Lue keskustelun säännöt.
15v kiusatun ajatuksia
10.04.2015 |
Näin heti alkuun haluan pyytää anteeksi. Anteeksi siitä, että avaudun täällä, mutta tällä hetkellä tuntuu niin pahalta, että pakko saada purattua ajatuksia.
Tätäkin kirjoittaessa kyyneleet valuvat pitkin poskia ja tyhjyys vallitsee sisälläni. Siitä on miltei 5 vuotta, kun ensimmäisen kerran aloin vakavissani harkita itsemurhaa. Täytän pian 16 vuotta ja käyn 9.-luokkaa. Olen aina ollut ulkopuolinen ja syrjitty; ihan niin pienestä saakka, kuin vain muistan. Vaikka liityn seurueeseen ja sanon/kysyn jotakin, muut eivät kiinnitä mitään huomiota. Tuntuu, kuin olisin näkymätön. Kunnon kiusaaminen, sekä henkisellä että fyysisellä saralla, alkoi ala-asteella. Tavaroitani tuhottiin ja piilotettiin, ulkonäköäni naurettiin ja minua potkittiin esimerkiksi kuralammikkoon. Olen koittanut löytää syitä kiusaamiselle, ja niitä ovat mahdollisesti ainakin ulkonäköni ja liian kiltti sekä "heikko" olemukseni. Olen helppo uhri, sillä olen hyvin herkkä ja empaattinen persoona.
Minulla ei koskaan ole ollut todellisia ystäviä. Muutama koulukaveri löytyy, mutta hekin ovat kanssani vain jos eivät löydä muita kavereitaan tai tarvitsevat apua jossakin. Ystävien puute ei satuta enää, sillä olen jo niin tottunut siihen. Ainainen yksinäisyys alkaa kuitenkin pidemmän päälle tulla ilmi siten, että eristäydyn tarkoituksenmukaisesti muista ihmisistä. Perheeni on minulle kaikki kaikessa, mutta tunnen pikkuhiljaa eristäytyväni myös heistä. Koulusta päästyäni menen huoneeseeni, kuuntelen elokuvien soundtrackeja, kirjoitan fiktiivisiä tarinoita sekä runoja ja illan tullen painun taas unten maille. Sama joka päivä. Totuus on alkanut lyödä vasten kasvoja; ehkä minun paikkani ei oikeasti olekaan täällä.
Olen käynyt puhumassa koulupsykologin kanssa useaan otteeseen, mutta se ei tähän mennessä ole saanut olotilaani paremmaksi. Minulle suositeltiin erilaisia harrastuksia tai kerhoja, joissa voisin tutustua uusiin ihmisiin. Olen harrastanut muutama vuosi takaperin tanssia sekä erästä joukkueurheilulajia, mutta sieltäkin sain vain hyvän päivän tuttuja.
On sanottu, että nuoruus on elämän parasta aikaa. Tuntuu todella pahalta ajatella, että meneekö koko nuoruuteni oikeasti tähän. Haluaisin olla vahva, ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä elämälleni jotain, mutten tiedä mistä ja miten voisin aloittaa. En tiedä, kuinka kauan jaksan enää elää. Viimeisetkin voiman rippeet alkavat olla loppumaisillaan. Joka ilta nukkumaan mennessäni rukoilen, ettei minun tarvitsisi enää nousta uuteen aamuun. Minulla on realistisia unelmia tulevaisuuden suhteen, mutta tähänastisen elämäni varrella koetut vastoinkäymiset ovat tehneet minusta hieman pessimistisen, enkä siis usko niiden käyvän toteen. Toisaalta, en haluaisi vielä luovuttaa. Aina on joku, jolla asiat ovat vielä huonommin kuin minulla, mutta pystyy silti olemaan onnellinen siitä, mitä on. Haluan saada itseni kuntoon. Haluan oppia hyväksymään itseni. Haluan olla onnellinen.
Kiitos, jos kukaan jaksoi lukea. Ja anteeksi vielä kerran. Luen myös mielelläni muiden kokemuksia ja ajatuksia sekä vastaan kysymyksiin, liittyivät ne sitten aiheeseen tai eivät.
Kommentit (51)
Itsekin ajattelin peruskoulun jälkeen, että nyt onneksi pahin on ohi. Oikeasti siitä vasta kaikki alkoi. Lukion kaverittomuushelvetti, psyykkinen sairastuminen ja yksinäiset vuodet yliopistossa. Ei elämä kanna kaikkia eikä kaikkien elämä muutu paremmaksi siitä, kun peruskoulun paperit ovat kädessä. Nyt ikää 30 v ja kotiin syrjäytynyt, ei puolisoa ei kavereita.
Paljon riippuu siitä, onko persoonaltaan sosiaalinen ja vahva vaiko hiljainen ja ujo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia ja iso halaus sinulle ap!
Sinulla on ysiluokkaa jäljellä enää hetki. Käytännössä muutama viikko enää! En tiedä missä asut ja mihin olet menossa yläasteen jälkeen, mutta itse vaihdoin lukioon mennessäni paikkakuntaa ja vieraaseen kouluun. Minulla oli kavereita yläasteella, mutta myös kiusaajia, joista pääsin eroon. Sain lukiossa uusia kavereita eikä kukaan enää kiusannut minua. Sain mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Reippaalla suhtautumisella uuteen sai paljon aikaan.
Sinä tarvitset apua ja kuuntelijan. Mutta luota siihen, että asiasi muuttuvat hyväksi, koska niin tapahtuu. Kuten moni sanoikin, yläaste on yleensä rankoin aika koko koulu- ja opiskeluajoista. Se on todella pahaa aikaa monelle ja nuori olet vielä piiiitkään! Sinulla on koko elämä edessäsi, ja oikeastaan koko nuoruuskin. Tuostahan se vasta alkaa ;) Tsemppiä!
Voi sinua rakas ap <3 olisin voinut kirjoittaa aivan samanlaisen viestin 9. Luokalla. Yläadte oli elämäni kamalinta aikaa, ja sen varjo heijastui kauas ja häivähdyksen noista ajoista tunnen itsessäni yhä. Mutta se on vain häivähdys, elämäni on tässä ja nyt, ja se on hyvää ja täyttä. Myös sinulla on elämäsi paras aika vielä edessä.
Yritä jaksaa vielä vähän, peruskoulu on pian ohi! Jatko-opiskelupaikassa todennäköisesti on jo ihan eri tuulet, minulle ainakin lukio oli kuin eri maailma. Katso vielä seuraavankin nurkan taakse, paremmat ajat ovat sulla vielä edessä päin. Älä luovuta vielä. Olet ihana nuori ihminen ja sulla on koko elämä edessäsi. Kuten moni muukin jo tuossa edellä, myös minä suosittelen ammattilaisen kanssa keskustelua. Kiusaamisen jäljet voivat tuntua sinussa vielä pitkään, mutta älä anna niille yliotetta tai valtaa määritellä sitä, mikä olet. Ehjimmät meistä on rakennettu sirpaleista (anteeksi kulunut ilmaus, mutta tähän se sopii).
Paljon voimia tulevaan. Pyydä ja hae rohkeasti apua, älä jää synkkien ajatusten kanssa yksin. Äläkä koskaan usko hetkeäkään että sinussa olisi vikaa tai syy kiusaamiseen. Sä selviät kyllä.
Halaan sinua virtuaalisesti. <3
Hei ap! Minua myös kiusattiin koulussa, näen niin itseni siinä mitä kirjoitit! Voi kun haluan lähettää sinulle lämpimän halauksen. Sinulla on niin, niin paljon hyvää ja kaunista edessä vaikkei se juuri nyt siltä tunnu! Jaksa, taistele, sinä pärjäät kyllä! Minä olen nyt kolmen ihanan lapsen äiti, naimisissa ja ihanassa työssä. Voin vakuuttaa että elämä kyllä helpottuu ja paras on vielä edessä! *voimahali* t. N34
Yläaste on pahinta aikaa, toivottavasti tilanteesi paranee kun pääset vaihtamaan koulua. Eiköhän toisen asteen koulusta löydy sinulle uusia ystäviä kun ihmiset ovat jo vähän fiksumpia eikä kiusaamistakaan kai esiinny niin paljoa. Tsemppiä! Kuten muutkin on sanonut, niin sulla on paremmat ajat edessä vielä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä helvetin takia lapset kirjoittelevat tänne nykyään? Kirjoita johonkin oman ikäisten palstalle, ehkä löydät jopa kohtalotovereita kavereiksi.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 21:23"]Käy peruskoulu loppuun sinnitellen, sitten voit hakea uuteen jatko-opiskelupaikkaan, vaikka naapurikaupunkiin ja aloittaa "uuden elämän". Omassa lukiossani ketään ei kiusattu. Nuoret kasvaa paljon kesän aikana. Mieti, mistä tykkäät ja mitä haluat tehdä. Tee asioita, jotka tekee sinut iloiseksi. Ehkä netistä voisit löytää vertaistukea ja jonkun jonka kanssa tsemppaisitte toisianne. Lue kesällä jotain"itsehoito-oppaita", kuinka toipua kiusaamisesta ja vahvistaa itsetuntoa. Lapsuus ja nuoruus voivat joillekin olla parasta aikaa, muttei kaikille. Aikuisena voit paremmin vaikuttaa asioihin ja mm valita seurasi ja ihmiset ovat reilumpia. Nuoret osaa olla julmia ja muut seuraa perässä kuin lampaat eivätkä uskalla kaveerata kiusatun kanssa. Sun elämä alkaa kun selviät sieltä peruskoulusta. Älä anna sen määrittää sun loppuelämää. Se on vaan lyhyt vaihe pitkässä elämässä. Tsemppiä. Vaikutat todella fiksulta. Keskity vaan siihen että saat hyvät paperit. Voit sitten tulevaisuudessa naureskella maisterinpallilta niille kiusaajille. Kestää, kestää, jaksaa, jaksaa (+keksi jotain mitä tykkäät tehdä ja tee sitä).
[/quote]Tämän olisin minäkin kirjoittanut, mutta ei tarvitse kun se jo tehtiin :) Yläasteella elämä voi tuntua toivottomalta, mutta sinulla o jäljellä enää pieni hetki! Voit vielä kokea elämässäsi paljon hienoja asioita. Yläaste ei määritä elämää!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 21:51"]
Minkä helvetin takia lapset kirjoittelevat tänne nykyään? Kirjoita johonkin oman ikäisten palstalle, ehkä löydät jopa kohtalotovereita kavereiksi.
[/quote]
pala helvetissä
Heips, täällä kolmekymppinen jolla on samankaltainen tausta kuin sinulla, aloitusviestin kirjoittaja. Tämä on pitkä teksti, pahoittelen jos jonkun silmät väsyvät jo tätä katsoessa, laitoin olennaisimmat kommenttini aloittajalle alimpaan kappaleeseen.
Olin jo alakoulusta asti koulukiusattu. Olin kiltti tyttö, halusin olla kaikkien kaveri, herkkä, empaattinen, naivi ja miellyttämisenhaluinen lapsi kun olin. Vanhemmallani oli paha alkoholiongelma joten se on varmasti vaikuttanut luonteeseen paljonkin. Tajusin kunnolla kuudennella luokalla, ettei kukaan oikeasti pidä minusta ja etten kuulu joukkoon. Seurasi sosiaalista eristämistä, minua ei otettu mukaan kuin pakon edessä eikä minua kutsuttu mihinkään juhliin mukaan. Yläkoulussa oikeastaan jatkui sama, koska samoja ihmisiä oli edelleen luokalla, paitsi että kiusaaminen muutti muotoaan haukkumiseksi ja fyysiseksi väkivallaksikin; minua heiteltiin tavaroilla, päähäni kaadettiin roskis, tavaroitani varasteltiin repusta, haukuttiin huoraksi yms. Koko luokka osallistui tähän kiusaamiseen, pieni osa aktiivisina tekijöinä ja suurin osa passiivisempina sivustakatsojina. Ei oikeastaan ollut ystäviä enkä osannut oikein luottaakaan siihen, että löytyisi ihmisiä jotka aidosti ymmärtäisivät mua ja hyväksyisivät, sellaisia joihin voisi ihan oikeasti luottaa. Kamalaahan se oli. Kirjoitin paljon päiväkirjaan ja muutenkin uppouduin kirjallisuuden maailmaan. Minulta jäi väliin teinielämän pahimmat känni- ja seurustelusekoilut, koska perhetaustasta johtuen en nähnyt kännien vetämisessä mitään hohdokasta ja miten olisi kyennyt seurustelemaan kun pelkäsi tulevansa loukatuksi, torjutuksi ja hylätyksi ja sen jälkeen ehkä vielä julkisesti pilkatuksi. Siitä olen kiitollinen ettei vielä mun aikana sosiaalisen median kulttuuri ollut siinä asemassa, mitä se nyt on, koska some-kiusaaminen on nykyisin helppo tapa kiusata ja ongelma johon on vaikea puuttua.
En minäkään oikeasti tiedä, miksi minua kiusattiin. Olen varmaan persoonallisen outo siksikin ettei minulla ole noita 'normiteinin' kokemuksia. Nuorena aikuisena sosiaali- ja terveysalaa opiskellessani olen kokenut myös kiusaamista, lähinnä sosiaalista eristämistä ja haluttomuutta tehdä kanssani ryhmätöitä, jokin persoonassani on kai sellaista mikä ärsyttää ja tulen usein väärinymmärretyksi. Olen oppinut ottamaan ulkopuolisen roolin niin hyvin, etten koe syvempää yhteenkuuluvuutta oikeastaan mihinkään.
Ikävä totuus on se, että aina tulee olemaan v-mäisiä ihmisiä joilla ei ole riittävää kykyä empatiaan eikä halukkuutta edes yrittää ymmärtää toista ihmistä. Sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua hyväksyä mitään sellaista mikä ei heidän kapeaan maailmankuvaansa sovi. Sellaisia, jotka eivät ole koskaan välttämättä joutuneet kokemaan mitään raskasta ja ahdistavaa ja joiden mielestä on ok nälviä ja piikitellä muita siksi että itsellä on vähän paha olla sillä hetkellä. Sellaiset ihmiset on sellaisia urpoja, joiden kannattaa rauhassa antaa olla urpoja keskenään, jätä ne taaksesi ja unohda koko jengi. Maailmassa on vaikka kuinka paljon kiinnostavia ihmisiä, vaikka nyt vaikuttaisi siltä ettei ole ketään sellaista lähimaillakaan. Tietynlainen mustavalkoisuus ja ehdottomuus kuuluu tavallaan murrosikään, ja kun elämänkokemusta tulee lisää niin ymmärrys maailmaa kohtaan kasvaa samalla. Koulukiusaamistaustaani pohtiessa mietin, mitäköhän yläkouluaikaiset kiusaajat nykyään miettivät silloisesta toiminnastaan ja siitä miten se vaikutti minuun, hävettääköhän?
Jos tiedät jo, millainen työ sinua kiinnostaa tulevaisuudessa niin kannustan sinua vahvasti panostamaan opiskeluihin ja rakentamaan itsellesi tulevaisuutta. Ja vaikka et tietäisikään juuri "omaa juttuasi", opiskele silti. Yritä tutustua ihmisiin edelleen. Tekstisi perusteella kuulostat älykkäältä ja mukavalta, ajattelevaiselta ihmiseltä jonka moni varmasti haluaisi tuntea paremmin. Ehdit kyllä käydä noita sosiaalisen elämän kuvioita opiskeluvaiheessakin, ja vielä pitkälti sen jälkeenkin tulet tapaamaan ihmisiä joiden mielestä (nyt tulee kulunut fraasi, valmistautukaa) erilaisuus on rikkautta. Toisin kuin sun ikäisenä ajattelin, ei kolmekymppinen olekaan "toinen jalka haudassa" vielä vaan elämä jatkuu ;). Olet hyvässä alussa, kun haluat oppia hyväksymään itsesi ja tulla onnelliseksi. Psykologian lukemisesta olisi varmasti sinulle hyötyä. Toivon sinulle vahvuutta ja positiivia asioita elämääsi, uskon että selviät eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä sinulle.
Yläaste on sitä hirveintä aikaa mutta sulla ei ole enää paljonkaan sitä jäljellä! Sitten pääset "aikuisempaan maailmaan". Koita jaksaa :)
Turha sanoa ettei kiusatussa ole vikaa, mä tiedän että mussa on vikaa, ja mua kiusataan joka vitun päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 22:47"]Turha sanoa ettei kiusatussa ole vikaa, mä tiedän että mussa on vikaa, ja mua kiusataan joka vitun päivä[/quote]
Täydelllistä ihmistä ei oo olemassa, jokaisessa on vikoja. Sulla on oikeus olla sellainen kuin olet, vikoineen kaikkineen.
Tiedätkö, mikä on kaikkein pahin vamma? Asennevamma. Kiusaajallas on sellainen, voit tuntea oikeutettua sääliä häntä kohtaan. Asennevammasta parantuminen saattaa viedä aikaa ja kaikki ei parane koskaan ;D
Moikka ap, itse olin ihan tavisnuori mutta nuoruus ei todellakaan ollut ihaninta aikaa. Muistuu ihan mieleen joku ihme ahdistus ja ulkopuolisuuden tunne vaikka kaikki oli mulla ihan hyvin ja oli kavereitakin eli et todellakaan ole mitenkään yksin tunteittesi kanssa. Mulle paskinta aikaa oli lukio. Mutta sitten taas ammattikoulu ja työelämä on ollut mitä ihaninta. Niinkuin joku jo sanoi niin yritä löytää positiivisia asioita elämästäsi ja nauti niistä. Tee just sitä mikä tuottaa sulle kivaa oloa. Suosittelen myös jonkun kivan harrastuksen aloittamista. Itse löysin onneni ihan tavallisesta kuntokeskuksesta, hurahdin treenaamiseen ihan täysillä. Tai hanki vaikka koira, sen kanssa tutustuu hyvin toisiin ihmisiin:). Älä ajattele mitä muut tekevät! Tämä elämä on just sua varten tässä ja nyt! Olethan jo löytänyt esim. Elokuvien soundtrackit. Sitä elämä just on...oma polku löytyy pikkuhiljaa... Kokeile erilaisia juttuja rohkeasti, löydät omat juttusi varmasti, mitä ikinä sitten ne ovatkaan??!!. <3 Hirveästi tsemppiä ja voimahaleja sulle<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin myös kiusattu ja hyljeksitty päiväkodista ysiluokkaan asti. Kun menin ammattikouluun, niin ei kukaan enää kiusannut tai syrjinyt. Itse asiassa pyörin koulun suosituimpien kanssa. On paljon muitakin kenen kiusaaminen on jäänyt peruskouluun ja uskon, että kun pääset ysiltä sunkin kiusaaminen loppuu. Et joudu olemaan kiusattu koko nuoruuttasi. Sulla on vielä onnellisia aikoja edessäsi, vaikkei nyt siltä tunnukaan I know how you feel. Koita nyt vaan jaksaa tyttö nuori <3
"On sanottu, että nuoruus on elämän parasta aikaa. Tuntuu todella pahalta ajatella, että meneekö koko nuoruuteni oikeasti tähän."
Eikä ole. Minun elämäni paskimmat vuodet ovat peruskoulun luokat 7 - 9, ja seuraavaksi paskimmat ovat peruskoulun luokat 4-6. Kolmanneksi paskimmat vuodet ovat peruskoulun luokat 1-3.
Yritä kestää, sillä elämä on varmasti parempaa kun pääset peruskoulusta. Peruskoulu on todella perseestä suurelle osalle lapsia/nuoria. Toisille se on tylsää koska eivät ole kiinnostuneet mistään ja toisille koska eivät saa mitään haasteita. Pakkoaineita on aivan liikaa ja luokkakoot liian suuria. Monet nuoret pojat ovat väkilvataisia, eikä yhteiskunta anna mitään suojaa koska olet alaikäinen ja tekijät ovat alaikäisiä.
Pääset pian eroon peruskoulusta ja reilun 500 päivän päästä olet täysi-ikäinen, jolloin saat täyden lain suojan ikäisiltäsi. Jos pääset/menet lukioon niin pääset eroon suurimmasta osasta pahimpia idiootteja ja häirikköjä.
Yritä kestää vielä hiukan. Elämä on ihan mukavaa ja helppoa kun pääset peruskoulusta eroon ja alat oikeasti elää lakien suojaamana yhteiskunnassa, missä oikea ja väärä ei perustu vahvemman oikeuteen.
Minulla ei ollut yhtä vaikeaa kuin sinulla, mutta itsekin olin/olen aivan liian herkkä ja kasvatettu kovassa kurissa, niin etten pystynyt puolustautumaan. Nyt kun olen töissä, niin olen normaali ja jopa pidetty, koska olen herkkä (empaattinen/sosiaalinene).
Minulle ei ole ollut mitään suhteita alle 34v, siis EI MITÄÄN, zip, nada. Olen suudellut ensimmäisen kerran naista, jonka kanssa myös harrastin seksiä 34v rahasta! Tämä oli myös jonkinlainen epämääräinen seurustelusuhde, minkä takia elämäni on edelleen sekavaa säätämistä. Minulla ei ole koskaan ollut suomalaista tyttöystävää tai naisystävää, eikä tätä oikein usko kukaan joka minut tuntee. Pidän naisista todella paljon, ihailen naisten vartaloita ja seksi on parasta mitä elämässä on.
41v m
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 23:16"]
Olen suudellut ensimmäisen kerran naista, jonka kanssa myös harrastin seksiä 34v rahasta! Tämä oli myös jonkinlainen epämääräinen seurustelusuhde, minkä takia elämäni on edelleen sekavaa säätämistä. Minulla ei ole koskaan ollut suomalaista tyttöystävää tai naisystävää, eikä tätä oikein usko kukaan joka minut tuntee. Pidän naisista todella paljon, ihailen naisten vartaloita ja seksi on parasta mitä elämässä on.
41v m
[/quote]
Kaikkia kiinnostaa sinun seksikokemuksesi..?
Itse olin ujo ja epäsosiaalinen yläasteella ja siitä syystä kiusattiin. Yläasteen kestin jotenkin kun ajattelin että kaikki muuttuu paremmaksi. Asiat ei kuitenkaan näin mennyt. Minua alettiin kiusata myös ammattikoulussa. Sitä en enää jaksanu niin masennuin vakavasti ja aloin samaa paniikkikohtauksia. Yöllä en saanu nukuttua kun ahdisti niin paljon. Lopulta erosin koulusta kun psyyke ei kestänyt sitä. Olin sitten kotona tekemättä juuri mitään jonkin aikaa. Muutin kotoonta pois viimevuonna kun täytin 18. No siinä sitten tuli kuvioihin sit alkoholi kun olin todella yksin hain pahaa oloon lohtua. Se helpotti oloa ja pikkuhiljaa rupesin sit lisää dokaamista ja välillä saatoin dokaa kaksviikkoa putkeen. No tällä hetkellä tilanne aika sama. Syön psyykelääkkeitä ja käytän alkoholia jonkinverran. Pyrkinyt vähentää mutta vaikeaa se on. Kavereita ja tyttöystävä ei ole. Ei mitään elämää täysin erakoitunut kämppääni. Kaiket päivät vietän yksiössäni tuijottaen seinää. Ilman mitään toivoa paremmasta.
Terveisin jo menetetty tapaus.
Hei! Minua myös kiusattiin ala-asteen vitosluokasta yläasteen ysille asti. Lukiossa tilanne helpotti kun kiusaajat jättäytyi ryyppyremmeihin koulun ulkopuolelle. Uskon että sunkin tilanne helpottaa lukiossa/ammattikoulussa. Yritä vielä vähän aikaa uskoa tulevaisuuteen. Lukion viimeisenä vuotena tapasin nykyisen mieheni. Olemme olleet yhdessä pian 7 vuotta. Meillä on koira ja kiva yhteinen asunto, kummipoika ja ystäviä. Elämä on mukavaa. Itsetuntoni on kohentunut enkä enää edes muistele kiusaajiani.
Mistä sinut ap saa kiinni? Olin myös koulukiusattu. Voin vaihtaa kuulumisia tai jos asut pk-seudulla tule mukaan vaikka salille. Se on elämäsi vaikeinta aikaa, myöhemmin sinun ei tarvitse osallistua pakkollisiin ohjelmiin. Sen jälkeen elämä on yksinäistä jos sen antaa.
Helpottaa kyllä. Keskity kouluun.