Minä en kyllä ymmärrä miksi jotkut eivät halua pukea päiväkotiin
lapsilleen parempia vaatteita??
Siis joskus kuulen kommentteja tyyliin " ostin kirpparilta parit kulahtaneet golleget, passaavat iahn hyvin päiväkotivaatteiksi"
Siis täh?! Meillä ainakin laitetaan pkotiin tavalliset siistit vaatteet mitä pidetän muulloinkin. Ei tulis mieleenkään mitään rytkyjä pukea lapselle päälle.
Kommentit (28)
Vaatteet kuluvat meidän useampi lapsisessa perheessä muutenkin enkä todellakaan jaksa rahastaa vaatteilla enkä myydä niitä edes eteenpäin.
t. se vastaaja jota ilmeisesti nro 15? tarkoitti
taidan alkaa katselemaan niitä huonoimpia vaatteita päiväkotiin. Uuden takinkin, kun pisti päiväkotiin, niin toisena päivänä oli täynnä jo voikukanrinkuloita (vartavasten pyysin, että kiellettäisiin niitä poimimasta, mutta ei...). Vesivärit eivät myöskään tahdo lähteä ja vanhassa päiväkodissa marjatahraiset vaatteet kasteltiin ja laitettiin muovipussiin, täällä ei kastella, joten eivät tahdo lähteä millään. Ja ihmettelen, että vaikka mukana on pihahousut, niin niitä ei vaihdeta. Kaikki leggarit alkaa olla pepusta mustia (taitaa tulla keinusta mustaa väriä).
pelkään niiden likaantuvan siten, että ei lähde (vesivärit tms) tai että katoavat. Katselemme kauniita vaatteita mieluummin itse kotona.
ja tahroja varten on tahranpoistoainetta
Ei myöskään mikään ole tehonnut mustiin peppuihin.
terv. 19
myös jo kerran pestyistä tahroista pääosa lähtee ja esim. ketjurasva
d. eikä varsinkaan voikukanrinkuloihin.
Terv. 19, joka käyttää Vanishia melkein joka pesussa
En vain ymmärrä miksi halveksit kirpparivaatteita. Oletko koskaan edes käynyt kirppareilla? No, juppi mikä juppi.