut, jotka viime kesänä olivat naftit ja jotka piti keplotella päälle, sujahtivat nyt jalkaan helposti ja istuvat nätimmin ja joustamattomasta kankaasta valmistettu mekko meni taas kivasti päälle ja istui hyvin. Tilasin yhdet uudet housut aiempaa pienempää kokoa ja hieman jännittää, ovatko ne hyvät. Toisaalta pudotettavaa on vielä reilu kahdeksan kiloa eli kyllä ne jossain vaiheessa ovat hyvät.
Miten muilla menee? Olisi kiva kuulla kuulumisia!
Salin vaaka on varmaankin seonnut, koska nyt pudotusta oli 1,5 kiloa. Kuukautiset alkoivat tässä välissä, mikä lienee hieman vaikuttanut, mutta silti 1,5 kiloa viikossa tuntuu täysin mahdottomalta. No, ainakin lukema tsemppaa jatkamaan. Puoli kiloa kun vielä lähtee, niin olen pudottanut 10 kg!
Aloitin elämäntapamuutoksen heinäkuun lopussa. Liikunta ja ruokavalio tuntuvat edelleen helpoilta ja herkkuhimoa ei ole; kaapissa on ollut toista viikkoa kaverin tuoma suklaapatukka eikä tee mieli syödä sitä. Ehkä sen söisin, jos en olisi laihduttamassa, mutta toisaalta ei tarvitse yhtään taistella itseään vastaan tai aktiivisesti ajatella, että en sitä syö.
Piti tulla tsekkaa tämä keskustelu taas parin kuukauden tauon jälkeen. Itselläni on projekti jatkunut onnistuneesti. Aluksi laihduin elokuun alusta 3 viikossa 3kg (liekö kesän turvotukset lähtivät tuossa). Nyt painoa lähtenyt yhteensä 8kg eli reilu 600g per viikko. Olen punninnut itseäni tiheään ja merkannut ylös. Painoni on jumittanut kahden viime kuukauden aikana 2,5viikkoa kerrallaan, jonka jälkeen on tapahtunut romahdus painon pudotuksessa. Aluksi hämmensi miksi paino ei putoa vaikka todella syön -800kcal/pvä ja liikun lähes päivittäin tunnin kerrallaan. Onneksi en ole lannistunut vaan jaksanut odottaa nuo "jumiajat".
Vielä olisi toiset 8kg pudotettavaa tavoitteeseen, jonka jälkeen jatkuu ylläpitovaihe. Voi olla, että jossain kohtaa painon lasku hidastuu ja menee pidempi aika päästä tuohon tavoitepainoon. Syön jo nyt sillä ruokavaliolla, jolla saan jatkaa tavoitepainossani, joten sitä harjoitellaan jo tässä matkan varrella. Jostain luin, että tavoitepainoon päästyään menee 3-4 vuotta totutella uuteen painoon ja jotta se pysyy siinä. Joten tulee ottaa tämä myös huomioon jatkon kannalta.

Kiva kun kerroit kuulumisia, meillä vaikuttaa olevan melko samanlainen tavoite. Minulla siis 9,5 kg pudotettuna ja 7 kg jäljellä. Kiveenhakattu se ei ole, katsotaan sitten, mikä on fiilis ja painoa tärkeämpi minulle on koko ja kehonkoostumus. Katse siintää joka tapauksessa pudotuksen jälkeisessä ajassa ja painon pitämisessä poissa. Tilastojen mukaan niin moni lihoo takaisin lähtöpainoon tai sen yli, ja hieman pelottaa, käykö minullekin niin. Toisaalta lohduttaudun sillä, että en ole laihduttanut kuurilla ja oikeastaan välttelen koko sanaa "laihdutus". Opettelen syömään paremmin ja liikkumaan enemmän, koska vanhat elämäntavat eivät olleet kunnossa ja energian ylisaanti kulutukseen nähden oli vain yksi osa ongelmaa. Hyvänä merkkinä pidän sitä, että kertaakaan näiden kolmen kuukauden aikana ei ole tullut kyllästymistä tai repsahtamista vanhaan eikä ole tarvinnut sinnitellä tahdonvoimalla eteenpäin.

Nyt on pari ihmistä kiinnittänyt huomiota hoikistumiseeni ja viesti on aina ollut sama: älä laihdu liikaa. BMI:n mukaan olen normaali- ja ylipainon rajalla eli en lähelläkään epäterveellisen laihaa. Olen myös mielestäni fiksusti pudottanut painoa sikäli, että syön terveellisesti ja tarpeeksi ja liikun paljon. Ärsyttää tuollainen kommentointi. Tavallaan ymmärrän huolen koska olen monta vuotta ollut painavampi ja nyt paino laskee, mutta nuo huomauttajat tietävät ja tuntevat minut ja siten myös sen, että minulla ei ole syömishäiriötaustaa, en kärsi mielenterveyden ongelmista, olen fyysisesti terve jne. En kaipaa muilta huomauttelua koostani tai sen muutoksista.
Jos kyseessä on painon pudostus tai toisin sanoen rasvan poltto, kesto liikunta päivittäin helpottaa hyvin tavoitteisiin pääsyä.
En juurikaan mieti syömisiäni liikoja. Yksi lämmin ruoka ja loput paikkaan hedelmillä, tomaatilla ja leivällä jos nyt hiuko tulee.
Keksikää jokin asia joka passiivisesti liikuttaa teitä töiden jälkeen kotona.
Itse jäin tapittamaan tietokoneen juurelle aina illasta mutta ajan haaskuu harvitti.
Rakensin koronan alussa tietokopöydän vanhaa kävelymattoon ja nyt 26v mies 168cm ja 70kg.
Koronan aikana passivisella kävelyllä pelaamisen aikana tippui kaikkiaan 16kg ja teini-iän notkeus löytyi vielä takaisin yllätykseksi.
Yhdistäkää jokin passiivi liikunta asiaan mitä teette päivittäin. Parhainpana päivänä kävelin 14km enkä sitä tiedostanut ennen kun mittaria luin.
Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti tulla tsekkaa tämä keskustelu taas parin kuukauden tauon jälkeen. Itselläni on projekti jatkunut onnistuneesti. Aluksi laihduin elokuun alusta 3 viikossa 3kg (liekö kesän turvotukset lähtivät tuossa). Nyt painoa lähtenyt yhteensä 8kg eli reilu 600g per viikko. Olen punninnut itseäni tiheään ja merkannut ylös. Painoni on jumittanut kahden viime kuukauden aikana 2,5viikkoa kerrallaan, jonka jälkeen on tapahtunut romahdus painon pudotuksessa. Aluksi hämmensi miksi paino ei putoa vaikka todella syön -800kcal/pvä ja liikun lähes päivittäin tunnin kerrallaan. Onneksi en ole lannistunut vaan jaksanut odottaa nuo "jumiajat".
Vielä olisi toiset 8kg pudotettavaa tavoitteeseen, jonka jälkeen jatkuu ylläpitovaihe. Voi olla, että jossain kohtaa painon lasku hidastuu ja menee pidempi aika päästä tuohon tavoitepainoon. Syön jo nyt sillä ruokavaliolla, jolla saan jatkaa tavoitepainossani, joten sitä harjoitellaan jo tässä matkan varrella. Jostain luin, että tavoitepainoon päästyään menee 3-4 vuotta totutella uuteen painoon ja jotta se pysyy siinä. Joten tulee ottaa tämä myös huomioon jatkon kannalta.
Kiva kun kerroit kuulumisia, meillä vaikuttaa olevan melko samanlainen tavoite. Minulla siis 9,5 kg pudotettuna ja 7 kg jäljellä. Kiveenhakattu se ei ole, katsotaan sitten, mikä on fiilis ja painoa tärkeämpi minulle on koko ja kehonkoostumus. Katse siintää joka tapauksessa pudotuksen jälkeisessä ajassa ja painon pitämisessä poissa. Tilastojen mukaan niin moni lihoo takaisin lähtöpainoon tai sen yli, ja hieman pelottaa, käykö minullekin niin. Toisaalta lohduttaudun sillä, että en ole laihduttanut kuurilla ja oikeastaan välttelen koko sanaa "laihdutus". Opettelen syömään paremmin ja liikkumaan enemmän, koska vanhat elämäntavat eivät olleet kunnossa ja energian ylisaanti kulutukseen nähden oli vain yksi osa ongelmaa. Hyvänä merkkinä pidän sitä, että kertaakaan näiden kolmen kuukauden aikana ei ole tullut kyllästymistä tai repsahtamista vanhaan eikä ole tarvinnut sinnitellä tahdonvoimalla eteenpäin.
Nyt on pari ihmistä kiinnittänyt huomiota hoikistumiseeni ja viesti on aina ollut sama: älä laihdu liikaa. BMI:n mukaan olen normaali- ja ylipainon rajalla eli en lähelläkään epäterveellisen laihaa. Olen myös mielestäni fiksusti pudottanut painoa sikäli, että syön terveellisesti ja tarpeeksi ja liikun paljon. Ärsyttää tuollainen kommentointi. Tavallaan ymmärrän huolen koska olen monta vuotta ollut painavampi ja nyt paino laskee, mutta nuo huomauttajat tietävät ja tuntevat minut ja siten myös sen, että minulla ei ole syömishäiriötaustaa, en kärsi mielenterveyden ongelmista, olen fyysisesti terve jne. En kaipaa muilta huomauttelua koostani tai sen muutoksista.
Älä ota itseesi moisista vaan keskity siihen että paino pysyy sinun hallinnassasi.
Tottakai ihmiset varoittelevat jos välittävät hyvinvoinnistasi. Tapauksia kun on missä meno lähtee lapasesta ja toinen ääripää ottaa vallan.
Suosittelen olemaan kiitollinen välittämisestä ja vastaa mieluummin varmuudella ja esimerkeillä näyttäen rttä tilanne on hallinnassa.
Kun tieto leviää, kysymykset vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä te syötte jäätävään nälkään? Kun mulla on koko ajan nälkä.
Ongelma ei ole suklaat tai muut herkut vaan kaikki muu ruoka ja nälkä koko ajan. Nyt lomalla vielä kotona ollessa ei oikein saa ajatuksia edes muuhun kuin jääkaapin sisältöön.
Syön aamupalan. Yleensä kaksi leipää, sitten lounaaksi ruokaa n klo 12 ja tuntuu, että jo kello 14 maha taas kurnii ja tätä jatkuu koko päivän. Näläntunne taas aiheuttaa itselleni helposti huonon, kiukkuisen ja pyörryttävän olon.
Sitten ahdan leipää joka välissä, eikä nälkä lähde.
Painoa pitäisi saada pois +10kg
Jotain syötävää mun on pakko saada.Tästä tuli mieleen että voisko olla kyseessä ihan jokin puutostila? Vitamiinit, kromi, mitä näitä nyt on. Kromin puute varsinkin aiheuttaa kaikenlaista. Mä koittaisin sitä ja monivitamiinia, varsinkin B. Mulla auttanut herkkuhimoon nää. Tai ei ole vienyt kokonaan pois mutta helpottanut tilannetta paljon.
Mulla on aina nälkä, jos syön hiilaripainotteisesti. Aamu kannattaa aloittaa munakkaalla, rahkalla, avokadolla, banaanilla tms ja muistaa syödä tarpeeksi kasviksia, proteiinia ja varsinkin pehmeää rasvaa päivän mittaan.
Itellä sellainen pahoinvointi ollut jo kuukauden että painossakin näkyy
Pitäisikö minunkin liittyä tänne? Painan tosin vain 60kg mutta haluaisin malliksi. Pitäisi tiputtaa 10 kiloa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä te syötte jäätävään nälkään? Kun mulla on koko ajan nälkä.
Ongelma ei ole suklaat tai muut herkut vaan kaikki muu ruoka ja nälkä koko ajan. Nyt lomalla vielä kotona ollessa ei oikein saa ajatuksia edes muuhun kuin jääkaapin sisältöön.
Syön aamupalan. Yleensä kaksi leipää, sitten lounaaksi ruokaa n klo 12 ja tuntuu, että jo kello 14 maha taas kurnii ja tätä jatkuu koko päivän. Näläntunne taas aiheuttaa itselleni helposti huonon, kiukkuisen ja pyörryttävän olon.
Sitten ahdan leipää joka välissä, eikä nälkä lähde.
Painoa pitäisi saada pois +10kg
Jotain syötävää mun on pakko saada.Tästä tuli mieleen että voisko olla kyseessä ihan jokin puutostila? Vitamiinit, kromi, mitä näitä nyt on. Kromin puute varsinkin aiheuttaa kaikenlaista. Mä koittaisin sitä ja monivitamiinia, varsinkin B. Mulla auttanut herkkuhimoon nää. Tai ei ole vienyt kokonaan pois mutta helpottanut tilannetta paljon.
Mulla on aina nälkä, jos syön hiilaripainotteisesti. Aamu kannattaa aloittaa munakkaalla, rahkalla, avokadolla, banaanilla tms ja muistaa syödä tarpeeksi kasviksia, proteiinia ja varsinkin pehmeää rasvaa päivän mittaan.
Kunhan jättää margariinit ja siemenöljyt syömättä.
Täällä N31 n 9kk aikana paino alkoi itsestään laskea 65kilosta nykyiseen 57. Elämäntapani muuttuivat kai huomaamatta ja yksinkertaisesti syömäni ruokien määrä väheni ilman mitään sen kummempia rajoituksia. Olen iloinen painonpudotuksesta, ja mietin nipistäisinkö tietoisesti 55kg jolloin vanhat kivat vaatteet menisi päälle ja olo se omin.
Jännittää vaan, teenkö enemmän hallaa itselleni nyt kun kilot ovat lähteneet itsestään ilman laihdutusta, niin laittaisinko joku parin kilon kilon kiristyskuuri kropan sekaisin kun on itsestään jo paino laskenut. Ehkä vuodenvaihteen jälkeen katson mihin paino itsellään tasaantuu.
Onko muilla ollut kolmekymppisenä mystistä painonlaskuvaihetta tai ruokahalun laskua? Olen ihan perusterve.

Yleensä painon lasku ilman ruokavalion tai liikunnan muutosta on aihe mennä lääkäriin.