Jokakeväinen auringonotto -keskustelu

Nyt kun lämpötilat alkavat olla jopa hieman kesäisiä, alkaa taas kohkaaminen rusketuksesta ja auringonotosta. Syöpäjärjestön mukaan lähes kaikki melanoomatapaukset johtuvat varomattomasta auringossa oleilusta, mutta siitähän eivät suomalaiset piittaa. Aihe on varsin henkilökohtainen, koska olen luonnostaan punatukkaisena kalpea kuin haamu, enkä siedä aurinkoa käytännössä lainkaan. Seuraavat kuukaudet saan taas kuulla kommentteja, joihin en vieläkään osaa vastata. Itse en ole nahkaani valinnut.

Tiedän kyllä, että rusketuksella voi kohentaa omaa itsetuntoaan ja fiilistä. Ruskettuminen tulisi kuitenkin muistaa länsimaisena valkoihoisten turhuutena. Pointtini on siis se, että ihmiset menevät niin sekaisin auringosta, etteivät ymmärrä sen olevan toisille tärkeä asia ja toisille täysin olematon asia. Sanoisitko sinä afroamerikkalaiselle, että missä olet hankkinut noin komean rusketuksen? Et varmasti, ja ymmärrät varmaankin miksi. Minä saan taas olla huuli pyöreänä koko kesän, kun siellä täällä ihmiset kyselevät missä rusketukseni on. No sitä ei ole eikä koskaan tule.

Moni samanlaisen ihon omaava ymmärtää varmasti minkälaisesta ulkopuolisuudentunteesta nyt kirjoitan. Kesällä kun me suomalaiset muutumme niin sosiaalisiksi ja iloisiksi, niin siihen liittyy tällainen hankaluus, johon on vaikea löytää ratkaisua. En esimerkiksi voi käsittää sitä, että jopa enemmistö suomalaisista viettää ihan mielellään kokonaisen +30 asteen kesäisen päivän suoraan auringossa siideriä tai kaljaa juoden. Tässä asiassa en muista sellaista tapausta, jossa oma näkökulmani olisi tullut huomioiduksi.

Hauskinta tässä on se, että tämä toistuu joka vuosi. No nythän joku voi sanoa minulle, että mikäs siinä on hankalaa, mene varjoon. Mutta kesälomalla kun olisi tarkoitus viettää aikaa muidenkin ihmisten kanssa, niin kompromisseja on välillä mahdoton tehdä. Jos olen ystävieni kanssa esimerkiksi jossain kivassa kesäkaupungissa vierailulla ja teemme kävelyretkeä ihmetellen kaupunkia. Aurinko saattaa tällöin alkaa paistaa täysin pilvettömältä taivaalta, jolloin en voi tehdä tietyn ajan kuluttua muuta kuin lopettaa kävelemisen ja mennä suojaan. Aina ja ikuisesti mua pyydetään joustamaan terveydestäni ja sanotaan, että kyllä sä nyt sen verran kestät (eli tyyliin tunnin tai pari, joka on mun ihotyypille oikeasti kidutusta riittävän kuumassa auringossa). 

Eli jos tunnette kaltaisiani ihmisiä ja he ovat teille tärkeitä, pyydän ymmärtämään tätä näkökulmaa. Ette te normaalin ihon omaavat pyörätuolissa istuviltakaan kysy, voisivatko he kävellä jonkun pienen pätkän mistä ei pyörätuolilla pääse.

Iloista kevättä ja kesää kaikille kaikesta huolimatta!