Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä tunnistat elämässään kovia kokeneen ihmisen?
02.04.2015 |
Jokin piirre, tai ehkä käyttäytymisessä jokin asia, mistä tiedät ihmisen kokeneen kovia, ehkä kärsineen elämässään paljon?
Kommentit (43)
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 23:40"]Ap tässä.
Kyselin asiaa siksi, että näen tunnistanko itseäni kenenkään kuvailuista. Itse olen omista henkilökohtaisista asioistani erittäin sulkeutunut, en halua puhua niistä mitään, en halua puhua myöskään sukulaisistani enkä perheestäni. Koen loukkauksena jos joku niistä asioista minulta kyselee. Koen, että toiset pitävät minua outona ja kummallisena. Olen jossain määrin syrjäytynyt, hieman erakkomainen, en hakeudu kenenkään seuraan enkä luota keneenkään. Olen enemmän hiljainen kuin puhelias. Koen että kukaan ei pidä minusta, jo lapsena uskoin että äitini vihaa minua. Elän tavallaan omissa maailmoissani, omissa oloissani.
[/quote]just aika pitkälle tällanen mäki oon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 23:16"][quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 23:13"] Et tunnista minua mistään. Sen vihan jonka olisin voinut käyttää syrjäytymiseen käytinkin menestymiseen. [/quote] Ja anna kun arvaan, parin muun ihmisen tuhoamiseen siinä matkan varrella. Kun sulla omassa sairaassa päässäsi olisi siihen joku pimahtanut oikeus? [/quote] Arvasit väärin. Rankka lapsuus opetti huolenpitoon. Menestyä voi myös auttamalla muita.
[/quote]
No pahoittelen sitten aiempaa sanomaani. On vaan vähän toisenlaista kokemusta itselläni asiaan liittyen.
[/quote]
Minä, minä, MINÄ!
En ole hän jolle sanoit typerästi, että älä jatka.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 23:40"]Ap tässä.
Kyselin asiaa siksi, että näen tunnistanko itseäni kenenkään kuvailuista. Itse olen omista henkilökohtaisista asioistani erittäin sulkeutunut, en halua puhua niistä mitään, en halua puhua myöskään sukulaisistani enkä perheestäni. Koen loukkauksena jos joku niistä asioista minulta kyselee. Koen, että toiset pitävät minua outona ja kummallisena. Olen jossain määrin syrjäytynyt, hieman erakkomainen, en hakeudu kenenkään seuraan enkä luota keneenkään. Olen enemmän hiljainen kuin puhelias. Koen että kukaan ei pidä minusta, jo lapsena uskoin että äitini vihaa minua. Elän tavallaan omissa maailmoissani, omissa oloissani.
[/quote]
Tuo kertoo, ettet ole selvittänyt asioitasi. Oletko saanut keskusteluapua?
Olen aikoinaan käynyt terapiassa, mutta enpä sieltä juuri apua ole saanut. Lähinnä yritettiin helpottaa paniikkihäiriötäni ja sosiaalisten tilanteiden pelkoani sekä neuroottista jännittämistäni. Olin nuorena äärettömän jännittynyt, kuin viulunkieli jatkuvasti, pelkäsin töissäkin jatkuvasti tekeväni virheitä, tarkistelin kaikkea sataan kertaan. Olin ylitarkka kaikesta, ulkonäöstäni lähtien. Erittäin epävarma olen ollut aina, itseluottamus on tasan nolla edelleen.
Pahinta on ehkä se, että katkeruus nostaa päätään. Olen surullinen, vihainen ja katkera, aina vain enemmän. En halua lähelleni enää ketään "ystävää" joka sitten jättää kuitenkin. Henkireikäni on ihana ja rakas oma perheeni; lapset ja aviomies joka on hyväksynyt minut aina juuri tällaisena. Ilman häntä en jaksaisikaan.
ap
Se varmaan riippuu siitä mitä on kokenut ja missä elämänvaiheessa.
Minulla hyvä lapsuus ja parikymppiseksi asti elin turvallisuuden tunteessa.
Sitten ajauduin huonoon suhteeseen vuosiksi. Sain sinä aikana kaksi erityislasta ja käytännössä olin yksinhuoltaja, mies joi ja veti aineita. Jossain vaiheessa itsekin käytin aineita mutta se pysyi salassa ja vuoden päästä lopetin ennen kuin olisin itsekkin suossa.
Tuosta on aikaa jo vuosia ja selvisin siitä tosi hyvin. Ei kyllä kukaan arvaisi minusta millaista elämää aikanaan vietin.
Olen kiitollinen kaikesta mitä minulla on ja olen tosi positiivinen ja helposti lähestyttävä.
Veikkaan että jos olisi ollut huono lapsuus niin en olisi tässä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 23:59"]
Se varmaan riippuu siitä mitä on kokenut ja missä elämänvaiheessa. Minulla hyvä lapsuus ja parikymppiseksi asti elin turvallisuuden tunteessa. Sitten ajauduin huonoon suhteeseen vuosiksi. Sain sinä aikana kaksi erityislasta ja käytännössä olin yksinhuoltaja, mies joi ja veti aineita. Jossain vaiheessa itsekin käytin aineita mutta se pysyi salassa ja vuoden päästä lopetin ennen kuin olisin itsekkin suossa. Tuosta on aikaa jo vuosia ja selvisin siitä tosi hyvin. Ei kyllä kukaan arvaisi minusta millaista elämää aikanaan vietin. Olen kiitollinen kaikesta mitä minulla on ja olen tosi positiivinen ja helposti lähestyttävä. Veikkaan että jos olisi ollut huono lapsuus niin en olisi tässä!
[/quote]
Tai toisinpäin. Niinkin voi käydä. Tässä yksi. Mutta olen todella onnellinen puolestasi, että asiasi ovat nyt hyvin, niin minunkin
Silmistä. Vanhempani olivat juoppoja ja näen sen tietyn jutun heti muissa alkoholistien lapsissa. Tai ainakin kaikki ne joilla olen sen nähnyt ovat olleet alkoholistien lapsia. Heidän kanssaan on myös tosi vaivatonta jutella, on kuin olisi kotonaan ensi hetkestä alkaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut molempien lapsieni kuoleman, vaimon mielisairauden, työuupumuksen, irtisanomisen, vakavan loukkantumisen ja eron. Päätin etten pilaa loppua elämääni murjottamalla. Elän elämääni nyt ja tässä täysillä joka päivä. Olen aktiivinen, seurallinen ja puhelias. Mutta en puhu näistä asioista kenellekään ulkopuoliselle. Ja taatusti ei kukaan teistä voisi edes arvata mitä minulla on takanani jos tavattaisiin kasvotusten.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 00:08"]
Silmistä. Vanhempani olivat juoppoja ja näen sen tietyn jutun heti muissa alkoholistien lapsissa. Tai ainakin kaikki ne joilla olen sen nähnyt ovat olleet alkoholistien lapsia. Heidän kanssaan on myös tosi vaivatonta jutella, on kuin olisi kotonaan ensi hetkestä alkaen.
[/quote]
Mua rupesi kiinnostamaan, että minkä "tietyn jutun" sä näit alkoholistien lapsissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2015 klo 00:08"]
Silmistä. Vanhempani olivat juoppoja ja näen sen tietyn jutun heti muissa alkoholistien lapsissa. Tai ainakin kaikki ne joilla olen sen nähnyt ovat olleet alkoholistien lapsia. Heidän kanssaan on myös tosi vaivatonta jutella, on kuin olisi kotonaan ensi hetkestä alkaen.
[/quote]
Mua rupesi kiinnostamaan, että minkä "tietyn jutun" sä näit alkoholistien lapsissa?
[/quote]
Tutun katseen, josta syntyy yhteys heti. En osaa kuvailla sitä, lienenkö nähnyt sen monta kertaa kun emme siskon kanssa voineet sanoa asioita joita ajattelimme, mutta katseet puhuivat. Ihmisen silmistä voi nähdä aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olkavarressa tatuointi ELÄMÄM KOVA KOULU OPETTAA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuisiko yhtään siitä mitä kovia se on kokenut?
Hiljainen, välttelee keskipisteenä olemista. Tosin riippuu monesti iästä. Nuori kovia kokenut ihminen voi olla ihan sekasin, itsetuhoinen, kohdella muita ihmisiä huonosti. Vanhemmiten ehkä rauhottuu paljonkin jos on alkanut pohtia omaa menneisyyttään ja yrittää ymmärtää sitä.
Jos saa lapsia, niin saattaa olla ylihuolehtiva jos kokee vahvasti ettei halua toistaa kasvattajiensa virheitä. Tai sitten ei oo tajunnut omaa haavaansa ja jatkaa lapsuuden perheen haitallista kaavaa vaan eteen päin.
Et tunnista minua mistään. Sen vihan jonka olisin voinut käyttää syrjäytymiseen käytinkin menestymiseen.
Kyynistynyt, kovuuden alle naamioituva ihminen antaa vaikutelman että jotain on joskus rikki mennyt.
Alue: Aihe vapaa
Ap tässä.
Kyselin asiaa siksi, että näen tunnistanko itseäni kenenkään kuvailuista. Itse olen omista henkilökohtaisista asioistani erittäin sulkeutunut, en halua puhua niistä mitään, en halua puhua myöskään sukulaisistani enkä perheestäni. Koen loukkauksena jos joku niistä asioista minulta kyselee. Koen, että toiset pitävät minua outona ja kummallisena. Olen jossain määrin syrjäytynyt, hieman erakkomainen, en hakeudu kenenkään seuraan enkä luota keneenkään. Olen enemmän hiljainen kuin puhelias. Koen että kukaan ei pidä minusta, jo lapsena uskoin että äitini vihaa minua. Elän tavallaan omissa maailmoissani, omissa oloissani.