Kävisitkö katsomassa muistisairasta vanhempaasi, joka ei enää tunnista sinua?
Kävisitkö katsomassa muistisairasta vanhempaasi, joka ei enää tunnista sinua?
Kommentit (24)
Kävin katsomassa mummoani kolme kertaa viikossa. Ei muistisairaus ole syy hylätä ihmistä.
Olen omalla kohdallani ajatellut sen niin, että niin kauan kuin ,,tuntemattoman,, tädin vierailut häntä näyttävät vielä ilahduttavan niin käyn. Eikä hän ole minulle tuntematon vaan vnhempani.
Etäistä isovanhempaa en enää tuossa vaiheessa käynyt katsomassa, mutta läheistä kävin.
Omia vanhempiani kävisin, mutta enemmän varmaan itseni kuin heidän vuokseen.
Isovanhempaa kävin katsomassa usein kun oli samassa kaupungissa. Vaikkei tunnistanut niin oli iloinen kun sai vieraita.
Käyn katsomassa säännöllisesti. Kerron hänelle kuulumisia perheestäni, millainen ilma ulkona on jne. Vaikka hän ei minua enää tunnista, niin toivon, että äänessä kuitenkin olisi jotakin tuttua. Hajumuisti voi olla vielä tallella.
Vierailija kirjoitti:
Kävisin, mä muistan hänet kuitenkin.
Itse haluaisin muistaa vanhempani toisenlaisina kuin sellaisina jotka eivät tunnista minua.
Jos hän ilahtuu vieraista niin kävisin useammin, jos ei noteeraa mitenkään tai tulee levottomaksi vierailusta niin kävisin harvemmin.
Kyllä, kävin loppuun asti. Ja usein jokin tuttuuden tunne säilyy, vaikka sairas ei kykenekään muistamaan kuka tulija on.
Varmaan vähän riippuisi siitä, miten muistisairaus vanhempani muuttaisi. Voisin käydä, vaikkei hän enää tunnistaisikaan minua, mutta jos minäkään en enää tunnistaisi häntä, en ehkä kävisi.
Koska eihän muistisairaus ole välttämättä pelkkää muistin menetystä, vaan se voi olla täysi persoonallisuuden muutos. Ja jos vaikka aina ennen iloisesta, lempeästä ja rauhallisesta äidistäni tulisikin muistisairauden myötä vihainen, aggressiivinen ja rumapuheinen, en ehkä edes pystyisi käymään.
Kävin ja olen tyytyväinen, että kävin. Nyt ei enää tarvitse.