Voiko rakkaus puolisoon vain loppua?

Sama

Voi. Monet vaan roikkuvat edelleen kuihtuneessa suhteessa ja etsivät salarakkaan rinnalle. Näin jaksavat sietää sitä puolisoaan. Nim. Kokemusta on

Tottakai rakkaus voi loppua, ja useinhan se loppuukin. Pariskunnat jotka elävät elämänsä onnellisina loppuun asti ovat vähemmistöä, tosin monet kyllä ovat yhdessä elämänsä loppuun asti, mutteivät onnellisina. Ei kait sitä pystytä koskaan selittämään miten rakkaus alkaa ja mikä sen saa tuosta vaan loppumaan, mutta ihan luonnollinen se prosessi on.
Toisaalta, rakkaudetonkin liitto voi olla onnellinen, jos pariskunta on parhaita ystäviä ja liitossa vallitsee keskinäinen kunnioitus. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja välttämättä sitä ei edes kaipaa sydäntä repivää rakkautta tai lanteita repivää himoa.

Pitkässä suhteessa rakkaus loppuu ja roihahtaa uudelleen. Eron jälkeen ei kannata välittömästi alkaa uuteen suhteeseen vaan kokeilla ensin alkaisiko se vanha toimia uudelleen.

Mä en usko et rakkaus loppuu vaan että joku pv tajuaa et sitä ei oo koskaan ollutkaan.Että kuvitteli et se toinen on erilainen ja on ollut rakastunut siihen minkälaiseksi sen toisen kuvitteli.En mäkään ois uskonu et mies pahoinpitelee mut mustelmille mut niin vaan teki.Ei rakkaus loppunu vaan kuvitelma siitäkin miehestä

Täällä mies samanlaisessa tilanteessa. Nainen petti pari vuotta sitten, erottiin hetkeksi, sovittiin ja oltu siitä asti yhdessä.
Ongelmana vaan se että ei ainakaan itse osaa oikeasti enää rakastaa kyseistä naista. Suhteessa ei ole mitään ongelmia paitsi oman pään sisällä kun lähinnä miettii ettei välitä toisesta parisuhde mielessä.
Ero vaan tuntuu niin pirun vaikealta, vaikkei naimisissa ollakaan niin olisi omakotitalon myynti sun muut edessä ja kuitenkin haluaisin oikeasti pysyä hyvissä väleissä ilman mitään lapsen huoltajuus sotkuja tai muuta sellaista.
Syyllinen olo tulee jo tämän miettimisestä ja vielä enemmän siitä että periaatteessa tämä olisi pitänyt hoitaa silloin pari vuotta sitten eikä uskotella itselleen että kyllä se siitä suttaantuu.

Ei tässä reilu kolmikymppisenä mikään "uusi alku" edes kiinnosta. Ahdistaa vain elää suhteessa ilman oikeaa tunnetta omalta osalta.

Kumpi se loppuu rakkaus vai tahto rakastaa?

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:48"]Kumpi se loppuu rakkaus vai tahto rakastaa?
[/quote]Rakkaus."Tahto rakastaa" kuulostaa siltä kun yrittäisi pakottaa itseään tuntemaan ja rakastamaan.Tunteita ei voi pakottaa mutta tietty voi pakottaa itsensä ajattelemaan toisen positiivisia puolia,sovittelemaan,joustamaan,keskustelemaan,yrittämään puhaltamaan yhteen hiileen,nähdä asioita toisen kannalta jne

Up

No itse ainakin luulen, että aika ajoin se rakkaus etenkin pitemmässä suhteessa uuvahtaa, siis tunteen tasolla.

Sitten on hyvä miettiä, että mihin siinä toisessa ihmisessä alunperin oikein ihastui ja rakastuikaan? Onko niitä piirteitä/asioita vielä tallella? Olisiko mahdollista, että rakkauden tunnekin palaa vielä joku päivä? Tai että se on koko ajan olemassa, mutta hieman erilaisina tunteina?

Jos toisesta sen sijaan ei millään keksi mitään hyvää, tai se alkusuhteen prinssi nyt vaan kerta kaikkiaan paljastuikin sammakoksi, jonka ihanat piirteet olivat vain alkuerän esitystä, niin sitten eroa kannattaa harkita vakavasti.

Mutta taasen - ja tämä on jo kunnon klisee - naimisiin mentäessä (jos olette naimisissa) ei teiltä kummaltakaan varmasti kysytty, että lupaatteko rakastaa. Ei. Sen sijaan lupasitte toinen toisillenne tahtoa olla sen toisen vieresä, niin hyvinä kuin huonompinakin hetkinä.

Klisee lienee sekin, että rakkaus on vain tunne. Ja tunteitahan meillä ihmisillä menee ja tulee, ja näin tulee aina tapahtumaan. Ei sille kukaan voi mitään. Mutta onko teillä jäljellä halua yrittää yhdessä, kunnioittaa ja arvostaa toisianne siten, että joku päivä sieltä alta paljastuukin taas rakkautta?

Se rakkauskin kun muuttaa muotoaan matkan varrella moneen otteeseen. Se vain pitäisi hyväksyä, tai ymmärtää, että on se rakkaus siellä, vaikka hetkellisesti tuntuukin, ettei sitä ole. Kun oikein syvälle itseensä kurkkaa, se voi löytyä. Tai sitten voi löytää itsestään defenssin, joka estää pitempiaikaisen rakkauden ja sitä kautta myös sitoutumisen.

Minulle on elämäni aikana ehtinyt käydä vähän kaikkea noista yllä sanomistani, ja etenkin tuon sitoutumisen estävän defenssin tunnistan kaikista aiemmista suhteistani (itseltäni siis). Nykyisestä se puuttuu, mutta tällä kertaa se löytyykin mieheltäni. Miehelläni on niin syvä pelko rakkaudettomuudesta, että hän kääntää minun tekoni ja sanani väkisin itseään vastaan ja kokee, etten rakasta häntä, ja siksi hänkään ei uskalla sitoutua oikeasti avioliittoomme.

Tuntuu, kuin hakkaisi päätä seinään tässä itse. Mutta en usko että tällä kaikella on mitään tekemistä todellisen rakkauden hiipumisen kanssa. Tunnistan sen oman defenssinikin vasta nyt, kun näen saman reaktion miehessäni. Ja ehkäpä olen juuri sen vuoksi itse valmis nyt sitoutumaan, kun tehtävänäni on purkaa mieheni defenssejä. En ehdi ajattelemaan omiani silloin, eikä niitä tarvita, kun mies on koko ajan itse luovuttamassa minun puolestani.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 08:21"]

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 07:49"]ihania vastauksia :) ollaan siis naimissa ja oltu yhdessä kahdeksan vuotta. toki miehessä on ne samat pirrteet vieläkin, miksi häneen ihastuin ja rakastuin. tiedän ettei mies halua erota ja olisi valmis yrittämään kaikkensa että saataisiin suhde kuntoon, ja on niin paska olo kun mietin koko aika että mä en taida haluta.. ja toisaalta pelottaa, että jos sittenkin haluan ja jos nyt lyön pillit pussiin niin kadun lopunelämää että luovutin.  toki olen yrittänyt niitä tunteita pari vuotta jo saada heräämään, mutta kun ne on lähinnä sitä rakkautta ystävää kohtaan :( meillä on kaksi  lasta, ja pienempi vasta 1,5v.  kamalinta tässä tekee se, ettei voi täysin avoimesti puhua kellekkään kun hävettää omatkin ajatukset ja tunteet. huomaan jatkuvasti jajattelevani muita miehiä ja välillä jopa hieman ihastuvani toiseen. koitin ehdottaa joku tovi sitten pientöä aikalisää, mutta mies ei sitä halua. oon vaan jo niin pitkäään kamppaillu näitten tuntteiten kans ja kaipaan läheisyyttä mutten siltä omalta mieheltä :(   ap [/quote] Eli totuus on että sun tekee mieli vierasta munaa. Semmoista kovaa kun junttaa armottomasti sisälläsi. Käy panees ei se takia erota kannata.

[/quote]

no onko sekään sitten reilua toista kohtaan olla uskoton? 

ihania vastauksia :) ollaan siis naimissa ja oltu yhdessä kahdeksan vuotta. toki miehessä on ne samat pirrteet vieläkin, miksi häneen ihastuin ja rakastuin. tiedän ettei mies halua erota ja olisi valmis yrittämään kaikkensa että saataisiin suhde kuntoon, ja on niin paska olo kun mietin koko aika että mä en taida haluta.. ja toisaalta pelottaa, että jos sittenkin haluan ja jos nyt lyön pillit pussiin niin kadun lopunelämää että luovutin. 

toki olen yrittänyt niitä tunteita pari vuotta jo saada heräämään, mutta kun ne on lähinnä sitä rakkautta ystävää kohtaan :( meillä on kaksi  lasta, ja pienempi vasta 1,5v. 

kamalinta tässä tekee se, ettei voi täysin avoimesti puhua kellekkään kun hävettää omatkin ajatukset ja tunteet. huomaan jatkuvasti jajattelevani muita miehiä ja välillä jopa hieman ihastuvani toiseen.

koitin ehdottaa joku tovi sitten pientöä aikalisää, mutta mies ei sitä halua. oon vaan jo niin pitkäään kamppaillu näitten tuntteiten kans ja kaipaan läheisyyttä mutten siltä omalta mieheltä :(

ap

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 08:51"]

Pitkässä suhteessa rakkaus loppuu ja roihahtaa uudelleen. Eron jälkeen ei kannata välittömästi alkaa uuteen suhteeseen vaan kokeilla ensin alkaisiko se vanha toimia uudelleen.

[/quote]

Olen eri mieltä. On vaan semmosia suhteita, jotka on todellakin kaluttu loppuun. Itse menin heti uuteen suhteeseen vanhan päätyttyä ja oikeasti ihmettelin, miten niinkin kauan jaksoin roikkua siinä vanhassa huonossa suhteessa. Kaikki oli päällisin puolin hyvin, ei riitoja, muttei rakkauttakaan.

Kun lapset on noin pieniä, niin ei ole ylimääräistä energiaa parisuhteeseen niin paljon että tunteita juuri olisi, tai haluja. Eli odottele vaan, joku päivä huomaat taas rakastavasi miestäsi.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 07:49"]ihania vastauksia :) ollaan siis naimissa ja oltu yhdessä kahdeksan vuotta. toki miehessä on ne samat pirrteet vieläkin, miksi häneen ihastuin ja rakastuin. tiedän ettei mies halua erota ja olisi valmis yrittämään kaikkensa että saataisiin suhde kuntoon, ja on niin paska olo kun mietin koko aika että mä en taida haluta.. ja toisaalta pelottaa, että jos sittenkin haluan ja jos nyt lyön pillit pussiin niin kadun lopunelämää että luovutin. 

toki olen yrittänyt niitä tunteita pari vuotta jo saada heräämään, mutta kun ne on lähinnä sitä rakkautta ystävää kohtaan :( meillä on kaksi  lasta, ja pienempi vasta 1,5v. 

kamalinta tässä tekee se, ettei voi täysin avoimesti puhua kellekkään kun hävettää omatkin ajatukset ja tunteet. huomaan jatkuvasti jajattelevani muita miehiä ja välillä jopa hieman ihastuvani toiseen.

koitin ehdottaa joku tovi sitten pientöä aikalisää, mutta mies ei sitä halua. oon vaan jo niin pitkäään kamppaillu näitten tuntteiten kans ja kaipaan läheisyyttä mutten siltä omalta mieheltä :(

ap
[/quote]

Eli totuus on että sun tekee mieli vierasta munaa. Semmoista kovaa kun junttaa armottomasti sisälläsi. Käy panees ei se takia erota kannata.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:48"]Kumpi se loppuu rakkaus vai tahto rakastaa?
[/quote]

Tätä minäkin olen miettinyt. Ennen rakastin ja tahdoin rakastaa. Kunnes tapahtui erinäisiä asioitaan mitkä saivat tajuamaan että ehkä vaimoni ei ole se ketä rakastan, enkä enää tahdokkaan.
Rakastuin toiseen koska halusin rakastua. Vaimoni itkee minua takaisin, ei meillä mikään kamalan huonosti ollut, mutta ei hyvinkään. En tahdo enää, en tahdo edes yrittää rakastaa.

Voiko siitä tunteesta päästä eroon kun toinen ahdistaa ja ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta? Onko tästä enää suuntaa parempaa? Yhdes oltu 25vuotta. Mieheni asui hetken muualla, silloin minulla oli hyvä olo. Sovitun ajan päästä muutti takaisin vaikka sanoin että en ehkä halua. Nyt taas ahdistaa ja tuntuu että olen vanki. Mutta kuinka erota kun toinen haluaa jatkaa ja muuttua ja tehdä kaikesta parempaa. Itsellä tuntuu vaan niin tyhjältä