Ikääntyneen vanhemman kuolema huolestuttaa

Ymmärrän tuskasi. Vamhempani ovat yli 80 vuotiaita ja kuolema kolkuttaa ovella ja olen hyvin huolissani ja peloissani. Olen jo tehnyt päässäni luopumista heistä, mutta tiedän, että heidän poislähteminen sitten tulee järkyttämään:(

M47

Mikä tuossa muka huolestuttaa?...perintöä pukkaa..ei muuta kuin sitten siinä vaiheessa elämä "lännen malliin"..on millä mällätä..

Ei se kuolema sinua huolestuta.

Olen käynyt läpi molempien vanhempien kuoleman 3 vuoden sisällä ja kärsin jälkiuupumuksesta. Jouduin olemaan myös sopimuksettomana läheishoitajana. Tilannettani huononsi työpaikan irtisanominen. Sitten oli työpaikkahakuja n. 300. Mistään ei tullut mitään. Sitten lähdin uudestaan opiskelemaan. Odotin hyvää ryhmähenkeä, mutta ei ollut. On ollut 1-2 hyvää koulukaveria. Sitten sisarusten välit muuttuivat etäisiksi kuolemien jälkeen.

Suosittelen srk:n sururyhmää ja muita keskusteluryhmiä. Helpottaa, että on työtä tai opiskelua. Sitten kannattaa soitella ihmisten kanssa. Jossain vaiheessa deittiapit ovat hyviä. Sieltä ei välttämättä parisuhdetta löydy, mutta ainakin treffikavereita ja juttuseuraa. 

Voimia ap.

Minullakin on enää Mummoni hengissä, mutta hänkin jo palliatiivisessa hoidossa. En tiedä mitä sitten tapahtuu kun Mummosta aika jättää. Omaa elämääni ene ole päässyt elämään kun omaishoitajana jouduin luopumaan mm. opiskelupaikasta. Kavereita ja harrastuksiakaan ei oikein ole, ja olen vasta 35v. Muu elämä pysähtyi omaishoitajuuteen.

Mutta Mummo on niin rakas nukkaposkinen pikkumumoni.

Terveellä 77-vuotiaalla naisella on yleensä vähintään 10 elinvuotta jäljellä. Sinuna olisin huolissani mahdollisesta 5-10 vuoden omaishoitajanakista, joka lankeaa sinulle. Karkailevan ja väkivaltaisen dementikon hoito 24/7/365 on raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa muka huolestuttaa?...perintöä pukkaa..ei muuta kuin sitten siinä vaiheessa elämä "lännen malliin"..on millä mällätä..

Mitäs hitsiä nyt taas joku lentelee ihan pää pilvissä. 

Meidän mummolta jää tasan tarkkaan viiskytluvun kastikekulho ja kissa minulle ja siskolleni jaettavaksi.

Äitisi saattaa elää vielä 20 vuotta joten kannattaisi ryhdistäytyä ja ottaa vastuu omasta elämästä.

Me kaikki menetämme vanhempamme, ellemme kuole ennen heitä.

Ei karkailevia dementikkoja kai voi enää pakottaa kotiin, kyllä nämä pääsevät laitoksiin.

Dementia voi olla myös hitaasti etenevää ja siihen voi vaikuttaa paljon elämäntvoilla kuten syömiset ja liikunta. 

Yksi harrastuskaveri on itkeskellyt isänsä tulevaa kuolemaa jo parikymmentä vuotta. 

Oletko sinä ap äidistäsi riippuvainen aikamiespoika? Äitisi kuolee sitten kun kuolee, etkä sinä voi sitä estää. Korkeintaan voit auttaa häntä hänen vanhoilla päivillään, mikäli hän tarvitsee apuasi. Sitten sinun on pärjättävä omillasi.

Nyt vähän valoja sinne yläkertaan.

Vierailija kirjoitti:

Yksi harrastuskaveri on itkeskellyt isänsä tulevaa kuolemaa jo parikymmentä vuotta. 

Se on ns. ennakoivaa surua, mutta lähtökohtaisesti jokaisen on pakko hyväksyä kaikki kuolemat, niin vanhempien kuin omakin. Kukaan ei jää kuolematta vain siksi että joku tarvitsee häntä.

Vierailija kirjoitti:

Ei karkailevia dementikkoja kai voi enää pakottaa kotiin, kyllä nämä pääsevät laitoksiin.

Dementia voi olla myös hitaasti etenevää ja siihen voi vaikuttaa paljon elämäntvoilla kuten syömiset ja liikunta. 

Kun kotona asuu joutilas aikamiespoika, niin ei ole mitään hoivakotipaikkaa tiedossa ennen ihan loppusuoraa. Optimistinen näkemys sinulla hoivakotiin pääsystä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi harrastuskaveri on itkeskellyt isänsä tulevaa kuolemaa jo parikymmentä vuotta. 

Eikähän sitä lähtöjärjestystä kukaan lopulta tiedä. 

"Minulla ei ole töitä, kavereita, kumppania tai perhettä. Olisin silloin yksin maailmassa. "

Tee tuolle jotain. Syksy on hyvä aika aloittaa. 

Elämä voi tässäkin suhteessa yllättää, eikä välttämättä positiivisesti, esim. loppuvaiheessa kivulias syöpä tai jopa vuosikausia kestävä muistisairaus läheisellä muuttavat suhtautumista kuolemaan. Keskity nyt viettämään aikaa läheisesi kanssa kun hän on vielä olemassa ja nauti niistä yhteisistä hetkistä.

Kuolemalle ei voi mitään. Se tulee silloin kun se tulee.

Omasta kokemuksesta ja molemmat vanhemmat menettäneenä voin sanoa, että siihenkin tottuu ajan kanssa. Toki alussa on vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei karkailevia dementikkoja kai voi enää pakottaa kotiin, kyllä nämä pääsevät laitoksiin.

Dementia voi olla myös hitaasti etenevää ja siihen voi vaikuttaa paljon elämäntvoilla kuten syömiset ja liikunta. 

Kun kotona asuu joutilas aikamiespoika, niin ei ole mitään hoivakotipaikkaa tiedossa ennen ihan loppusuoraa. Optimistinen näkemys sinulla hoivakotiin pääsystä.

Meinaat että sukulainen vaan pakotetaan hoitajaksi riippumatta kyvyistä? En tunne asiaa mutta erikoiselta kuulostaa tuokin.

Vierailija kirjoitti:

"Minulla ei ole töitä, kavereita, kumppania tai perhettä. Olisin silloin yksin maailmassa. "

 

Tee tuolle jotain. Syksy on hyvä aika aloittaa. 

Minulle vinkattiin (vanhemmallani todettu hitaasti etenevä muistisairaus) vertaisryhmästä muistisairaan omaisille. Ei tunnu vielä ajankohtaiselle koska tilanne on hyvä mutta tärkeää että vertaistukea on saatavilla.