Lue keskustelun säännöt.
15v kiusatun ajatuksia
10.04.2015 |
Näin heti alkuun haluan pyytää anteeksi. Anteeksi siitä, että avaudun täällä, mutta tällä hetkellä tuntuu niin pahalta, että pakko saada purattua ajatuksia.
Tätäkin kirjoittaessa kyyneleet valuvat pitkin poskia ja tyhjyys vallitsee sisälläni. Siitä on miltei 5 vuotta, kun ensimmäisen kerran aloin vakavissani harkita itsemurhaa. Täytän pian 16 vuotta ja käyn 9.-luokkaa. Olen aina ollut ulkopuolinen ja syrjitty; ihan niin pienestä saakka, kuin vain muistan. Vaikka liityn seurueeseen ja sanon/kysyn jotakin, muut eivät kiinnitä mitään huomiota. Tuntuu, kuin olisin näkymätön. Kunnon kiusaaminen, sekä henkisellä että fyysisellä saralla, alkoi ala-asteella. Tavaroitani tuhottiin ja piilotettiin, ulkonäköäni naurettiin ja minua potkittiin esimerkiksi kuralammikkoon. Olen koittanut löytää syitä kiusaamiselle, ja niitä ovat mahdollisesti ainakin ulkonäköni ja liian kiltti sekä "heikko" olemukseni. Olen helppo uhri, sillä olen hyvin herkkä ja empaattinen persoona.
Minulla ei koskaan ole ollut todellisia ystäviä. Muutama koulukaveri löytyy, mutta hekin ovat kanssani vain jos eivät löydä muita kavereitaan tai tarvitsevat apua jossakin. Ystävien puute ei satuta enää, sillä olen jo niin tottunut siihen. Ainainen yksinäisyys alkaa kuitenkin pidemmän päälle tulla ilmi siten, että eristäydyn tarkoituksenmukaisesti muista ihmisistä. Perheeni on minulle kaikki kaikessa, mutta tunnen pikkuhiljaa eristäytyväni myös heistä. Koulusta päästyäni menen huoneeseeni, kuuntelen elokuvien soundtrackeja, kirjoitan fiktiivisiä tarinoita sekä runoja ja illan tullen painun taas unten maille. Sama joka päivä. Totuus on alkanut lyödä vasten kasvoja; ehkä minun paikkani ei oikeasti olekaan täällä.
Olen käynyt puhumassa koulupsykologin kanssa useaan otteeseen, mutta se ei tähän mennessä ole saanut olotilaani paremmaksi. Minulle suositeltiin erilaisia harrastuksia tai kerhoja, joissa voisin tutustua uusiin ihmisiin. Olen harrastanut muutama vuosi takaperin tanssia sekä erästä joukkueurheilulajia, mutta sieltäkin sain vain hyvän päivän tuttuja.
On sanottu, että nuoruus on elämän parasta aikaa. Tuntuu todella pahalta ajatella, että meneekö koko nuoruuteni oikeasti tähän. Haluaisin olla vahva, ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä elämälleni jotain, mutten tiedä mistä ja miten voisin aloittaa. En tiedä, kuinka kauan jaksan enää elää. Viimeisetkin voiman rippeet alkavat olla loppumaisillaan. Joka ilta nukkumaan mennessäni rukoilen, ettei minun tarvitsisi enää nousta uuteen aamuun. Minulla on realistisia unelmia tulevaisuuden suhteen, mutta tähänastisen elämäni varrella koetut vastoinkäymiset ovat tehneet minusta hieman pessimistisen, enkä siis usko niiden käyvän toteen. Toisaalta, en haluaisi vielä luovuttaa. Aina on joku, jolla asiat ovat vielä huonommin kuin minulla, mutta pystyy silti olemaan onnellinen siitä, mitä on. Haluan saada itseni kuntoon. Haluan oppia hyväksymään itseni. Haluan olla onnellinen.
Kiitos, jos kukaan jaksoi lukea. Ja anteeksi vielä kerran. Luen myös mielelläni muiden kokemuksia ja ajatuksia sekä vastaan kysymyksiin, liittyivät ne sitten aiheeseen tai eivät.
Kommentit (51)
Eihän tässä vaiheessa kevättä kannata olla masentunut. Enää kuukausi, ja koulu loppuu, jee! Aika monella on samoja kokemuksia, ja kuten olet huomannut, niin peruskoulun jälkeen elämä vasta alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 03:37"]
Eihän tässä vaiheessa kevättä kannata olla masentunut. Enää kuukausi, ja koulu loppuu, jee! Aika monella on samoja kokemuksia, ja kuten olet huomannut, niin peruskoulun jälkeen elämä vasta alkaa.
[/quote]
Ei voi ajatella, että sen jälkeen ongelmat katoavat. Ystävät ei ilmesty tyhjästä. Varmasti helpompi olo kun kesäloma alkaa. Jos tuon ikäisenä on jo yksin, silloin on vaikeampi saada pitkäaikaisia ystäviä.
Life's a piece of shit, when you look at it
But...
Always look on the bright side of life ❤❤❤
Tätä on jopa hieman vaikeaa kirjoittaa, koska tuli aivan mieleen omat yläasteaikani, hiljaisena ja vähän outona kiusattuna. Mietin, mitä olisin itse halunnut kuulla silloin, kun ajattelin elämän olevan merkityksetöntä ja ihmisarvoni olematon. Haluaisin vain sanoa sinulle, ap, että vaikka epätoivo kuinka iskisi, älä luovuta!
Yläasteella kaikki ovat hukassa, mutta sen jälkeen kaikki tulee helpottumaan. Loppupeleissä ainoa ihminen, jonka hyväksyntää tarvitset, olet sinä itse.
Posiitiiviseen, kuin myös negatiiviseenkin, energiaan liittyy kasautumisteoria. Uskon että löydät jatko-opintojen parista samanhenkistä seuraa, ihmisiä jotka osaavat arvostaa harrastuksiasi ja mielenkiinnonkohteitasi! Itse löysin sekä ystäviä että ammatin taidealalta ja olen miltei kiitollinen siitä, että yläaste meni sisällä nyhrätessä. :D Tsemppiä ap, olet upea!
t: n27
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 03:44"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 03:37"]
Eihän tässä vaiheessa kevättä kannata olla masentunut. Enää kuukausi, ja koulu loppuu, jee! Aika monella on samoja kokemuksia, ja kuten olet huomannut, niin peruskoulun jälkeen elämä vasta alkaa.
[/quote]
Ei voi ajatella, että sen jälkeen ongelmat katoavat. Ystävät ei ilmesty tyhjästä. Varmasti helpompi olo kun kesäloma alkaa. Jos tuon ikäisenä on jo yksin, silloin on vaikeampi saada pitkäaikaisia ystäviä.
[/quote]
Puhutko nyt omasta kokemuksestasi? Minä puhun. Vaikka pitkään kaikki oli paskaa, niin suurimmat ongelmat poistuivat elämästä peruskoulun myötä. Sen jälkeen voi itse päättää elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 06:00"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 03:44"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 03:37"]
Eihän tässä vaiheessa kevättä kannata olla masentunut. Enää kuukausi, ja koulu loppuu, jee! Aika monella on samoja kokemuksia, ja kuten olet huomannut, niin peruskoulun jälkeen elämä vasta alkaa.
[/quote]
Ei voi ajatella, että sen jälkeen ongelmat katoavat. Ystävät ei ilmesty tyhjästä. Varmasti helpompi olo kun kesäloma alkaa. Jos tuon ikäisenä on jo yksin, silloin on vaikeampi saada pitkäaikaisia ystäviä.
[/quote]
Puhutko nyt omasta kokemuksestasi? Minä puhun. Vaikka pitkään kaikki oli paskaa, niin suurimmat ongelmat poistuivat elämästä peruskoulun myötä. Sen jälkeen voi itse päättää elämästään.
[/quote]
Seuraavassa koulussa kiusataan taas, ei ehkä samalla tavalla. Ihminen antaa samanlaisen kuvan itsestään kaikkialla, jos ei halua muuttua niin kiusaus jatkuu/voi jatkua. Jos luit niin ap eristäytyy porukasta. Ongelmat ratkeaa jos haluaa elää elämänsä yksin. Miksi edes opiskella kun oppivelvollisuus on ohi. Suomessa pärjää tekemättä töitä ja hankkii jostain oman asunnon missä asua yksin. Joko luovuttaa tai taistelee itsellensä ne kaveriporukat.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 00:19"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 23:16"]
Olen suudellut ensimmäisen kerran naista, jonka kanssa myös harrastin seksiä 34v rahasta! Tämä oli myös jonkinlainen epämääräinen seurustelusuhde, minkä takia elämäni on edelleen sekavaa säätämistä. Minulla ei ole koskaan ollut suomalaista tyttöystävää tai naisystävää, eikä tätä oikein usko kukaan joka minut tuntee. Pidän naisista todella paljon, ihailen naisten vartaloita ja seksi on parasta mitä elämässä on.
41v m
[/quote]
Kaikkia kiinnostaa sinun seksikokemuksesi..?
[/quote]
Kiitos sympaattisesta kommentista.
Yritin lähinnä kertoa vertaistukena, että minun elämäni oli perseestä reilut 20 vuotta. Minun elämäni parhaat vuodet ajoittuvat ikään 34+. Naisista en osaa sanoa, mutta miehenä koen että seurustelusuhteet ja seksi ovat vastakohta yksinäisyydelle.
Ehkä ei olisi pitänyt selittää miksi minun elämäni oli perseestä ja miksi olen nyt tyytyväinen, vaan sanoa "kyllä se siitä paranee" tai jotain muuta tyhjää.
41v m
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, nuoruus jatkuu tuosta ainakin 10 vuotta :) yläaste on monille vaikeaa aikaa, onneksi on jo loppusuoralla. Yläaste ei määritä loppuelämää. Mulla oli myös vaikea yläaste, lukiossa tilanne kääntyi päinvastaiseksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Minuakin kiusattiin koulussa ja kamalaahan se oli. Jos jotain pitäisi näin aikuisena ex-kiusattuna neuvoa, niin sitä että älä kaivele syitä itsestäsi. Niitä ei ole. Opettele arvostamaan itseäsi: sano itsellesi, että olet hyvä tyyppi, sano itsellesi että "minä luotan itseeni" ja muuta vastaavaa. Itsehoito-oppaista voi olla tässä apua, niitä saa kirjastosta. Minulla meni monta vuotta itsesyytösten vallassa ja se oli täysin turhaa. Sinussa ei ole mitään vikaa, olet hyvä tyyppi!
Älä luovuta. Elät tällä hetkellä elämäsi vaikeinta aikaa. Koita tehdä sellaisia asioita joista nautit ja pidät. Perheesi on sinulle tärkeä, älä tuhoa yhteyttä perheeseen ainakaan. Onko sinulla jatkosuunnitelmaa koulujen suhteen? Keskity siihen. Moni on ollut tosi yksin tuossa vaiheessa, minäkin. Kun kasvoin nuoreksi aikuiseksi alkoi tulla niitä kavereitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro minkälaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on? Kirjoituksestasi päätellen vaikutat erittäin fiksulta ja osaavalta nuorelta naiselta (?). Onko sinulla diagnosoitu masennusta? Sehän on lähes jokaisen pitkäaikaisen kiusaamisen uhriksi joutuneen kohtalo. Jatkuvat itsemurha-ajatukset viittaisivat masennukseen. Voisitko ajatella hankkiutuvasi esim. kouluterkkarin puheille ensiksi? Sinut otetaan varmasti vakavasti asiasi kanssa. Voisit saada asianmukaista terapiaa avuksesi. Toivotan sydämestäni tosi paljon tsemppiä sinulle! Älä luovuta vielä!!
Katse vaan eteenpäin. Mahd. Positiivisella ajattelutavalla on hyvä aloittaa :-) vaikutat ikäiseksesi kuitenkin fiksulta nuorelta. Kyllä se valo näyttäytyy sinullekin, usko pois. Murrosikä on vähän sellaista oman paikkansa etsimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nuoruus välttämättä parasta aikaa ole. Monelle on ihaninta sitten, kun on omat pienet lapset.
Parisuhdemarkkinat ovat ihan eri juttu kuin kaverikilpailu koulussa. Luota siihen, että jokainen saa jonkun. Perustat aikuisena ihanan perheen. Hankit mieleisen koulutuksen. Sulla on kaikki mahtava vielä edessäpäin.
Älä koskaan eti susta itsestäs syytä kiusaamiseen koska vika ei oo sussa vaan kiusaajissa. Kerro vanhemmille, opettajille ja kaikille jotka voi auttaa. Jatka kunnes asialle tehdään jotakin, ja jos ei tehdä niin vaihda koulua tai muuta pois. Sä et oo kiusaamisen arvoinen ja tuut varmasti saamaan ystäviä vielä joskus. Vaikka kuinka olis vaikeaa niin yritä aina ajatella posiitivisesti ja vaikka mikä olis niin älä luovuta. On myös olemassa joku puhelinnumero johon nuoret voi soittaa jos on itsemurha-ajatuksia. Aloita pienistä asioista kuten siististä huoneesta tai hyvästä ruuasta ja liikunnasta jotta olosi olisi parempi. Onnellisuus rakentuu pienistä asioista ja siinä tulee menemään aikaa mut taistele!
T: 8-luokkalainen tyttö
Olet vahva kun jaksat mennä kouluun.
Minun lapseni pelasti itsensä jäämällä pois koulusta ja hän opiskelee nykyisin kotona.
Kannattaa ajatella, että elämä muuttuu kokonaan kun menet jatko-opintoihin.
Jos olet valinnut ammattikoulun, voi olettaa että samalle luokalle hakeutuu samanhenkisiä ihmisiä, joista saat ystäviä.
Mielenterveystoimiston palveluita suosittelisin sinulle. Kun pääset juttelemaan ammattilaisen kanssa, saat peilin ajatuksillesi ja löydät lopulta tien ulos ahdistuksesta.
Koita ajatella, ettei sulla ole tuossa koulussa enää montaakaan viikkoa jäljellä! usein 2. asteen kouluissa on jo fiksumpaa porukkaa :) itse olin yläasteajan kiusattu, pitkälti oman tyylin, musiikkimaun ja hurjan ujouden takia. Seuraavassa koulussa päätin, oikeasti, olla rohkeampi, jutella ja tutustua Siellä olikin sitten oikeasti ihan ihmeellistä, kun kuului porukkaan. Nyt korkeakoulussa taas tuntuu, että porukkaan ei pääse millään, viesteihin ei vastata ja tulee heti mieleen peruskoulu, mutta ehkä tää tästä.
Nuoruus ei tosiaankaan lopu ihan heti, joten älä ajattele että se koko aika olis hukkaan heitetty!
Koita jaksaa nousta uuteen aamuun, mieti päivästä aina jotaib postitiivista. Itse tutustuin tuohon aikaan netissä paljon ihmisiin, joihib osaan olen vieläkin yhteydessä. Löytäisitkö jostain samanhenkisiä ihmisiä? Facebookissa on ryhmä "Edes yhtenä päivänä maailman tärkein", kurkkaa sinne, löytyy varmasti jutteluseuraa (vaikka minäkin ;))
Olin itsekin kiusattu. Haluan sanoa sinulle, että elät juuri nyt kaikkein vaikeinta aikaa. Kun menin lukioon, kiusaaminen loppui. Jäin tosin silloinkin joukon ulkopuolelle, mutta sekin oli suuri helpotus, että sai olla rauhassa. Kun menin lukion jälkeen yliopistoon, sain myös kavereita samanhenkisestä porukasta. Yliopistoaika oli ehdottomasti siihen astisen elämäni parasta aikaa. Tosin sen jälkeen tuli vielä parempaa, kun löysin mieheni.
Ihan kuin olisin lukenut omaa päiväkirjaani 15 vuoden takaa (saman ikäisenä kuin ap). Ja itselläni kyllä tilanne paheni (17-vuotiaana löysin itseni teholta itsemurhan yrityksen takia). Tuli alkoholi ja miehet kehiin ja se oli menoa se. Olin kiusattu ala-asteella ja olin sitä vielä amiksessakin.
Mutta. Älä murehdi sellaista, mitä et ole vielä menettänyt. Tulet olemaan nuori vielä vuosia. Sinulla on elämääkin jäljellä vuosikymmeniä. Löydä se oma pieni kipinä. Mistä pidät? Mitä tykkäät tehdä? Mitä se onkin, pidä siitä kiinni. Tee asioita, joista pidät. Itselleni itsemurhan yrityksen jälkeen kirjoittaminen oli henkireikä. Se toi mielihyvää ja samalla saatoi tekstiin ujuttaa omia ajatuksia ja tunteita.
En osaa sanoa, mistä kaikki edes lähti. Kävin terapiassa, söin lääkkeitä. Ehkä se, että päätin: perkele, minähän voitan. Minä kirjoitan sen kirjan (pitkäaikainen haave). Heh, ei sitä kukaan julkaissut mutta saavutin yhden haaveen elämässäni. Nyt minulla ainakin on kuusisataasivuinen kirja (omakustanne).
Olen oikeasti vähän huono kirjoittamaan tällaista (kasvotusten olisi helpompaa) mutta kuitenkin. Nyt olen kolmekymppinen, minulla on kaksi ihanaa lasta ja rakastava aviomies. Se on paljon enemmän kuin kuvittelin saavani. En uskaltanut edes unelmoida.
Tee mitä teet, mutta älä luovuta. Elämällä on paljon tarjottavaa sinulle. Sillä oli minullekin vaikka muuta ajattelin.