Meista jokainen joutuu joskus kuolleena arkkuun ja maahan. Kamalaa. Kuolema ahdistaa minua. Ikaa 30 v. Taitaa olla 30 v. kriisi. Aika menee niin akkia ://

josko saisit lisää valoa ja ahdistus helpottaisi.

ja juuri tämä olemisen selkeärajaisuus tekee siitä niin arvokasta, ainutkertaista, kaunista, hienoa. :D



Ota siitä kaikki irti.

" kuolema on jotain mitä ei tarvitse pelätä, sillä niin kauan kuin me olemme olemassa, kuolemaa ei ole, ja kun kuolema on, meitä ei enää ole"

Epikuros

se on kuitenkin jokaisen kohdalla joskus. Mua EI SAA haudata maahan, ei arkussa/uurnassa. mun tuhka on siroteltava jonnekin " uhrilehtoon" tai jonnekin. Enkä halua hautajaisia, en mitään, pelkkä poltto ja se on siinä.



Mä en ole peläänyt kuolemaa oikeastaan koskaan. Lasten takia toivon, etten ihan nuorena heittäisi lusikoita nurkkaan. Vasta kun ovat vanhempia ja mieluummin aikuisia.



Jokaisen aika tulee kuitenkin joskus. Itse olen käynyt joskus todella lähellä kuolemaa, eikä sen vuoksi pelota.

Nyt elän kuitenkin sitä elämäni onnellisinta aikaa, on omat lapset ja omat vanhemmat vielä elossa. Tuntuu, että tästä mikään ei enää tule paranemaan.

Kuka sitten hoitaisi lapset, kun niitten isä on jo kuollut. Eikä mukavia sukulaisia ole. Monesti itken, kun kuvittelen että lapset menevät sijaiskotiin ja elävät ilman omaa äitiä.

Toiseksi pelkään, että jos mulle sattuu kotona jotain ja pienet lapset itkevät yksin kun kukaan ei auta. Kuolisivat nekin tänne nälkään ja janoon.

Hirmuisen ahdistavia ajatuksia.

Hepat, puput, tiput, lehmät, hirvet, kalat, ja NAISET.



Nam. Tarina päättyy aina päivillisiin.

että meidät joskus haudataan. seurasin rakkaan isoäitini kuolemaa sairaalassa ja hänestä näki sen pelon selvästi, kun hän lopulta ymmärsi kuolevansa pian. sai useita sydänkohtauksia ja lopulta päättivät olla elvyttämättä. hän kuoli lokakuussa ja jouluna pieni tyttöni sai joululahjan häneltä, jonka isoäitini oli kerinnyt hänelle ostamaan(löytyi asunnolta) se oli jotenkin sykähdyttävää, tyttö oli tuolloin yksi vuotias ja vielä vuosi myöhemmin hän puhuu jatkuvasti mammasta.

Mun tuhkat säilytetään takan päällä uurnassa. Perhe tietää toiveeni. En halua tulla perheeni elinaikana sirotelluksi mihinkään vaan uurnaa säilytetään kotona.

Se haudataan uurnassa

Maallinen minä palaa tavalla toisella maahan, tuhkana tai ei sillä olemme kaikki maan kanssa yhtä. Maan, auringon ja veden. :)



Sielumme on se joka ikuisesti elää.



Kehomme solut uusiutuu elämän aikana monta kertaa, sielumme pysyy samana. Ja vaikka kehomme alkaa vuosien myötä rapistumaan, sielumme pysyy virkeänä. Jo tästä ymmärtää että ne on kaksi erillistä asiaa. :)

sulla on vanhaa tietoa.



ja tuhkan SAA sirotella nykyään vapaammin kuin enne, ei tartte haudata.



Tarkistakaapa tietonne, jaatte aivan väärää tietoa!

muuallekin kuin hautausmaille tms. Mutta se vaatii maanomistajan luvan ja yleensä myös lääninhallituksen tms. Pitkä prosessi, ei niinkään helppo.

asia on päinvastoin. Ennen piti haudata, hiljattain tullut uudistus taas sallii ripottelun melko vapaasti minne vain, kuitenkin esim maa-alueella pitäisi olla maanomistajan lupa. Teoriassa.



23, nykylain mukaan tuhkaa saa säilyttää kotona noin vuoden, jonka jälkeen se tulisi ripotella tai haudata, mutta eipä sitä kukaan pysty valvomaan mitä sille tehdään.



Ainahan voi haudata purkissa myös vaikka tuhkaa takasta, ja säilyttää omaisen tuhka uurnassa.

kävin saman kriisin läpi muistaakseni 33-vuotiaana. Oli todella ahdistava olo, kun ajattelin kuolemaa, ensimmäistä kertaa todella tajusin, että se tulee myös minulle. Siihen asti olin pelännyt vain läheisteni kuolemaa. Muutama viikko taisi asia pyöriä mielessä, mitään sen suurempia elämyksiä tms. en kokenut enkä suuria ratkaisuja loppuelämän kannalta ja pikku hiljaa asia väistyi taka-alalle. Ehkäpä tuosta olisi voinut jotain suurtakin loppuelämän osalle kehitellä...



Anyways, tahdon sanoa, että vaikka nyt sinua ahdistaa, niin kun olet asian saanut käsiteltyä, ei se enää ahdista niin kovasti.

näytti niin heppoiselta tuo lopetus, että hävettää. Siis tarkoitin sanoa, että se paha ahdistus menee helpottaa, koko loppuelämä ei ole kuoleman pelkäämistä. Mutta kauheaahan tuo ahdistus on ja varmaan se pitää käydä läpi, mutta tosissaan olo helpottaa. (Meniköhän nyt yhtään paremmin...).

Minusta ajantasainen hautaustoimilaki määrää juuri niin, että krematoriosta saa luovuttaa tuhkan ainoastaan haudattavaksi tai sijoitettavaksi muutoin yhteen, pysyvään paikkaan. Sijoituksen pitää tapahtua vuoden kuluessa ja tästä sijoituspaikasta pitää kirjallisesti ilmoittaa krematoriolle, ennenkuin tuhkan saa (ja mielestäni kotia ei käytännössä hyväksytä pysyväksi sijoituspaikaksi, muistelen kuitenkin ettei tätä mainita laissa kirjaimellisesti). Työni puolesta näitä asioita olen selvitellyt, joten en ihan hatusta vedä tietoa - mutta jos joku tietää tästä kotona säilyttämisestä enemmän, niin kiinnostuksella kuulen!



Hautaustoimilaki löytyy varmaan netistäkin googlettamalla.

ja tietysti huvittaa vakaumuksellisena ateistina lainata Reinhold Niebuhrin (1892 - 1971) sanoja



Jumala suokoon

minulle tyyneyttä hyväksyä asiat,

joita en voi muuttaa,

rohkeutta muuttaa, mitkä voin,

ja viisautta erottaa

nämä toisistaan.



Itse korvaan tuon ensimmäiset kolme sanaa vakaumuksellisista syistä Olkoon minulla..



Joka tapauksessa elämä on keskimääräisesti mukavaa ja mielelläni jatkan sitä mahdollisimman pitkään. Kuolema on kuitenkin lopullinen pysäkki jokaisen kohdalla, miksi sitä pitäisi pelätä? Omalta osaltani ymmärsin joskus yläasteella, että olen kuoleva olento. Samalla kypsyi näkemys siitä, että en tarvitse " ylempää olentoa" auttamaan minua tämän ajatuksen hyväksymisessä. Itse asiassa ajatus ikuisesta elämästä muodossa tai toisessa kuulostaa enemmänkin helvetiltä kuin tavoittelemisen arvoiselta asialta.



Kyllä, olen nähnyt oman osani kuolemaa. Lapseni kuoli hieman alle viikon ikäisenä ja molemmat vanhempani alle 60- vuotiaina, toinen sairauteen ja toinen tapaturmassa.

Joku voidaan tuhkata ja haudata, joku voidaan tuhkata ja tuhkat voidaan sirotella vaikka metsään tai mereen...



Että ei mitään stressiä nyt sen arkun kanssa siellä!!

miks kuolema ahdistaa sua?



nuori sä viel AP oot ja sul on elämää todennäköisesti vielä paljon jäljellä :) älä turhaan kuolemasta murehdi, vaan ota elämä haltuun ja nauti elämästäsi, tee kaikkea mukavaa, mitä haluut tehdä ja kokea ennen kuolemaasi :)