Suomalaisnaisia kuvaillaan helpoiksi kaadoiksi
"
Couchsurfing eli sohvasurffaus on ilmainen tapa majoittua maailmalla paikallisten kodeissa. Joskus yöpymisdiili ei jää pelkkään nukkumiseen – ainakin mikäli Ukrainassa syntynyttä mutta Yhdysvalloissa kasvanutta Maverick Traveler -bloggaajaa on uskominen.
Mies kirjoittaa etsineensä yhdistäviä tekijöitä sohvasurffaajanaisista, joiden kanssa tämä on päätynyt harrastamaan seksiä. Bloggaajan mukaan helpoimmin sänkyyn kaatuvat suomalaiset, ranskalaiset ja puolalaiset naiset".
Mies muistelee erästä suomalaista sohvasurffaajaa, joka harrasti seksiä sekä bloggaajan itsensä että tämän ystävän kanssa – ja kaikkien tapaamiensa brasilialaisten kanssa.
Näin tunnistat seksistä kiinnostuneen sohvasurffaajan
Julkaisemassaaan artikkelissa bloggaaja neuvoo muita Couchsurfing-isäntiä kiinnittämään huomiota naisten kirjoittamiin arvioihin sohvasurffaussivustolla. Miespuolisten isäntien kanssa julkaistut valokuvat ja innokkaat kertomukset lukuisilla hymiöillä ja huutomerkeillä varustettuina puhuvat bloggaajan mukaan omaa kieltään.
– Jos tyttö on majoittunut viikon tai kauemmin jonkun miehen luona, voit olla varma, ettei tämä ole viettänyt kaikkea aikaansa museoissa ja taidegallerioissa.
Erityisesti arvioita kannattaa asiantuntijan mukaan tarkistaa ”Euroopan seksipiirien maista” Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta. Myös naisten into opiskella eksoottisia kieliä ja matkustaa eksoottisiin maihin kertoo kuulemma kiinnostuksesta petipuuhiin kyseisen maan asukkaiden kanssa.
Kommentit (74)
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:44"][quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:06"]
Älkää viitsikö nyt oikeasti. Saman verran suomalaisnaiset panevat kuin suomalaismiehetkin noin keskimäärin. Jos miehet haluatte siveellisiä naisia, niin lopettakaa itse se vonkaaminen. Ärsyttää oikeasti tämä kaksinaismoraali, toisaalta hirveä valitus siitä että naiset ei anna, ja toisaalta valitus siitä, että antavat. Hoh hoijaa, mitä teidän kanssa oikeasti pitäisi tehdä. Mikään ei kelpaa, aina menee väärin päin.
[/quote] jos ottaa mediaanin miehistä ja naisista niin keskikohdalla naisilla on varmaan 3-4x enemmän panoja. Se on vaan harvat miehet joille naiset jakaa. eli keskimääräinen mies panee paljon vähemmän ympäriinsä kuin nainen.
[/quote]
Todella totta!
Samanlaisia ovat kotimaassaankin, tarjoa yösija ja saanti on varmaa.
Minkäs teet, kun täällä suomalaismiesten keskellä joutuu olemaan niin puutteessa, että jos komeaa ulkomaalaista on saatavilla, tottakai tilaisuuden haluaa käyttää hyväkseen ;)
Otsikko virhe ! Totta on että kaikki antaa , mutta kaikki ei anna kaikille =D ! Naiset on myös löytäneet seksisivustot ja tinderin ja muut salarakas kontaktit mikä on hienoa ! Kaikki tykkää ! Elämä on lyhyt joten kannattaa nauttia jos siihen tarjoutuu mahdollisuus =D
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 07:50"]
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 07:46"]
Ihan oikeasti, miten tuntemattomien seksielämä haittaa teitä?
[/quote]
Koska naisen seksuaalisuus koetaan edelleen vaaralliseksi asiaksi jota halutaan hallita. Keinot on nykyään vähän erilaiset kuin ennen muinoin, kiitos lainsäädännön. Mut jos nyt kysytään, että mihin feminismiä vielä tarvitaan niin...
[/quote]
Voiko mies olla kuin nainen yleisellä tasolla mustasukkainen? hhh.. mikä se sana oli...
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 22:12"]
Onko Suomessa enää kunnollisia naisia?
[/quote]
On, mutta hekin vain olosuhteiden pakosta. Esim. liian ruma, liian lihava, liian ujo, liian hullu, aseksuaali jne. Kaikki muka-ihanat ujot ja siveellisetkin naiset haluavat yhdeksää kullia yhtäaikaa.
Taidan olla naiivi, mutta onkohan tuo nainen laatinut hakuilmoituksen itse vai olisiko ex-miehen kirjoittama...
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 22:30"]
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 22:40"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:44"][quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:06"] Älkää viitsikö nyt oikeasti. Saman verran suomalaisnaiset panevat kuin suomalaismiehetkin noin keskimäärin. Jos miehet haluatte siveellisiä naisia, niin lopettakaa itse se vonkaaminen. Ärsyttää oikeasti tämä kaksinaismoraali, toisaalta hirveä valitus siitä että naiset ei anna, ja toisaalta valitus siitä, että antavat. Hoh hoijaa, mitä teidän kanssa oikeasti pitäisi tehdä. Mikään ei kelpaa, aina menee väärin päin. [/quote] jos ottaa mediaanin miehistä ja naisista niin keskikohdalla naisilla on varmaan 3-4x enemmän panoja. Se on vaan harvat miehet joille naiset jakaa. eli keskimääräinen mies panee paljon vähemmän ympäriinsä kuin nainen. [/quote] Todella totta!
[/quote]
Ja sitten ihmetellään 40 kympin korvilla kun miestä ei löydy ja ne panomiehet pettää joka muijan kanssa eivätkä halua sitoutua. Kunnon miehen erottaa edelleenkin siitä että se ei juokse pillun perässä.
jos halluu saada on pakko antaa. alkaa saamari naiset antako miesten ruveta arvostelemaan kenen kanssa ja kuinka usein on seksia. se tulee itsestanne ja omista arvoistanne. ja varsinkin suomessa pyytaisin vahan 'sisterhood' mentalitteettia jossa naiset ovat kaikki samassa tiimissa...
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:06"]
Älkää viitsikö nyt oikeasti. Saman verran suomalaisnaiset panevat kuin suomalaismiehetkin noin keskimäärin. Jos miehet haluatte siveellisiä naisia, niin lopettakaa itse se vonkaaminen. Ärsyttää oikeasti tämä kaksinaismoraali, toisaalta hirveä valitus siitä että naiset ei anna, ja toisaalta valitus siitä, että antavat. Hoh hoijaa, mitä teidän kanssa oikeasti pitäisi tehdä. Mikään ei kelpaa, aina menee väärin päin.
[/quote] jos ottaa mediaanin miehistä ja naisista niin keskikohdalla naisilla on varmaan 3-4x enemmän panoja. Se on vaan harvat miehet joille naiset jakaa. eli keskimääräinen mies panee paljon vähemmän ympäriinsä kuin nainen.
[/quote]
No ainahan ilman jäänyt mies voi "lohduttaa" toista ilman jäänyttä miestä. Ei se miesten välinen rakkaus ole ollut kiellettyä Suomen laissa enää vuosikymmeniin. Eikä tarvi enää sen jälkeen valittaa, että on puutteessa.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 00:59"]jos halluu saada on pakko antaa. alkaa saamari naiset antako miesten ruveta arvostelemaan kenen kanssa ja kuinka usein on seksia. se tulee itsestanne ja omista arvoistanne. ja varsinkin suomessa pyytaisin vahan 'sisterhood' mentalitteettia jossa naiset ovat kaikki samassa tiimissa...
[/quote]
Word, sis!
ja Rantapallon naispuoliset bloggaajat tykkäävät tuosta artikkelista?
Onhan tuossa totuuden siemenkin, ainakin minun (suomalaiset) kaverinaiset olivat huippuhutsuja ja teki mieli katkaista välit jo senkin takia jos ihminen on 1. hutsu 1. kaksinaamainen valehtelija niin siinä on jo monta syytä että alkaa ällöttää, jos on itse erilainen. Entiset kaverit siis juoksivat joka viikonloppu (useamminkin) baareissa etsimässä yhden illan juttuja, samalla heillä oli on-off poikaystäviä, seksiä exiensä kanssa, tekivät abortteja jne. Tässä ällötti erityisesti se että lupailivat miehille suhteita ja sitten pettivät että tällaista tämä Suomen hieno "Kulttuuri"elämä +saattaa olla että jotkut suomalaisnaiset ottavat oppia Venäjältä(?) jossa on todella yleistä seksisuhteet vähän joka maalaisen kanssa, ainakin etelässä asuvat venäläisnaiset käyttäytyvät usein niin jos eivät löydä rikasta puolisoa ja Venäjällä tehdään eniten aborttejakin ettei vaan olisi suomipissisten ihannemaa. Onhan se helppoa samaistua naapureihin? ainoa hyvä ystäväni oli puoliksi arabi, eikä sen takia halunnut/saanut/voinut harrastaa noita yhden illan juttuja ja panosekoiluja. Saattaa tietysti olla että tutustuin vain vääriin ihmisiin, mutta nuorena naisena väitän silti että joku on pahasti pielessä tässä kulttuurissa jossa ihmiset ovat vain käyttötavaraa ja tunteilla leikitään tuolla tavoin että viskataan edellinen mies menemään kun tulee uusi "kiinnostava" mies kuvioihin tai sekoillaan exien kanssa, miehille lupaillaan suhteita ja sitten vaihdetaankin jo uuteen/otetaan exä takaisin. Ei ihme että suomimiehet ovat usein niin katkeran oloisia, jos saavat tuollaista kohtelua osakseen?
No, onneksi nuo horoystävät ovat jo pitkään olleet takanapäin ja aivan pirun kateellisia kun en käyttäytynyt heidän kanssaan noin, enkä lähtenyt Helsingin yöelämään etsimään heidän kanssaan jatkuvasti vaihtuvaa seuraa :P
Se on se ja sama mitä ihminen tekee, mutta se että pelaa tunteilla ja valehtelee on ällöttävää ja sellainen käytös liittyy liiankin usein siihen että vaihdetaan seksikumppaneita kuin sukkia.
Olipas taas fiksun ihmisen blogi tuo Maverick :D Ukko reissaa itse ympäri maailman eri naisia tapailemassa! ja on alunperin kai ukrainasta, eli mikälie gigolo onkaan se itse
En olisi uskonut että Rantapallon toimitus julkaisee noin ala-arvoisen jutun tuollaiselta säälittävältä bloggaajamieheltä joka syyttää naisia siitä mitä itse tekee, eli bloggaaja itse matkustaa naisten perässä eri maihin ja on koonnut kokemuksistaan myös kirjan! mutta se sallitaan koska hän on mies vai mites se nyt taas meni?
Suomalaisnaiset kasvaa niin eristettyinä hellyydestä ja rakkaudesta että kun tapaavat kohteliaan ulkomaalaisen miehen, niin antavat heti kaikkensa. Vika on siis suomalaisissa isissä, jotka eivät rakasta tyttäriään.
Hyvä, taas suomi on jossain ykkösmaa maailmalla. NAISET kaatuu sänkyyn jalat levällään !
Miski aiheesta pitää kirjoitella netissä. Hävettää jo muutenkin suomiakat maailmalla.
Oliko tämä jokin uutinen ?