Miten selvitä parisuhteessa jos ei halua riidellä ja välttelee konfliktitilanteita?

On mahdollista. Kun pidätte vapaan ja rennon keskusteluyhteyden koko ajan. Avoin hyvähenkinen keskustelu ei koskaan johda riitaan.

Vierailija kirjoitti:

Riitelytapoja on mahdollista muuttaa omalla toiminnalla. Jos kumppani on temperamenttinen huutaja ja tunteellinen draamariitelijä niin sinun ei tarvitse lähteä siihen mukaan vaan voit puhua rauhallisella äänellä. Voi olla että kumppanin riitelytyyli rauhottuu kun hän tajuaa ettei ole järkeä yksin huutaa.

Olen toiminut nykyisessä parisuhteessani juuri näin. Aiemmin puolisoni oli aikamoinen draamailija ja korotti ääntä helpommin, mutta hänen vanhempansa tuntien tiedän, että se on vain kotoa opittu tapa. Niinpä olen itse pysynyt rauhallisena ja nykyään puolisoni ei tee ollenkaan näitä kiukkukohtauksiaan tai pura tunteitaan niin aggressiivisesti. Vamhempiensa kanssa kyllä ja mikäs siinä jos se heille sopii mutta minun kanssani ei.

Lisään vielä sen että eksäni kanssa emme juuri riidelleet ja hän oli hyvin rauhallinen. Liian rauhallinen. Häneltä ei saanut oikein mielipidettä mistään ja konflikteja välteltiin. Lopulta sitten erottiin kun ei pystytty keskustelemaan asioista, eikä tiennyt mitä toisen päässä liikkuu.

Joten täysin konflikteja ei kannata yrittää vältellä. Silloin ei tiedä tarpeeksi hyvin mitä toinen haluaa, onko ongelmia, haasteita tms. Ja silloin huomaa yhtäkkiä ettei edes tunne toista kunnolla ja parempi sitten erota.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ja minä olemme olleet yhdessä 4 vuotta. Emme ole riidelleet kertaakaan. Ei ole tarve sellaiselle käytökselle. Itse asiassa en ole edes ollut harmistunut hänen käytöksestään kuin pari kertaa. Mulla onkin ihana mies <3

En pidä riitelystä ja välttelen konfliktitilanteita. En pidä mykkäkouluja vaan haluan keskustella asiat rauhallisesti.

Ei konflikteilta voi välttyä parisuhteessa. Mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmistäkin. Pitää osata keskustella, suunnitella, tehdä kompromisseja ja sopia asioista.

Puhuminen on avainsana.

Exäni ei osannut puhua, vaan aloitti "silent treatmentin" samantien. Saattoi olla vaikka viikon mykkäkoulussa lapsiperheessä ja eron partaalla jonkun mitättömän pikku asian vuoksi.

Hirvittävän kuormittava parisuhde, josta toipuminen kesti kauan, mutta nyt krooninen väsymys ja univaikeudet on mennyttä. Jos parisuhteesta koituu vaivaa, mielipahaa, stressiä ja epävarmuutta enemmän kuin iloa, kannattaa lähteä heti!

Temperamentti- ja lapsuudenkotikysymys.

Kaksi rauhallista keskustelijaa pystyvät kyllä keskustelemaan ääntä korottamatta, mutta jos toisella on sekotemperamentti ja/tai mölisemisen malli lapsuudenkodista niin lienee mahdotonta.

Samanlaiset sopivat parhaiten toisilleen.

Olen ollut 20 vuotta avioliitossa ilman että on juurikaan tarvinnut riidellä. Kohtelemme molemmat toisiamme kunnioittavasti ja erimielisyydet on helppo selvittää neuvottelemalla. Ei riitelyn tarvitse kuulua parisuhteeseen. Me puhumme toisillemme kauniisti, koska niin on mukava elää.

Itse voit heti suhteen alussa suuresti vaikuttaa asiaan. Jos toinen rikkoo rajojasi tai on epäkunnioittava, sano siitä heti ystävällisesti mutta napakasti. Jos hän ei ymmärrä tai provosoituu, lähde pois. Toinen oppii kyllä kohtelemaan sinua asiallisesti tai jos ei opi, ainakin huomaat ajoissa, ettei hänestä ole siihen joten hän ei voi olla tuleva elämänkumppanisi. Alkuhuuma on parasta aikaa luoda suhteelle suuntaviivat.

Jos ei riidellä halua, niin voihan asioista neuvotella. Jos osataan. Silloin ei tarvitse pitää mykkäkoulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelytapoja on mahdollista muuttaa omalla toiminnalla. Jos kumppani on temperamenttinen huutaja ja tunteellinen draamariitelijä niin sinun ei tarvitse lähteä siihen mukaan vaan voit puhua rauhallisella äänellä. Voi olla että kumppanin riitelytyyli rauhottuu kun hän tajuaa ettei ole järkeä yksin huutaa.

Olen toiminut nykyisessä parisuhteessani juuri näin. Aiemmin puolisoni oli aikamoinen draamailija ja korotti ääntä helpommin, mutta hänen vanhempansa tuntien tiedän, että se on vain kotoa opittu tapa. Niinpä olen itse pysynyt rauhallisena ja nykyään puolisoni ei tee ollenkaan näitä kiukkukohtauksiaan tai pura tunteitaan niin aggressiivisesti. Vamhempiensa kanssa kyllä ja mikäs siinä jos se heille sopii mutta minun kanssani ei.

Lisään vielä sen että eksäni kanssa emme juuri riidelleet ja hän oli hyvin rauhallinen. Liian rauhallinen. Häneltä ei saanut oikein mielipidettä mistään ja konflikteja välteltiin. Lopulta sitten erottiin kun ei pystytty keskustelemaan asioista, eikä tiennyt mitä toisen päässä liikkuu.

Joten täysin konflikteja ei kannata yrittää vältellä. Silloin ei tiedä tarpeeksi hyvin mitä toinen haluaa, onko ongelmia, haasteita tms. Ja silloin huomaa yhtäkkiä ettei edes tunne toista kunnolla ja parempi sitten erota.

Joo, tuo on paha, jos toisen ajatuksista ei saa selvää. Itse olen tehnyt niin, että olen kuitenkin puhunut siitä mitä itse ajattelen, koska mielestäni oli parempi, että edes toinen meistä tietää mitä toinen ajattelee. Se vain ei johtanut mihinkään, koska toinen osapuoli ei koskaan avautunut omista ajatuksistaan.

Lempeä ja rauhallinen mies, joka kohtelee naista hyvin. Teillä pitää olla lähes samanlainen kommunikaatiotapa, niin onnistuu hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan naisten kanssa.

Olen nainen enkä pidä riitelemisestä.

Konflikteja ei juuri pidä vältellä. Pitää kohdata asiat/ongelmat ym. keskustellen ja neuvotellen. Kissa pöydälle ja turha pelko pois. Ei tarvitse silti huutaa, mutta ei sekään haittaa, jos joskus pinna palaa, kunhan suhteessa on turvallista olla.

Vierailija kirjoitti:

Huonosti.

Hankalat asiat on paras tapella ja riidellä ihan aluksi. Ei tietenkään fyysisesti, mutta kun tärkeistä asioista puhutaan, niin tunteet pakkaa nousemaan ja ääni siinä samalla. Riitahan se on. Niiden kautta sitä joutuu itsekin katsomaan ikävästi peiliin, että onko tämä asia minulle todella tärkeä vai onko tämä ihmissuhde tärkeämpi. Ja se toinen joutuu tekemään sitä samaa.

Siitä se hyvä parisuhde lopulta rakentuu. Opitaan tuntemaan toista ja siinä samalla myös itseä.

"tunteet pakkaa nousemaan ja ääni siinä samalla."

Naisilla. Naisten on saatava se tunteiden vuoristorata ja tunteiden tuulettaminen.

Itselläni ei ole mitään tarvetta sellaiseen. Enkä ala huutamaan vainsiksi koska nainen haluaa huutokilpailua.

Ja kyllä, se äänen korottaminen on itseisarvo. Huutamista halutaan huutamisen vuoksi, ei siksi että sille olisi muuta tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelytapoja on mahdollista muuttaa omalla toiminnalla. Jos kumppani on temperamenttinen huutaja ja tunteellinen draamariitelijä niin sinun ei tarvitse lähteä siihen mukaan vaan voit puhua rauhallisella äänellä. Voi olla että kumppanin riitelytyyli rauhottuu kun hän tajuaa ettei ole järkeä yksin huutaa.

Olen toiminut nykyisessä parisuhteessani juuri näin. Aiemmin puolisoni oli aikamoinen draamailija ja korotti ääntä helpommin, mutta hänen vanhempansa tuntien tiedän, että se on vain kotoa opittu tapa. Niinpä olen itse pysynyt rauhallisena ja nykyään puolisoni ei tee ollenkaan näitä kiukkukohtauksiaan tai pura tunteitaan niin aggressiivisesti. Vamhempiensa kanssa kyllä ja mikäs siinä jos se heille sopii mutta minun kanssani ei.

Lisään vielä sen että eksäni kanssa emme juuri riidelleet ja hän oli hyvin rauhallinen. Liian rauhallinen. Häneltä ei saanut oikein mielipidettä mistään ja konflikteja välteltiin. Lopulta sitten erottiin kun ei pystytty keskustelemaan asioista, eikä tiennyt mitä toisen päässä liikkuu.

Joten täysin konflikteja ei kannata yrittää vältellä. Silloin ei tiedä tarpeeksi hyvin mitä toinen haluaa, onko ongelmia, haasteita tms. Ja silloin huomaa yhtäkkiä ettei edes tunne toista kunnolla ja parempi sitten erota.

Aika usein se ongelma ei ole se etteikö saisi mielipiteitä ulos, vaan se kun niitä ei esitetä huutamalla.

Sillä ei tunnu olevan väliäkään mitä se toinen sanoo, vaikka esittäisi näkökantansa kuinka selkeästi ja suoraan. Pitää saada se tunne että nyt puidaan asiat kunnolla halki kun desibelit nousee ja tunteet purskahtelevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti.

Hankalat asiat on paras tapella ja riidellä ihan aluksi. Ei tietenkään fyysisesti, mutta kun tärkeistä asioista puhutaan, niin tunteet pakkaa nousemaan ja ääni siinä samalla. Riitahan se on. Niiden kautta sitä joutuu itsekin katsomaan ikävästi peiliin, että onko tämä asia minulle todella tärkeä vai onko tämä ihmissuhde tärkeämpi. Ja se toinen joutuu tekemään sitä samaa.

Siitä se hyvä parisuhde lopulta rakentuu. Opitaan tuntemaan toista ja siinä samalla myös itseä.

"tunteet pakkaa nousemaan ja ääni siinä samalla."

Naisilla. Naisten on saatava se tunteiden vuoristorata ja tunteiden tuulettaminen.

Itselläni ei ole mitään tarvetta sellaiseen. Enkä ala huutamaan vainsiksi koska nainen haluaa huutokilpailua.

Ja kyllä, se äänen korottaminen on itseisarvo. Huutamista halutaan huutamisen vuoksi, ei siksi että sille olisi muuta tarvetta.

Sama. Minulle tuollainen mölinä näyttäytyy jonkinmoisena kehitysvammaisuutena. Kun täysivaltainen aikuinen esiintyy noin alta riman, en pysty enää keskittymään asiaan. Asiaksi ja fokuksen keskipisteksi nousee puoliso, joka yrittää vetää ameebamaisella käytöksellään minut samaan sikolättiin kanssaan.

Minulla on täysin väärä puoliso.

Akka pitää välillä mykkäkoulua, mutta ei se minua haittaa lainkaan. Ompahan senkin aikaa hiljaa.

Tuo on just pahinta. Pitää saada raivota ja huutaa ja puhdistaa ilma

-seesteinen vanha nainen

On, mutta varaudu että kumppanin löytämisessä voi kestää vuosikymmen jos toinenkin.