Ruotsin punavihreät: yksityiskoneella 40km
arlandasta tukholman keskustaan :) parempina ihmisinä voi olla huomioimatta omat moraalisäännötkin
Ruotsin punavihreä hallitus suihkii yksityiskoneella 40 kilometrin matkaa
Ruotsin punavihreä hallitus on lennättänyt ministereitään useaan otteeseen hallituksen lentokoneella Tukholman
Arlandan ja Bromman lentokenttien välillä. Kenttien välimatka on 41 kilometriä.
16.4.2015 11:32
Taloussanomat
Asiasta uutisoivan Expressenin mukaan lentoja on tehty kuusi viime kuukausina. Lentomatkan tarkoituksena on ollut poimia ministereitä kyytiin. Lehti laskee, että lennoista on aiheutunut lähes viiden tonnin hiilidioksidipäästöt.
Sosiaalidemokraattien ja vihreiden muodostama hallitus on kertonut, että se haluaa lakkauttaa Tukholman keskustassa sijaitsevan Bromman lentokentän viimeistään vuoteen 2022 mennessä. Yhtenä perusteluna on ollut, että kentälle pääsee nopeasti junalla.
Kommentit (30)
Kaksinaamaista moraalittomuutta parhaimmillaan tai pahimmillaan. Ja jotkut ääliöt noitakin äänestivät.
Vanha totuus: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä opetan!
Meilläkin ovat vihreiden kansanedustajat taksilaskutuslistojen kärjessä.
Sen enempää Arlandan kuin Bromman kenttäkään ei ole Tukholman keskustassa.
Saanko arvata, että ap on Perussuomalaisten kannattaja?
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:16"]
Meilläkin ovat vihreiden kansanedustajat taksilaskutuslistojen kärjessä.
[/quote]
Jaa onko? En usko ilman linkkiä.
Yllättääkö? Ihan samalaista paskasakkiahan Suomen vihervasemmistolaiset ovat, etunenässä tulee Ville Niinistön veronkierrot ja Heidi Hautalan "teetin vähän pimeenä"-tempaukset. Tuomioja ajeli yksityiskoeella päälle 100000 euron laskun veronmaksajille kun piti päästä etelään tapaamaan jotain vasuria.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:25"]
Saanko arvata, että ap on Perussuomalaisten kannattaja?
[/quote]
Tuskin ainakaan tuollainen epärehellinen kaksinaamainen narsistipaska kuten noi vihervasurit, ihan sama mitä muuta on kunhan ei noita minäminäminä-ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:30"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:25"]
Saanko arvata, että ap on Perussuomalaisten kannattaja?
[/quote]
Tuskin ainakaan tuollainen epärehellinen kaksinaamainen narsistipaska kuten noi vihervasurit, ihan sama mitä muuta on kunhan ei noita minäminäminä-ihmisiä.
[/quote]
Joku kuulostaa hieman katkeralta
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:25"]
Saanko arvata, että ap on Perussuomalaisten kannattaja?
[/quote]
voi olla minkä tahansa puolueen kannattaja tai nukkuva äänestäjä tai anarkisti, joka ei äänestä.
toki tämän voi aina kääntää argumentaatiovirheeksi ja syyttää viestin kirjoittajaa eikä puhua itse asiasta
Kun kone vielä seisoo Helsinki-Vantaalla, Halonen iloitsee penkkirivien välissä, että tilaa on. Ja onhan sitä: istuimet koneen takaosastollakin (jonne toimittajat on ohjattu) ovat nojatuoleja, ja jalat pystyy ojentamaan suoriksi. Aina kun koneeseen palataan, tarjolla on samppanjaa ja pieniä paahtoleipäpaloja päällystettynä milloin parsalla, chevrellä, ohueksi leikatulla kinkulla tai tomaattisalsalla
Halosen matka maksaa 342 000 euroa. Jutussa kerrotaan, että Paavo Väyrynen matkustaa halvalla lentämällä Etelä-Afrikkaan reittilennoilla
"Suomessa Tanger on tunnettu, kun meillä on Afrikan tähti -peli, jonka voi aloittaa Tangerista", Arajärvi kertoo Marokon virkahenkilöille. Nämä nyökkäilevät ja hymyilevät Arajärvelle kohteliaasti.
Halonen päättää innostavan puheensa naisvoimaa kohottavaan huudahdukseen: "We can, we will – let's do it!"
Ajattelen, että mahtavaa. Tätä on kaivattu: korkean tason girl poweria.
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli.../afrikan-tahti
Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
Valtionjohdon yksityiskoneilla tekemät lennot ovat maksaneet seitsemän miljoonaa euroa vuosina 2009–2012. Kaikkiaan niitä on ollut lähes 150.
Valtionjohdon yksityiskoneilla tekemiin lentoihin on kulunut vuosina 2009–2012 seitsemän miljoonaa euroa.
Erityisen ahkeria yksityiskoneiden käyttäjiä ovat olleet pääministeriaikoinaan Matti Vanhanen (kesk), edellisen hallituskauden ulko- ja nykyinen eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Artikkeliin liittyvät
Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen 20.5.2013
Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot 20.5.2013
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on käyttänyt yksityiskonetta vain kerran ja silloinkin lennon hoiti Suomen puolustusvoimat huokeaan hintaan.
Vanhanen ja Stubb käyttivät yksityiskoneita 21 kertaa ja presidentti Halonen 40 kertaa.
HS pyysi valtioneuvoston kanslialta, ulko- ja valtiovarainministeriöiltä sekä tasavallan presidentin kanslialta selvitykset yksityiskoneilla tehtyjen lentojen kuluista vuosilta 2009–2013.
Kallein yksittäinen lentolasku syntyi vuonna 2011 Halosen vierailtua Etelä-Afrikassa ja Namibiassa.
Lennon hoitanut saksalainen DC Aviation -yhtiö veloitti matkasta 481 173 euroa. Halonen tapasi matkan aikana muun muassa Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman.
Matkalle osallistui myös kuvausryhmä, joka teki presidentti Halosesta dokumenttia.
Halosen lennoissa on myös yksi lähes 300 000 euron Afrikkaan ja esimerkiksi 223 900 euroa maksanut lento Jordaniaan ja Israeliin.
minäminäminä-vihersaasta on samanlaista porukkaa näemmä joka maassa, ei Suomen viherpölhöt ollutkaan se ahnein poikkeus.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:16"]
Meilläkin ovat vihreiden kansanedustajat taksilaskutuslistojen kärjessä.
[/quote]En usko, että Kokoomuksen kansanedustajat voisivat turvallisesti kulkea julkisilla. Vasemmiston kansanedustajat varmasti tähän pystyvät. Tuskin sekakäyttäjät Arhinmäen kimppuun kävisivät. Ilmaiset taksit työmatkaihin on minusta perusteltuja tuossa työssä.
Miten minulla tulee mieleen Heidi Hautala, Ville Niinistö, Satu Hassi (ajelee isoppa Pajerolla, joka syö sen 22 litraa kaupungissa), Erkki Tuomioja (lenteli milloin mihinkin), Tarja Halonen jne. Samanlaisia itsekkäitä paskoja on joka maassa, ei Ruotsi ole poikkeus.
No mutku lentsikka ja taksi on joukkoliikennettä!!11! On ne! On!
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 13:09"]
Miten minulla tulee mieleen Heidi Hautala, Ville Niinistö, Satu Hassi (ajelee isoppa Pajerolla, joka syö sen 22 litraa kaupungissa), Erkki Tuomioja (lenteli milloin mihinkin), Tarja Halonen jne. Samanlaisia itsekkäitä paskoja on joka maassa, ei Ruotsi ole poikkeus.
[/quote]
Miten mulle tulee mieleen Hakkarainen, joka kännissä ajelee taksilla pitkin maakuntaa?
Hakkaraisen edellä eduskunnan taksitilastoissa oli vain kaksi kokoomuslaista.
Kumpihan meistä on oikeassa?
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 13:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 13:09"]
Miten minulla tulee mieleen Heidi Hautala, Ville Niinistö, Satu Hassi (ajelee isoppa Pajerolla, joka syö sen 22 litraa kaupungissa), Erkki Tuomioja (lenteli milloin mihinkin), Tarja Halonen jne. Samanlaisia itsekkäitä paskoja on joka maassa, ei Ruotsi ole poikkeus.
[/quote]
Miten mulle tulee mieleen Hakkarainen, joka kännissä ajelee taksilla pitkin maakuntaa?
Hakkaraisen edellä eduskunnan taksitilastoissa oli vain kaksi kokoomuslaista.
Kumpihan meistä on oikeassa?
[/quote]
kännistä ja alentelystä ja ajelusta tulee tietenkin mieleen Arhinmoka.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:27"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 12:16"]
Meilläkin ovat vihreiden kansanedustajat taksilaskutuslistojen kärjessä.
[/quote]
Jaa onko? En usko ilman linkkiä.
[/quote]
Kaiva itse esiin tietoa, sillä minua ei hetkauta uskomisesi siinä mitassa että mitään asian eteen rupeaisin tekemään.
YES WE CAN!!
Vallankahvavipeltäjät ottavat kaiken vallan ja rahan minkä irti saavat. Vedenpaisumus jälkeenjääville.
lol