Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ongelmallinen vartalotyyppi. Suunnitelkaa minulle asukokonaisuus!

Vierailija
11.04.2015 |

 Kerron ensiksi itsestäni. Olen siis vähän alle 165cm, n. 70kg kaksikymppinen nainen, ja haluisin vaihtaa huonosti istuvat, halpiskuteeni hienoihin, laadukkaisiin ja elegantteihin vaatteisiin. Tarkoitus ei olisi haalia kaappia täyteen vaatteita, joita en käyttäisi kuin kerran vuodessa, vaan vaatteita jotka sopisivat aina yhdessä ja erikseen. Siis ihan muutamia laadukkaita vaatekappaleita "kaikkea", eli muutamia erilaisia ala- ja yläosia.

Tiedän, että olen muutaman kilon lievästi ylipainoinen ja tavoitteena onkin pudottaa painoa se 3-5kg, että olisin vielä normaalipainen. Mikään malli ei tarvitse olla, mutta ihan terveydenkin kannalta on hyvä olla edes se normaalipainoinen.

Olen todella voimakkaasti päärynävartaloinen, eli minulla on yli 110cm leveä lantio ja n. 75cmetrinen vyötärö. Lantionleveys tulee pääasiassa isosta pyllystä eikä niinkään varsinaisesta leveydestä, vaikka noista senteistä sitäkin riittää. Toisinsanoen minulla on siis jättiperse. Vyötäröstä ylöspäin olen sen sijaan hyvin suora, eli rintakehästä olen suurinpiirtein yhtä leveä kuin vyötäröstäkin. Rinnat ovat peruskokoa 75C. Suurin ongelma pukeutumisessani ovat pullonkaulahartijani, joidenka takia selkäni näyttää helposti hyvien leveältä ja ryhtini on hyvin etukumara. Myös polveni ovat vinot niin, että kun polveni osuvat yhteen, jää nilkkojeni välille vielä 10cm tilaa.

Pillifarkut ovat ihan hyvät, mutta korostavat suhteettoman paljon isoa pyllyäni sekä vinoja polviani ja suorat housut taas tekevät minusta tasaleveän. Yläosissa ongelmia ovat toppimaiset tai olkaimettomat paidat, jotka saavat kehoni näytämään todella veltolta ja extrapullealta eturyhtini takia. Jakut olen kokenut hyväksi vaatteeksi, sillä ne terävoittävät hartioita ja niiden leikkaus loppuu hyvään kohtaan lantiolle. En kuitenkaan haluaisi käyttää loppuelämääni pelkkiä jakkuja ja leveyttäni ja epäsuhtaisuuttani korostavia vaatteita, joten kiltit av-laiset, auttakaa minua kehittämään itselleni kaunis asukokonaisuus, joka korostaisi minunkin parhaita puoliani!

Kommentit (77)

Vierailija
21/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytä vaan pillifarkkuja. Sulla on hyvä takapuoli :)

Vierailija
22/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on tosi nätit jalat, eikä vartalossa muutenkaan mitään valitettavaa. Hyvältä näyttää noinkin! Mutta ehkä jotkut tunikat vois sopia, jos sellaisista tykkäät? :) Ja sit tietty tunnetusti musta ja pystyraita hoikentaa ja valkoinen ja vaakaraita leventää. Eli ehkä jotain vaakaraitaista yläosaksi, se voisi tasapainoittaa? Ootko koittanut ihan vaan mennä vaatekauppaan ja kokeilla kaikkea mitä ei ole normaalisti tullut käytettyä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 19:34"]

http://aijaa.com/JUKzgv näkyykö tämä? AP

[/quote]

Nyt näkyy! :)

Vierailija
24/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi kiitos! Oon ollu tosi epävarma ja ihan melkeen tärisin, kun latasin noi kuvat tänne. Alkaa melkein itkettää! AP

Vierailija
25/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytä sellasia vähän pidemmänmallisia bleisereitä, joissa olkatoppaukset, hihoja voi kääriä. Tai sitten vaikka nahkatakkeja tai mitä tahansa takkeja yms, joissa on olkapäillä jotain koristetta tai koristeleikkausta, puhvia jne tuomassa vähän lisää kokoa tai jotain meininkiä sinne. Sitten esim korkeavyötäröisiä, kuitenkin suht lyhyitä hameita (kynä tai kello, you name it) ja vaikka paitaa jossa on jotain printtiä tai kuviota siellä bleiserin alla. Kaula-aukon ei tarvi olla mikään paljastava. 

Sulla on nimittäin kauniit jalat ja niitä kannattaa tuoda esille. Käsivarret on myös hoikat eli niitä ei tarvii suotta piilotella.

Sitten yks on isot muhkeet värikkäät ilmavat huivit, jonka voi kiepauttaa kaulaan ja vähän jopa olkapäille asti, vähän tähän tyyliin http://i00.i.aliimg.com/wsphoto/v0/32219734744/2015-fashion-scarf-Retro-Bohemian-auspicious-Chinese-tiger-big-scarf-silk-scarves-voile-.jpg_350x350.jpg Sillon muu asu voi olla hyvinkin yksinkertanen ja yksvärinen, vaikka pillifarkut ja pitkähihanen paita.

Vierailija
26/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo no eipä tuota pyllyä piilotella tarvitse. Ainoa just että ylävartaloon jotain tasapainottamaan alavartaloa, jos haluaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun peffani on 10 senttiä vielä isompi kun sun ja haaveilen että saisin kutistettua sen tuon kokoiseksi.

Minkäkokoiset farkut sulle käy?

Vierailija
28/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipas ilkeä tuo ysin kommentti. Luin sitä ennen kuin avasin kuvat, mutta kuvistahan paljastui kivannäköinen nainen. Ja tosiaan 20 kiloa laihduttamalla ap olisi alipainoinen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

21: Käytän yleensä kokoa 42. :) AP

Vierailija
30/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juhliin kellohame! sinulla on aika sorjat pohkeet ja nilkat. Polven alle hiukan, kapea vyötärö ja volyymiä alaosassa.

Eikä sun takapuoli oikeasti nyt niin hirveä ole! Mulla oli työkaveri, jolla oli yläkroppa samaa luokkaa ja peppu varmaan 50% isompi. Se oli jo hämmentävä ruumiinrakenne. Näin hänet hääpuvussa ja täytyy sanoa, että takapuoli jäi tyllien alle ja näytti upeammalta ja hoikemmalta kuin ikinä, kun kerran hartioissa ja mahassa ei ole liikaa tavaraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mä en osaa kuvitella mitään vaatemallia, mikä näyttäis sun päällä pahalta. Voit käyttää ihan sellaisia vaatteita mistä tykkäät.

Vierailija
32/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän sun kropassa ole mitään isoa ongelmaa. Jakkujen lisäksi voit koittaa löytää mekkoja, joissa hartialinja korostuu vaikka poleteilla tai rypytyksillä. Myös pillifarkkujen tai kynähameen kanssa voisi toimia väljät, takapuolen peittävät ja pussimaiset yläosat taas hartioita korostaen. Korkkarit vielä jalkaan ja menoksi. Oikeasti, olet ihan sopusuhtainen nainen, puhumattakaan jos vielä haluat laihduttaa muutaman kilon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosi seksikäs tuo takaa otettu kuva! Ei tuota peppua tarvitse piilotella minun mielestäni, ja ihanan kapea vyötärökin löytyy 

bi-nainen 21 v

Vierailija
34/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suosittelisin ap:lle myös mekkoja ja hameita, jotka korostavat vyötäröä ja levenevät helmaan:

http://youqueen.com/wp-content/uploads/2013/04/Dresses-and-Skirts-for-Pear-shaped-women.jpg

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 19:34"]http://aijaa.com/JUKzgv näkyykö tämä? AP
[/quote]

Ihana <3

Vierailija
36/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi hyvä ystävä, sullahan on naisellinen ja sopusuhtainen vartalo. 5kg pois eikä yhtään enempää niin voit pukeutua ihan miten haluat. Kapea vyötärö, runsas pylly ja hyvät sääret on yhdistelmä, jota ei monella ole. Kapeat hartiat ovat sirot ja naiselliset.

Vierailija
37/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvänen aika, miten kaunis vartalosi on!

Mene vaatekauppaan, kokeile muutamaa asua myyjän avustuksella ja se on siinä. Nyt leuka pystyyn ja nauti siitä, että olet upeavartaloinen nainen.

Vierailija
38/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep, siis ihan muutama kilo (ei tosiaan mitään 20 kg) pois, niin siinä on jo erinomainen ellei jopa täydellinen vartalo!

Vierailija
39/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihastuin sun jalkoihin.

Vierailija
40/77 |
11.04.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 19:46"]

Olipas ilkeä tuo ysin kommentti. Luin sitä ennen kuin avasin kuvat, mutta kuvistahan paljastui kivannäköinen nainen. Ja tosiaan 20 kiloa laihduttamalla ap olisi alipainoinen. 

[/quote]

No hei. Kirjoitin sen ennen kun näin kuvat ja ap:n kuvailun perusteella hän kuulosti joltain ankalta. Mut joo, kuvien perusteella ei mitenkään pahan näköinen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän seitsemän