Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Mie  menin synnytyksessä kivusta ihan lukkoon, en kuullut mitä kätilö tai mies sanoivat. En kuullut, en puhnut, en kyennyt ponnistelemaan, olin vain käpertynyt kivun sisään.  Epiduraalia ei jostain syystä  ehditty tulla antamaan. Lopulta vauvan sydänäänet  heikkenivät ja sitten tulikin kiire.

Olin kuullut että seuraavana päivänä kätilö tulee keskustelemaan synnytyksestä, näin ei käynyt. Kukaan ei tullut. Ja mie olisin halunnut nimenomaan jutella siitä pettymyksen tunteesta etten osannut synnyttää "oikein".

Osastolla olin kahden hengen huoneessa espanjaa tms polottavan naisen kanssa ja vissiin heillä oli eri säännöt kun naisen mies  sai saa jäädä istuskelemaan huoneeseen, kun oma mies hätistettiin kotiin. Tämä  huonekaverin mies kyttäsi verhojen välistä kun mie  imetin, hyi. Aamupala tuotiin  huoneeseen ja lämmin ruokakin  jos oli liian heikkona, siinä ei moitittavaa mutta jostain syystä ei keittiöön ollut välittynyt tieto laktoo-intoleranssistani ja olin 2 päivää karmeassa ripulissa ennekuin tajusin ottaa asian puheeksi ja sainkin siitä lähtien ruuan jonka päällä oli "laktoositon" lappu. 

Suihku oli  aika karmea, semmoinen kylmä ja hämärä tila jossa oli  2 tai 3 suihkua vierekkäin ja kulku sinne vei käytävällä jolla oli liikkui ihmisiä, hävetti luikkia siinä pyyhe päällä kun jälkiveret vielä valui reisille!  Ja kuka tahansa saattoi tulla suihkuun kaveriksi, periaattessa sinne olisi pääsyt vaikka joku ulkopuolinenkin. Ovessa kun ei ollut  lukkoa, kai siksi että päästään apuun jos joku pyörtyy.  Toivon että  nykyään huoneissa on omat suihkut tai suihkutilat on uusittu! Tulevilla synnyttäjillä mukavampaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Kyllä siitä ponnistusvaiheestakin saa kivuttoman. Olen kaksi synnyttänyt. Ensimmäisessä ponnistusvaihe kesti yli tunnin ja vedettiin lopulta imukupilla. En kyllä ole mikään karjujatyyppi muutenkaan. Toisen ponnistusvaihe oli lyhyempi, mutta täysin kivuton. Lähinnä mietin, että jos ponnistusvaihe saadaan kivottomaksi, niin ei kai sitä silloin karju.

En ainakaan itse ole karjunut kivusta ponnistaessa, vaan siitä että ponnistin täysillä ja karjunta tuntui tuovan lisävoimaa. Ja ehkä toikin kun molemmat lapset on olleet pihalla alle 10 minuutin ponnistamisella.

Vierailija kirjoitti:

29 sivua luin, nyt haluan avata omat kokemukseni. Kiireellinen sektio '12. Kaikki sujui mielestäni kelvollisesti, noin 12h leikkauksen jälkeen piti nousta ylös. Sain kyllä veritulppien ehkäisyyn napapiikkejä (niitä sai kotonakin pistää) mutta silti kehotettiin liikkumaan. Olen siitä kiitollinen. Joka kerta kävely reipastui, kyllä olisin huonossa kunnossa lähtenyt kotiin ellen olisi sairaalassa jo liikkunut ahkerasti. Tällä kerralla kaksi huonoa kohtaamista hoitohenkilökunnan kanssa. Ensimmäinen oli kun alkuun vauva käytiin nostamassa sänkyyn syömään. Sänky oli seinää vasten, minä seinän vierellä ja vauva minun ja vuoteen reunan välissä. Hoitaja vastasi kutsuun, ettekö itse saa vauvaa omaan sänkyyn. Ymmärsin sentään sanoa, että en saa. Tämän touhun aikana sainkin klassisen kommentin, ettei kotona kukaan näin sitten auta. Jälkikäteen mietittynä, en olisi yksin niin pahaan paikkaan itseäni saanutkaan. Toisella kertaa osastosihteeri katsoi leikkaushaavaa ja tuumasi, että tulee ruma arpi. Babybluesin vuoksi itkin seuraavat 20 min.

Toinen lapsi syntyi ilman ongelmia '18. Ei pahaa sanottavaa. Pyörryin ensikäynnillä vessassa, onneksi hoitaja oli mukana. Sen jälkeen palvelu pelasi kyllä hienosti. Perhehuonetta en pyytänyt kummallakaan kerralla, melko yksin sain silti olla, vieruskaverit olivat molemmilla kerroilla alle vuorokauden samaan aikaan huoneessa. Valoja ei sytytetty öisin, ja vaikka tuohon parjattuun omatoimisuuteen ohjattiin, kukaan ei ollut tyly asian kanssa. Yhtä olen ihmetellyt, miksi olette ottaneet vauvan mukaan ruoanhakuun? Kyllä se vauva sen aikaa pärjää, omani ainakin pärjäsivät. Hoidin vauvani hyvin, esikoisen aikaan kun kävin suihkussa, niin oli alkanut itkeä. Hoitaja oli rauhoitellut vauvaa ja totesi, että osaavan tämä itkeäkin.

Vauvat ovat erilaisia. Ei niitä huutavia voi oikein jättää yksin. Huonetoverikin hermostuisi. Söin pääasiassa omia eväitä, jogurtteja ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Inhottavaa jakaa tuollaista bussissa! Todellakin ammattietiikan vastaista. Toivottavasti ilmoitit sairaalaan kuulemastasi, sillä vaitiolovelvollisuuden koskee kaikkea hoitotyötä ja erityisesti asiakkaisiin liittyen.

Ymmärrän toki nuorten kätilöiden kokemusta hyvin, koska kuulovamma on erittäin yleinen kätilöillä. Koulutuksessa muistutetaan, että synnyttäjiä on oikeus pyytää olemaan huutamatta korvaan ja omasta kuulosta täytyy pitää huolta. Kätilö tarvitsee kuuloaan myös esim. vastasyntyneen sydänäänien kuunteluun, eli mistään pikkujutusta ei ole kyse, jos kuulo katoaa. En ole itse työtä tehnyt synnärin puolella kuin vuoden, mutta olihan ne raskaita vuoroja, jos synnyttäjä huusi lähellä korvaa. Ponnistusvaiheessa karkuunkaan ääntä ei pääse ja on tärkeää kuulla heti syntymän hetkellä, kuinka vauva hengittää.

Synnytyksestä voi tehdä lähes kivuttoman, kun antaa riittävän kivunlievityksen. Jos potilas huutaa kivusta, niin ehkä hän olisi kivunlievityksen tarpeessa...

Ponnistusvaiheessa usein huudetaan kivusta. Ei silloin mikään kivunlievitys auta. Enkä mä itse olisi halunnutkaan. Iät kaiket asia on ollut näin. Huutaminen vie voimia, eikä sitä kaiketi enää suositella. Mut tosi on, että ainakin mulla se karjuminen tulee jostain villieläinvaistosta selkäytimestä. Kyllä mä ekan synnytyksen jälkeen pyytelin kätilöiltä anteeksi, kun karjuin kuin pistetty eläin ja kiroilinkin. Ponnistus kesti 35 min., mikä oli mulle se sietämättömin osuus, että miten ei ihminen saa puskettua lasta ulos vahvalla tahdollakaan. Seuraava lapsi tuli vähän vähemmällä karjumisella, mutta kesti sekin 25 min., mikä on pitkä aika uudelleensynnyttäjälle. Mitään kivuliaampaa ja työläämpää en mä ainakaan tiedä kuin sen ponnistusvaiheen.

Kätilöt eivät turhaan hoe sitä, että ponnistusvaiheessa ei pidä huutaa tai karjua. Vie nimittäin äidiltä ihan uskomattoman paljon voimaa pois siitä itse ponnistamisesta. Itse huusin myös esikoista ponnistaessa, kunnes jämäkästi vanhempi kätilö sanoi, että keskity ponnistamiseen, älä huutamiseen. Kun pidin suuni kiinni ja tein mitä käskettiin, niin eron huomasin itsekin välittömästi. Seuraavan kohdalla tiesin jo heti mihin keskittyä. Kummankin kohdalla ponnistusvaihe kesti alta puoli tuntia.

Itseäni ihmetyttää eniten se, miten vähän tulevat äidit itse selvittävät asioita ennen synnyttämistä. Tuntuu, että ihmiset ottavat enemmän selvää asioista silloin, kun ovat lähdössä lomalle itselleen vieraaseen maahan. Hyvässä tapauksessa siellä osastolla ei tarvitse olla vauvan kanssa kuin se vuorokausi. Maidon saa nousemaan jo ennen vauvan syntymää, jos niin haluaa. Vastasyntynyt ei edes mitään isoja määriä ensimmäisinä päivinä tarvitse. Äidin kannattaa ottaa itselleen mukaan jotain hyvää syötävää ja juotavaa.

Itse synnytin ilman kivunlievitystä, koska pelkäsin epidulaarin pitkittävän synnytystä ja etten ponnistusvaiheessa tiedä miten ponnistaa, jos en tunne. Tämä voi olla ihan höpöä, koska muusta minulla ei ole kokemusta ja voi olla ihan mahdollista, että ponnistamiseen sujuu hyvin, vaikka olisikin ottanut epidulaarin. Onkohan tästä kokemuksia?

Mulla siis hyvät kokemukset ja olen äärimmäisen pahoillani niiden äitien puolesta, joilla on ollut paljon kipuja ja ovat saaneet kärsiä epäasiallisesta käytöksestä. Itse tunnen suurta myötätuntoa teitä kohtaan, jotka olette monta päivää ensin odotelleet käynnistystä, joka ei ole onnistunut ja pahimmassa tapauksessa joutuneet sektioon. En osaa kuvitellakaan kuinka kipeä se haava on.

Tuleville äideille sanoisin, että kannattaa ottaa mahdollisimman paljon asioista selvää jo etukäteen ja olla utelias. Kaikkea hyvää teille.

Kommentoin tähän sekä kätilönä että synnyttäjänä että tämä on myös hyvin yksilöllistä. Jotkut saattavat jäädä karjumaan niin että se vie voimia itse työnnöstä, toiset löytävät sen voiman ponnistukseen karjaisun avulla. Yleensä kielletään huutamasta, koska yleensä silloin on vaikeampi keskittyä, mutta kätilön pitää pystyä bongaamaan joukosta ne muutamat joille siitä on apua ja joilla se tulee luonnostaan.

Minä olen joka kerta karjunut ja kaikki ponnistusvaiheet on olleet minuuteissa ohi, myös esikoisen. Ei ole yksikään kollega kieltänyt huutamasta kun on nähnyt että ponnistus on tehokas eikä huuto vie keskittymistä vaan päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Itse ihmettelin synnyttäessä, miksei minulta mitattu kertaakaan verensokeria. Minulla oli raskausdiabetes, enkä ollut syönyt mitään moneen tuntiin. Sain vain suolaliuosta. Pyysin mittauttamaan, mutta ei. Vauvan verensokerin mittaamisessa myös hankaluuksia, kesti useita tunteja ennen kuin mittasivat ja sokeri olikin matala.

Iv-reittini meni myös tukkoon, vaikka sanoin nesteen loppuneen pussista. No, oli nuori hoitaja, ei tajunnut...

Pahinta kokemuksessa oli kuitenkin Hussin perhehotelli.

Ei raskausdiabetes enää tuossa haittaa mitään, jollei arvot ole aivan huikeita ja pistät inskaa. Lapsen sokerit olisi toki pitänyt mitata synnytyksen jälkeen ohjeiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Sairaala on aina raskas paikka olla, on sitten kyse synnytyksestä tai sairaudesta.

Molemmista on kokemusta. On kuitenkin niin että siellä on joskus oltava, toivottava että hoitaminen onnistuu hyvin ja pääsee palamaan siihen arvokkaaseen omaan arkeensa.

Hyvin menee jos elämän suurin harmi ja raskain kokemus on muutaman päivän sairaalassa olo. Siitä pääsee onneksi yli ja kotiin, sen parhaan mahdollisen palkkion, oman lapsen kanssa.

Laittakaa asiat oikeaan perspektiiviin, positiivisella mielellä kaikki onnistuu paremmin.

Täällä on jo moni sanonut että muut sairaalakokemukset ovat olleet parempia, kun osastolla on saanut enemmän apua. Oletko lukenut lainkaan kommentteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tkl bussissa kuultua tämä. Kaksi nuorta parikymppistä kätilöopiskelijaa puhui takanani että kuinka äidit huutavat ja kiljuvat synnytyksessä tyyliin, mitä alkoivat tekemään lapsia, kyllä pitäisi tietää mitä synnytyksessä tapahtuu. Olisikin ollut asiallista keskustelua mutta se oli täysin alatyylistä ja ilkeää keskustelua kuinka joku huusi ja miten huusi. Tällaisia kätilöitä sitten. Säälittää ne äidit jotka joutuvat näiden kahden kynsiin.

Ymmärrän kyllä kätilöjäkin, ei kenenkään pitäisi joutua työkseen kuuntelemaan aikuisten ihmisten huutoa.

Miten olisi suukapula synnyttäjille?

Ei kaikki huuda. Kaksi synnyttäneenä, mitä enemmän sattui, sen hiljaisempi olin. En huutanut kertaakaan.

Suurin osa ei huuda, oman kokemuksen mukaan ehkä 10-20% oikeasti huutaa kovaa. Eikä se ole kiinni siitä miten kovaa kipua tuntee, toiset vain ilmaisevat itseään äänekkäästi.

Ja kätilö voi ja saa kyllä laittaa korvatulpat jos on tarve.

Minua sairaalassa ihmetytti nuoren lääkärin kommentit alapäästäni. Hän sanoi että sehän on jo valmiina kotiutukseen, aviomies varmasti jo odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksenne kuulostavat järkyttäviltä. Asun itse Etelä-Euroopassa ja kokemus synnytyksestä täällä on vain positiivinen. Kätilöt olivat todella ihania ihan jokainen ja pidettiin huoli että heidän kutsumiseen varten oleva hälytysnappi oli aina lähellä. Joku tuli aina alle minuutissa paikalle, ja alleviivaasivat että mikään asia ei ole liian pieni ettei saisi soittaa (soittelinkin kelloa ihan kiitettävästi vaikka ja millä asialla). Kun kivulias avautuminen alkoi oli koko ajan joku tarjoamassa vaihtoehtoja suihkusta ammeeseeen tai mieheni lisäksi ihan vain tsemppamassa ja silittelemässä. Miehelle annettiin ohjeita miten hänen kannattaisi auttaa ja hänkin koki ettei vaan palloillut paikalla vaan oli oikeasti avuksi. En ymmärrä miten he jaksoivat esimerkiksi oman yli 10h avautumisen ennen epiduraalin laittoa olla niin ihania vaikka itseltä saattoi suusta kuulua vaikka mitä :D koskaan ei jätetty yksin. Pääsin altaaseen aina kun halusin ennen epiä ja sinnekin tuotiin syötävää ja juotavaa. Kaikki oli kerrassaan niin ammattitaitoisia ja empaattisia että vieläkin melkein herkistyy. Itse synnytyksestä vastaava kätilö onnistui hoitamaan koko homman kanssani ilman yhtäkään repeämää.

Etelä-Euroopassa rakastetaan lapsia ja äitiys on kunniatehtävä. Raskaana oleville on jopa omat ohituskaistat markettien kassoilla ettei tarvitse jonottaa. Eipä ihme että synnytyskin siellä hoidetaan paremmin.

kerttulir kirjoitti:

Minua sairaalassa ihmetytti nuoren lääkärin kommentit alapäästäni. Hän sanoi että sehän on jo valmiina kotiutukseen, aviomies varmasti jo odottaa.

Järkyttävää! Tässähän se kiteytyy, nainen ja naisen alapää on aina jonkun muun omaisuutta, jotakin toista varten olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Voisinko joku ystävällisesti tehdä sen kansalaisaloitteen parempien synnytysolojen olojen saamiseksi? Joku joka osaa sen tehdä? Minulta irtoaisi heti yksi ääni. Kun 50 000 ääntä tulee, menee eduskunnan käsittelyyn.  Näistä kirjoituksista näkee että on kova  muutoksen tarve. Muuten kansalaiset jää vähiin tulevaisuudessa.

Miksipä et tekisi sitä itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljän lapsen äitinä aivan sama kokemus. Aina toiveena päästä mahdollisimman pian kotiin. Erityisesti tuo että huoneen kirkkaat valot päälle joka kerta kun hoitaja käy huoneessa. Edes siinä voisi olla joku yövalosysteemi.

Pyöräytä seuraava lapsi maailmaan omassa saunassasi, niin ei hoitajat häiritse,

Asiallisesti käyttäytyvä hoitohenkilökunta ei häiritse.

Älä yritä vaientaa tärkeää keskustelua ja kritiikkiä.

kerttulir kirjoitti:

Minua sairaalassa ihmetytti nuoren lääkärin kommentit alapäästäni. Hän sanoi että sehän on jo valmiina kotiutukseen, aviomies varmasti jo odottaa.

Tuo oli kyllä asiatonta. Nuori lääkäri olisi pitänyt naulata alkuunsa, ja kysyä tiukasti vaikka näin että "MITÄ sinä juuri sanoit??" Harva varmaan uskaltaisi toistaa. Kyseessä oli varmaan mieslääkäri?

Vierailija kirjoitti:

kerttulir kirjoitti:

Minua sairaalassa ihmetytti nuoren lääkärin kommentit alapäästäni. Hän sanoi että sehän on jo valmiina kotiutukseen, aviomies varmasti jo odottaa.

Tuo oli kyllä asiatonta. Nuori lääkäri olisi pitänyt naulata alkuunsa, ja kysyä tiukasti vaikka näin että "MITÄ sinä juuri sanoit??" Harva varmaan uskaltaisi toistaa. Kyseessä oli varmaan mieslääkäri?

Kuvottava kommentti. En voi uskoa että joku voi sanoa noin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisinko joku ystävällisesti tehdä sen kansalaisaloitteen parempien synnytysolojen olojen saamiseksi? Joku joka osaa sen tehdä? Minulta irtoaisi heti yksi ääni. Kun 50 000 ääntä tulee, menee eduskunnan käsittelyyn.  Näistä kirjoituksista näkee että on kova  muutoksen tarve. Muuten kansalaiset jää vähiin tulevaisuudessa.

Miksipä et tekisi sitä itse?

En ole niin taitava kirjoittaja.  Joku älyäisi paremmin ne oikeat sanat. 

Edelleen pitää toivoa, että saan asialliset ihmistet synnytykseen mukaan tulevaisuudessa. Pelottaa oma käytös, jos olen uupunut ja joku vielä käyttää sitä asemaa ilkeilläkseen minulle ja eväämällä minun ja vauvan perustarpeita.

Osaan olla niin vittumainen mulkku, että olisi jopa tällaiselle henkilökunnalla kunnon opetus kerrankin, kumpi ei menisi nii pitkälle...

Mulla oli tosi ystävälliset hoitajat yms . ja sai lisämaitoa, kun pyysi ja apuja ja neuvoja imetykseen. Olin vielä 2 hengen huoneessa yksin koko ajan onneksi. Mutta tuntui silti, että vähän kamalaa oli. Hirveä koti-ikävä ja en osannut nukkua lähes ollenkaan sairaalassa. Tietysti kun esikoinen, niin kaikki oli niin uutta ja ahdistavaakin jopa ja herkillä muutenkin.

Mutta voin vaan kuvitella jos vielä ilkeä henkilökunta ja monta äitiä samassa huoneessa, miten ahdistavaa se on. Voimia kaikille äideille!

kerttulir kirjoitti:

Minua sairaalassa ihmetytti nuoren lääkärin kommentit alapäästäni. Hän sanoi että sehän on jo valmiina kotiutukseen, aviomies varmasti jo odottaa.

Mulle sanoi jälkitarkastuksessa vanhempi mies. Tämähän kestää jo rajummatkin leikit. Kyllä yökötti tuo kommentti. Meni pitkään, että pystyin edes katsomaan imukuppisynnytyksen jälkeen alakertaan.

Esikoinen, meni yliaikaiseksi reilulla kahdella viikolla. Synnytys käynnistelyineen kesti reilun kolme päivää. Lopputuloksena kuollut lapsi ja puolikuollut äiti. Siinä tilanteessa olisin mielelläni mennyt vaikka kymmenen ihmisen kanssa samaan huoneeseen jos lapseni olisi jäänyt vain eloon.

Sairaalassa ollaan kuitenkin lyhyt aika ja kotona on sitten aikaa rauhassa aloitella uutta elämää vauvan kanssa. Ei pitäisi olla varaa valittaa! Itse menin kotiin tissit täynnä maitoa toipumaan synnytyksestä ja pakkaamaan kaiken vauvaan liittyvän pois.

Vierailija kirjoitti:

kerttulir kirjoitti:

Minua sairaalassa ihmetytti nuoren lääkärin kommentit alapäästäni. Hän sanoi että sehän on jo valmiina kotiutukseen, aviomies varmasti jo odottaa.

Mulle sanoi jälkitarkastuksessa vanhempi mies. Tämähän kestää jo rajummatkin leikit. Kyllä yökötti tuo kommentti. Meni pitkään, että pystyin edes katsomaan imukuppisynnytyksen jälkeen alakertaan.

Mitä hittoa? Voiko tämä olla totta? Ihan hirveä kommentti! Luuli varmaan olevansa tosi vitsikäs... jessus.