Mitä teette silloin kun on paska fiilis?

paskannan

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 18:12"]

Vedän kännit ja kuuntelen musiikkia.

[/quote]

Komppaan!

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 18:14"]

Muistutan itseäni siitä, että vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, ainakaan en ole erehtynyt hankkimaan lasta kaiken kurjuuden jatkoksi. Kun miettii, miten paljon ikävämpi tilanne olisi vanhempana, asiat asettuvat yleensä oikeisiin mittasuhteisiinsa. Ei tämä tietenkään aina toimi, mutta ainakin tiedän älyllisesti, että olen onnekas.

[/quote]

Aivan sama. Luojan kiitos en ole saattanut lasta tähän maailmaan. 

Kasvatan parran ja pakenen vuorille

[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 18:16"]

Jatkan ap:n kyselyä ja kysyn miten eroon paskafiiliksistä kun on aiheettomasti joutunut paskan kohtelun uhriksi?

[/quote]

Ei siinä auta muu kuin antaa olla. Anteeksi ei tarvitse antaa, mutta kannustan hyväksyvään unohtamiseen. Move on. Paras neuvo ikinä. 

lähden lenkille, teen aurinkotervehdyksiä, neulon.

siinä ne mun konstit :)

Vaikee sanoo. Mulla ei oo koskaan paska fiilis.

Otan tirsat. Yleensä auttaa.

Luen kakkajuttuja, röllään täällä, meen nukkumaan, lähen raivolenkille (yksin, ei todellakaan ketään siihen mukaan) ja luukutan angstista musiikkia kuvitellen olevani joku traagisen elokuvan hahmo, syön sieniä jos on. Joskus syön muuten vaan kaikkea.

Jos on ihan hiton paha olo niin lamaannun enkä pysty paljoa mihinkään. Sitten kun/jos kykenen tekemään jotain, niin

- reipas kävely ja/tai musiikkia tai uimaan tai pyörälenkki, että saan edes ajan kulumaan, turhat energiat pois ja ehkä väsyisin

- syön, ja syön. Kaikki käy porkkanasta patonkiin.

- av ja muu netti

- itsesäälipäiväunet. Itsesäälin maksimointi ja ylilyönti muuten auttaa joskus, pitää vaan varoa ettei kukaan ole näkemässä sitä uikutusta :D jossain vaiheessa se alkaa aina huvittaa.

- lähden kauppaan, aa-ryhmään tms, pois kotoa (juu olen raitis alkkis)

- hyvin harvoin kyllä, mutta soitan jollekin. Olen tottunut kantamaan suruni yksin enkä oikein osaa jakaa sitä. Osaan pitää naaman peruslukemilla ihan hirveissäkin oloissa, se on muuten yksi syy siihen miksi alkoholisoiduin. Siksi sanonkin, että puhu jollekin, jos vaan kykenet. Minäkin voisin paremmin, jos vaan puhuisin.

- eli itse en suosittele ottamaan suruun viinaa tai ainakaan ihan tavaksi asti.

Tärkeää mulle on ollut myös tunteiden rehti halkominen ja niiden tutkiskelu, sitten kun ne ovat asettuneet käsiteltäviin mittasuhteisiin. Ongelmana (ainakin mulla) onkin vaan pärjätä siihen halkomispisteeseen asti. Kun kauhein pahanolonpiikki menee ohi, alan myös miettimään sitä mikä on hyvin. Välillä liioittelen, esim aattelen niin vaikka että olispa paska juttu jos tässä talossa ei olisi kattoa. Sitten alkaa jo yleensä vähän hymyilyttämään. :)