Maajussille morsian Maailmalla, kausi 2
Esittelyjakso alkoi hetki sitten. Ensimmäisenä vuorossa Francesco. Ei paha 😉
Kommentit (3826)
Vierailija kirjoitti:
Sinan on vähän mystinen, aluksi sain siitä nallekarhumaisen kiltin kuvan, mutta vaikuttaakin nyt enemmän sellaiselta johtaja-tyypiltä jolla voi olla koviakin odotuksia toista kohtaan että kaikki natsais hänelle. Tuli sellainen kuva että haluaa nöyrän naisen, joka omasta halustaan on vähän kuin jopa alamainen hänelle, jota hän voi armeliaana ja hyvänä miehenä sitten palkita ja hemmotella.
En sitten tiedä miksei joku köyhän kylän turkkilainen nainen kelpaa, miksi haluaa itsenäisyyteen tottuneen suomalaisen naisen? Haluaako hän ehkä jättää kuihtuvan kylän ja tilansa ja muuttaa Suomeen nauttimaan rennommasta elämästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ann on ihanan maanläheinen ja sympaattinen. Hän vaikuttaa kuitenkin aika voimakastahtoiselta ja vaikuttaa myös siltä, että hänen elämänsä on vakiintunut tiettyyn muottiin ja onko siinä tilaa miehelle, jää nähtäväksi.
Kotikin on sellainen, ettei siellä ole tilaa toiselle ihmiselle. Toisen ihmisen omille tavaroille jos aiotaan yhdessä asua.
Eiköhän ongelmista pienin ole tavaroiden määrä tai niiden sijoittelu, jos ihmiset on löytäneet toisensa ja haluavat elää yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asgeir on ihana! Harmi vaan, että nuo naiset eivät ole mitään ihmeellisiä.. Elina näyttää vanhalta ikäisekseen ja vaikuttaa liian voimakastahtoiselta, jopa hieman omahyväiseltä. Ana on liian ujo ja hiljainen tai sitten vaan jännittää kameroita ja tilanteita liikaa.. Sari on liian arkinen, vähän sellainen nuhjuinen tyyli. Asgeirille sopisi joku sporttinen ja nuorekas 4-kymppinen nainen.
Elinako näyttää vanhalta ikäisekseen?! No eikä näytä, vaan hän on todella upea 55-vuotias nainen. Hyvin hoidettu, hoikka, sporttinen ja viehättävä. Sopisi erittäin hyvin tuonne Norjaan.
Näyttää vanhalta ikäisekseen, mutta niin näyttää Asgeirkin, eli hyvin sopivat yhteen. Molemmat vanhettaneet ihonsa liialla aurinkoaltistuksella. T. eri
Jos Sinan muka vitsillä heitti kaikki työt, niin en minäkään sitä tajunnut. Olisi vähän nauranut lopuksi tai viimeistään kun Elinan ilme ei kuvastanut vitsillä ottoa, olisi voinut sanoa että ei nyt oikeasti tarvi.
Tuonne kun lähtee tietoisena siitä että siellä toisen maatilalla on tilan töitä ja haluaa näyttää olevansa kykenevä siellä toimimaan, jos on yhtään kiinnostunut toisesta. Vakavalla naamalla Sinan antoi hommia ja avustaja oli vielä näyttämässä että nyt voisit tehdä tämän ja tuon, ettei voi vahingossa luistaa jostain.
Minusta Asgeir on nuorekas, jopa poikamainen. Selkeästi huumorintajuinen ja vaikuttaa erittäin positiivisesti elämään suhtautuvalta ihmiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta Asgeir on nuorekas, jopa poikamainen. Selkeästi huumorintajuinen ja vaikuttaa erittäin positiivisesti elämään suhtautuvalta ihmiseltä.
Niin on. Ja mikäpä on ollessa: on kaksi ihanaa lasta, on tehnyt harrastuksestaan ammatin, josta nauttii, talous kunnossa, ja on lisäksi kaikkea tuota mitä sanoit: poikamainen, huumorintajuinen, ikäisekseen varmasti hyvässä kunnossa, hyvännäköinen jne. Kysyntää naismarkkinoilla varmasti on, mutta sai pahasti siipeensä Johannan kanssa. Nyt vaikuttaa päässeen asiasta yli. Lykkyä tykö!

Tangoon tarvitaan aina kaksi. Eiköhän eroon ole muitakin syitä kuin ex-vaimon uuden rakkauden. Asgeir puhuu halustaan matkustella tulevaisuudessa entistä enemmän. Jääkö nykyinenkin vaimo yksin kotiin töineen? Näillä naisilla on vielä pitkä aika eläkeikään, samoin Asgeirilla. Kulkeeko nainen mukana, miten tienaa? Blogilla? Kiinnostavaa seurata kyllä, olisi varmasti seuraajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asgeir on ihana! Harmi vaan, että nuo naiset eivät ole mitään ihmeellisiä.. Elina näyttää vanhalta ikäisekseen ja vaikuttaa liian voimakastahtoiselta, jopa hieman omahyväiseltä. Ana on liian ujo ja hiljainen tai sitten vaan jännittää kameroita ja tilanteita liikaa.. Sari on liian arkinen, vähän sellainen nuhjuinen tyyli. Asgeirille sopisi joku sporttinen ja nuorekas 4-kymppinen nainen.
Elinako näyttää vanhalta ikäisekseen?! No eikä näytä, vaan hän on todella upea 55-vuotias nainen. Hyvin hoidettu, hoikka, sporttinen ja viehättävä. Sopisi erittäin hyvin tuonne Norjaan.
Kasvoista kyllä.
Katselet liikaa filtteröityjä kuvia. 55-vuotias nainen jos näyttää Elinalta, hän on voittanut geenilotossa. Tämä on totuus.
Lopeta jo tuo nuupahtaneen kahvinkaatajan nostatus! Jokainen ihmisten kanssa tekemisissä oleva voi arvioida asian olevan päinvastoin kuin yrität tässä ketjussa pakottaa. Kuvilla mitään tekemistä asian kanssa. Vai että oikein geenilotossa...
Pistääköhän tulille blogin "Maailman paras vaimo" tms. jos tulee valituksi. Piti katsoa se kohta kaksi kertaa, aikuinen ihminen tosiaan sanoo ensimmäisillä treffeillä tuollaisessa ohjelmassa, että hänestä tulee maailman paras vaimo. WTF?!
Heh. Olet hyvin sisäistänyt suomalaisuuden ytimen; varsinkaan nainen ei kertakaikkiaan saa kehua itseään, edes leikillä.
Mielikuvaharjoitus:
Iloinen, reipas ulkomaalainen mies lausahtaa kutkuttavien ensitreffien romanttisella hetkellä:
"I'll be the best husband for you! Trust me!"
Katsojat olisivat joko ihastuksesta soikeina tai hymyilisivät nokkelalle heitolle.
Sen sijaan Elinan kohdalla reaktiona on tosikkomaista ivailua ja alaspainamista; *noloa myötähäpeää*
No onhan tuo nyt hieman outoa mainostusta. Ja erityisesti se että aikuinen ihminen kantaa miehelle lappusia todisteena että kyllä hän on hieno ihminen ja että oikein oma tytärkin sanoo niin.
Silloin jos tarvitsee muiden ihmisten suulla vakuutella on yleensä jotakin pielessä. Mulle tää olis Red flag.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikohan tuo edes Sinanin tila vai vaan vuokrattu kuvausten ajaksi rekvisiitaksi? Eihän siellä ollut hänen perhettäänkään. Eikä kukaan pidä lehmää tuolleen. Sekin tuotu siihen betonille pönöttämään.
Se oli kyllä sonni😅
Onneksi suomineito ei lypsänyt.
Sonnia? :)
Oilis se nainen varmasti senkin yrittänyt tehdä, jos Sinan olisi sanonut, että heillä on siellä tapana lypsää se 😂. Voi häpeä sitä kanojen ruokkimisyritystäkin 🤦, miten pihalla pitää ihmisen olla, että edes yrittää moista?!
Oletko sitä mieltä että maajusseille saa kirjoittaa vain jos asuu itsekin maalla ja on koulutukseltaan vähintäänkin maatalouslomittaja? Kameroiden edessä vittuilun ja toisen nolaamisen sijaan isännät voisivat:
a) antaa kohtuullisen työlistan kohtuullisisin tehtävin (vrt. Asgeir ja kukkien istutus)b) neuvoa kädestä pitäen miten homma tehdään, jos kyseessä on jotain, mitä vieras ei ole ennen tehnyt. En itsekään olisi niitä kanoja osannut ruokkia, vaikka olen suht älykäs ihminen ja tuplamaisteri. En kaupunkilaisena vain koskaan ole ollut kanojen kanssa niin läheisissä tekemisissä.
Mä olisin googlettanut miten kanat ruokitaan ja olen vain fil.yo
Jos on kyse oikeasta maatilasta, kuten Sinan vetosi maatilalla tehtäviin töihin, ei siellä ruokita kanoja yksitellen sylissä pitäen.
Kananruoka laitetaan joko määrättyihin ruoka-astioihin tai maahan.
Ymmärrän, että töitä pitää tehdä, mutta en tuollaista käskyttämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asgeir on ihana! Harmi vaan, että nuo naiset eivät ole mitään ihmeellisiä.. Elina näyttää vanhalta ikäisekseen ja vaikuttaa liian voimakastahtoiselta, jopa hieman omahyväiseltä. Ana on liian ujo ja hiljainen tai sitten vaan jännittää kameroita ja tilanteita liikaa.. Sari on liian arkinen, vähän sellainen nuhjuinen tyyli. Asgeirille sopisi joku sporttinen ja nuorekas 4-kymppinen nainen.
Elinako näyttää vanhalta ikäisekseen?! No eikä näytä, vaan hän on todella upea 55-vuotias nainen. Hyvin hoidettu, hoikka, sporttinen ja viehättävä. Sopisi erittäin hyvin tuonne Norjaan.
Kasvoista kyllä.
Katselet liikaa filtteröityjä kuvia. 55-vuotias nainen jos näyttää Elinalta, hän on voittanut geenilotossa. Tämä on totuus.
Lopeta jo tuo nuupahtaneen kahvinkaatajan nostatus! Jokainen ihmisten kanssa tekemisissä oleva voi arvioida asian olevan päinvastoin kuin yrität tässä ketjussa pakottaa. Kuvilla mitään tekemistä asian kanssa. Vai että oikein geenilotossa...
Pistääköhän tulille blogin "Maailman paras vaimo" tms. jos tulee valituksi. Piti katsoa se kohta kaksi kertaa, aikuinen ihminen tosiaan sanoo ensimmäisillä treffeillä tuollaisessa ohjelmassa, että hänestä tulee maailman paras vaimo. WTF?!
Heh. Olet hyvin sisäistänyt suomalaisuuden ytimen; varsinkaan nainen ei kertakaikkiaan saa kehua itseään, edes leikillä.
Mielikuvaharjoitus:
Iloinen, reipas ulkomaalainen mies lausahtaa kutkuttavien ensitreffien romanttisella hetkellä:
"I'll be the best husband for you! Trust me!"
Katsojat olisivat joko ihastuksesta soikeina tai hymyilisivät nokkelalle heitolle.
Sen sijaan Elinan kohdalla reaktiona on tosikkomaista ivailua ja alaspainamista; *noloa myötähäpeää*No onhan tuo nyt hieman outoa mainostusta. Ja erityisesti se että aikuinen ihminen kantaa miehelle lappusia todisteena että kyllä hän on hieno ihminen ja että oikein oma tytärkin sanoo niin.
Silloin jos tarvitsee muiden ihmisten suulla vakuutella on yleensä jotakin pielessä. Mulle tää olis Red flag.
Eri
Olisi minullekin. Oli kyseessä sitten nainen tai mies niin ei ole luontevaa.
En tykkäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Asgeir on nuorekas, jopa poikamainen. Selkeästi huumorintajuinen ja vaikuttaa erittäin positiivisesti elämään suhtautuvalta ihmiseltä.
Niin on. Ja mikäpä on ollessa: on kaksi ihanaa lasta, on tehnyt harrastuksestaan ammatin, josta nauttii, talous kunnossa, ja on lisäksi kaikkea tuota mitä sanoit: poikamainen, huumorintajuinen, ikäisekseen varmasti hyvässä kunnossa, hyvännäköinen jne. Kysyntää naismarkkinoilla varmasti on, mutta sai pahasti siipeensä Johannan kanssa. Nyt vaikuttaa päässeen asiasta yli. Lykkyä tykö!
Tangoon tarvitaan aina kaksi. Eiköhän eroon ole muitakin syitä kuin ex-vaimon uuden rakkauden. Asgeir puhuu halustaan matkustella tulevaisuudessa entistä enemmän. Jääkö nykyinenkin vaimo yksin kotiin töineen? Näillä naisilla on vielä pitkä aika eläkeikään, samoin Asgeirilla. Kulkeeko nainen mukana, miten tienaa? Blogilla? Kiinnostavaa seurata kyllä, olisi varmasti seuraajia.
Eroon on varmasti syytä kahdessa, mutta pettäminen ei ole aikuisen ihmisen ratkaisu. Todella julmaa naiselta hehkutella uutta onneaan julkisesti. Lapsiparat vielä tilanteen keskellä.
Kiiertäisin Asgeirin kaukaa koska tuollaisesta traumatisoituu
Vierailija kirjoitti:
Jos on kyse oikeasta maatilasta, kuten Sinan vetosi maatilalla tehtäviin töihin, ei siellä ruokita kanoja yksitellen sylissä pitäen.
Kananruoka laitetaan joko määrättyihin ruoka-astioihin tai maahan.
Ymmärrän, että töitä pitää tehdä, mutta en tuollaista käskyttämistä.
Hän testasi Elinan huumorintajua ja Elina osoittautui tosikoksi.
Vähän ilkeästi Sinan sen teki, en oikein pidä hänestä vaikka ulkonäkö on hyvä mun silmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asgeir on ihana! Harmi vaan, että nuo naiset eivät ole mitään ihmeellisiä.. Elina näyttää vanhalta ikäisekseen ja vaikuttaa liian voimakastahtoiselta, jopa hieman omahyväiseltä. Ana on liian ujo ja hiljainen tai sitten vaan jännittää kameroita ja tilanteita liikaa.. Sari on liian arkinen, vähän sellainen nuhjuinen tyyli. Asgeirille sopisi joku sporttinen ja nuorekas 4-kymppinen nainen.
Elinako näyttää vanhalta ikäisekseen?! No eikä näytä, vaan hän on todella upea 55-vuotias nainen. Hyvin hoidettu, hoikka, sporttinen ja viehättävä. Sopisi erittäin hyvin tuonne Norjaan.
Kasvoista kyllä.
Katselet liikaa filtteröityjä kuvia. 55-vuotias nainen jos näyttää Elinalta, hän on voittanut geenilotossa. Tämä on totuus.
Lopeta jo tuo nuupahtaneen kahvinkaatajan nostatus! Jokainen ihmisten kanssa tekemisissä oleva voi arvioida asian olevan päinvastoin kuin yrität tässä ketjussa pakottaa. Kuvilla mitään tekemistä asian kanssa. Vai että oikein geenilotossa...
Pistääköhän tulille blogin "Maailman paras vaimo" tms. jos tulee valituksi. Piti katsoa se kohta kaksi kertaa, aikuinen ihminen tosiaan sanoo ensimmäisillä treffeillä tuollaisessa ohjelmassa, että hänestä tulee maailman paras vaimo. WTF?!
Heh. Olet hyvin sisäistänyt suomalaisuuden ytimen; varsinkaan nainen ei kertakaikkiaan saa kehua itseään, edes leikillä.
Mielikuvaharjoitus:
Iloinen, reipas ulkomaalainen mies lausahtaa kutkuttavien ensitreffien romanttisella hetkellä:
"I'll be the best husband for you! Trust me!"
Katsojat olisivat joko ihastuksesta soikeina tai hymyilisivät nokkelalle heitolle.
Sen sijaan Elinan kohdalla reaktiona on tosikkomaista ivailua ja alaspainamista; *noloa myötähäpeää*No onhan tuo nyt hieman outoa mainostusta. Ja erityisesti se että aikuinen ihminen kantaa miehelle lappusia todisteena että kyllä hän on hieno ihminen ja että oikein oma tytärkin sanoo niin.
Silloin jos tarvitsee muiden ihmisten suulla vakuutella on yleensä jotakin pielessä. Mulle tää olis Red flag.
Eri
Olisi minullekin. Oli kyseessä sitten nainen tai mies niin ei ole luontevaa.
En tykkäisi.
Asgeirina olisin kysynyt että mikä sinusta tekee paremman kuin Ana tai Sari? Tai kukaan muu maailmassa?
Olisi ollut mielenkiintoista kuulla vastaus.
Av ei petä. Aina jotain ihan mitäänsanomattoman näköistä hiirulaista kehutaan kaunottareksi 😁
Siis millä perusteella on tosikko jos tekee niitä hommia mitä on annettu?
Olisko huumoria voinut osoittaa vain niin että sanoo ettei tee mitään hommia :D
Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos Sinan muka vitsillä heitti kaikki työt, niin en minäkään sitä tajunnut. Olisi vähän nauranut lopuksi tai viimeistään kun Elinan ilme ei kuvastanut vitsillä ottoa, olisi voinut sanoa että ei nyt oikeasti tarvi.
Tuonne kun lähtee tietoisena siitä että siellä toisen maatilalla on tilan töitä ja haluaa näyttää olevansa kykenevä siellä toimimaan, jos on yhtään kiinnostunut toisesta. Vakavalla naamalla Sinan antoi hommia ja avustaja oli vielä näyttämässä että nyt voisit tehdä tämän ja tuon, ettei voi vahingossa luistaa jostain.
Sen lantakasan siivoamisen ja kanojen ruokkimisen hoitaa nopeasti, ne on ihan pikkujuttuja. Ainoa, jos piti tosiaan ne kaikki puut leikellä mitä sanoi, niin menee vähän liiaksi yhden hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asgeir on ihana! Harmi vaan, että nuo naiset eivät ole mitään ihmeellisiä.. Elina näyttää vanhalta ikäisekseen ja vaikuttaa liian voimakastahtoiselta, jopa hieman omahyväiseltä. Ana on liian ujo ja hiljainen tai sitten vaan jännittää kameroita ja tilanteita liikaa.. Sari on liian arkinen, vähän sellainen nuhjuinen tyyli. Asgeirille sopisi joku sporttinen ja nuorekas 4-kymppinen nainen.
Elinako näyttää vanhalta ikäisekseen?! No eikä näytä, vaan hän on todella upea 55-vuotias nainen. Hyvin hoidettu, hoikka, sporttinen ja viehättävä. Sopisi erittäin hyvin tuonne Norjaan.
Kasvoista kyllä.
Katselet liikaa filtteröityjä kuvia. 55-vuotias nainen jos näyttää Elinalta, hän on voittanut geenilotossa. Tämä on totuus.
Lopeta jo tuo nuupahtaneen kahvinkaatajan nostatus! Jokainen ihmisten kanssa tekemisissä oleva voi arvioida asian olevan päinvastoin kuin yrität tässä ketjussa pakottaa. Kuvilla mitään tekemistä asian kanssa. Vai että oikein geenilotossa...
Pistääköhän tulille blogin "Maailman paras vaimo" tms. jos tulee valituksi. Piti katsoa se kohta kaksi kertaa, aikuinen ihminen tosiaan sanoo ensimmäisillä treffeillä tuollaisessa ohjelmassa, että hänestä tulee maailman paras vaimo. WTF?!
Heh. Olet hyvin sisäistänyt suomalaisuuden ytimen; varsinkaan nainen ei kertakaikkiaan saa kehua itseään, edes leikillä.
Mielikuvaharjoitus:
Iloinen, reipas ulkomaalainen mies lausahtaa kutkuttavien ensitreffien romanttisella hetkellä:
"I'll be the best husband for you! Trust me!"
Katsojat olisivat joko ihastuksesta soikeina tai hymyilisivät nokkelalle heitolle.
Sen sijaan Elinan kohdalla reaktiona on tosikkomaista ivailua ja alaspainamista; *noloa myötähäpeää*No onhan tuo nyt hieman outoa mainostusta. Ja erityisesti se että aikuinen ihminen kantaa miehelle lappusia todisteena että kyllä hän on hieno ihminen ja että oikein oma tytärkin sanoo niin.
Silloin jos tarvitsee muiden ihmisten suulla vakuutella on yleensä jotakin pielessä. Mulle tää olis Red flag.
Eri
Elina mennyt referencien kanssa työhaastatteluun. Paitsi että suosittelijoiksi ei kelpaa sukulaiset. Tuosta on romantiikka kaukana.
Hupimuija kirjoitti:
Siis millä perusteella on tosikko jos tekee niitä hommia mitä on annettu?
Olisko huumoria voinut osoittaa vain niin että sanoo ettei tee mitään hommia :D
Hohhoijaa.
Tietenkin, eihän mitään muuta huumoria olekaan.
Hohhoijaa.
Asgeir vaikuttaa fiksulta ja normaalilta mieheltä, jolle ei varmaan enää kauheana ole väliä naisen iällä, vaan enemmänkin mielenmaisemalla ja harrastuneisuudella. Hän haluaa yksinkertaisesti elämäntyyliinsä sopivan tavallisen kauniin naisen. Minusta Elina vaikuttaa hänelle tosi sopivalta, eikä tuossa Elinan itsevarmuudessa ole mitään hävettävää.
Fransesco on jotenkin ihan lapsi vielä ja hän aiheuttaa vähän myötähäpeää tässä ohjelmassa.