Miksi Helsingissä ei saa rokotetta?!!!!
Miksi ei alettu antaa aikoja vanhemmista ikäluokista nuorempiin? Nyt sitten nuoriso varasi ajat netissä ja niiden, jotka rokotuksia oikeasti tarvitsevat, saavat odottaa omaa aikaansa helmi-maaliskuulle! Soitin tänään ajanvarausnumeroon aamulla. Odottelen yhä takaisinsoittoa. Terveisin 59v monisairas "perusterve"
Kommentit (49)
Sama täällä, takaisinsoitto on ollut kohta viikon voimassa. Ei ole vieläkään kuulunut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Avaudut netissä, miksi nuoret varasivat ajat netissä?
Mikset mene itse? Siellä on aikoja tarjolla vaikka kuinka, ja avataan koko ajan lisää sitä mukaa kun vaan saadaan rokottajia ja rokotteita.
Ei ole
Sain ajan tammikuun loppuun tiistaina. Nyt tutut on saaneet helmikuulle omiaan.
Varasin tiistaina ajan ja se oli 31.1. ja ainoa mitä tammikuussa oli jäljellä.
Vaatikaa husin johdon eroa. täällä raumalla saa rokottaa myös kissansa ja koiransa ja ihan mitä haluaa.
Lukiolaiselle tuli wilmaviesti että lukiolaisetkin ohjataan nyt noihin samoihin yleisiim rokotuspisteisiin.
Eli ei se ruuhka ainakaan tule vähään aikaan helpottamaan.
Varasin ajan yöllä puol kahden maissa ja sain ajan vasta tammikuun lopulle. Säälittää ne, jotka ei osaa nettiä käyttää tai ei edes ole älypuhelinta.
Kun ajanvaraus avautui yöllä 12 jälkeen, koko tammikuu oli myyty yön aikana?
Vierailija kirjoitti:
Kun ajanvaraus avautui yöllä 12 jälkeen, koko tammikuu oli myyty yön aikana?
Koko lailla näin. 80 000 varausta yhdessä rytäkässä.
Tosiaan tiistaiaamuna sain jonkin peruutusajan sieltä kun jankkasin että riskiryhmäläisen opiskelijani pitää saada aika.

Ja hänelle ei saanut varattua netissä aikaa koska ohjelma sylki hänet ulos jostain syystä vaikka on riskiryhmää. Se ei antanut edetä.
Soitin kolmella puhelimella sen takaisinsoittopyynnöm viikkoa aiemmin. Yhteen sittem soitettiin.
Vierailija kirjoitti:
Lukiolaiselle tuli wilmaviesti että lukiolaisetkin ohjataan nyt noihin samoihin yleisiim rokotuspisteisiin.
Eli ei se ruuhka ainakaan tule vähään aikaan helpottamaan.
Jaetaanko jossain lukiolaisille kolmansia piikkejä? Eihän tokastakaan piikistä ole vielä riittävästi aikaa? Pitääkö sinne varata aika vai mennä jonottamaan? Ei meidän lukiolaiselle tullu mitään viestiä.
Päättäjät onnistuivat sitten mokaamaan rokotukset. Toisen ja kolmannen annoksen väliä olisi pitänyt lyhentää ajoissa. Epidemian tiedettiin todennäköisesti pahenevan tavalla tai toisella talvella, mutta Nohynekin mielestä mihinkään ei ollut kiirettä. Marin vain biletti.
Sain kolmannen rokotuksen mutta olen katkera kun rokotepassi poistettiin käytöstä. Terveydelleni tärkeä harrastus oli jo viime talvena pakkokatkolla viisi kuukautta, enkä kestä enää kuukausien taukoa. Terveys heikkenee silloin niin että siitä toipumisessa kestää taukoa kauemmin. Mikään muu harrastus ei pidä yhtä terveenä.

Heille pitäisi alkaa jakaa kun kakkosesta on 5 kk eli minun lukiolaiseni pitäisi saada se tammikuun puolivälissä.
Ja aika pitäisi varata sinne yöeiseen pisteeseen mutta ei sinne saa varata kuin 18 ja yli eikä heillekään ole enää tammikuulle aikoja.
Ja Hepsingissä ei ole yhtään pop upia joka jakaisi kolmosta eli tuo ajan varaaminen on ainoa keino.
Työterveys ei ole saanut lupaa rokottaa sitä.
Vanhin ikäluokka on saanut kolmosrokoteet.
Samoin iäkkäämmät riskiryhmäläiset.
Mitään hätää ei ole.
Kaksi rokotetta tepsii erittäin hyvin, ja EU:n koronapassikin on voimassa 9 kk, kakkosrokotteen jälkeen.
Mikä tarkoittaa sitä, että vielä että vielä sen puolen vuoden jälkeenkin ( mikä on ollut nykyisin pääsääntöisesti rokutusväli) rokote antaa jonkin verran vakavaa koronaa vastaan.
Mutta paniikissa ja hysteriassa eivät välitä lukea uutisia kunnolla, lukevat vain otsikon ja luulevat sitten tietävänsä asioista kaiken.
Ajanvaraus alkoi riskiryhmäläisille terveyden tai iän puolesta jo marraskuussa.
Vierailija kirjoitti:
Ajanvaraus alkoi riskiryhmäläisille terveyden tai iän puolesta jo marraskuussa.
Mutta silloin vaadittiin että 2 ja 3 väliin tulee 6 kuukautta. Se väli lyhennettiin nyt 5 kk ja samalla ajanvaraus avattiin 18-59-vuotiaille.
Vierailija kirjoitti:
Päättäjät onnistuivat sitten mokaamaan rokotukset. Toisen ja kolmannen annoksen väliä olisi pitänyt lyhentää ajoissa. Epidemian tiedettiin todennäköisesti pahenevan tavalla tai toisella talvella, mutta Nohynekin mielestä mihinkään ei ollut kiirettä. Marin vain biletti.
Sain kolmannen rokotuksen mutta olen katkera kun rokotepassi poistettiin käytöstä. Terveydelleni tärkeä harrastus oli jo viime talvena pakkokatkolla viisi kuukautta, enkä kestä enää kuukausien taukoa. Terveys heikkenee silloin niin että siitä toipumisessa kestää taukoa kauemmin. Mikään muu harrastus ei pidä yhtä terveenä.
Älä ole katkera. Minä 59-vuotias opettaja sain rokotteen tammikuun loppuun 6,5 kk välillä. Sairauksia on, mutta ei riskiryhmää kuitenkaan. Altistumisia ollut nyt monta viikon aikana. Saa nähdä, miten käy. En ihmettele, jos Helsinkiin ei löydy vaka-opettajia. Kohta ei löydy luokanopettajiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja Hepsingissä ei ole yhtään pop upia joka jakaisi kolmosta eli tuo ajan varaaminen on ainoa keino.
Työterveys ei ole saanut lupaa rokottaa sitä.
Nythän koko ajan neuvotellaan siitä, että töissäkäyville tulee mahdollisuus saada koronarokote omasta työterveydestään.
Siinä on omat kiemuransa, toisin kuin moni luulee.
Tyhmät luulee, että se on tuosta noin aloitettavissa. Pitää olla sopimukset, ja järjestää ne rokotteet ja niiden kuljetus työtereyteen.
Mistä se muualta ykistyinen sektori ne rokottee saisi, kuin julkiselta puolelta?
Avaudut netissä, miksi nuoret varasivat ajat netissä?
Mikset mene itse? Siellä on aikoja tarjolla vaikka kuinka, ja avataan koko ajan lisää sitä mukaa kun vaan saadaan rokottajia ja rokotteita.