Järkytyin hieman miten kamalaa sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli

Jep, itse olin käsileikkauksen takia sairaalassa ja kun koitin lähteä heräämöstä vessaan, hoitaja ei päästänyt yksin etten pyörry. Ja kas kummaa, kun oli vaatinut pärjätä siellä kopissa omillani, niin nousin ylös ja avasin vessan oven ja pyörryin käytävällä sattumalta ohi kulkevan leikanneen lääkärin syliin. Ja sen hoitajan joka odotti siinä.

Enkä siis edes menettänyt verta kuten synnytyksissä.

Ihmisarvoinen kohtelu äidille on vauvankin paras.

Ihmisen ei anneta rikkoa vasta leikattua raajaa kaatumalla tai lakanoita vaihtamalla, mutta vauvan voi ilmeisesti tiputtaa betonilattiaan kun ei synnyttänyt äiti pysy pystyssä.

Vierailija kirjoitti:

Pari pointtia tulee vielä mieleen tästä keskustelusta.

-Ala vaikuttaa häiriintyneiden vallassa olevalta. Tuntemani alalla ollut sai hirvittävän raivarin päivitellessäni asiaa, ja sieltä tuli juurikin se "ei ole sairaus, tottakai itse pitää selvittää asiat ja itse vaihtaa lakanat". Saman ihmisen mielestä pikkuflunssa vaatii mitä ankarinta hoitoa ja lepoa.

-Miksi juuri synnytyksissä on ihan OK hoitoalan ihmisten mielestä, että kärsivä ja haavoittuvainen ihminen jätetään huonovointisena ilman apua? Miksi juuri tällä alueella?

-Miten niin äiti ei ole sairaana, jos pyörrytys estää liikkumista ja alapää revennyt? Millä logiikalla ei ole sairaana?

-Eikös imetyksen sujumiseen vaikuta mitä suurimmin äidin tunnetila? Kannattaisiko se siis jotenkin huomioida? Tuntuu tuo imetysmeininki samalta kuin yrittäisi pakottaa naisen orgasmiin.

-Eikö haavojen paraneminen joudu riskiin, jos nainen heti heiluu ja kaatuilee?

-Eikös äidin synnytyskokemus voi johtaa masennukseen, psykoosiin tai äitiyden ongelmiin? Ja sitä kautta lapseen - jos kerran äidillä ei ole väliä, niin luulisi että lapsen tulevaisuudella kuitenkin on?

En aio synnyttää, ellen saa keisarileikkausta. Enkä ku*ipäiden parissa aio synnyttää. Suomessa pitäisi olla enemmän valinnanvaraa, enkä nyt tarkoita mitään luksusta. Asennevalinnanvaraa.

Jos yhtään kiinnostaa liikunnan harrastaminen ja sen puolesta toipuminen, en suosittele sektiota, ellei sitä joku erityinen syy perustele. Vatsalihakset leikataan poikki. Et tiedä ensimmäiseen kahteen viikkoon miten tehdään kakki, kun et löydä oikeita lihaksia. Alaselkäni sai pysyvän notkon suurista harjoitusmääristä huolimatta. Leikkausarpi kiristää ja kutittaa yhä 15v myöhemmin, matalavyötäröisiä housuja ei voi pitää. Kiinnikkeet aiheuttavat kipuja kierron keskivaiheilla ja satunnaisesti ponnistaessa yhä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa pitää ne korvikkeet piilossa, muuten teitä kohdellaan kuin rikollisia. Sama miten vauva huutaa nälkää, imettää pitää yrittää.  

Samoin särkylääkkeet, pitäkää piilossa.  En usko että ne ratsaa teidän sairaalalaukkua mutta tehkää korvikkeen antaminen mahdollisemman  salaa. 

Kyllä korviketta sai antaa sairaalassakin. Muutos aikaisempaa oli vaan se, että tuossa 20v. sitten hoitajat toi kun tarjoilijat lämmitetyn tuttipullon huoneeseen pyynnöstä ja muutama vuosi siytten oli vaan joku mikro keskikäytävällä, johon itse piti raahautua.

Särkylääkkeitäkin saa, mutta hirveä paasaus että buranaa 400mg 8h välein, soo soo kun oli vain 6h tauko vaikka olis mikä helv. särky. Ja ensisijjassa sitä panadol pas.. kaa. Jos ei halua lässytystä kun lapselle tai on sitä mieltä että helv. päänsärkyyn voi ottaa vaikka 800mg kannattaa tuoda omia.

Noin 30v. (?) sitten puhuttiin siitä, kuinka kivun hoito onkin tärkeää. Se oli uutta siihen aikaan ja minullekin kerrottiin, kuinka pitää pyytää lisää särkylääkettä ENNEN kuin se kipu saa vallan. Silloin se tehoaa parhaiten ja pärjää vähemmällä. Ja kerrottiin myös siitä, kuinka sen leikkaus ym. paikka paranee nopeammin, et ei ole järkevää olla urhea ja yrittää pärjätä kipujen kanssa. Keho reagoi kipuun ja se hidastaa jotenkin sitä paranemista.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mihin tutkimukseen tämä nykyinen käytäntö nojaa.

V. 2005 ilkeä kätilö, synnytys kesti 36 h eli en nukkunut enkä syönyt koko viikonloppuna. Lopulta käynnistys. En saanut unta kuin 2 h ja minut unohdettiin kokonaan osastolla. Mitään lääkkeitä ei tuotu. 

Synnytyssalissa ei ollut mitään mahdollisuutta muuhun kuin maata selällään sängyllä. 

Sairauskertomukset kadonneet, vaikka imukuppi, repesin pahasti ja lapsi syntyi elottomana. Osastolla ei ollut mitään tarvikkeita, perusteltiin sillä että ne varastetaan aina, niin ei kannata hankkia uusia. 

Piti istua kovalla tuolilla vaikka alakerta revennyt. Hyvin traumaattinen kokemus. 

Alakerta vieläkin korjaamatta, koska aluesairaalan miesgynekologi ei löytänyt mitään vikaa. 

Kohdun tarkastuksessa tuo ilkeä kätilö niin kovakourainen että paineli täysiä ja kun olin todella kivuissani hän äyski ettei voi sattua noin paljoa. No sattui ihan stanasti. 

En ihmettele, ettei monikaan halua toista lasta, ihan järkyttävä kokemus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari pointtia tulee vielä mieleen tästä keskustelusta.

-Ala vaikuttaa häiriintyneiden vallassa olevalta. Tuntemani alalla ollut sai hirvittävän raivarin päivitellessäni asiaa, ja sieltä tuli juurikin se "ei ole sairaus, tottakai itse pitää selvittää asiat ja itse vaihtaa lakanat". Saman ihmisen mielestä pikkuflunssa vaatii mitä ankarinta hoitoa ja lepoa.

-Miksi juuri synnytyksissä on ihan OK hoitoalan ihmisten mielestä, että kärsivä ja haavoittuvainen ihminen jätetään huonovointisena ilman apua? Miksi juuri tällä alueella?

-Miten niin äiti ei ole sairaana, jos pyörrytys estää liikkumista ja alapää revennyt? Millä logiikalla ei ole sairaana?

-Eikös imetyksen sujumiseen vaikuta mitä suurimmin äidin tunnetila? Kannattaisiko se siis jotenkin huomioida? Tuntuu tuo imetysmeininki samalta kuin yrittäisi pakottaa naisen orgasmiin.

-Eikö haavojen paraneminen joudu riskiin, jos nainen heti heiluu ja kaatuilee?

-Eikös äidin synnytyskokemus voi johtaa masennukseen, psykoosiin tai äitiyden ongelmiin? Ja sitä kautta lapseen - jos kerran äidillä ei ole väliä, niin luulisi että lapsen tulevaisuudella kuitenkin on?

En aio synnyttää, ellen saa keisarileikkausta. Enkä ku*ipäiden parissa aio synnyttää. Suomessa pitäisi olla enemmän valinnanvaraa, enkä nyt tarkoita mitään luksusta. Asennevalinnanvaraa.

Jos yhtään kiinnostaa liikunnan harrastaminen ja sen puolesta toipuminen, en suosittele sektiota, ellei sitä joku erityinen syy perustele. Vatsalihakset leikataan poikki. Et tiedä ensimmäiseen kahteen viikkoon miten tehdään kakki, kun et löydä oikeita lihaksia. Alaselkäni sai pysyvän notkon suurista harjoitusmääristä huolimatta. Leikkausarpi kiristää ja kutittaa yhä 15v myöhemmin, matalavyötäröisiä housuja ei voi pitää. Kiinnikkeet aiheuttavat kipuja kierron keskivaiheilla ja satunnaisesti ponnistaessa yhä.

Onpa kurjat seuraukset sinulla!! Itselle tehty kaksi sektiota ja neljä muuta vatsaleikkausta. Yks tosin tähystyksellä. Kaikkea jälkiseurausta on, mutta ihan tuota samaa ei. Liikkunut ole aina, en tosin mitään fitnesurheilua. Mutta hyvä noistakin olisi tietää etukäteen.

Mä olen sitä mieltä, että ihmisten kokemukset on ihan tarpeeksi karuja itsessään, ei niitä tarvisi tehostaa ihan turhalla haukkumisella ja rumalla kielenkäytöllä. Mä luulen, että aika monen viesti menisi paremmin perille, kun itsekin puhuisi asiallisesti.

Siis näissä palstan viesteissä en hetkeäkään usko, että tässä olisi kautta linjan kyse mistään metsä vastaa -ongelmasta. Mulla on nimittäin myös esikoisen ajalta ikävä kokemus siitä, että mut ja mun tarpeet (esim. tietää, mitä vauvalle tapahtuu/tehdään) ohitettiin täysin. En myöskään saanut minkäänlaista imetysopastusta (ehkä, koska lapsi oli vauvojen osastolla, ei vierihoidossa, ja se ei tavallaan ollut kenenkään vastuulla), mutta sitten odotettiin, että pullolla käytännössä pakoruokitun vauvan imettäminen sujuu yhtäkkiä, kun se palasi vierihoitoon. Siinäpä sitten olin ihan keskenäni vauvan kanssa, joka oli tottunut syömään paljon pullosta, eipä paljon kiinnostanut rinnat, joista olin saanut pumpattua jotain 1,5:ttä millilitraa. Oon tän ennenkin kertonut, ehkä jopa tässä ketjussa.

Mä en missään tapauksessa haluaisi, että vauva vietäisiin jonnekin vauvalaan eikä olisi vierihoidossa, mutta kyllä siellä osastolla pitäisi olla aikaa ja halua kohdata vauva ja vastasynnyttänyt äiti ja auttaa tarvittaessa. Eiköhän niitä tulppia voisi ehkäistä myös kunnon mukaan liikkumalla, varsinkin silloin, kun sen äidin kunto ei kestä lakanoiden vaihtamista.

Tuota olen kanssa ihmetellyt, että miten sairaaloissa ei tajuta, että se, mikä siellä on jatkuvaa arkea, voi synnyttäjälle olla ainutkertainen tilanne. Kyllä ruokailukäytännöistä, raporttiajoista (ja että silloin ei saa soittaa kelloa!) ja muusta säännöllisestä osaston toiminnasta voisi viestiä tehokkaasti ja oma-aloitteisesti vaikka jokaisen potilashuoneen seinällä tms.

Molemmat lapset syntyi sektiolla ja kyllä mulle laitoshuoltaja toi ruuat sängyn viereen, ja hoitajat ihan oma-aloitteisesti auttoi vauvan kanssa alkuun. Sinänsä ei pahaa sanottavaa, ja mitään lakana vaihdon tyyppistä ei edes tarvinnut tehdä. Kuopuksen ajalta mulla ei ole sen kummempia muistoja synnäriltä. Varmaan siksi, että imetys sujui niin vauvan kuin äidin puolesta heti alusta asti ja kaikki kuviot oli tuttuja enkä tarvinnut sen kummempaa apua.

Sain esikoiseni Joensuussa enkä voi moittia hoitoa sanallakaan, vaikka samaan aikaan oli paljon synnyttäjiä. Kaikki kätilöt ja lääkärit olivat super kannustavia ja ihania, ehdin viikon reissulla tavata parikymmentä eri kätilöä ja useamman eri lääkärin. Synnytys käynnistettiin, pääsin heti yhden hengen huoneeseen. Kätilöillä oli aikaa pysähtyä juttelemaan synnytystoiveista ja tulin kuulluksi. Puoliso sai olla 24/7 mukana. Synnytyssaliin miehelle tuotiin oma sänkykin kun synnytys eteni hitaasti. Lopulta lapsi syntyi sektiolla. Lapsivuodeosastolla 2hlö:n huoneesta tehtiin meille perhehuone. Käynnistelyvaiheessa, salissa ja osastolla ruoat kuskattiin suoraan huoneeseen, osastolla jopa miehelle (koronasta johtuen?). Yksi kätilöistä tosin kannusti wolttaamaan jotakin hyvää, kertoi, että mahdollisimman hyvin syöminen on tärkeää ja sairaalaruoka nyt aina on mitä on. Liikkeelle sektiosta johtuen kannustettiin heti samana päivänä, mutta koko ajan oli kätilö fyysisenä tukena ja tsemppaamassa - yksin ei saanut edes yrittää. Kipulääkkeen tarpeesta kysyttiin säännöllisesti ja sitä kannustettiin ottamaan vastaan jos yhtään olo siltä tuntui, kätilö kävi yölläkin kurkkaamassa onko tarvetta lääkkeelle samalla kun vauvalta otettiin mittauksia. Olin todella kipeä ja väsynyt sektiosta johtuen, joten kätilöt opastivat isää vauvan kylvetyksessä ja hoidossa, imetysohjausta sain aina kun kelloa soitin ja pyysin. Vaikeaa synnytystä käytiin läpi keskustellen kätilön ja lääkärin kanssa. Helteisestä säästä johtuen huoneessa oli hirvittävän kuuma, enkä saanut siksi nukutuksi, mutta sille toki henkilökunta ei mitään voinut. Yrittivät kyllä kaikkensa, joku kätilöistä toi tuulettimenkin. Trooppisesta huoneilmasta johtuen halusin lähteä kotiin vauvan syntymästä kolmen päivän jälkeen, vaikka olisin vielä saanut jäädäkin. Milloin tahansa menisin uudelleen Joensuuhun synnyttämään, jäi hyvät muistot. Ja nythän siellä on tilatkin remontissa eli tuskin tarvitsee jatkossa murehtia helteistä.

Kätilöiden ja hoitajien koulutuksessa on jokin ihan uskomaton asennevamma, näkyy kai jokin pakosta perunapelloille synnyttäneiden esiäitien ihanne (trauma?) jotka toisella kädellä lypsää lehmää kun toisella leikkaa napanuoraa.

Synnytys ja ensimmäiset hetket vauvan kanssa ovat todella herkkä tapahtuma, jossa äidillä on valtava tarve kokea olonsa turvalliseksi. Vieraiden vihamielisten ihmisten keskellä kyykytettävänä olo ei tunnu turvalliselta.

En ihmettele yhtään jos tuollaisesta saa traumoja, masennusta ja PTSD:tä. Toivon, että tämmöinen tulikivenkatkuinen muinainen asenne koulutuksessa korjataan ASAP. Äitiyden ja synnytyksen ei pidä olla mikään rangaistus, vaan tunnustettu hetkenä, jolloin ihminen on herkimmillään.

Ja kuten sanottu, millään muulla osa-alueella ei tällaista asennetta ole. Hyvin syvällejuurtunutta misogyniaa.

Vierailija kirjoitti:

Lähdin ennenaikaisesti ulos sairaalasta vauvan kanssa huonokuntoisena ilkeiden hoitajien takia. Yrittivät estellä, mutta en kestänyt olla enää siellä osastolla. Eivät hoitajat tajunneet että olivat itse syypäitä poistumiseen. 

Olisitpa vielä ovella sanonut, että miksi lähdet ja haistattanut pitkät huonosta kohtelusta. Olisivat saaneet nenilleen

Lapset on ihania mutta jokainen sairaalakäynti synnärillä on ollut traumaattinen ja muuttanut minua ihmisenä. Kaksi tullut mutta kolmatta en enää uskalla tehdä. Miksei tähän jatkuvaan alentavaan käytökseen voida puuttua? Miksi aikuisia ihmisiä puhutellaan kuin lapsia ja heidän mielipiteensä ovat tuulen viemää? Miksi hoitajat saa kohdella potilasta synnärillä miten sattuu ja muualla osastoilla tuollainen käytös on ehdottomasti kiellettyä? Naisten arvostus suomessa EI toteudu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari pointtia tulee vielä mieleen tästä keskustelusta.

-Ala vaikuttaa häiriintyneiden vallassa olevalta. Tuntemani alalla ollut sai hirvittävän raivarin päivitellessäni asiaa, ja sieltä tuli juurikin se "ei ole sairaus, tottakai itse pitää selvittää asiat ja itse vaihtaa lakanat". Saman ihmisen mielestä pikkuflunssa vaatii mitä ankarinta hoitoa ja lepoa.

-Miksi juuri synnytyksissä on ihan OK hoitoalan ihmisten mielestä, että kärsivä ja haavoittuvainen ihminen jätetään huonovointisena ilman apua? Miksi juuri tällä alueella?

-Miten niin äiti ei ole sairaana, jos pyörrytys estää liikkumista ja alapää revennyt? Millä logiikalla ei ole sairaana?

-Eikös imetyksen sujumiseen vaikuta mitä suurimmin äidin tunnetila? Kannattaisiko se siis jotenkin huomioida? Tuntuu tuo imetysmeininki samalta kuin yrittäisi pakottaa naisen orgasmiin.

-Eikö haavojen paraneminen joudu riskiin, jos nainen heti heiluu ja kaatuilee?

-Eikös äidin synnytyskokemus voi johtaa masennukseen, psykoosiin tai äitiyden ongelmiin? Ja sitä kautta lapseen - jos kerran äidillä ei ole väliä, niin luulisi että lapsen tulevaisuudella kuitenkin on?

En aio synnyttää, ellen saa keisarileikkausta. Enkä ku*ipäiden parissa aio synnyttää. Suomessa pitäisi olla enemmän valinnanvaraa, enkä nyt tarkoita mitään luksusta. Asennevalinnanvaraa.

Jos yhtään kiinnostaa liikunnan harrastaminen ja sen puolesta toipuminen, en suosittele sektiota, ellei sitä joku erityinen syy perustele. Vatsalihakset leikataan poikki. Et tiedä ensimmäiseen kahteen viikkoon miten tehdään kakki, kun et löydä oikeita lihaksia. Alaselkäni sai pysyvän notkon suurista harjoitusmääristä huolimatta. Leikkausarpi kiristää ja kutittaa yhä 15v myöhemmin, matalavyötäröisiä housuja ei voi pitää. Kiinnikkeet aiheuttavat kipuja kierron keskivaiheilla ja satunnaisesti ponnistaessa yhä.

Höpö höpö-. Kaksi sektiota eikä mitään tuollaista. Ihan normaalisti onnistuu kaikki treeni. Miten päin sektiohaava tehtiin sinulle? Viimeisimmästä leikkauksestani on nyt 4 vuotta eikä haava ole aikoihin ollut mielessäkään. Oletko liian varhain lähtenyt tekemään vatsalihasliikkeitä? Vatsalihasten palautuminen sektion jälkeen kestää, ja täytyy tietää miten tulee treenata oikein.  Tästä löytyy kyllä tietoa kun googlaa. 

TAYS 2009: Jouduin illalla yllättäen hätäsektioon, koska lääkäri ei käynnistyksen aikana tutkinut minua kertaakaan. Kiljuin tuskaani, ja erittäin veemäinen kätilö käski ottaa buranaa/mennä suihkuun, koska heillä vuoronvaihto kesken. Tuon sektion jälkeen minut heräteltiin läpsimällä. Siitä normaalisti osastolle, ja vauva kainaloon yöksi.

Olin päiväkausia tajun rajamailla, koska verenvuotoni oli ollut niin runsasta, mutta lasta hoisin liki normaalisti. Olin ekan vuorokauden jälkeen sängyssä selälläni maattuani vuotanut niin paljon verta, että minut piti repiä irti lakanoista, joihin olin liimautunut. Vauva kokoajan kapaloituna kainalossa. Olin ~3 pvää sairaalassa, ja loppuvaiheessa menin vessaan ja ruokaa hakemaan pitkin seinää kävellen etten pyörtyisi, koska eihän minua enää PASSATTU tuossa vaiheessa huoneeseen, kun olin niin terve xD

Melkein naurattaa, että esim. jollekin miehelle, joka on kokenut massiivisen vatsaleikkauksen, vuotanut litroittain verta ja käynyt kuoleman rajamailla, annetaan täysipäiväisesti hoidettavaksi vastasyntynyt. Melkein. Sanoin hoitajille kuolemanväsyneenä yöllä, että vauva vain itkee vaikka olen tehnyt kaikkeni, ja tiuskaisu takaisin oli "mitä sinä oikein haluat?!" No en vissiin mitään...

Jos olisin ollut kunnossa tuon sairaalakeikan jälkeen, olisin tehnyt valituksen, mutta kesti todella kauan päästä jaloilleni. Onneksi kotona mieheni osallistui vauvan hoitoon niin paljon, ja onneksi ainokainen on jo yläasteella ja kaikin puolin terve. TAYSin synnytys- ja lapsivuodeosastoille terveisinä ainoastaan että Haistakaa pitkä *tu.

Vierailija kirjoitti:

TAYS 2009: Jouduin illalla yllättäen hätäsektioon, koska lääkäri ei käynnistyksen aikana tutkinut minua kertaakaan. Kiljuin tuskaani, ja erittäin veemäinen kätilö käski ottaa buranaa/mennä suihkuun, koska heillä vuoronvaihto kesken. Tuon sektion jälkeen minut heräteltiin läpsimällä. Siitä normaalisti osastolle, ja vauva kainaloon yöksi.

Olin päiväkausia tajun rajamailla, koska verenvuotoni oli ollut niin runsasta, mutta lasta hoisin liki normaalisti. Olin ekan vuorokauden jälkeen sängyssä selälläni maattuani vuotanut niin paljon verta, että minut piti repiä irti lakanoista, joihin olin liimautunut. Vauva kokoajan kapaloituna kainalossa. Olin ~3 pvää sairaalassa, ja loppuvaiheessa menin vessaan ja ruokaa hakemaan pitkin seinää kävellen etten pyörtyisi, koska eihän minua enää PASSATTU tuossa vaiheessa huoneeseen, kun olin niin terve xD

Melkein naurattaa, että esim. jollekin miehelle, joka on kokenut massiivisen vatsaleikkauksen, vuotanut litroittain verta ja käynyt kuoleman rajamailla, annetaan täysipäiväisesti hoidettavaksi vastasyntynyt. Melkein. Sanoin hoitajille kuolemanväsyneenä yöllä, että vauva vain itkee vaikka olen tehnyt kaikkeni, ja tiuskaisu takaisin oli "mitä sinä oikein haluat?!" No en vissiin mitään...

Jos olisin ollut kunnossa tuon sairaalakeikan jälkeen, olisin tehnyt valituksen, mutta kesti todella kauan päästä jaloilleni. Onneksi kotona mieheni osallistui vauvan hoitoon niin paljon, ja onneksi ainokainen on jo yläasteella ja kaikin puolin terve. TAYSin synnytys- ja lapsivuodeosastoille terveisinä ainoastaan että Haistakaa pitkä *tu.

Siis vuosiko se sektiohaava? Silloinhan se oli ommeltu väärin koska ei järin paljon enää vuoda kiinni kursimisen jälkeen. Lappuhan siihen vain laitetaan ja se taidetaan kerran vaihtaa. Onneksi et saanut mitään sairaalabakteeria tai kuollut jos verta on tullut tuolla tavoin! 

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa pitää ne korvikkeet piilossa, muuten teitä kohdellaan kuin rikollisia. Sama miten vauva huutaa nälkää, imettää pitää yrittää.  

Samoin särkylääkkeet, pitäkää piilossa.  En usko että ne ratsaa teidän sairaalalaukkua mutta tehkää korvikkeen antaminen mahdollisemman  salaa. 

Lopetetaan hapeily. Otetaan ne korvikkeet ja omat sarkylaakkeet mukaan ja annataan olla esilla ja kovaan aaneen sanotaan miksi ne ovat mukana. Ei pelata mita jotkut hoitajat on mielta tai jos ne mulkoilee vihaisesti. Tuommoinenhan on alyttoman noloa aikuiselta ihmiselta, saakaa he tuntemaan olonsa tyhmaksi. Koska sita se on.

Meidan Suomalaisten hapeily ja vaatimattomuus taytyy lopettaa, koska se antaa sijaa tallaiselle kaytokselle jopa hoitajilta.

Itse nyt aitina jotenkin tajusin etta mikaan vaatimattomuus ei todellakaan kaunista. Se saa kiusaajat polkemaan sut maan rakoon.

Jos joku hoitaja kohtelee sua kuin rikollista jos sulla on ruokaa(maidonkorviketta) laukussa mukana varalta jos oma maito ei heti nouse, saat sanoa sille suoraan etta haistaa *aska ja ilmottaa kyseisesta hoitajasta etta on huonokaytoksinen ja toykea potilaille. Ja se synnyttanyt nainen on potilas. On siella sairaalassa.

Alapää tikattiin todella huonosti ja tämän lisäksi koska pakotettiin liikkumaan koko ajan myös repesi muutama tikki. Paineltiin mahan päältä monta päivää ja monta kertaa päivässä, joka varmasti vaikutti myös tikkien repeytymiseen. Nyt on alapää pysyvästi repaleinen ja kärsin haamukivuista ja vihlaisuista alakerrassa. Ja kaiken kruunasi alituinen vittuilu joka asiasta. Syyllistettiin, kun maito ei noussut, vaikka kuulin jälkeenpäin, että on normaalia, ettei heti nousekaan. Syyllistettiin siitä, kun haluasi edes hetken nukkua monen päivän valvomisen jälkeen. Syyllistettiin, että en antanut kaikkeani synnytyksessä?!?!? Ja sitten vielä viimeisinä päivinä, kun avasin suuni tästä paskasta kohtelusta, syyllistettiin, että miksi en pyytänyt apua! Lisäksi se ala-arvoinen kohtelu synnytyksessä missä kirjaimellisesti naurettiin, koska ulostin alleni ja oli myös hyvin hauskaa, että oma pulssi oli nopeampi, kuin vauvalla. Huudettiin, että en saa huutaa, kun puolentoista tunnin ponnistuksen jälkeen tuntui, että terävällä puukolla tökitään luuhun. Olin varma, että kuolen. Että kiitos tästä synnytys- ja osasto kokemuksesta. Ei enää ikinä. Tein valituksen jälkeenpäin. Toivottavasti oli hyötyä.

Sairaala on sairaala, pääasia on että hoitopuoli pelaa. En odottanut mukavuuksia.

Nihkeä suhtautuminen oli lisämaitoon, se on vähän hassua kun maito ei vaan nouse heti. Toisaalta ovat huolissaan ettei imetys lähde käyntiin ja maito nousemaankaan jos lisämaidolla mennään.

Mutta ulosanti voisi tietty joillakin hoitsuilla olla aika paljon asiallisempaa

Kokemus Naistenklinikalta kesältä 2021. Synnytyksen jälkeen saatiin onneksi perhehuone. Hirmuhelteet ja huone oli kuin sauna. Ihan älyttömän kuuma koko kolme päivää, jonka vietimme sairaalassa. Imukuppisynnytyksen jälkeen oli kipuja ja pyysin särkylääkettä, jonka antamista panttasivat ihmeellisesti. Onneksi miehellä oli särkylääkkeitä mukana, niin sain sitten häneltä.

Hoitajat olivat ihan mukavia, mutta heillä oli ihan hirmuinen kiire. Tämän vuoksi imetysohjaus, jota olisin kipeästi kaivannut, jäi todella vähiin. Kun kotiuduimme sairaalasta, en pystynyt imettämään muutamaan päivään, koska nännit olivat verillä ja haavoilla väärän imetysasennon takia. Onneksi saimme seuraavalla viikolla imetysvalmennusta ja imetys lähti hyvin käyntiin, eikä vauvalle tarvinnut antaa korviketta.

Mikähän tämä hoitajien kiire edes on kun selvästikään äitien ja vauvojen sairaanhoito, lääkehoidon toteuttaminen tai imetysohjaus ei siihen kuulu.