En haluaisi valmistua yliopistosta

Itse opiskelin sellaista alaa, joka kiinnosti. On työelämäkin kiinnostanut opintojen jälkeen. Ei kuitenkaan ole alkuunkaan mikään trendiala.

Itse "opiskelin" (lue: olin yliopiston kirjoilla) neljännes vuosisadan e. noin 25 vuotta kunnes otin maisterin tutkintoni ulos ja ns, valmistuin. En kadu valmistumistani mutta hieman kyllä ajoittain kaipaan opiskeluvuosiani.

Tuolloin oli, jotenkin moraaliesti hyväksyttävämpää sanoa, että on köyhä tai ainakin tulorajoitteinen. Välillä halusi uskoa, että kun valmistuu, niin saisi paremmin töitäkin. No en ole saanut ja harmittaa hieman sekin, että valmistumisen myötä jouduin luopumaan hyvällä paikalla sijainneesta opiskelija kämpästäni.

Mutta joo kaikkea aikansa, enkä itsekään alun alkaen tähdännyt siihen, että yliopistolla kirjoilla olemiseni venyisi niin pitkäksi kuin lopulta venyi.

Välillä sitä on toki ivannut, että miksi sitä oikeataan olisi tarvinnut valmistua kun kerran oli saanut elinikäisen tai siis toistaiseksi voimassa olleen opiseluoikeuden. - Oikeuden, jollaista ei kai enää myönnetä, vaan kaikki halutaan vain nopeasti ulos ja ja samantapaisen putken läpikäymiseen.

Sitäkin ihmettelee miten sitä edes ikinä onnistuin saamaan opiskelupaikan. Esimerkiksi ylioppilastodistukseni arvosanat ovat niin huonot, että niillä eii ainakaan saanut paikkaa suoraa mistään.  - Omalta alalla, naurettaisiin ja kenties pilkattaisiin, että mitä oikein kuvittelen jos tai kuvittelen hakevani paikkaa heiltä.-   Omana aikanani kaikki joutuivat osallistumaan pääsykokeisiin. Ja jos tai kun paikan sai, niin yo-arvosanoja ei enää kyselty. - Pyörrytti miten paljon kuluvana vuonna oli pyrkijöitä ja kuinka moni heistä paikan sai.

Joskus olen kokenut huonoa omaatuntoa kun koen, että varmasti paikkani olisi ansainnut joku joka olisi nopeasti valmistunut ja päässyt hydyntämään saamiaan tietoja taitoja paljon minua nopeammin. (Ei tarvitse kuin olla puolat nopeampi niin olsii tehnyt ainakin neljä tutkintoa siinä kuin itse yhden)  Joskus olen nähnyt painajasen, jossa minulle ollaan tultu kertomaan, että sori mutta ei sinua oikeasti valittukaan ja olet vain kuvitellut ja luullut opiskelevasi.

Ja kuten hän, joka on lukenut tähän asti huomaa, niin edelleen minulla hyvin paljon opittavaa suomenkielen kirjoittamisessa.

Itse näen joskus edelleen unia, joissa edelleen opiskelen...yritän kovasti saada tutkinnon suoritettua, vaikka olen valmistunut jo ainakin 20 vuotta sitten, heh. Oli kai se stressaavaa aikaa.

Työelämä ei ole yhtään hullumpaa oikeastaan, ainakin jos on sellainen työ josta voi ns. vaihtaa vapaalle kun työpäivä on ohi. Itse tein koko opintojen ajan töitä ja kun valmistuin niin yllätyin kuinka "helppoa" työelämässä oikeastaan on. Ei tarvitse kuin tehdä töitä ja iltaisin ja viikonloppuisin saa lepäillä ja puuhata omia juttuja eikä tarvitse koko ajan stressata ja päntätä tentteihin.

Voin samaistua täysin. Jatkoin peruskoulun jälkeen lukioon ja siitä yliopistoon, koska rahkeet ovat aina riittäneet eteenpäin ja pidän itsensä sivistämistä sinänsä erittäin arvostettavana. Akateemisesta työelämästä minulle on kuitenkin tullut pääosin negatiivinen kuva työharjoitteluiden ja jo pelkän työnhaun myötä. Uuvuttava oravanpyörä sekä aikuisten leikkikenttä, jossa p*skantärkeimmät ja röyhkeimmät pääsevät pisimmälle. Ainoat hyvät työkokemukseni olen saanut opiskelujen ohella tekemistäni puutarhurin töistä sekä eräästä pienestä firmasta, jolla ei kuitenkaan ollut varaa maksaa juuri minkäänlaista palkkaa. Mietin nyt tosissani niihin puutarhurin hommiin palaamista, koska en oikeasti tiedä, onko hyvä palkkakaan henkisen hyvinvoinnin menettämisen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Työelämä ei ole yhtään hullumpaa oikeastaan, ainakin jos on sellainen työ josta voi ns. vaihtaa vapaalle kun työpäivä on ohi. Itse tein koko opintojen ajan töitä ja kun valmistuin niin yllätyin kuinka "helppoa" työelämässä oikeastaan on. Ei tarvitse kuin tehdä töitä ja iltaisin ja viikonloppuisin saa lepäillä ja puuhata omia juttuja eikä tarvitse koko ajan stressata ja päntätä tentteihin.

Ei työnteko ole yhtään hullumpaa mutta käyvähän voimille kun tämä työttömyys. Ei ole mukavaa sanoa olevansa työtön maisteri ja saada kuittailuja, ettö mitä meni opiskelemaan "väärää alaa" tai kuinka on mahd. mennyt vain kusihattuun kun ei työ kelpaa, kun ei Suomessa kukaan oikeasti osaava ja pystyvä (huippu)ammattilainen ole työtön. Ei ankaaan jos on niin terve ja tai on valmis menemään töihin Helsingistä vaikka Espooseen tai jopa Vantaalle ja jos oikein pinnistää niin ehkä Tampereelle asti.   

Samanlaiset fiilikset. Mulla on reuma, minkä takia en jaksa mitään "ylimääräistä". Töissä jaksan vain osa-aikaisesti. Voisiko sinulla olla jotain samantyyppistä?

Vierailija kirjoitti:

Samanlaiset fiilikset. Mulla on reuma, minkä takia en jaksa mitään "ylimääräistä". Töissä jaksan vain osa-aikaisesti. Voisiko sinulla olla jotain samantyyppistä?

Ohis, itsellä myös reuma, mitä työtä pystyt tekemään?

Minulla on jo opiskelijana tarpeeksi rahaa elää haluamaani elämää. Työt vain vievät ajan ja antavat stressiä. En usko, että tulee olemaan kovin hyvää urakehitystä oman sukupuolen takia. Onneksi en kuunnellut muita vaan olen opiskellut hitaasti. Moni toisilta aloilta valmistunut kaveri aloittaa uusia tutkintoja, kun ala oli väärä tai ei löydy kunnollisia töitä.

Tässä se taas tulee esiin.

Palveluja ja muuta pitäisi olla saatavilla, mutta kukaan ei halua niitä tuottaa, eli käydä töissä.

Sitten puolikuolleita eläkeläisiä vielä kehdataan ehdottaa työvoimareserviksi.

Vierailija kirjoitti:

Tässä se taas tulee esiin.

Palveluja ja muuta pitäisi olla saatavilla, mutta kukaan ei halua niitä tuottaa, eli käydä töissä.

Sitten puolikuolleita eläkeläisiä vielä kehdataan ehdottaa työvoimareserviksi.

Minä haluaisin käydä töissä, mutta tuskin työllistyn.

Vierailija kirjoitti:

Tässä se taas tulee esiin.

Palveluja ja muuta pitäisi olla saatavilla, mutta kukaan ei halua niitä tuottaa, eli käydä töissä.

Sitten puolikuolleita eläkeläisiä vielä kehdataan ehdottaa työvoimareserviksi.

Minä tekisin mielelläni raakaa työtä sen kahdeksan tuntia päivässä, mutta kaikenlainen 24/7 LinkedIn-pöhinä on tehnyt työelämästä puuduttavaa...

Minäkin tunnen muutaman henkilön, jotka ovat loistavia opiskelijoita mutta surkeita työntekijöitä. He kaikki ovat tiedostaneet tämän myös itse. Osalla on jo kaksi maisterintutkintoa ja yksi väitteli tohtoriksi viime talvena. Kellään ei  ole oikeasta työstä työkokemusta kuin joskus lukioaikana mansikanpoiminnasta tai jäätelökioskilta. Yksi näistä maistereista on kyllä saanut hyviäkin työpaikkoja mutta missään ei ole onnistunut olemaan vuotta kauempaa. Ei yksinkertaisesti ymmärrä työelämän pelisääntöjä ja samaa vikaa on monella muullakin. Ei se opiskelu ja oppiarvot tee ihmisestä työelämän joukkuepelaajaa eikä edes yksinpelaajaa. Yksi entinen opiskelukaverini, joka on valtiotieteen maisteri, jakaa nyt hesaria ja on tyytyväinen elämäänsä.

Minäkin tunnen muutaman henkilön, jotka ovat loistavia opiskelijoita mutta surkeita työntekijöitä. He kaikki ovat tiedostaneet tämän myös itse. Osalla on jo kaksi maisterintutkintoa ja yksi väitteli tohtoriksi viime talvena. Kellään ei  ole oikeasta työstä työkokemusta kuin joskus lukioaikana mansikanpoiminnasta tai jäätelökioskilta. Yksi näistä maistereista on kyllä saanut hyviäkin työpaikkoja mutta missään ei ole onnistunut olemaan vuotta kauempaa. Ei yksinkertaisesti ymmärrä työelämän pelisääntöjä ja samaa vikaa on monella muullakin. Ei se opiskelu ja oppiarvot tee ihmisestä työelämän joukkuepelaajaa eikä edes yksinpelaajaa. Yksi entinen opiskelukaverini, joka on valtiotieteen maisteri, jakaa nyt hesaria ja on tyytyväinen elämäänsä.

Tämä yhteiskunta on kyllä jotenkin sairas. Matalapalkkaisia duunarihommia tehdessäni koen aina hetken aikaa olevani hyödyllinen ja arvostettu ihminen, kun saavun aamulla ajoissa paikalle ja teen mukisematta töitä sen 7,5 tunnin ajan. Sen sijaan akateemisia töitä hakiessani tuntuu, ettei mikään riitä, vaan pitäisi elää ja hengittää tätä omaa alaa ja käyttää koko vapaa-aikakin omiin projekteihin ja verkostoitumiseen.

Olen ilmeisesti ihan älykäs, kun olen opinnoissani päässyt aina eteenpäin, ja mielelläni haluaisin käyttää taitojani yhteiskunnan hyväksi, mutta tuntuu, että olen ihan hyödytön, kun minulta puuttuu sellainen kunnianhimo ja pöhisemisen tarve.

Kun tämä on jo minulle näin vaikeaa, niin välillä mietin, miten niillä ykkösen opiskelijoilla, ryhmätöiden vapaamatkustajilla, yms. oikein menee. No he ovat varmaankin käyttäneet koko opiskeluajan verkostoitumiseen ja työkokemuksen haalimiseen opintotuen varassa...